Näytetään tekstit, joissa on tunniste lontoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lontoo. Näytä kaikki tekstit

9.7.2013

Mind the gap - the last one

ldn45

Lontoo, maanantai 8.4.2013.

Suvi lähti kolmelta aamuyöllä lentokentälle lentääkseen takaisin Saksaan.

Oma lentoni lähti vasta neljältä iltapäivällä, enkä oikein osannut päättää, mitä tekisin. Olin vain, ja fiilistelin. En ottanut ainoatakaan valokuvaa, ei huvittanut.

Ennen lähtöä latasin puhelinta hostellilla. Samaan pöytään istui 73-vuotias afrikkalaismies. Taisi olla Ghanasta, jos oikein muistan.

Muhkeiden viiksien takaa se alkoi puhella kaikenlaista. Aksentti oli niin paksu, etten välillä ihan pysynyt kärryillä, muttei se tuntunut haittaavan.

Miehen mielestä Obama ei olisi voittanut presidentinvaaleja, jos sillä olisi ollut valkoihoinen vaimo.

Suomessa ei mukamas ole rasismia, koska Gahanassa näkyy paljon suomalaisia ja saksalaisia naisia.

Miehen mielestä kaikki tiedotusvälineet ovat seksuaalivähemmistöjen hallinnassa. Mutta monessa Afrikan maassa homoille käy huonosti.

Se kysyi, mikä ammatti tulevalla aviomiehelläni pitäisi olla. Että haluaisinko lakimiehen vai lääkärin.

Se kirjoitti lapulle puhelinnumeron, johon pitäisi soittaa sitten kun tulisin Ghanaan häämatkalle. Pyytää the chief puhelimeen ja kaikki hoituisi.

Kuulostaa ehkä omituiselta mutta hitsit, sillä miehellä oli karismaa. Uskoin sen sanomisia, vaikken kaikesta ollutkaan samaa mieltä. Mitä sitten, jos puoletkaan sen jutuista ei olleet totta.

Kohtaaminen tuskin muutti koko elämääni, mutta muistan sen varmasti loppuikäni.

28.6.2013

Mind the gap - pt. V

ldn43

ldn40

ldn44

ldn42

ldn39

ldn51

ldn47

ldn54

ldn50

ldn48

ldn53

Sunnuntai 7.4.2013 Lontoossa.

Aurinko paistoi ja nautittiin lounaspatongit ulkona, Lontoon suurimmalla julkisella sisäpihalla.

Ilmeisesti pidän pyöreitä muotoja omaavista kirkoista, koska Pariisin Sacré-Cœurin ohella Lontoon St. Paul on yksi lempirakennuksistani. Ne on niin sympaattisia molemmat.

Ostettiin valtavia suklaakeksejä ja käveltiin jalat kipeiksi, kuten muinakin päivinä.

Old Spitalfields marketilla olisin voinut kierrellä ikuisuuksia. Vieläkin ihmettelen, miten en hamunnut punnan huivikasasta reppua täyteen.

Ohikulkumatkalla St. Pancras ja platform 9 3/4, vaikken ole vieläkään lukenut kahta viimeistä kirjaa, kuinka säälittävää.

Lopuksi viimeinen illallinen lähes autiossa turkkilaisessa ravintolassa, kun ruokapaikan etsiminen alkoi jo kiristää hermoja.

Pitäisi kai joskus muistaa kirjoittaa matkapäiväkirjaa. Kuvat kertovat muka enemmän kuin tuhat sanaa, mutta ei kamerakaan kaikkea tallenna.

(Aiemmin: matkalla, I, II, III ja IV.)

27.5.2013

Mind the gap - pt. IV

ldn25

ldn24

ldn23

ldn22

ldn26

ldn27

ldn28

ldn31

ldn32

ldn33

ldn34

ldn35

ldn37

ldn12

ldn38

Lontoossa 4.-8.4.2013

Lauantaina, eli kolmantena reissupäivänä, kierrettiin Tate Modern, mutta jostain syystä se ei sykähdyttänyt yhtään niin paljon, kuin pari vuotta sitten.

Käytiin myös Portobello Marketilla, jossa syötiin söpön näköisiä mutta melko pahanmakuisia cupcakeja.

Ihasteltiin kauniita taloja ja iloisen värisiä ovia Notting Hillin alueella.

Illemmalla oli vuorossa musikaali, ylimmässä osassa katsomoa hieman huimasi välillä.

Herkullisten hampurilaisten jälkeen päädyttiin jonnekin tanssipaikkaan, jollaiseen normaalisti tuskin eksyisin. Listahittejä, minihameita ja kauluspaitoja.

Meidät kuitenkin vetäistiin tanssibattlerinkiin mukaan ja siinähän se ilta vierähti.

Loppuillasta tajusin, että puolet uusista tanssikamuista oli ranskalaisia ja rupattelin menemään.

Kirjoitin vieraita sanoja sun käsivarteesi... Hyvä vain, ettei soittanut.


(Tsekkaa myös: matkustustunnelmia ja osat I, II, III.)

17.5.2013

Mind the gap - pt. III

ldn01

ldn02

ldn03

ldn04

ldn06

ldn08

ldn09

ldn10

ldn13

ldn14

ldn16

ldn17

ldn19

ldn18

ldn20

ldn21


Lisää Lontoo-paloja!

Saavuin torstai-iltana niin myöhään Lontooseen, ettei jaksettu muuta kuin käydä syömässä pienessä italialaisessa ravintolassa, joita löytyi kymmenittäin hostellimme lähistöltä.

Oli riemukasta nähdä Suvia, kun edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo melkein vuosi. Suvi oli kerennyt seikkailla ympäri Etelä-Amerikkaa ja Eurooppaa, joten juttua riitti.

Aika nopeasti kuitenkin kutsuivat hostellin kolmikerroksiset sängyt, me "päästiin" tietty sinne kaikista ylimpään kerrokseen...

Perjantaina kierrettiin British Museum, koska se sattui olemaan melkein naapurissa. Löysin unelmieni kengät (kts. viides kuva) ja opin, että Venus-patsaalla oli top-knot hairstyle.

Käytiin St. Martin in the Fields -kirkon alakerrassa syömässä, hyvin ruokalamainen mesta, mutta symppis. Parasta apple crumblea, mmm.

Metsästettiin mulle lämpimämpää huivia, koska Lontoossa oli kylmempi mitä odotin. Kaikissa kaupoissa myytiin kuitenkin vain ohuita keväthuiveja, hmph.

Hätävarahuivi onneksi löytyi ja käytiin tsekkaamassa Piccadilly Circuskin. En kyllä tajua miten se on niin nähtävyys, pelkkiä mainoksia, öhh.

Sitten tietysti fish'n'chipsejä hipubissa, jossa istuttiin kuin näyteikkunassa. Saatiin monta hymyä ja tanssiesitystä ohikulkijoilta ja autokuskeilta kuitenkin.

Ilta päättyi säälittävään yritykseen löytää joku kiva yömenomesta, mutta yritykseksi jäi. Ehdittiin juoda yhdet ennen kuin se baari sulkeutui, niin että mitäs ihmettä. Mutta ei aina voikaan onnistua, heh.


To be continued...


Psst! Part I & part II & matkalla.

8.5.2013

Mind the gap - pt. II

ldn29

ldn41

ldn30

ldn46

ldn49

ldn52


Muutama mustavalkoinen maistiainen Lontoosta.

Learn. Eat. Share.

Siinäpä elämänohjetta kerrakseen. Yksinkertaiset neuvot toimivat yleensä parhaiten.

Tai mistäs minä tiedän.

Kukkia ainakin voisin ostaa useammin.



PS. Ainiin, saa käydä tykkäilemässä, hih. Voit vaikka voittaa kameran!

18.4.2013

Mind the gap - pt. I

IMG_20130404_113736

IMG_20130409_174121

IMG_20130404_172137

IMG_20130409_175050

IMG_20130409_175902

IMG_20130409_180840

IMG_20130409_182425

IMG_20130409_183201

IMG_20130409_184321

IMG_20130409_185052

IMG_20130409_185724

IMG_20130409_190511

IMG_20130409_191236

IMG_20130409_192021

IMG_20130409_192612

Kai se on jostain aloitettava näiden reissukuvien ja -tunnelmien purkaminen.

Noin viisi päivää Lontoossa ja sateenvarjoa ei tarvittu kertaakaan, aikamoista!

Näiden puhelinkuvien perusteella me ystäväni Suvin kanssa muun muassa:

...seurasimme jonkin orkesterin harjoituksia lounaan jälkeen St. Martin in the Fields - kirkossa.

...lakattiin (tai siis Suvi lakkasi) kynsiä hostellin vessassa ennen yöelämään suuntaamista.

...käytiin katsomassa Singin' In The Rain-musikaali! Tämä olikin sitten ainoa paikka, jossa satoi, haha!

...syötiin superhyviä hampurilaisia Byronissa. Nam nam.

...tavattiin Gary Barlow baarissa. Tai ainakin sen naama.

...syötiin sunnuntailounasta ulkona. Lincoln's Inn Fields-sisäpiha oli ihan nappivalinta auringosta ja take away-patongeista nauttimiseen.

...päädyttiin viimeisenä iltana pitkän arpomisen jälkeen puolityhjään turkkilaiseen ravintolaan myöhäiselle illalliselle. Onneksi päädyttiin, sillä saatiin huippuhyvää palvelua ja alku- sekä jälkiruuat kaupan päälle!

Muita huomioita: lentokoneessa olin innoissani kuin pikkulapsi ja näin maailman kauneimman ja vaaleanpunaisimman auringonlaskun Heathrow'n lentokenttää lähestyessämme. En vieläkään saanut Lontoosta samanlaisia kiksejä kuin vaikka Berliinistä, mutta aloin pitämään siitä vähän enemmän. Lontoo on tosi symppis ja kaikki ihanan ystävällisiä.

"How are you today, darling?"