Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuvat. Näytä kaikki tekstit
20.12.2015
HUMAN
Harvoin sanon mistään, että kaikkien tulisi katsoa/kuunnella joku asia, mutta nyt sanon: ihan jokaisen ihmisen tulisi katsoa Human-elokuvasarja. Törmäsin tähän Ennin Muslaan kirjoittaman jutun kautta jo pari kuukautta sitten, mutta vasta nyt kipeänä ehdin katsoa kaikki kolme osaa.
Kaikki kolme Human-filmiä voi katsoa ilmaiseksi HD-laatuisena Youtubesta, jokainen kestää noin 1,5 tuntia. Ihmiset eri puolilta maailmaa kertovat lyhyesti tarinoitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan eri aiheista.
Tarinat ovat hurjan mielenkiintoisia, koskettavia, hauskoja, surullisia, iloisia. Eri kielet ja ihmisten kasvot ovat niin ihmeellisen kauniita kuunnella ja katsoa. Lisäksi näytetään paljon henkeäsalpaavaa kuvamateriaalia eri maista ilmasta käsin kuvattuna. Kannattaa klikata tekstitykset päälle videoiden oikeasta alakulmasta, jolloin näkee henkilön nimen ja maan, jossa häntä on kuvattu.
VOL 1. käsittelee rakkautta, naisia, työtä ja köyhyyttä.
VOL 2. käsittelee sotaa, anteeksiantoa, homoseksuaalisuutta, perhettä ja elämää kuoleman jälkeen.
VOL 3. käsittelee onnellisuutta, koulutusta, vammaisuutta, maahanmuuttoa, korruptiota ja elämän tarkoitusta.
Sitä tuntee aikamoista kiitollisuutta omasta elämästään ja näkee yhä selvemmin omat etuoikeutensa näitä katsoessaan. Vaikka jotkut tarinat ovat todella karuja, paistaa filmeistä kokonaisuudessaan lämpö ja toivo sortumatta kuitenkaan liialliseen sentimentaalisuus-hymistelyyn.
Kannattaa katsoa!
17.4.2015
3 vinkkiä viikonlopulle!
Tässäpä kolme kultturelliä vinkkivinkkistä tälle viikonlopulle:
1. Jyrock 17.-18.4.
Tämä vinkki taitaa tulla vähän turhan myöhässä muille kuin Jyväskylän seudulla viikonloppuaan viettäville, mutta kuitenkin: tänään ja huomenna järjestettävä, 30-vuotista taivaltaan juhliva Jyrock on oivaa lämmittelyä kesän musiikkifestareita varten. Huh huh mikä kattaus esiintyjiä!
2. Dok: Astrid Lindgrenin tarina
Äärimmäisen kiehtova ja valtavan taidokkaasti toteutettu kolmiosainen dokumentti ruotsalaiskirjailijan elämästä ja urasta. Muistan lapsuudestani Peppi Pitkätossun, Vaahteramäen Eemelin, Ronja Ryövärintyttären, Melukylän lapset sun muut, mutta en ollut ennen miettinytkään, kuinka kiehtova hahmo Astrid itse olikaan. Valtavan insipiroiva elämäntarina ja persoona, rikas niin mieleltään kuin sydämeltäänkin.
3. Meri Kuusisto: Amerikkalainen
Kuusiston esikoisromaanin lukee helposti viikonlopun aikana ja on sopivasti yhtä aikaa kevyt ja raskas, hauska mutta surullinen, hulvattoman absurdi ja silti riipaisevan todenmukainen. Kirja kertoo Susetesta, joka alkaa hoitaa amerikkalaista jalkapalloa kuin lasta ja Hermannista, joka asuu teltassa kerrostalon katolla. Enempää en tohdi paljastaa, mutta suosittelen lukemaan!
Kivaa viikonloppua!
Kuvat: jyrock.fi ja areena.yle.fi
12.3.2015
3 x musadokkari
Nyt olisi kolme kovaa musiikkiaiheista dokumenttielokuvaa tarjolla Yle Areenassa! Suosittelen kaikkia erittäin suurella lämmöllä!
"The Nationalin laulusolisti Matt Berninger palkkaa roudariksi pikkuveljensä - joka ottaa mukaan kameran. Spinal Tapin veroiseksi komediaksi kehuttu dokumenttielokuva kulttibändin kiertueesta."
Näin tämän viime kesänä Flow'ssa ja vaikka dokumentissä on paljon koomisiakin sävyjä, muistan kyynelehtineeni lopussa. Ei ehkä kaikista perinteisin bändidokkari, vaan ennemminkin hieno kuvaus perhesuhteista ja veljessuhteista erityisesti. (HUOM! Enää 4 päivää katseluaikaa Areenassa!)
"Bikini Killin ja Le Tigren laulaja, riot grrrl -liikkeen peloton keulakuva sulki suunsa vuonna 2005. Uusi dokumenttielokuva kertoo Kathleen Hannan tarinan ja syyn vaikenemiseen."
Kathleen Hannaa voisi tituleerata eräänlaiseksi feministi-ikoniksi ja on kaiken kaikkiaan vaan niin THE asennemuija. Supermielenkiintoinen ja inspiroiva elokuva!
"Elokuva Suomen kovimmasta punk-yhtyeestä, Pertti Kurikan Nimipäivistä. Bändin kehitysvammaiset jäsenet Pertti, Kari, Toni ja Sami esiintyvät isolla asenteella ja ylpeydellä."
Vaikken Euroviisufani olekaan, niin ihan parasta, että Pertti Kurikka ja kumppanit pääsevät sinne näyttämään mikä on homman nimi!
Kuvat: 1, 2, 3
"The Nationalin laulusolisti Matt Berninger palkkaa roudariksi pikkuveljensä - joka ottaa mukaan kameran. Spinal Tapin veroiseksi komediaksi kehuttu dokumenttielokuva kulttibändin kiertueesta."
Näin tämän viime kesänä Flow'ssa ja vaikka dokumentissä on paljon koomisiakin sävyjä, muistan kyynelehtineeni lopussa. Ei ehkä kaikista perinteisin bändidokkari, vaan ennemminkin hieno kuvaus perhesuhteista ja veljessuhteista erityisesti. (HUOM! Enää 4 päivää katseluaikaa Areenassa!)
"Bikini Killin ja Le Tigren laulaja, riot grrrl -liikkeen peloton keulakuva sulki suunsa vuonna 2005. Uusi dokumenttielokuva kertoo Kathleen Hannan tarinan ja syyn vaikenemiseen."
Kathleen Hannaa voisi tituleerata eräänlaiseksi feministi-ikoniksi ja on kaiken kaikkiaan vaan niin THE asennemuija. Supermielenkiintoinen ja inspiroiva elokuva!
"Elokuva Suomen kovimmasta punk-yhtyeestä, Pertti Kurikan Nimipäivistä. Bändin kehitysvammaiset jäsenet Pertti, Kari, Toni ja Sami esiintyvät isolla asenteella ja ylpeydellä."
Vaikken Euroviisufani olekaan, niin ihan parasta, että Pertti Kurikka ja kumppanit pääsevät sinne näyttämään mikä on homman nimi!
Kuvat: 1, 2, 3
21.1.2015
On ne change pas
Kaivaudun peiton alle jokaisena vapaahetkenä, enkä nouse pois ennen kuin on ihan pakko.
Bussin lämmössä on helppo huristella yliopistolle, mutta tuntuu kuin ei heräisi koko päivänä.
Seuraan nyt enemmän tv-sarjoja kuin vuosiin (suosittelen: Tellus, Syke, Game Of Thrones (joojoo tiedän, oon ihan jälkijunassa) & True Detective).
(No okei, olen katsonut myös Ensitreffit alttarilla...)
Haaveilen matkoista Ruotsiin ja Tanskaan ystäviä moikkaamaan, kylpylälomasta Viroon ja yksin reilaamisesta Itä-Euroopassa. Australiastakin, mutta sillä ei niin kiire ole. Jospa edes jokin näistä toteutuisi, pitäisi vain saada rahoitus kuntoon.
Elin kyllä aikamoista mummoelämää koko syksyn, mutta nautinkin siitä, että sai vaan olla kotona. Pelkäsin vähän, ettei reissukuume enää ikinä tulisikaan takaisin, niin hyvältä Suomi tuntui. Mutta ei huolta, nyt taas alkaa kuumotella.
Samalla kun olen käpertynyt kotiin ja peiton alle, olen käpertynyt
itseni ympärille ja sen kerän avaaminen on välillä ollut aika vaikeaa.
On tuntunut hankalalta olla seurassa, kun on ollut liian isoja asioita
ääneen sanottaviksi ja kaikkea pienempää en ole osannut sitäkään
ilmaista oikein.
Tajusin myös, että aika usein (en kylläkään aina) olen ystävyyssuhteissa se aktiivisempi osapuoli, joka ottaa yhteyttä ensin ja ehdottaa tapaamisia. Päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos en olekaan aina se aloitteentekijä. Yksin en ole jäänyt, mutta ehkä panostanut enemmän niihin, joiden kanssa yhteydenotto on ollut molemminpuolista. (Enkä nyt ole syyttelemässä ketään siellä, rakkaat, no worries!)
Välillä päivät tuntuvat mauttomalta, paksulta puurolta, mutta sitten
sitä on kuitenkin ollut kaikenlaista. Sunnuntaiseikkailuja oudolla
kirpputorilla, kävelylenkkejä kipakassa talvisäässä, Kahvilakerhoilua ja
kahden euron villapaitalöytöjä. Avantouintia ja äidin turistioppaana
toimimista. Synttärijuhlat, jonne vein ruusuja ja sipsiä, koska niillä
harvoin menee vikaan.
Eilen uppouduin keskipäivällä elokuvateatteriin kylmyyttä pakoon. Mommy sai kaipaamaan Montrealia ja Quebecin ranskamongerrusta. Vaikuttavin elokuvaelämys pitkään aikaan ja poistuin salista villapaidan kaulus kyynelistä kosteana. Haukoin pistävää pakkasilmaa keuhkot täyteen ja kuuntelin Céline Dionin On ne change pas'ta repeatilla.
Edelleen on hieman pöllämystynyt olo. Että onhan sitä, kaikenlaista elämää.
(Mutta uskon kyllä silti muutoksen mahdollisuuteen.)
27.10.2014
Tracks
Jos käytte katsomassa tänä vuonna enää vain yhden elokuvan, käykää katsomassa Tracks.
On jotenkin vaikeaa yrittää kertoa tästä elokuvasta muuta, kuin että se on ihan hemmetin hieno ja Mia Wasikowska tekee ihan älyttömän upean roolityön.
Ei ehkä yllättävää, että mua kiehtoo tarina päättäväisestä naisesta, joka ylittää Australian aavikon seuranaan ainoastaan muutama kameli ja koira. Ja elokuvahan perustuu tositapahtumiin, Robyn Davidsonin 1970-luvun lopulla tekemään vaellukseen.
Mutta menkää siis ja lumoutukaa, herkistykää ja ihailkaa.
"And there are new kinds of nomads, not people who are at home everywhere, but who are at home nowhere. I was one of them." -Robyn Davidson
Gif sources: 1, 2 & 3
9.2.2014
Les Amours Imaginaires
{Click the images for sources}
Les Amours Imaginaires on tarina kahdesta ystävyksestä, jotka rakastuvat samaan poikaan. Mustasukkaisuutta, pakkomielteisyyttä ja kylmiä katseita. Kuviteltuja rakkauksia, kirjaimellisesti.
Joku kommentoi tänne blogiini jokin aika sitten, että elämäni näyttää muistuttavan hieman tätä kyseistä elokuvaa. Elokuva on siis kuvattu Montréalissa ja henkilöt puhuvat ah, niin québeciläisittäin. Oli tässä kyllä samaistuttavia asioita ja piilosen leikkiminen Mont-Royalilla on ehdottomasti toteuttamisen arvoinen idea. Mutten silti sanoisi, että elämäni täällä olisi kuin tämä elokuva. Ei onneksi.
Älä odota lämmintä rakkaustarinaa, vaan raadollista tunnekylmyyttä. Mutta ehdottomasti suosittelen katsomaan, vaikka vaan sen takia, että ohjaaja ja Francista näyttelevä Xavier Dolan on laittoman hyvännäköinen
ja Monia Chokrin roolihahmon Marien tyyli ihastuttavan pettämätön. Ja ainakin québecin aksentista saa mainion käsityksen.
Tämä elokuva sai mut myös vihdoin vakuuttuneeksi The Knifen Pass This On-kappaleen hienoudesta!
15.1.2014
La Vie d'Adèle
{Click the images for sources}
Näin Adèlen elämän jo paljon ennen joulua, mutta se ei jätä mua rauhaan edelleenkään.
Niin valtavan hieno ja niin paljon tunteita 179 minuutissa.
Elokuvasta on ehkä mahdotonta puhua mainitsematta sitä seksikohtausta, mutta mun mielestä se on koko elokuvan epämielenkiintoisimpia kohtauksia. (Mutten silti ehkä suosittelisi katsomaan ensitreffeillä tai vanhempien kanssa.)
Elokuva kertoo nimensä mukaisesti Adèlesta, nuoren naisen haparoinnista ja itsensä löytämisestä ja hukkaamisesta, kasvamisesta. Rakastumisesta, mutta ennen kaikkea rakkauden menettämisestä.
En tiedä, mitä tästä elokuvasta sanoisin, sillä mitkään sanat eivät tunnu tuovan esille sitä kauneutta, herkkyyttä, vereslihalla olemista ja tunteiden myrskyä, jotka sitä katsoessa hyökyvät katsojan silmille.
Tyydyn siis vain sanomaan, että Adèle on ihana.
(Ja hitsi miten ranskalainen koko elokuva onkaan!)
"J’ai une infinie tendresse pour toi, j’aurai toujours, toute ma vie."
7.1.2014
Frances Ha
Frances Ha kertoo parikymppisestä tanssijasta, joka yrittää selviytyä elämästä New Yorkissa (tai noh, elämästä ylipäänsä).
Frances on haahuilija ja hieman hukassa, päästää suustansa mitä sattuu ja hoitaa raha-asiansa huolimattomasti. Frances on juuri sellainen samaan aikaan raivostuttavan ärsyttävä mutta kuitenkin valloittavan ihana ja aito hahmo. Sellainen, johon on mahdotonta olla ihastumatta.
Frances Ha on elokuva ihmissuhteista sekä itsensä ja oman jutun löytämisestä. Siitä, kun sitä koittaa figure it all out.
Mutta ennen kaikkea se on elokuva ystävyydestä. Koska mitä jos elämän tärkein ihmissuhde onkin parisuhteen sijasta ystävyyssuhde?
Elokuvan jälkeen tekee mieli matkustaa New Yorkiin ja Pariisiin, tanssia pitkin suojateitä ja laukoa kerrankin rehellisiä mielipiteitä tönköillä illalliskutsuilla.
Frances Ha'ta on vaikea olla vertaamatta Girls-tv-sarjaan (eikä vain sen takia, että molemmissa näyttelee hurmaava Adam Driver). Molempia katsoessa tekee mieli ravistella niitä tyyppejä ja sanoa, että get your shit together, kunnes sitä tajuaa, että on ihan yhtä hemmetin sekaisin itsekin.
"It's that thing when you're with someone, and you love them and they
know it, and they love you and you know it... but it's a party... and
you're both talking to other people, and you're laughing and shining...
and you look across the room and catch each other's eyes... but - but
not because you're possessive, or it's precisely sexual... but
because... that is your person in this life. And it's funny and sad, but
only because this life will end, and it's this secret world that exists
right there in public, unnoticed, that no one else knows about. It's
sort of like how they say that other dimensions exist all around us, but
we don't have the ability to perceive them. That's - That's what I want
out of a relationship. Or just life, I guess."
PS. Myös: "You guys are like magic".
10.12.2013
Nyt ilahduttaa
Linkkivinkkejä ja muuta mukavaa tälle tiistaille, teille parhaille:
19 Flawless Pieces Of Life Advice That Amy Poehler Gave Us In 2013. Viisas, viisas nainen tuo Amy.
tirsat. Paras blogilöytö hetkeen. Elämäntilanne täysin eri kuin itsellä, mutta tilanteet hyvin samaistuttavia ja kirjoitustyyli mitä valloittavin. Itkettäviä ja naurattavia arjen asioita ja ajatuksia. (Lukekaa nyt vaikka tämä kirjoitus, oi!)
Girlsin 3. tuotantokauden traileri. Jo tieto siitä, että lisää Girlsiä on luvassa tammikuussa, saa mut hymyilemään!
Tattoos by Alice Carrier. Tatskakuume sen kun kasvaa tämmöisiä taideteoksia katsellessa!
Meet the Somalis. Somalien tarinoita seitsemästä eri Euroopan kaupungista, sarjakuvien muodossa. Koskettavia, hymyilyttäviä, kamalia, optimistisia ja valaisevia kertomuksia mielettömän hyvin toteutettuna.
Mindy Kalingin sanomiset. Lukekaa tarkkaan etenkin on the importance of knowing how to cook sekä on the attention paid to her appearance.
Angel Haze - Same Love. Angelin Macklemore-coveri on aivan järisyttävän upea. "Here's a message to the people who just don't get it / Love is love, there is no difference" ♥
Lyhytelokuvakalenteri. Tässäpä aineeton joulukalenteri jokaiselle (vaikkei ihan aattoon asti ylläkkään, heh)! Vuoden lyhimpänä päivänä, 21.12., järjestetään Lyhytelokuvapäivä ja siihen saakka joka päivä sivustolla avataan uusi luukku, jonka takaa paljastuu aina uusi lyhytelokuva. Itse leffapäivänä sitten järkätään kaikenlaisia lyhytelokuviin liittyviä tapahtumia ja näytöksiä, lisätietoa löytyy tuolta nettisivustolta.
PS. Miksi peukkua näyttäessä naama pitääkin vetää aina ihme mutrulle, hah!
17.11.2013
We'll laugh until our ribs get tough
Kivoja asioita:
- (Dokumentti)elokuvat. Maanantaitraditioksi on muodostunut Cinema Politica Concordia-yliopistolla, laadukkaita dokkareita ilmaiseksi, jes! Parhaillaan täällä myös meneillään ranskankielisen elokuvan festarit (Cinemania), eiliselle ei enää saatu lippuja mutta tänään illalla mennään katsomaan closing film. Koko ensi viikko luultavasti ravataan dokkarifestareilla (RIDM), kun arkisin ennen viittä opiskelijat pääsee ilmaiseksi katsomaan näytöksiä.
- Joulusuunnitelmat. Vaikka yleensä karsastan liikaa jouluintoilua, niin nyt alan jo olla innoissani aatoksi suunnitellusta superillallisesta sekä joulupäivän leffalöhöilystä. Myös joulua edeltäville päiville on alettu laatimaan Suuria Suunnitelmia, heh.
- Electro Swing. Tämä tuskin on ainoastaan montrealilainen erikoisuus, mutta täällä electro swing-bileet on hyvin suosittuja. En tiedä swingistä tippaakaan, mutta kummasti onnistuttiin tanssimaan itsemme hikeen viime perjantaina.
- Ystävät, joiden luokse pääsee yöksi, jos ei jaksa seikkailla yöbussilla kotiin illan päätteeksi. (Eräässä paikassa vierashuonetta kutsutaan nykyään nimellä Roosa's room...)
- Kunnon brunssit ja tyypit, jotka jonottaa sun takia yli tunnin brunssipaikkaan, koska satuit nukkumaan pommiin...
- Lorde. En varmasti ole ensimmäinen, joka hehkuttaa Lordea, mutta tää muikkeli on kyllä ansainnut kaiken hypen.
(but that will never be enough)
1.9.2013
The Place Beyond The Pines
The Place Beyond The Pines. Huh, kuinka hieno elokuva.
Elokuva kertoo isistä ja pojista. Miehuudesta ehkä, ainakin miehistä. Valinnoista, teoista, perinnöstä. Kuinka yksi teko voi vaikuttaa sekä omaan että monen muun ihmisen loppuelämään.
Mutta älkää pliis katsoko tätä vain, koska iih Ryan Gosling. Koska tämä ansaitsee niin paljon enemmän kunnioitusta.
Ei ehkä kaikista helpoin ja kevyin elokuva, mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Eikä mikään elokuva, jossa soi lopussa (tai no, missä kohti tahansa) Bon Iver, voi olla huono (eihän?).
"If you ride like lightning, you're going to crash like thunder."
25.6.2013
Take This Waltz
Take This Waltz on elokuva naimisissa olevasta naisesta, joka rakastuu toiseen mieheen.
Tavallaan elokuva on suloinen ja hieman höpsökin, mutta tämä ei ole sellainen hyvän mielen elokuva. Tämän katsoo sellainen kuristava tunne kurkussa ja vaikka ensin toivookin jotain tapahtuvan, ei loppujen lopuksi olekaan varma, mikä olisi ollut paras ratkaisu.
Pidin elokuvasta kyllä, mutta joitakin kohtauksia ihmettelin suuresti. Mutta kun tässä on hetkensä, ne kyllä korvaavat toiset, hieman oudommat hetket.
Uimahallin suihkukohtaukselle näytän peukkua (nyt ei sitten ajatella mitään irstasta), samoin tälle huvipuistokohtaukselle, sekä Feistin ihanalle Leonard Cohen-coverille.
"I don't like being in between things"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








