Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jee. Näytä kaikki tekstit

6.2.2019

Lounakollektiivi

https://www.lounakollektiivi.fi/


Hei, tulin kertomaan, että kirjoitan juttuja nykyään yhdessä viiden muun kivan tyypin kanssa sivustolla Lounakollektiivi. Tämä blogi säilyy täällä vielä ainakin toistaiseksi, mutta tuskin päivitän tätä enää tämän enempää. Kiitos ja nähdään muualla, pus!

13.10.2016

nice vids


>>>

Siinäpä sitä olis; Jemima Kirke piirustelemassa, Grimes Stella McCartneyn haastateltavana, dreamy hajuvesimainos, puolituntinen dokkari Etelä-Korean kauneusihanteista ja laittomista tatuoinneista, Alice Neel maalaamassa sekä pari musavideota, joissa on asennetta. Jos tänne vielä vaikka joku eksyisi, hehs.

27.2.2016

FEEL GOOD VIDEOS


Ihan vaan siltä varuilta, että joku tarvitsee vähän ekstrapiristystä tälle lauantaille:




>>>

Siis: hieman taikaa, mun tän illan tanssimuuvit (ehhehh), ihanan hersyvä Adele, reaktio Beyoncén uuteen videoon sekä jäätävää myötähäpeää aiheuttava haastattelu, johon palaan aina tasaisin väliajoin, koska se on vaan niin hillitön.

Jeejee, kivaa viikonloppua mussukat!

18.2.2016

It's good to love




>>>


Spreading some love eli uutta musiikkia FKA twigsiltä, James Blakelta ja HONNElta. Kivaa loppuviikkoa!

(Kirjoitan pian jostain muustakin kuin musiikista. Ehkä.)

30.11.2015

Sweet(er) November

marras01

Muutaman minuutin kuluttua se on ohi, marraskuu nimittäin. Vaikka onkin ollut päiviä, jolloin ainoa mieliteko on ollut käpertyä jonnekin talviunille, on marraskuu tuntunut ihmeen mukavalta. On tullut seikkailtua Helsingissäkin välillä ja kokeiltua eri tanssityylejä ihan ohjatusti, muutenkin siis kuin baareissa (vaikka on niitäkin koluttu huolella). Baletti ei ole yhtään mun juttu, mutta nykytanssi vois ollakin.

marras02

Vaikka marraskuu väistyykin, pimeys sen kun jatkuu, joten ajattelin vinkata muutamasta jutusta, jotka saattaisivat hieman pehmentää kamalaa kaamosta:

- MUSA: Hunajainen RnB, josta kuitenkin löytyy potkua ja asennetta, on yksi mun tämänhetkisistä suosikkigenreistä. Kannattaa tsekata ainakin SZA:n Z-niminen EP sekä Abra ja Tinashe. Tein myös jokin aika sitten tällaisen juustolistan, josta löytyy yli 200 biisiä herkistelyyn: MORE CHEESE PLEASE. (Ja pakko vielä hehkuttaa Grimesin uutta Art Angels-albumia, joka on täyttä timanttia alusta loppuun, vaikkei edellä mainittuun musagenreen ihan istukaan.)

- TV: En ole pitkään aikaan seurannut mitään kunnon hömppäsarjaa, mutta nyt tajusin kaipaavani sellaista elämääni. Rakastan dokumentteja, koska loputon uteliaisuus ja uuden oppiminen, mutta ne on usein myös niin raskaita, ettei niiden parissa oikein kunnolla rentoudu. Samoin kaikki sillat ja gameofthronesit on kyllä hyviä, mutta ei kevyimmästä päästä nekään. Tosi-tv taas saa mut repimään hiukset päästäni ja aika monet sitcomit on melkoisen karmeita. Siispä, aloin katsomaan Gleetä! Jokin jenkkien high school-draamassa ja pateettisen mahtipontisissa showkuoro-esityksissä vetoaa, hehee. Plussaa monipuolisesta näyttelijäkaartista ja edes jonkinasteisesta tiedostavuudesta. (Saa myös suositella jotain kevyen kivoja sarjoja, muistan ainakin joskus tykänneeni Modern Familystä ja New Girlistä, mutta nekin sitten jäi, hmm.)

- KIRJALLISUUS: Tove Janssonin Muumilaaksoon on mitä ihaninta paeta todellisuutta, mutta jaksaisin edelleen hehkuttaa myös runoja. Sellaiset nimet kuin Warsan Shire, rupi kaur ja Nayyirah Waheed kannattaa painaa mieleen ja etsiä heidän tuotantoaan luettavaksi. Uppoutukaa radikaaliin lempeyteen, sitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

- JUHLAT: Aina on syytä juhlaan ja pimeyden keskellä kannattaakin tarttua jokaiseen tilaisuuteen skoolailla ja laittaa jalalla koreasti. Ostaa kaupan pakasteesta valmis mutakakku ja muuttaa kotikampaamo kakkupirskeiksi, lakata vahtaamasta bussien aikatauluja ja jäädä after workin "yksien" jälkeen diskoilemaan, tanssia vieraassa kaupungissa pilkkuun saakka ilman tietoa yöpaikasta. Ihanan typerää ja hulvattoman vastuutonta.

Näillä kohti vuoden 2015 viimeistä kuukautta, tulispa sitä lunta taas pian!

29.9.2015

Hei vaan kaikki hei

uujeee

Yllä oleva kuva on otettu lauantaina 12.9.2015 (jolloin päivän ainoa saavutukseni oli kaupassakäynti mutta se nyt ei liity mitenkään mihinkään) ja vaikka kuvanottohetkellä hymyä ei näköjään irronnut, niin oon kuplinut ilosta oikeastaan koko syyskuun.

Kaikki on vaan niin hyvin just nyt.

Alkukuusta jossain kohtaa majoitin hometta pakoilevaa ystävää luonani ja yhteisellä iltapalalla huomasin lausuvani sanat:

"Mä oon tällä hetkellä elämässäni just siinä, missä haluankin olla."

Ja se tuntuu tietysti ihan hemmetin hyvältä. Lisäisin myös ponnekkaasti, että vittu vihdoinkin.

Muun muassa sellaisen pikkujutun olen tainnut unohtaa kertoa, etten enää opiskele ranskaa, vaan pääsin keväällä erillishaun kautta vaihtamaan sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaan, woop woop!

Ja muutenkin, Tampere tuntuu kodilta ja elämä on täynnä toinen toistaan ihanampia ihmisiä ja asioita ja tapahtumia.

Ja vaikka olen ollut täällä aika hiljaa, niin en ole katoamassa mihinkään. On mulla vielä sanottavaa, koska mä en ole valmis ja tää maailma ei totta totisesti ole valmis.

Mutta mitäs teille kuuluu?

8.5.2015

Uppsala / Stockholm

upp05

Pääsiäisloma Ruotsissa.

Aamuvarhain bussilla Turkuun, kymmenen tuntia laivalla. Torkkuja, buffet, tax free-ostoksia, lapsiperheitä, harmaa taivas ja harmaa meri mutta kirkkaampi mieli.

upp06
upp04

Uppsalassa odotti vaihdossa oleva ystävä, joka osasi näyttää parhaat kahvilat, joissa vitriinissä notkui parhaimmillaan toistakymmentä eri kakkulaatua.

(Aikamoinen kakkuloma olikin, nam.)

Uppsala oli kaunis ja sympaattinen, puissa ja pensaissa oli silmut ja taivas iltaisin violetti.

 upp09
upp08

Päivän verran Tukholmassa. Fotografiska, Södermalm, terasseilla istuskelua ja ihmisten tarkkailua.

(Hieman myös nälkäkiukkuja, mutta niistäkin selvittiin.)

sto01

Hej! Tack! Nej tack! Hejdå! Niillä hoituu keskustelu kassalla, enkä sen ihmeempään enää kykene, kai sitä pitäisi joskus muuttaa hetkeksi Ruotsiin.

Miniloma oli hyvä startti ja lämmittelyä tuleville seikkailuille, tulipahan todistettua että osaan edelleen matkustaa, vaikken lähes vuoteen poistunutkaan kotimaastani.

21.4.2015

kivoja asioita / internet gems

En jaksa enää täällä jauhaa vaaleista (ja oikeastaan omat fiilikset summataan täydellisesti täällä), joten tarjoan eskapismia ja internet-helmiä muillekin mahdollisesta vaalimasiksesta kärsiville:

http://www.vulture.com/2014/03/life-in-pictures-jemima-kirke/slideshow/1/http://www.vulture.com/2014/03/life-in-pictures-jemima-kirke/slideshow/7/

Life in Pictures: Jemima Kirke
Kuvia upean taiteilija-näyttelijä Jemiman tavallisesta päivästä Brooklynissä. (Juu, kelpais tuollainen elämä kyllä...)


http://gemmacorrell.tumblr.com/post/116305017993
Pre-order my book of comics, The Worrier’s Guide to Life, from Andrews McMeel.

Gemma Correllin nerokkaat ja hulvattoman hauskat piirrokset vähintäänkin hymyilyttävät varmasti.


http://haiku.nytimes.com/post/99601082199/what-she-writes-here-in-response-is-something-you
http://haiku.nytimes.com/post/114793467959/perfection-may-be-a-goal-but-it-isnt-a-possibili

Times Haiku
Koodattu tietokoneohjelma etsii haikuja The New York Timesin artikkeleista.




Kiehtova video taiteilija Malin Gabriella Nordinista.


Jep jep, jospa näillä saisi tämän viikon ja elämän taas raiteilleen. Tai edes sinne päin.

21.2.2015

I CAN SEE CLEARLY NOW

glassesss

Jes, maailma näyttää taas kirkkaammalta ja terävämmältä!

Hankin nimittäin uudet silmälasit - vieläpä kaksi kappalein!

Ensimmäiset lasini sain lukion ekalla ja muistan olleeni niistä todella innoissani (haha!). Ne olivat kirkkaanpunaiset ja pidin niitä mielelläni. Näköni ei ollut (eikä ole vieläkään) totaalisen surkea, joten jossain kohtaa (Ranskassa?) lasien käyttö päivittäin jäi vähemmälle ja käytin niitä sittemmin lähinnä luennoilla ja elokuvateatterissa.

Jossain vaiheessa huomasin kuitenkin siristeleväni lähes koko ajan, enkä välttämättä tunnistanut vastaantulevia kavereita kuin vasta läheltä ja ärsytti aina, jos lasit olivat unohtuneet kotiin silloin, kun niistä olisi ollut hyötyä. Vanhat lasini olivat ihan käyttökelpoiset, mutta ei sellaiset, joita olisi tehnyt mieli käyttää koko ajan.

Mielessä oli uusien lasien hankinta ainakin koko viime syksyn, mutta jotenkin ahdisti jo etukäteen ajatus kehysten sovittamisesta ja sopivien löytymisestä, valikoimaa kun on niin valtavasti.

Sattuma puuttuikin sitten peliin ja kaikki kävi helpommin kuin olisin osannut uneksia. Helmikuun ensimmäisenä, synttäripäivänäni, piipahdettiin optikkoliikkeessä, kun ystävän piti fiksailla omia uusien lasien sankoja istuvammaksi. Siinä sitten odotellessa hassuteltiin ja huvikseen tuli soviteltua muutamia kehyksiä ja ihastuin täysin vaaleisiin, kuvassa vasemmanpuoleisiin, kehyksiin.

Seuraavana (tai sitä seuraavana) päivänä varasin ajan näöntarkastukseen ja koska yksien lasien hinnalla sai kahdet, ajattelin, että miksipä sitten en ottaisi kaksia. Vähän kyllä mietitytti tarpeellisuus, koska olen aika jumittajatyyppiä, käytän samoja kenkiä/laukkua/huivia jne. pitkään kun sopiva löytyy, enkä jaksa liikaa vaihdella. Mutta sitten löytyi toiset just passelit kehykset ja päätin, että kykenen rakastamaan molempia ihan yhtä lailla.

Ja nyt tuntuu, että päätös oli oikea, en osaa valita näistä lempparia millään! Onneksi ei tarvitse, molempi parempi ja nyt voi sitten vaihdella lookkia vaikka joka päivä, hohoo!

Rillit rules ja siristelylle stoppi!

4.2.2015

24

24

Täyttää 24 vuotta ja juhlia koko viikonloppu.

Tarttua ystävää käsivarresta ja sanoa, että mä oon niin onnellinen, että mä voisin vaan räjähtää.

Rakastaa ystäviään päivä päivältä enemmän.

Ja olla hetken ihan naurettavan onnellinen.

28.1.2015

YOUNG SPIRIT

youngspirit01


Mun uskomaton tuuri talvikenkien kanssa näyttää jatkuvan. Joku ehkä saattaa muistaakin viimetalvisen tarinan Montrealista.

Niille kyseisille kengille kävi aika huonosti, kiitos Montrealin kaupungin, joka hiekoituksen sijaan suolaa katujaan talvisin. Suola ilmeisesti hapertaa kenkiä aika tehokkaasti, käytti millaisia suoja-aineita tahansa. Koko talven hyvin palvelleiden kenkien loppu tuli viimein kahden viikon mittaisella liftausreissulla, enkä sitten viitsinyt raahata rikkinäisiä kenkiä Suomeen asti, joten sinnepä jäivät.

Mutta, eipä hätää! Vaaleanpunaiset söpöläiset odottivat minua kiltisti UFFin hyllykössä, alle kahdenkympin!

En edes ollut etsimässä talvikenkiä, enkä muutenkaan kirppareilla tuijottele yleensä niinkään kenkävalikoimaa, koska harvoin mitään kivaa tulee vastaan, saati oikeassa koossa. No, nytpä osoittautui sekin harhaluuloksi.

Mun ei oikeastaan enää pitänyt hankkia mitään vaaleanpunaista, kun löytyy jo pipoa ja reppua ja maihareita, mutta nämä oikein huusivat mun nimeä.

Eipähän palele taaskaan tämän nuoren sielun varpaita!

3.1.2015

DIY: seinäkalenteri

calendar04

Jossain vaiheessa viime syksyä innostuin vesiväreillä maalaamisesta monen vuoden tauon jälkeen. En tainnut olla koskenutkaan vesiväreihin lukion kuviskurssien jälkeen? Oli siis korkea aikakin!

Muutenkin pitäisi enemmän vain uskaltaa tehdä kaikkia luovia projekteja, eikä kuunnella omaa sisäistä ääntään, joka sanoo että et sä osaa. Hitot osaamisesta, meitsi tekee silti jos huvittaa!

Päähän pälkähti ajatus oman seinäkalenterin tekemisestä ja ryhdyinpä sitten tuumasta toimeen.

calendar01

Ensin maalasin vesiväreillä A5-kokoisia värikokeiluja kun tunnustelin taas, miten vesivärit toimivatkaan ja millaisia sävyjä värinappeja sekoittelemalla ja veden määrää vaihtelemalla saakaan aikaan.

Sitten valitsin niistä kivoimmat kohdat ja leikkasin 12 ympyrää teippirullan avulla. Jokaiselle kuukaudelle siis oma planeettansa, tai ehkä kuunsa? Kuukalenteri (pun intended)!

calendar02

Ostin 12 kappaletta A4-kokoista vaalean kerman väristä kartonkipalaa ja liimailin pallot paikalleen. Mustalla tussilla kirjoitin kuukausien nimet ja viikonpäivät ja päivien numerot kohdilleen.

Aika vapaalla kädellä mentiin, olisin ehkä voinut enemmänkin mittailla, että olisi mennyt enempi keskelle ja enempi suoraan, mutta enpä jaksanut pahemmin stressata asiasta.

calendar03

Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen, tuli just semmonen kuin halusinkin! Ideaa saa kopioida vapaasti tai keksiä ihan oman designin! Pääasia kai, että tekee vaan jos on semmonen fiilis, että oma seinäkalenteri tälle vuodelle ois kiva. Vielä ehtii, ollaanhan vasta ihan vuoden alussa.

calendar05

22.12.2014

JOU JOU

joujou03
joujou01
joujou02
joujou04
joujou05


No jou jou joulu tietty!

En ole koskaan ollut niitä, jotka fiilistelevät joulua kuukausia etukäteen, kuuntelevat joululauluja jo lokakuussa ja aloittavat glögikauden heti, kun sitä alkaa ilmestyä kauppojen hyllyille (vai saako glögiä vuoden ympäri?).

Pidän kyllä joulusta, mutta se on aina tullut ilman sen kummempia vouhotuksia. En ole sillä tavalla, noh, jouluhörhöillyt.

...paitsi tänä vuonna.

Kaikki alkoi salakavalasti, kun armas äitini lähetti postissa joulukalenterin.

Sitten eräänä päivänä kuljin taas kerran tietyn kukkakaupan ohi, kuten joka kerta töihin mennessäni ja huomasin, että myynnissä oli hyasintteja; 1,5 euroa kappale. Valitsin vaaleanpunaisen.

Pian huomasin jo askartelevani pillihimmeleitä (jep) Annin mainiolla ohjeella.

Viime viikko oli kylläkin sitten yhtä puristusta saada kaikki opiskeluhommat suoritettua ja siitä oli joulurauha kaukana. Tajusin myös, ettei mulla ole ollut kunnolla lomaa sen jälkeen, kun palasin Suomeen, eli noin seitsemään kuukauteen.

Toki on ollut viikonloppuja ja vapaapäiviä, mutta nyt mulla on vihdoin kaksi kokonaista viikkoa lomaa! Kaksi kokonaista viikkoa, jolloin saan päättää täysin vapaasti mitä teen, ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Oi autuutta!

Ajattelin ainakin lukea kirjoja, muita suunnitelmia ei ole, enkä niitä edes kaipaa. Ajattelin vain olla, ilman aikatauluja ja takaraivossa jyskyttäviä deadlineja.

Ajattelin myös viettää vähemmän aikaa tietokoneen ruudun ääressä, joten toivotan jo tässä vaiheessa kaikille oikein riemukasta ja rauhoittavaa joulua!

Tämä newbie jouluhörhö suuntaa pian Keski-Suomeen perheen joulupatojen ääreen!

30.11.2014

Sateenkaaria

sateenkaaria

Perjantaina yhden aikoihin vatsassa nipisteli jännityksestä.

Kävelin kirjastosta ostamaan kookosöljyä ja kännykässä ei toiminut netti, joten kassalla kysäisin myyjältä, että "joko ne on äänestäny?".

Myyjä selasi hetken puhelintaan ja ilmoitti ilouutisen. Sanoi: "meni ihan kylmät väreet". Vastasin ilonkyyneeet silmissä, että niin mullakin.

Ulkona kadulla hymyilin niin, että poskiin sattui ja hypähtelin pari kertaa riemusta.

Enkä osannut lopettaa hymyilemistä koko loppupäivänä.

Rakkaus voitti, tästä on hyvä jatkaa.

19.11.2014

Manifesto

ruusuroosa03

the religion is future feminism

the mission is to be vulnerable and open at all times
to see our truth and speak our truth
to burn all the sugar from our tongues and only talk about what hurts from now on

the goal is to become ourselves and unapologetically be ourselves at all times
to radiate that light like a beacon for others to see

explore your soul
stay humble/ water your plants
synchronize with nature
go outside and find the moon and don't stop looking at the moon never stop looking at the moon


try to tame us and we'll throw glitter in your eyes. 

>>>

23.10.2014

5 x ihanuusblogi

Tässäpä olisi teille viisi ihanaa, uudehkoa blogia lukulistoillenne! Näitä kaikkia yhdistää kaunis visuaalinen ilme, vahva kielellinen osaaminen ja se jokin, joka saa maailman tuntumaan hiukkasen pehmeämmältä paikalta elää ja ihmetellä.

Saatan jonkun mielestä olla hieman jäävi näitä arvostelemaan, sillä kolmea viidestä blogin kirjoittajasta saan onnekseni kutsua sanalla ystävä (enkä pahastuisi, vaikka tapaisinkin kaksi muuta joskus kasvokkain), mutta vannon, että näitä blogeja lukisin ilman minkäänlaisia nettimaailman ulkopuolisia kytköksiäkin! Toivottavasti näistä olisi iloa teillekin:



Annukka Juulia

 http://www.lily.fi/blogit/annukka-juulia

Annukka Juulia

 



Melankolia

 http://www.lily.fi/blogit/melankolia

Melankolia

 

 päivät valuvat

  photo IMG_6853_zps50b7fca3.jpg

päivät valuvat

 



Kultainen

 http://www.lily.fi/blogit/kultainen

Kultainen



i make cake

http://www.lily.fi/blogit/i-make-cake-0
 

>>>
Antoisia lukuhetkiä! Kuvat kyseisistä blogeista ja blogeihin pääset kuvia tai nimeä klikkaamalla.

6.7.2014

4 x ♡



Muutama uutuusherkku muutamalta lempparimimmiltä ja -poitsulta!

13.6.2014

ON YOUR SIDE TIME AND TIME AGAIN


☆ ☆ ☆ ☆ ☆

Viiden tähden musaa!

How To Dress Well tekee kaikesta kultaa ja Junglen uusin laittaa sukat pyörimään jaloissa (tai sit jalat vatkaamaan, koska eihän kesällä nyt sukkia tarvita!).

12.6.2014

Kukkia! Kukkia! Kukkia!

flowerpower01
flowerpower02

Muhun on iskenyt ihan tajuton kukkahulluus.

Joo, on kesä ja kaikkea, mutta luulen suurimman syypään olevan se, että Montrealissa asuin neljä kuukautta ikkunattomassa huoneessa.

Haaveilin leikkokukista suunnilleen maaliskuusta lähtien.

Siispä kun saavuin takaisin Tampereen-kämpilleni, ensimmäinen asia jonka tein, oli parin sireenin oksan nappaaminen ulko-oven edestä (ihan oikeasti, laskin laukut lattialle, nappasin sakset ja astelin pihalle).

Toissapäivänä huomasin kadulla katkenneen punaisen ruusun. Tuumin, oliko jollain tullut ryppyjä rakkauteen ja poimin kukan matkaani. Kotona se pääsi tyylikkäästi tyhjään siideripulloon ikkunalaudalle.

Eilisiltana muistin vihdoin lupiinit ja hetken pusikossa rämpimisen jälkeen kädessä oli kimppu violettia, liilaaa ja vaaleanpunaista.

Miksi maksaa kukista, kun niitä on ojanpientareet pullollaan?

(Vaikka pionit kyllä kovasti houkuttavatkin joka kerta, kun kävelen töihin kukkakaupan ohi.)

Suunnittelen myös yrttien kasvattamista ikkunalaudalla sekä muidenkin hieman pitkäikäisempien kasvien istuttamista.

Kasveja kansalle!