Hei vaan kaikki hei

Yllä oleva kuva on otettu lauantaina 12.9.2015 (jolloin päivän ainoa saavutukseni oli kaupassakäynti mutta se nyt ei liity mitenkään mihinkään) ja vaikka kuvanottohetkellä hymyä ei näköjään irronnut, niin oon kuplinut ilosta oikeastaan koko syyskuun.

Kaikki on vaan niin hyvin just nyt.

Alkukuusta jossain kohtaa majoitin hometta pakoilevaa ystävää luonani ja yhteisellä iltapalalla huomasin lausuvani sanat:

"Mä oon tällä hetkellä elämässäni just siinä, missä haluankin olla."

Ja se tuntuu tietysti ihan hemmetin hyvältä. Lisäisin myös ponnekkaasti, että vittu vihdoinkin.

Muun muassa sellaisen pikkujutun olen tainnut unohtaa kertoa, etten enää opiskele ranskaa, vaan pääsin keväällä erillishaun kautta vaihtamaan sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaan, woop woop!

Ja muutenkin, Tampere tuntuu kodilta ja elämä on täynnä toinen toistaan ihanampia ihmisiä ja asioita ja tapahtumia.

Ja vaikka olen ollut täällä aika hiljaa, niin en ole katoamassa mihinkään. On mulla vielä sanottavaa, koska mä en ole valmis ja tää maailma ei totta totisesti ole valmis.

Mutta mitäs teille kuuluu?

Koossa

Ja sitten kun on päässyt ainakin hetkeksi ylitse omista ahdistuksistaan ja hankalasta olosta, voi lähettää turhia viestejä ystäville, jutella äidin ja isän ja tädin kanssa puhelimessa ja lähteä tanssimaan parhaassa seurassa ja tanssia niin kuin se olisi viimeinen mahdollisuus, kuin koko maailma tuhoutuisi huomenna ja tuntea olevansa taas koossa ja elossa.


And you'll return to real life. You need to live it to the fullest. No matter how shallow and dull things might get, this life is worth living. I guarantee it.


(Tämä on samalla myös oodi Alisalle, joka saattoi tämän Haruki Murakamin tekstinpätkän tietoisuuteeni ja jonka kanssa voi sheikata peppua sydämensä kyllyydestä tanssilattialla ja joka hakee hikisille bilettäjille vettä ja joka jaksaa kertoa, kuinka kaunis olet koska on itse kaunein ja kultaisin ja taianomaisin ihminen koko planeetalla.)

VALOA

Valoa Festival avasi tämän festarivuoden ja nyt rima on asetettu niin korkealle, että ihan huimaa.

Viipottelin menemään onnenhuuruissa milloin kenenkin kanssa ja oli hengästyttävän hauskaa.

Fiilistelin keikkoja, ihmisiä, tunnelmaa. Tanssin ja nautin.

Hukkasin röökit mutten itseäni.

(Pussailua bussipysäkillä koska toisinaan suoralla puhella saa mitä haluaa mutta nyt jäljellä on vain hämmennys.)

 

Sunnuntaina sain ystävän loikoilemaan nojatuoliin ja itse makoilin lattialla. Siinä sitten kellittiin monta tuntia kunnes tuli nälkä ja siirryttiin Hesen nurkkapöytään kikattelemaan.

Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä festarit vaan on ihmisen parasta aikaa.

24

Täyttää 24 vuotta ja juhlia koko viikonloppu.

Tarttua ystävää käsivarresta ja sanoa, että mä oon niin onnellinen, että mä voisin vaan räjähtää.

Rakastaa ystäviään päivä päivältä enemmän.

Ja olla hetken ihan naurettavan onnellinen.

YOUNG SPIRIT

Mun uskomaton tuuri talvikenkien kanssa näyttää jatkuvan. Joku ehkä saattaa muistaakin viimetalvisen tarinan Montrealista.

Niille kyseisille kengille kävi aika huonosti, kiitos Montrealin kaupungin, joka hiekoituksen sijaan suolaa katujaan talvisin. Suola ilmeisesti hapertaa kenkiä aika tehokkaasti, käytti millaisia suoja-aineita tahansa. Koko talven hyvin palvelleiden kenkien loppu tuli viimein kahden viikon mittaisella liftausreissulla, enkä sitten viitsinyt raahata rikkinäisiä kenkiä Suomeen asti, joten sinnepä jäivät.

Mutta, eipä hätää! Vaaleanpunaiset söpöläiset odottivat minua kiltisti UFFin hyllykössä, alle kahdenkympin!

En edes ollut etsimässä talvikenkiä, enkä muutenkaan kirppareilla tuijottele yleensä niinkään kenkävalikoimaa, koska harvoin mitään kivaa tulee vastaan, saati oikeassa koossa. No, nytpä osoittautui sekin harhaluuloksi.

Mun ei oikeastaan enää pitänyt hankkia mitään vaaleanpunaista, kun löytyy jo pipoa ja reppua ja maihareita, mutta nämä oikein huusivat mun nimeä.

Eipähän palele taaskaan tämän nuoren sielun varpaita!

Sateenkaaria

Perjantaina yhden aikoihin vatsassa nipisteli jännityksestä.

Kävelin kirjastosta ostamaan kookosöljyä ja kännykässä ei toiminut netti, joten kassalla kysäisin myyjältä, että "joko ne on äänestäny?".

Myyjä selasi hetken puhelintaan ja ilmoitti ilouutisen. Sanoi: "meni ihan kylmät väreet". Vastasin ilonkyyneeet silmissä, että niin mullakin.

Ulkona kadulla hymyilin niin, että poskiin sattui ja hypähtelin pari kertaa riemusta.

Enkä osannut lopettaa hymyilemistä koko loppupäivänä.

Rakkaus voitti, tästä on hyvä jatkaa.

Got a lifetime / use it like a weapon, baby

Elämä on ollut ihmeellisen hyvää viime päivinä. En ole edes ehtinyt harmitella marraskuun ankeutta.

Eikä ole edes tarvinnut tapahtua mitään sen kummempaa, arki on ollut vaan niin ilahduttavaa.

Ehkä tarinoin kaikesta kivasta myöhemmin, nyt tulin vain huikkaamaan, että kuunnelkaapa Deptford Gothin levyä Songs.

Se on täydellistä marraskuun musiikkia. Rauhoittavaa ja herkkää, mutta kuitenkin toiveikasta.

Etenkin albumin viimeinen kappale A Shelter, a Weapon on soinut toistolla lukemattomia kertoja.

Oi oi.

Huvittaa

Yhtenä arki-iltana otin erään eksyneen lampaan kainalooni ja mentiin yhdessä kuokkimaan juhliin, joihin ei kai ehkä ihan oikeasti oltaisi kuuluttu, mutta niin sitä vaan istuttiin nurkassa ja juotiin valkkaria kertakäyttömukeista.

Baarissa löydettiin parhaita tyyppejä, joista se parhain huusi mulle tanssilattialla, että sä näytät niin hyvältä että mä en kestä. Narikkajonossa joku kutsui mua seiloriksi raitapaidan vuoksi ja mua huvitti suunnattomasti. Koko tämä elämä.

Bussi hurautti synnyinkaupunkiin ja äiti olisi halunnut ostaa tummansiniset kukertavat lakanat, mutta minäpä valitsin haalean mintunvihreät ja raidalliset. Koska jospa unetkin ovat vaaleissa lakanoissa vaaleampia, valoisampia. Vaikkakin viime unessa, jonka muistan, olin myöhästyä lennolta ja taisinpa myöhästyäkin lopulta.

En tosin muista, minne olisin ollut lentämässä. Eikä mun oikeastaan edes tee mieli lentää mihinkään juuri nyt. Jalat, polkupyörä, juna ja linja-auto riittävät, laiva voisi olla myös hauska. Vaikkakin luin muisteloita kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta uppoamisesta ja ajattelin niiden ihmisten hätää ja sitä, että merenpohja on niin monen sadan hauta.

Unelmoin lankakaupassa, punasin huulet, ostin syntymäpäiväsankarille ananaksen ja join kaljaa vaaleanpunaisella pillillä. Ajoin pyörällä, jossa ei ollut jalkajarruja ja pelkäsin koko matkan ajan, että unohdan asian tiukan paikan tullen. Ei tullut tiukkoja paikkoja onneksi, mutta hetkittäin unohdin silti, aina alamäessä.

Keräsin takapihalta omenoita Prisman muovikassiin ja iskä tuli kurkottamaan ylemmistä oksista ne isoimmat.

Sanoi aamulla asemalle kyyditessä, että täytyy laittaa omenat parvekkeelle yöksi, ettei ne ala mädäntyä.

Kookosletut

Annukka tuli aamupalalle ja testailemaan hilloja.

Mustikka-kardemumma osoittautui molempien suosikiksi, mutta kaksi muutakin sai hyväksynnän.

Lettuohje alunperin täältä, tuunailin sitä vain vähän kardemummalla ja limellä.

Kiitos Canvas, olit ihana

Canvas Festival taisi olla jopa kivoin festari koko kesänä ja tulihan niitä muutama kuitenkin koluttua.

Lippukopeissa oli lämmintä ja asiakkaat muuttuivat illan edetessä vain iloisemmiksi.

Seuraavana päivänä saatettiin missata pari esiintyjää, mutta ei otettu ressiä. Parhaat tanssit taikoi ihan lopuksi Alex Metric ja olin hikinen ja onnea täynnä.

Lähes viidentoista kilometrin yöpyöräilykään ei karistanut hymyä kummallakaan kerralla.

Parempaa kesän lopetusta en olisi osannut toivoakaan.

Kiitos Jyväskylä, kiitos kaverit, kiitos minttuviina, kiitos musiikki, kiitos Canvas!

(Ja nyt kun kesäfestarit on ohi, on aika syksyn sisäfestareiden, jeah!)

On kivaa

H2Ö aka hillitty hipsterifestari.

Eikä edes mitenkään pahalla sanottuna. Tunnelma oli mukavan rento ja rauhallinen, alue rosoinen ja kotikutoinen.

Pääosassa oli musiikki, eikä örvellys.

Perjantai-iltana lipunmyyntikojulla oli lämmin ja raukea tunnelma.

Seuraavana päivänä solmin pitkät helmat solmulle, kun hurautin lainapyörällä Ruissalon telakalle.

Yksi kiva kysyi, onko kivaa ja mä sanoin, että on kivaa ja tarkoitin sitä koko sydämestäni.

Kysyjä kai lähinnä tarkoitti festareita, vastasin koko elämän puolesta.

Jaakko Eino Kalevin keikalla päässä pyöri vain yksi ajatus:

"Oon kotona."

Mä kuulun nyt tänne.

Jatkoiltiin vanhan vankilan vieressä grindaus-musan tahdissa, jaettiin viimeiset karkit, kaljat ja tupakat.

Aamu alkoi sarastaa.

Sunnuntaina oli ukkosmyrsky ja menin kaverin luokse darrateelle, vaikkei darraa ollutkaan.

Aurinko alkoi taas paistaa ja istuin pikajunan kyytiin.

Oon kotona.

Onnenkyyneleitä

Kävin eilen ostamassa pyörän.

Ette uskokaan, kuinka mahtavalta tuntuu omistaa ikioma, oikean kokoinen polkupyörä kaikkien niiden vuosien jälkeen, jolloin on joko lainannut äidin tai pikkusiskon pyörää taikka polkenut polvet koukussa esiteini-iässä käyttämäänsä vinkuvaa, polkupyöräksikin joskus kutsuttua, rötjäkettä.

Olin niin onnellinen, että poljin kyyneleet silmissä kotiin.

Eikä edes haitannut, että jouduin odottelemaan ukkoskuuron loppumista alikulkutunnelissa ainakin vartin verran, hymyilin niin, että vaikutin varmasti joltain hurumummolta.

Tänään aamulla hyvästelin ulkomaanvieraan, kun Coco jatkoi Euroopan-reissuaan Suomesta eteenpäin.

Vaikka on ihanaa, että saa majoittaa ystävän (tai tädin tai siskonkin), on tällaisen parin viikon rumban jälkeen mieletöntä ylellisyyttä olla yksin kotona.

Mieletöntä on myös leikkiä, että on varaa syödä aamupalaa torilla, käydä elokuvissa ja ostaa ruusulimonadia, pari kukkaruukkua ja vielä lounastaa kivassa kahvilassa. (Vaikkakin aamupalasämpylä oli eilispäivän puoli-hintainen, leffalippu maksoi vain vitosen ja ruukutkin oli kirpparilta, josta tarttui mukaan myös musta toppi, à 20 senttiä.) Onneksi palkkapäivä on maanantaina ja makaronia kaapit pullollaan.

Olkootkin kylmä ja satakoot vaikka piru vie sitä lunta, nautin tästä kesästä toden teolla.

Pyörällä viilettäen ja pipo päässä piknikillä.

Sanoja jotka haluan muistaa

"You are a great girl. Some girls are a bit naah but I knew right away that you are a great girl."

"We were looking at some pictures together and he said he likes your face."

"When I heard you speaking French, I thought at first you were a Quebecer."

"I want to see you dancing like that again. You dance so well. You should have your own show in Finland where they would all wear leggings."

Sanoja viime viikonlopulta liian kivoilta ihmisiltä. Kuva on hieman kauempaa kuin viime viikonlopulta, mutta reaktio oli aika lailla sama nytkin. Paitsi johonkin noista lausahduksista taisin vastaukseksi räkättää täysillä.

I wanna fly so high with you

Jeaa, tuntuu, että oon vihdoin saanut jonkinlaisen pukeutumisinnostuksen taas takaisin! Koko talven hiihtelin mustissa legginseissä ja villiksissä, nyt tekee mieli jotain värikkäämpää, vaalempaa, raikkaampaa! Musta on tullut täällä lopullisesti pesunkestävä legginsmuija, kreisiprintti-innostus on ollut kuvioissa mukana (eh eh) jo aiemmin.

Kuvassa näkyvät legginsit sai mut tanssimaan sovituskopissa, mikä on aina hyvä merkki mielestäni, hehee.

Löysin myös ne haaveilemani korvarenkaat, ahh! Hooopzz for the win!

Ainiin, kuunnelkaahan Lorine Chiaa!

23

Jihuu, tänään juhlitaan!!! Syntymää, elämää, meikää! Huisia!

(Huomatkaa super_art_paint_muokkaukset!!! Bow down bitchezzz!!)

We were just having fun

Viime perjantaina juhlittiin Solènen ja Nikosin syntymäpäiviä.

Aloittelut Marionin luona, taiteiltiin peukkukortteja ja käsitatuointeja. Sitten varsinaisiin bileisiin Solènen luokse. Tanssittiin Spice Girlsiä ja The Black Keysiä ja vähän muutakin. Syvällisiä ja pinnallisia keskusteluja enkuksi ja ranskaksi ikkunan vieressä. Aamulla löysin 400 mustavalkoista valokuvaa kamerastani. Parhaimmat paardit vähään aikaan.

>> Elli Ingram - Fun <<

(Tää on jo nyt mulle niin Montreal-biisi. And I'm treating this place like my home...)

Rosebud lips & glitter nails

Kuka muka jaksaa lakata varpaankynsiä talvella? Eihän niitä edes kukaan näe.

Minä jaksan ja näen ne itse aivan hyvin, kiitos vain kysymästä.

Mun mielestä talvella jos joskus on tärkeää repiä iloa pienimmistäkin jutuista. Kuten vaikka kultahipullisista varpaankynsistä.

Lakan nimi on Gold dust woman ja joka kerta suihkuun mennessä tunnen itseni hetken ajan tyypiksi, joka on kävellyt kultapölyssä.

Eikä se ole ollenkaan hassumpi tunne. Ei, vaikka kuinka tiedän, että hetken päästä kaikki se kimallus on piilotettava sukkien ja talvisaappaiden sisälle.

Kunhan vain muutaman minuutin ajan saan heilutella kultavarpaita.

Bling bling.

PS. Muut tämän hetken lempparit: ruusunmarjasalva pitää huulet pehmeinä ja mangotee mielen virkeänä, kyllä kelpaa!

PPS. Miksi varpaat näyttää aina niin hassuilta?

We will be warm

Talvikengät.

Huh, kuinka vaikeaa onkaan löytää hyvännäköiset ja samalla lämpimät kengät, mieluiten vielä vedenkestävät. Opiskelijabudjetilla. Siinäpä vasta missio.

Jossain mielenhäiriössä jätin Suomeen kirpparilta seitsemällä eurolla löydetyt, täydelliset nahkasaappaani ja ajattelin, että ostan sitten täältä kunnon talvikengät, kyllähän niitä kenkiä Kanadastakin löytyy. Ja löytyyhän niitä, jos rahaa löytyy.

Mutta kävikin sitten mieletön tuuri. Sellainen osien summa, että luulisi olevan mahdotonta.

Kierrettiin kavereiden kanssa ostoskeskuksen kenkäkauppoja ja eräässä liikkeessä bongasin mieluisat kengät. Haluamaani väriä ei kuitenkaan enää löytynyt ja hintakin hieman mietitytti, veroinen päivineen noin sataviiskymppiä euroiksi muutettuna.

Päätin jatkaa etsintää, mutta juuri kun oltiin lähtemässä, mua palvellut myyjä tuli vielä kerran mun luokse ja lähes kuiskaamalla sanoi, että omistaa samaiset kengät juuri mun koossa ja juuri siinä värissä, jota haikailin. Ja että ei tiedä, tulisiko käyttämään niitä kenkiä.

Mulla kesti hieman, ennen kuin tajusin jutun jujun ja hieman pöllämystyneenä seurasin, kun myyjä kirjoitti hermostuneena (pelkäsi, että joku muu työntekijä huomaisi ja raportoisi pomolle asiasta) puhelinnumeronsa kuittipaperin taakse ja pyysi ottamaan yhteyttä myöhemmin.

Tekstiviestittelyn jälkeen sovittiin, että voisin ostaa kengät sadalla Kanadan dollarilla, eli alle 70 eurolla! Sovittiin tapaamispaikka ja -aika ja nopean sovituksen jälkeen kengät vaihtoivat omistajaa. Tuntui ihan kuin huumediilaukselta, ahhah (vaikka ei sillä, että siitä kokemuksia olisikaan..).

Ja nyt mulla on lämpimät, vedenkestävät, laadukkaat talvikengät. Eivät ehkä maailman kauneimmat, mutta ihan nätit kuitenkin.

Mutta mitä hittoa, millä todennäköisyydellä juuri mua auttavalla myyjällä on juuri ne kengät, joihin tykästyn, juuri mun koossa ja juuri siinä värissä, jonka haluaisin, mutta joka sattuu olemaan loppu kaupasta sillä hetkellä? Ei tällaista tapahdu, ainakaan mulle. Ikinä.

Kyse on ehkä vain kengistä, mutta ai että tunnen itseni onnekkaaksi! Tänä talvena ainakaan mun jalat ei palele.

Let me know when you're lonely, babe

Asioita, joista iloitsen tällä hetkellä:

~ Tämä kynsilakka, joka saa kynnet näyttämään siltä kuin niissä olisi tähtipölyä.

~ Ajatusten muistiin kirjoittaminen. Mukana kulkee aina valkokantinen muistikirja listoja ja nopeita hutaisuja varten, jonka lisäksi kirjoitan päiväkirjaa pipopäisen jääkarhun vartioitavaksi kun on enemmän aikaa ja asiaa. Kalenteriin yritän muistaa kirjata ylös juttuja, jotta muistaisin mitä, missä ja milloin jotain tapahtuu.

~ Norjalaisen, Lontoossa asustavan Mariellin hjartesmil-blogi. Saa elämän näyttämään helpolta ja yksinkertaisen kauniilta, mutta uskaltaa kirjoittaa ikävistäkin asioista.

~ Róisín Murphyn Overpowered-levy, jota on tullut popitettua ahkerasti viime aikoina. Kuulen kaikuja nuoresta Madonnasta, hitsin kova tanssittaja!

~ Montreal. Tapahtumat, keikkatarjonta, uudet tuttavuudet, metromatkat... Kaikki on uutta ja jännittävää, jopa ruokakaupassa käynti. Tää oli kyllä niin nappivalinta mulle!