Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tampere. Näytä kaikki tekstit

15.2.2015

VALOA

valoa01

Valoa Festival avasi tämän festarivuoden ja nyt rima on asetettu niin korkealle, että ihan huimaa.

Viipottelin menemään onnenhuuruissa milloin kenenkin kanssa ja oli hengästyttävän hauskaa.

Fiilistelin keikkoja, ihmisiä, tunnelmaa. Tanssin ja nautin.

Hukkasin röökit mutten itseäni.

(Pussailua bussipysäkillä koska toisinaan suoralla puhella saa mitä haluaa mutta nyt jäljellä on vain hämmennys.)
 
valoa02

Sunnuntaina sain ystävän loikoilemaan nojatuoliin ja itse makoilin lattialla. Siinä sitten kellittiin monta tuntia kunnes tuli nälkä ja siirryttiin Hesen nurkkapöytään kikattelemaan.

Edelleen olen sitä mieltä, että kyllä festarit vaan on ihmisen parasta aikaa.

5.2.2015

WINTER HALO

Tori Amos - Winter

Lotte Kestner - Halo (Beyoncé cover)


Yllä kaksi vinkkiä, joiden avulla selvitä ikuiselta tuntuvasta talvesta. Voiton puolella kuitenkin ollaan jo ja valo sen kun lisääntyy. Tulppaanikausikin on alkanut, mikäs sen parempaa.

Tässä myös yksi lisävinkki: Valoa Festival Tampereella nyt perjantaina ja lauantaina. Talven paras festari ja Tampere on aina hyvä idea. Morotellaan jos törmätään!

26.9.2014

Friday feminism

Viikko sitten postatut videot olisivat voineet saada saman otsikon kuin tämäkin juttu ja mietinkin, että pitäisikö alkaa omistamaan aina perjantai feminismille täällä blogissa..? Hmm, katsellaan!

Tässä kuitenkin olisi pieni annos ajankohtaisia aiheita:


Naisasialiitto Unionin järjestämä ensimmäinen F-klubi Helsingissä, jossa monta fiksua feministiä (mm. Tiina Rosenberg ja Maryan Abdulkarim ♡♡) keskustelemassa rasismista. Niin paljon tiukkaa asiaa, nauroin ja nyökkäilin pontevasti tätä kuunnellessani.



Tältä Emma Watsonin puheelta on ehkä ollut mahdotonta välttyä viime aikoina ja uskoisin lähes kaikkien jo nähneen tämän. Ja siis mahtavaa, jos joku on tämän avulla löytänyt sisäisen feministinsä ja superia, jos feminismille sanana saadaan tämän avulla vihdoin positiivinen kaiku yms., mutta. Ehkä mä oon vaan liian kriittinen, mutta mut puhe jätti aika kylmäksi. Paremmin ilmaistua ja muotoiltua kritiikkiä löytyy näiden linkkien takaa: Is Emma Watson the right woman for the job?, Why I'm Not Really Here For Emma Watson's Feminism Speech At the U.N. ja whatisthat-velvet.tumblr.com/post/98152014604.



Loppukevennyksenä ihana Lena Dunham, joka markkinoidakseen pian julkaistavaa kirjaansa on julkaissut videosarjan, jossa hän vastaa tyyppien kysymyksiin erilaisista aiheista parin minuutin mittaisissa pätkissä.

Heräsikö jotain ajatuksia?

PS. Menovinkki tamperelaisille: Feminismi-näyttely Työväenmuseo Werstaalla. Aion mennä viimeistään marraskuussa, kun Rosa Meriläinen pitää yleisöluennon.

10.9.2014

Huvittaa

hupi01
hupi02


Yhtenä arki-iltana otin erään eksyneen lampaan kainalooni ja mentiin yhdessä kuokkimaan juhliin, joihin ei kai ehkä ihan oikeasti oltaisi kuuluttu, mutta niin sitä vaan istuttiin nurkassa ja juotiin valkkaria kertakäyttömukeista.

Baarissa löydettiin parhaita tyyppejä, joista se parhain huusi mulle tanssilattialla, että sä näytät niin hyvältä että mä en kestä. Narikkajonossa joku kutsui mua seiloriksi raitapaidan vuoksi ja mua huvitti suunnattomasti. Koko tämä elämä.

Bussi hurautti synnyinkaupunkiin ja äiti olisi halunnut ostaa tummansiniset kukertavat lakanat, mutta minäpä valitsin haalean mintunvihreät ja raidalliset. Koska jospa unetkin ovat vaaleissa lakanoissa vaaleampia, valoisampia. Vaikkakin viime unessa, jonka muistan, olin myöhästyä lennolta ja taisinpa myöhästyäkin lopulta.

En tosin muista, minne olisin ollut lentämässä. Eikä mun oikeastaan edes tee mieli lentää mihinkään juuri nyt. Jalat, polkupyörä, juna ja linja-auto riittävät, laiva voisi olla myös hauska. Vaikkakin luin muisteloita kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta uppoamisesta ja ajattelin niiden ihmisten hätää ja sitä, että merenpohja on niin monen sadan hauta.

Unelmoin lankakaupassa, punasin huulet, ostin syntymäpäiväsankarille ananaksen ja join kaljaa vaaleanpunaisella pillillä. Ajoin pyörällä, jossa ei ollut jalkajarruja ja pelkäsin koko matkan ajan, että unohdan asian tiukan paikan tullen. Ei tullut tiukkoja paikkoja onneksi, mutta hetkittäin unohdin silti, aina alamäessä.

Keräsin takapihalta omenoita Prisman muovikassiin ja iskä tuli kurkottamaan ylemmistä oksista ne isoimmat.

Sanoi aamulla asemalle kyyditessä, että täytyy laittaa omenat parvekkeelle yöksi, ettei ne ala mädäntyä.

27.8.2014

Y-FESTIVAALI & Siivouspäivä

Ajattelin vinkata parista lähipäivien tapahtumasta:


voima__rgb300voima_rgb300
 
Tampereella 27.-31.8.

Ohjelma sisältää musiikkia, taidetta, lyhyelokuvia, työpajoja jne. Kaikenlaista mielenkiintoista siis ympäri kaupunkia, suurimmaksi osin täysin maksutta!

 IMG_1161 copy

Kaikkialla! 30.8.

Muistatte ehkä parin vuoden takaisen Hämeenpuiston puistokirppiksen? Se oli valtaisa menestys ja oltaisiin varmasti mielellämme Idan kanssa järkätty vastaavanlainen uudestaankin, jollei kaupunki suhtautuisi niin nihkeästi lupa-asioihin... Mutta onneksi on tällaisia koko Suomen laajuisia Siivouspäiviä, jolloin kuka tahansa voi mennä minne tahansa puistoon tms. myymään vanhoja vaatteita ja tavaroita. Itse ajattelin mennä juurikin Y-Festivaalin yhteydessä järkättyyn puistokirppikseen Nalkalan rantapuistoon, tulkaa sinne sankoin joukoin!


PS. Ai niin, melkein meinasin unohtaa: huomenna on myös Designviikon Vaihtovaate, eli vaatteiden vaihtotapahtuma vaatelainaamo Luottovaatteen tiloissa, Facebookista lisäinfoa!

1.6.2014

☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡

spacecat03

Life is good vaikka musta ei tulekaan sosionomia ja joudun jatkamaan yliopistossa mutta ei se mitään ehkä haittaa kuitenkaan, mulla kun on hyvä kutina vähän kaikesta.

Tampere tuntuu hyvältä koska on ystäviä, punaviiniä, jäätäviä selfieitä tanssilattialla, uusia kahviloita kokeiltavaksi ja vanhoja paikkoja uudelleen löydettäväksi.

Keskusteluja avaruuskissoista ja Tinderistä.

Mulla on hopeatoffeeta ja kukkia lasikannussa muttei verhoja ikkunoissa vielä.

Elämä kantaa kun sen antaa kannatella ja kaikki menee just niin kuin pitääkin.

19.9.2013

Tampere-vinkkejä

tamperelööv

Ennen kuin uppoudun kokonaan Montrealiin, ajattelin jakaa hieman Tampere-vinkkejä. Omia lempipaikkoja ja -asioitani.

Olisin itse arvostanut tällaista suuresti pari vuotta sitten Tampereelle saapuessani, mutta aika hyvin paikoista kuulee, kun tutustuu ihmisiin ja osallistuu tapahtumiin.

Toki paikkojen löytämisessä henkilökohtaisesti on oma viehätyksensä, mutta olisi hienoa jos joku saisi apua näistä vinkeistä, eikä ehkä olisi ihan niin hukassa alussa.

tampere

Ehdin asua vasta kaksi vuotta Tampereella, enkä todellakaan tunne kaupunkia läpikotaisin, mutta tässä muutamia hyväksi havaittuja juttuja!

Ei siis mikään kaiken kattava lista ja olen varma, että olen unohtanut monta hyvää paikkaa, mutta semmoista se on. Monta on vielä löytämättä ja testaamattakin!

Aika usein puhutaan kavereiden kanssa siitä, kuinka Tampereella tapahtuu koko ajan jotain, aina löytää jotain uutta ja valinnanvaraa löytyy paljon.

Mun Tamperelempparit siis, olkaas hyvä:

(Jotkut paikat on mainittu useampaan kertaan, koska en osannut päättää, mihin kategoriaan ne eniten kuuluu...) 

931 tee
Kahviloita:

Runo (Ojakatu 3). Joskus taisin julistaa tämän lempikahvilakseni, mutta tiedän nykyään niin monta kivaa, että tämä on "vain" yksi muiden joukossa. Laaja teevalikoima, kivan rauhallinen ja ainakin paljon luonnonvaloa! Mukavan hämyisä yläkerta, jossa juoruilla ystävän kanssa tai uppoutua kirjaan (vaikkapa niihin runoihin, jos niitä harrastaa). (Haaveilen aina, että olisin ihminen, joka istuu kahviloissa yksin ja lukee kirjaa, mutta mieluummin kahvittelen kaverin kuin kirjan kanssa, niin se vaan taitaa olla.) Suosittelen etenkin inkivääri-lime-teetä!

Vohvelikahvila (Ojakatu 2). Ihania vohveleita, suolaisia sekä makeita. Mukavan kotoisa tunnelma. Suosittelen testaamaan veriappelsiini-rooibosta.

Ravintola 931 (Kehräsaari B-talo). Elokuvateatteri Niagaran aulassa oleva kahvila-ravintola-baari ja mulla kestikin jonkin aikaa, että tajusin tällä olevan ihan oma nimensä, ettei se ollutkaan vaan "se Niagaran aulakahvila", haha. Täällä on kaikki kohdallaan, tee on halpaa kuin mikä ja salaatit maukkaita. Kaikenlaisia musiikkihäppeninkejä järjestetään yleensä viikonloppuisin. Olohuonemainen tunnelma.

Kaffila (Aleksis Kiven Katu 11). Kun tämä tuli Wayne's Coffeen tilalle, nyrpistelin vähän nenääni ja ajattelin, että se pysyy kuitenkin samanlaisena ketjukahvilana, nimi vaan vaihtuu. Mutta viime kesän aikana tämä osoittautui oikein oivalliseksi hengailupaikaksi, oli lähellä työpaikkaakin.

Café Europa (Aleksanterinkatu 29). Tämä varmaan mainitaan kaikille ensimmäisenä Tampereen kahviloista puhuttaessa. Eikä syyttä, sisustus on hauska kattokruunuineen ja sangriakannutarjous kannattaa hyödyntää. Ruokaakin saa, mutta suosittelisin sitä vain pieneen nälkään.

Kahvila Valo (Puutarhakatu 11). Mukava sisäpihaterassi ja superhyvää porkkanakakkua.

Kahvilla (Aaltosenkatu 31-33). Hyvällä tavalla hieman hippi. Brunssi itseltäni vielä testaamatta, mutta joku taisi kehua hyväksi.

La Famille (Aleksis Kiven Katu 10). Täällä olen tainnut käydä vain pari kertaa ja niistäkin on jo aikaa, mieleen jäi kalliihkot kakut mutta mukava yläkerta. Taitaa ansaita vielä uuden mahdollisuuden tulevaisuudessa! 

Kahvila Taikapapu (Tuomiokirkonkatu 26). Tampereen kahvipaahtimon kahvila ja vaikken itse juokaan yleensä kahvia (paitsi nyt olen alkanut juomaan, tosin kahviloissa vain), niin mun kahvieksperttiystävien mielestä täältä saa Tampereen parasta kahvia, myös papuina tai jauhettuna kotiin.

minetti_jäätelö
Jäätelöä:

Tammelan torin nakkikioski. Todennäköisesti isoimmat pehmikset maailmassa.

Minetti Jäätelö (Koskikeskus ja rautatieaseman Foodstation). Kesällä Laukonsillan päässä tuli käytyä ehkä turhankin usein, heh. Mutta minkäs teet, kun sieltä sai parhaimmat, isoimmat ja halvimmat jätskit koko kaupungissa! Kaikkia mielenkiintoisia makuja en edes ehtinyt testata, punaviinijäätelö jäi edelleen maistamatta. Nyt sekä Koskikeskukseen että rautatieaseman Foodstationiin on avattu jäätelökahvilat, voin taata että ainakin jäätelö on hyvää, kertokaa te onko muut puitteet kunnossa!

Gelateria Italiana (Finlayson, Frenckellin aukio). Tampereen jäätelötehtaan jäätelöä ja paikan päällä paistetut vohvelit.

sanna's café & salad
931 salaatti
Ruokaa:

Café Gopal (Kuninkaankatu 15). Kasvisruokabuffet, maksu annoksen painon mukaan. Ravintolat myös Tammelassa ja Rongankadulla.

Cafe & Salad Bar Sanna's (Laukontori 10). Salaattia ja keittoa, valoisa ja avara, mukavat tarjoilijat.

Pizzeria Napoli (Aleksanterinkatu 31). Sata pizzavaihtoehtoa, valinnanvaraa siis riittää. Paras on Melanzana, mmm.

Armas Pikaruokala (Kauppahalli ja Tuomiokirkonkatu 17). Maittavaa liha-, kala- tai kasviskebabia. Lähiruokaa ou jee!

Ravintola 931 (Kehräsaari B-talo). Halloumisalaatissa on paljon halloumia, jes jes! Lue lisää ylempää.

Kauppahalli (Hämeenkatu 19/Hallituskatu 10). Paljon ruokapaikkoja! Ja kaikkea muutakin. Ihanan tunnelmallinen ja kiva käydä vaikka vain kiertelemässä, vaikkei mitään ostaisikaan.

doris
telakka
Baareja:

Klubi (Tullikamarinaukio 2). Ah, rakkaus. Klubi on mun eka vaihtoehto, jos lähden Tampereella tanssimaan. Hyvää musiikkia, Tummat tunnit ke-to, HTDJ-illat, Pingisklubi, Ne Toiset Opiskelijabileet... Keikkoja myös usein! Oon tainnut tutustua vähintään puoleen mun Tampereen kaveripiiristä Klubilla, haha. Klubimuija suosittelee...

Kulttuuritalo Telakka (Tullikamarinaukio 3). Tunnelmallinen terassi, opiskelija-alennuksia arkena, keikkoja. Oivallinen istuskelu- ja jutustelupaikka. Ei pidä säikähtää muutamaa yrmeää tarjoilijaa/baarimikkoa, muut on ihan mukavia, hah.

Anniskeluravintola Ruma (Murtokatu 1). Jos Klubille ei jostain syystä ole asiaa, niin Ruma on ihan hyvä vaihtoehto myös kun tanssijalkaa vipattaa. Biisilista saisi vaihtua tiuhempaankin, mutta ainakin tietää mitä odottaa (semmoista indierockia yms. siis)...

Doris (Aleksanterinkatu 20). Jostain syystä ajattelen, että Doris on vähän vanhempien versio Rumasta. Nykyään kai pääsee opiskelijakortilla ilmaiseksi sisään, jos en ihan väärin muista. Käy sekä istuskeluun että tanssimiseen. Keikkoja ja erikoisiltoja toisinaan.

Ravintola Artturi (Kauppakatu 9). Kätevä alottelupaikka etenkin jos on menossa Yo-talolle keikalle. Kahden ja puolen euron kuoharilasi on monesti hyväksi havaittu. Koska aina on hyvä syy juoda kuohuvaa (t. Skumppamuija). Ruokaakin saa!

Ravintola 931 (Kehräsaari B-talo). Kaikenlaisia levynpyöritys ja taidehommeleita, chilliä menoa. Lue lisää ylempää.

Minibaari (Aleksanterinkatu 29). Symppis drinkkibaari.

kahvila gopal
Kirpputoreja:

Bonuskirppis (Itsenäisyydenkatu 11-13). Vaatetta ja muuta laidasta laitaan.

Radiokirppis (Laukontori 12). Täällä lähinnä raivostuttaa, kun ihmiset pyytää kahdeksaa euroa henkkamaukkaräteistä, mutta aika usein löytää kivojakin yllätyksiä.

UFF (Hämeenkatu 9). Euron päiviä kannattaa päivystää!

Kyttälän Kirppis (Aleksanterinkatu 10). Olen onnistunut käymään täällä vain kerran, mutta löysin laadukkaat ja lämpimät, nahkaiset talvisaappaat täältä ja vielä kumpparitkin samalla!

Fida (Kuninkaankatu 22). Kanta-asiakaskortilla ja muistaakseni opiskelijakortillakin alennusta.

yo-talo keikka
Keikkoja:

Klubi & Pakkahuone (Tullikamarinaukio 2). Lue lisää ylempää.

Telakka (Tullikamarinaukio 3). Lue lisää ylempää.

Ravintola Artturi (Kauppakatu 9). Lue lisää ylempää.

Doris (Aleksanterinkatu 20). Lue lisää ylempää.

Yo-talo (Kauppakatu 10). Joskus vitsailtiin, että joku voisi tehdä kandin siitä, miksi kaikki lähtee pois Yo-talolta heti keikan loputtua. Puitteet kunnon baarimeiningille kun kuitenkin olisi.

Monsters Of Pop. Nyt torstaina alkaa mun lempparitapahtuma Tampereella, ja jos sulla ei jo ole lippua niin mene ostamaan se NYT!! Parasta on olla tietämättä liikaa esiintyvistä bändeistä ja löytää sattumalta uusi lemppariartisti.

Lost In Music. Syksymmällä, suunnattu kai lähinnä musiikkialan ammattilaisille, mutta käytännössä siis huippukeikkoja ympäri kaupunkia ja opiskelijalle passi on halpa kuin mikä.

Valoa Festival. Talven sisäfestari, nimensä mukaisesti valonpilkahdus keskellä pimeää ja kylmää talvea. Viime vuonna olin täällä myymässä lippuja ja en voi kuin kehua menoa!

Laikunlava (Puutarhakatu 1). Ilmaiskonsertteja kesällä ainakin.
laukontori
Puistoja/hengailupaikkoja:

Sorsapuisto. Piknik on aina hyvä idea! Voi myös mennä ihailemaan riikinkukkoja ja muita lintuja jos mieli tekee.

Koskipuisto. Teinien ja pultsarien kohtaamispaikka... Mutta jos aurinko paistaa niin mikäs siinä ollessa, sopu sijaa antaa jne.

Laukontorin laituri. Kesällä voi uittaa varpaita vedessä ja seurailla verkkaista veneliikennettä.

Näsinpuisto. Täällä ehdin käydä jostain syystä vain yhden ainoan kerran, mutta se olikin sitä ihanampi elokuinen piknik-ilta. Hyvät näkymät Särkänniemeen, jos sillä on jotain painoarvoa, haha.

Hatanpään Arboretum. Kaikki mun vakiolenkkireitit halkoi jollain tapaa arboretumia (= puulajipuisto kertoo Wikipedia), koska asuin sen vieressä. Keskusta-alueelta poistumisen arvoinen, ehdottomasti!
 
kaffila
Muuta:

Arthouse Cinema Niagara (Kehräsaari B-talo). Tiistaisin leffalippu vain vitosen! Tunnelmallisempi elokuvateatteri kuin perus Finnkinot.

Super Mukava & Vintage Garden (Otavalankatu 3 A). Suomalaista designia ja vintageaarteita.

PikkuPutiikit (Kehräsaari). Lisää kotimaista muotoilua ja kaikkea coolia.

Design On Tampere. Järjestää mm. designtoreja syksyllä ja joulun alla.


Vohvelikahvila

Siinäpä ne! Huh huh, oon kasannut tätä jo monen kuukauden ajan pikkuhiljaa ja nyt vihdoin sain valmiiksi!

Saa kertoa omia lemppareita, voin sitten kokeilla niitä kun palaan Suomeen!

Oi rakas Tampere, kuinka ihanaa palata sinne sitten joskus.

14.8.2013

Puistokirppiksiä Tampereella

hämeenpuiston puistokirppis 2012 tampere
hämeenpuiston puistokirppis 2012

Viime vuoden Hämeenpuiston puistokirppis oli ihan huima menestys, ei oltais voitu Idan kanssa kuvitellakaan parempaa vastaanottoa. Tänä vuonna ei oikein enää ehditä vastaavaa järkätä ja luvan metsästäminen oli viimekin vuonna ihan tarpeeksi pulmallista, haha.

Mutta! Älkääs huoliko tamperelaiset, puistokirppiksille nimittäin ehtii vielä! Esimerkiksi näihin:

Puistokahvila Pulun puistokirppis Sorsapuistossa sunnuntaisin klo 11-16. Nyt elokuussa vielä 18. ja 25. päivä. Ida tästä ehtikin jo vinkata täällä.

Y-Festivaalin puistokirppis Näsinpuistossa perjantaina 16.8. klo 12-20. Saatanpa mennä tänne myymään perjantaina eli tulkaahan paikalle! Tuo Y-Festivaali kuulostaa muutenkin kiinnostavalta, miten sain tietää siitä vasta nyt?

Nyt siis on hyvä hetki siivota se vaatekaappi ja päästä itselle tarpeettomista vaatteista eroon ja/tai löytää uusia aarteita muiden kasoista!

Eläköön puistokirppikset! Eläköön Tampere! Eläköön elokuu ja viimeiset kesäpäivät!

1.8.2013

a day off

IMG_20130726_195807

IMG_20130726_200616

IMG_20130726_201204

IMG_20130726_200850


Täydellisen vapaapäivän resepti:

1 (tai useampi) ystävä

1 maailmanpyöräajelu

1 kirpparikierros

aurinkoa

jäätelöä niin paljon kun mahaan mahtuu (eikä muuta tarvitse syödä koko päivänä)

Ota ystävä(t) mukaan, mene maailmanpyörään, käy kirppiksellä, syö jäätelöä, nauti auringosta ja syö vähän paljon lisää jäätelöä. Leppoisaan tahtiin, vapaapäivänä ei tarvitse hötkyillä.

Tämä toimi ainakin viime perjantaina, jolloin oli ainoa vapaapäiväni ennen seitsemän päivän työputkea (josta onneksi on enää jäljellä kaksi päivää, huh!).

Ja nyt alkoi soida päässä "vielä on kesää jäljellä"............

19.7.2013

POSTCARDS & SWEET TUNES

tatet


uhanaa


Mua aina hieman ahdistaa, kun jossain kysytään, että mitä harrastan. Koska musta tuntuu, etten varsinaisesti harrasta oikein mitään. Joskus aikoinaan harrastamani trumpetin soitto ja koripallo ovat helppoja, selkeitä vastauksia. On toki monia asioita, joita tykkään tehdä vapaa-ajallani, mutten osaa lukea niitä harrastuksiksi. Tuntuu hassulta kutsua säännöllisen epäsäännöllistä lenkkeilyä, harvakseltaan tapahtuvaa leipomista tai valokuvaamista (koska nykyään useimmiten kuvaan puhelimella...) harrastukseksi.

Joku päivä kuitenkin jäin miettimään, että se, mitä teen mielelläni ihan jatkuvasti, on uuden musiikin löytäminen ja soittolistojen tekeminen. Jee, mulla siis on harrastus!

Toinen asia, minkä tajusin on, että taidankin keräillä postikortteja. Kuvittelin, etten keräile mitään, en samaan tapaan kuin mummoni, jolla on jo varmaan satoja elefanttikoriste-esineitä. Tykkään kuitenkin napata mukaani etenkin ulkomailta kaikenlaisia mainosflyereita ja muita kortteja. Mm. museoiden kaupat on täynnä ihanuuksia!

Jeps, crazy card lady täällä hei, mutta ainakin mulla soi hyvät musat!


PS. Tamperelaiset huomio! Tänään ja huomenna Valoa Pop Up-ilmaiskonsertti Laikunlavalla. Siis ilmainen!! Menkää kuuntelemaan hyvää livemusiikkia!

5.7.2013

Kesä on kiva

IMG_20130628_141800

IMG_20130628_214208

IMG_20130630_175747

IMG_20130702_142759

IMG_20130629_225128

IMG_20130630_174719

IMG_20130702_142358


Vaikka loma loppuikin, kesä jatkuu.

Ja kesäseikkailut.

Muutama kuuma kesäpäivä tädin ja pikkusiskon kanssa. Kuopiossa veneilemässä ja viinijuhlilla. Tampereella turisteillen ja museossa.

Löysin kynsiini ässimmän kesäsävyn, sen nimi on coral crush ja todellinen ihastus onkin. Uuden lempimekon löysin kaapistani; huhtikuisesta Lontoon-reissusta asti kaapissa muhinut mekko valikoitui vasta nyt käyttöön, koska en muka osaa käyttää kauluksia. No, nytpä opettelen.

Kesä on kohdellut hyvin.

29.5.2013

If I stay here, trouble will find me

IMG_20130526_212427

IMG_20130525_113936

Mulla on kaikki niin hyvin täällä.

Paremmin kuin hyvin, itse asiassa.

Tampere ei ehkä paikkana ole kaikista ihmeellisin, mutta olen löytänyt ympärilleni ihmeellisiä ihmisiä. Ne sanoo mulle yllättäen, että olen ihana, arvaamatta, kuinka paljon sitä tarvitsen juuri sillä hetkellä.


Ja silti musta välillä tuntuu, että:

if I stay here, trouble will find me

Tai ehkä pikemminkin, että:

if I stay here, I'll never leave


Enää mulla ei ole tarvetta paeta, mutta en halua jäädä liiaksi jumiin.

Siksi lähdenkin syksyllä.

En vielä tiedä minne, mutta senkin pitäisi varmistua ihan pian. Jännittää.


PS. Taidan kuunnella The Nationalia vielä vanhana mummonakin. Uusi albumi on ihan tajuton.

PPS. Joku sanoi lauantaina baaritiskillä kahden jälkeen, että tuoksun hyvältä mutta mulla oli liian kiire tanssimaan.

20.5.2013

I hope you know you've got the ocean blue

IMG_20130518_135701

IMG_20130519_185045


Mulla olisi teille kolme kovaa maanantaivinkkiä:



Heleän eteerinen naislaulaja, lapsikuoroa ja merimiehiä. Toimii minulle ainakin.


Ai hitsi, miten upeita maisemia tässä on ja kaikkea muutakin jännää! Kaksi hienoa jaksoa jo mennyt, mutta vielä pääsee mukaan. Nyt viimeisimmässä eli kolmannessa jaksossa näkyy vähän Suomen metsiä ja karhujakin!

3. Tamperevinkki: Isoimmat ja halvimmat pehmikset löytyvät Tammelan torin nakkikioskilta!

Ihan totta, jättimäinen pehmis maksaa vain kaksi ja puoli euroa, kun muiden testattujen kojujen pikkupehmis maksaa ainakin kolme. Ei uskoisi, että mikään pehmis voisi olla liian iso, mutta tämä alkaa jo melkein olla. Sen syöminen tekee hieman tiukkaa jopa tämmöiselle jätskifanille, joka voisi elää pelkällä jäätelöllä.


Suosittelen kaikkia kolmea kovasti, toimivat varmasti myös muutenkin kuin maanantaisin.

27.2.2013

▲▲▲

Elikkä bits + pieces phone edition tai jotain sellaista...

IMG_20130202_150647
Ostin itselleni kukkia synttärilahjaksi, kerrankin! Ja kuten olette varmaan jokaikisestä blogista lukeneet, niin kyllä ne kukat kuule piristää kummasti, ai että.

IMG_20130125_123602
Eräs torstai-ilta Doriksessa. Kaino-klubi, tanssimista ja outoja keskusteluja. Kuten poika, joka haukkui ranskan kielen jo heti kättelyssä. Se keskustelu ei kauaa jatkunut.

IMG_20130101_005756
Paras raketti uutenavuotena oli kadulle heitetty violetti savupommi (en tiedä mikä on oikea termi mutta kuitenkin). Ihan kuin keskellä mellakkaa ois ollu... tai jotain.

IMG_20130112_182352
Ulkona oli hyisen kylmä, mutta 931:ssä oikein lämmin, kuten aina.

IMG_20130207_165717
Ihanan tummaääninen Aino Venna Klubilla. Elvis-covereita ja punaiset korkokengät.

IMG_20130222_160433
Harmaa Laukontori. Onneksi tänään paistaa aurinko.

IMG_20130213_164632
No ne Valoa-festarit. Kuvassa Aves, mutta Elektro Guzzi oli ihan parhautta. Nykyään jos mua meinaa ujostuttaa tanssia jossain, sanon itselleni, että "sulje silmät ja kuvittele olevasi Pariisissa". Jostain syystä se auttaa aina.

IMG_20130207_161624
Tää yks kiva tyyppi sheikkaamassa porkkanakakun kanssa, joka on kahvila Valossa ihan superhyvää (chailatte ei-ihan-niin-hyvää).

IMG_20130224_165611
Pitkästä aikaa Hang The DJ! Nyt sain vietyä jyväskyläkaveritkin sinne, oli hikistä.

Tässä tulikin samalla muutama Tampere-vinkki kätevästi kerrottua! En kyllä tiedä, oliko niissä kellekään mitään uutta. Olen miettinyt semmoisen laajemmankin vinkkipostauksen tekoa, kiinnostaisiko ketään?

Nyt makoilen kotona kipeyksissäni, voihan kevätflunssa sentään. Onneksi Rhyen ensi viikolla ilmestyvää albumia Woman voi kuunnella jo nyt täällä. Siis ihan tajuttoman hyvä, huh huh.

6.2.2013

BITS + PIECES.

Eli toisin sanoen kameraan tallentuneita palasia melko pitkältä aikaväliltä. Vai onko lähes kaksi kuukautta pitkä aika, en tiedä.

bits04
Ostin sitten pinkit maiharit, kuten vakuuttava 22-vuotias tekee (niin oli mulla synttäritkin tuossa, mutta siitä enemmän toivottavasti pian!). Haaveilin pitkään (nojoo, haaveilen edelleen) kukallisista Dr. Martenseista, mutta pelkään niiden olevan jotenkin liian raskaat ja massiiviset jaloissani. Nämä on kivan sirot ja niiden pohjassa lukee "Make contact. Communicate. Fall in love." Hah, olisikin niin helppoa.

bits05
Kyllä, tämä kuva on otettu jouluaattona. Ehkä daijuinta ikinä puhua joulusta reilu kuukausi sen jälkeen, mutta en muita joulukuvia julkaissut, niin tässäpä edes kuva mun lempparijoulukoristeesta, kultaisesta omenasta, joita onneksi löytyi useampikin kappale meidän kuusesta.

bits06
Olen löytänyt itsestäni todellisen talvi- ja lumifiilistelijän. Mitä enemmän lunta, sen parempi! Ja saa olla vaikka kuinka kylmä, koska kylmimmät päivät on kauneimpia! Mun on nykyään mahdotonta nimetä lempivuodenaikaa.

bits03
Glitteriä ikkunalaudalla. (No okei, ois se kesä ihan kiva kuitenkin, tule pian!)

bits02
Matto nimeltä Matilda, joka löytyi ihan vaan Anttilasta, mutta josta tykkään kovin.

bits01
En normaalisti koskaan osta kirjoja, koska kirjastot toimii. Tämän nappasin kuitenkin vitosella mukaani, koska kansi oli kaunis ja joku jossain taisi kehua sisältöäkin.

bits07
Tampereen kauppahallista saa parasta pikaruokaa, Armaksesta nimittäin! Natakin tätä jo ehti hehkuttaa ja ihan syystä. On liha-, kala- ja kasvisversiota, joista itse vedin jälkimmäisen napaani ennen suklaatehtailua. Hyvää oli!

bits08
Elinan kivat valot.

bits09
Tarvitsin eräisiin vuosijuhliin sopivan korun piristämään pitkää, mustaa mekkoani ja aavistelin, että sellainen saattaisi löytyä Vintage Gardenista. Oikeassa olin! Hain ensin sellaista statement-korua, mutta parhaimmaksi osoittautuikin hieman Chanel-henkinen, kuitenkin aika rokahtava kultainen ketju mustalla nahalla. Kieputin vielä pari ohutta ketjua sen ympärille lisää blingiä tuomaan. Suosittelen lämpimästi käymään VG:ssä, palvelukin on niin super mukavaa, hih!


Semmottist! Tsemppiä loppuviikkoon, kivat!

PS. Tamperelaisille viikonloppuvinkki: Valoa-festarit!