Näytetään tekstit, joissa on tunniste nam. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nam. Näytä kaikki tekstit

1.9.2014

Kookosletut

jam03

Annukka tuli aamupalalle ja testailemaan hilloja.

Mustikka-kardemumma osoittautui molempien suosikiksi, mutta kaksi muutakin sai hyväksynnän.

Lettuohje alunperin täältä, tuunailin sitä vain vähän kardemummalla ja limellä.

31.8.2014

JAMMIN'

jam05
jam01
jam02

Omatekoiset hillot innostaa.

Vanhempien luona tyhjensin karviaispensaan mukaani ja pakastimesta otin mukaani punaherukoita ja vähän mustikoitakin.

Sitten alkoi hillojen keittely. Superhelppoa, mutta tietty aikaa vievää ja vähän sotkuistakin puuhastelua.

Parhaat vinkit löytää Marttojen sivuilta: hillot & puhtaat purkit.

Visuaalisesti kauniimmat ohjeet löytyy Muslasta, josta löytyy myös ohjeet liköörin valmistukseen. Kunhan omenat kypsyvät, ajattelinkin laittaa liköörit hautumaan.

Tänä talvena pidän paljon lettukestejä.

6.8.2014

ICE TEA

jäätee01


Vaikka joku kuumien maiden vinkki onkin juoda lämpimällä ilmalla lämmintä (minttuteetä tms.), niin mua se ei nyt kyllä ole houkutellut sitten laisinkaan.

Siispä olen tehnyt jääteetä! Miten naurettavan helppoa ja makoisaa!

Käsittääkseni jääteetä voi tehdä kahdella tapaa, joko kuuma- tai kylmähauduttamalla. Itse olen käyttänyt kuumahaudutusta, mutta molemmilla keinoilla pääsee varmasti ihan kelpo lopputulokseen.

Tätä voi myös varioida vaikka millä mitalla; teen laadulla, hedelmillä, marjoilla...

Tässä kuitenkin aika hyvä perusohje:

Simppeli jäätee

1 l vettä

2-3 pussia haluamaasi teetä (jos käytät irtoteetä, niin sen verran kuin nyt yleensä teekannulliseen laitetaan) 

1 lime / ½ sitruuna

0,5-0,75 dl sokeria

Keitä vesi ja hauduta teeladun mukaan. Pilko lime ja laita se sokerin kanssa kannuun. Kaada tee limen ja sokerin päälle ja sekoita. Maista, onko sokerin määrä oikea. Anna jäähtyä (voit nopeuttaa jäähtymistä kylmävesihauteella, yleensä jäähdyttelen kannullisen huoneenlämpöiseksi ja sitten annan olla yön yli jääkaapissa, jolloin aamulla odottaa kylmä ja virkistävä tee!).

Jos käytät kylmähaudutusta, tarvitset enemmän teepusseja ja haudutusaika on myös pidempi. Toisaalta taas jäähtymistä ei tarvitse odotella.

Sokerin voi korvata hunajalla ja jääpaloja voi laittaa jos niitä löytyy. Nyt olen käyttänyt vain maustamatonta vihreää teetä, mutta oman maun mukaan kannattaa teelaatu valita. Jääteehen käy hyvin myös ne kaapin perälle unohtuneet huonolaatuisemmatkin teepussit!

23.10.2013

Food is good

food01

Musta on jotenkin salakavalasti tullut täällä ihminen, joka oikeasti laittaa ruokaa.

Olen kyllä aina rakastanut leipomista, mutta jokapäiväinen ruuanlaitto on jäänyt vähemmälle. Tampereella asuessani kävin syömässä yliopistolla tai elin munakkailla ja kaurapuurolla. Osaan kyllä laittaa ruokaa, se tuli todistettua viimeistään, kun ruokittiin 25 ihmistä viikon ajan Protuleirillä kesällä 2011 (ja noin sata ihmistä loppujuhlassa, huh!).

En tiedä, mikä on muutoksen syynä, mutta pidän tästä uudesta, kokkaavasta minästä.

Nyt ajattelin jakaa pari helppoa reseptiä. Niin simppeleitä, että ihan naurattaa. Mutta vaikka kaikki jo osaisittekin nämä entuudestaan, niin musta parhaimmillaan tämmöiset reseptien jakamiset toimii inspiraationa ja muistutuksena, että ainiin, tuommoistakin voi tehdä!

Olen kokkina sellainen ei-se-nyt-oo-niin-justiinsa. Reseptin silmäilen läpi mutta harvoin noudatan pilkuntarkasti. Soveltaminen on aina hyvästä! Siksi musta on hankala antaa tarkkoja ohjeita tai määriä johonkin ruokaan tai leipomukseen.

Näistäkin resepteistä tosin kaksi menee enemmän sinne leivontaosastolle, mutta menkööt!

food05

Kasvissosekeitto

Parasta on tehdä kattilallinen keittoa ja säilöä loput pakkaseen ja sulatella sieltä aina kun ei ole muuta syötävää.

Tarvitset: öljyä, sipulia, valkosipulia, vihanneksia, vettä, mausteita, kookosmaitoa.

Esimerkkejä vihannesyhdistelmistä (eli millaisia keittoja olen tehnyt viimeksi): kurpitsa+kukkakaali+porkkana ja kukkakaali+peruna+palsternakka.

Pilko sipuli ja valkosipulinkynnet, kuullota ne öljyssä.

Lisää kattilaan vettä noin puoleenväliin, riippuu paljonko keittoa meinaat tehdä, eli kuinka paljon löytyy vihanneksia. Helpompaa on aina lisätä nestettä kuin saada sitä pois. Vettä tulisi olla sen verran, että vihannekset peittyvät just ja just.

Veden kiehumista odotellessa pilko vihannekset. Lisää vihannekset (kovimmat eli eniten kypsymisaikaa vaativat ensin) ja kypsennä pehmeiksi.

Mausta haluamallasi tavalla ja lisää kookosmaito. Yleensä käytän vain suolaa ja mustapippuria koska en ikinä muista ostaa muista mausteita, haha. Nyt mulla sattui olemaan tuoretta persiljaa, joten käytin sitä tuohon kukkakaali+peruna+palsternakkakeittoon. Kookosmaito ei ole pakollinen, mutta tekee keitosta miljoona kertaa maukkaampaa.

Soseuta sauvasekoittimella.

Syö, älä polta suuta. Voit paloitella vaikkapa ruisleipää sekaan.

food02
food03

Porkkana/kurpitsaleipä

Käytin tätä reseptiä, mutta sämpylöiden pyörittelyn sijaan kippasin taikinan pellille. Ja käytin paljon enemmän porkkanaraastetta. Toisen pellillisen tein kurpitsaraasteesta. Harvoin syön vehnäleipää mutta hitsit tästä tuli maukasta! Ja vehnäjauhonhan voi varmasti korvata jollain terveellisemmällä halutessaan.

food04

Omenapaistos

Nam nam, tää on herkkua! Tätä syödään kotikotona Jyväskylässä syksyisin lähes joka ilta, heh.

Tarvitset ainoastaan omenoita, kaurahiutaleita, voita, sokeria ja kanelia. Ohjeen voit kurkata esim. täältä. Provinkki: paloitetuja omenoita kannattaa pehmentää uunissa sen ajan, kun valmistaa tuota kauramössöä. Ainiin, ja laitoin omenoiden päälle hunajaa sokerin sijasta, koska mössöön tulee jo sokeria. Mutta tee kuten tykkäät! Tärkeää: nauti vaniljajäätelön kanssa!


Siinäpä ne. Easy as ABC. Tuliko nälkä? Pian kerron myös, mitä tein spagettikurpitsasta!

PS. Mun aiemmat reseptivinkit on näemmä olleet vain suklaisia: Roosan Rocky Road, syntiset suklaamurukeksit ja raakasuklaata.

13.1.2013

Death by chocolate (pt. 2)

raakasuklaa01

Jos viimeisin suklaareseptini oli täynnä pahiksia; sokeria, rasvaa ja vehnäjauhoja, niin nyt mennään täysin toiseen ääripäähän. Superterveelliseen raakasuklaaseen nimittäin!

En halunnut, jaksanut enkä ehtinyt stressata joululahjoista, joten kun kaverini Elina sanoi tekevänsä raakasuklaata lahjaksi sukulaisilleen, päätin, että teenpä minäkin samalla! Yhdessä hyvä tulee ja niin edespäin. Oli myös kätevää, kun pystyttiin ostamaan kaikki tarvikkeet puoliksi, ja muutenkin Elinan keittiö ja koti on tilavampi kuin omani tämmöiseen puuhailuun, haha.

Elina oli kaivellut reseptejä netistä ja lisätietoa löytää esimerkiksi osoitteesta raakasuklaa.com.

raakasuklaa12

Meistä kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt raakasuklaata, joten aika kokeilupohjalta mentiin fiiliksen mukaan. Helppoa kuitenkin oli ja hyvin onnistui! Tehtiin kuitenkin ihan liikaa kerralla, alkoi melkoisesti väsyttää monen tunnin uurastuksen jälkeen. Ensi kerralla siis pienempi satsi!

Tehtiin kaikkiin suklaisiin ensin semmoinen "perusmassa", johon sitten lisättiin varsinaiset "maut".

Meidän perusmassaan tuli:

Kaakaovoita
Kylmäpuristettua kookosöljyä
Hunajaa
Kaakaojauhetta
Toco- eli riisinlesejauhetta
(Laadukasta) suolaa

Ja makuina:

Cashew-vanilja-inkivääri-mustikka
Mulperi-kaneli-cayennepippuri
Lime-chili
Lime-chili-manteli
Mansikka-vanilja
Mansikka-vanilja-cashew
Mustikka-mulperi-manteli
Appelsiini-chili-kaneli

Tocojauheen sanotaan tuovan suklaaseen hieman maitosuklaan tuntua ja mulperin puolestaan toffeen makua. Vaikka laitettiin suolaa tosi vähän, niin ensi kerralla jätän sen kyllä kokonaan pois. Tai laitan rutkasti enemmän hunajaa. Me käytettiin kuivattuja mustikoita ja mansikoita, mutta myös pakastemarjoja voi käyttää. Ja appelsiini ja lime saadaan tietysti niiden kuorta raastamalla.

raakasuklaa02

Ainesten lisäksi tarvitsee jonkinlaisia muotteja, ellei tee suklaalevyä johonkin matalareunaiseen vuokaan tms. Me haluttiin tehdä suklaakonvehteja, joten käytettiin jääpalamuotteja sekä Elinan alennusmyynneistä bongaamia mini-madeleinemuotteja.

Homma menee siis suunnilleen näin:

raakasuklaa03

raakasuklaa05
Raasta kaakaovoi. Siitä tulee ihan sahanpurun näköistä. Sulata kookosöljyä esim. upottamalla se purkissaan hetkeksi kuumaan veteen, jotta sitä on helpompi annostella sopiva määrä.

raakasuklaa04
Sulata rasvat vesihauteessa. (Rautalankaosasto: Hellalla on kattila, jossa vettä, jota lämmitetään ja sen päällä kuumuutta kestävä astia, jossa rasvat.)

raakasuklaa06
Lisää hunaja (tai muu makeutusaine, esim. stevia).

raakasuklaa07

raakasuklaa08
Lisää kaakaojauhe ja muut mahdolliset jauheet.

raakasuklaa10

raakasuklaa11
Lisää mausteet.

raakasuklaa09
Laita muotteihin ja sitten pakkaseen tai jääkaappiin jähmettymään. Pakkasessa jähmettyy tietty nopsemmin, mutta noin puolen tunnin kuluttua muistaakseni suklaat oli valmiita, laitettiin me ne kumpaan tahansa chillaamaan.

raakasuklaa13
Irrota suklaat varovasti muoteista. Sitte o valmista, aijjettä!

Erittäin helppoa siis ja näitä syödessä ei tosiaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa, on nimittäin terveellisiä kuin mikä!

raakasuklaa14

Onko joku muu kokeillut raakasuklaan valmistamista? Saa jakaa hyviä maku- ja muitakin vinkkejä! Mietin myös, että rocky roadista sais helposti raakasuklaaversion kokonaisilla pähkinöillä sekä kuivatuilla marjoilla ja hedelmillä yms...

22.12.2012

Solitude's my best friend

IMG_1859 copy

IMG_2157 copy


Parhautta lähiaikoina:

♥ Lohkeava jogurtti raparperi. Aika harvoin enää syön maustettuja jogurtteja koska niissä on niin paljon sokeria, mutta tää onkin mulle kuin karkkia, mm-mm.

♥ Oranssinpunainen kynsilakka. Tiesin haaveilevani oranssinpunaisesta lakasta, mutta koska olin kauemmin haikaillut kirkkaanoranssin perään, niin kaupassa törmätessäni lähes neonoranssiin pulloon, päätinkin kotiuttaa sen. Mutta; sepä osoittautuikin aivan täydelliseksi punaoranssiksi! Jossain valaistuksessa kynnet on enemmän oranssit ja toisessa enemmän punaiset, mutta that's the way a-ha a-ha I like it! Sattumalta osuinkin ihan napakymppiin, jea!

♥ Friday Night Lights. Tämä tv-sarja kuulostaa paperilla juuri sellaiselta, etten ikimaailmassa alkaisi tätä katsomaan. Kertoo teksasilaisen pikkukaupungin amerikkalaisen jalkapallon high school-joukkueesta. Huh! Mutta, tässä on vaan ihan mielettömät henkilöhahmot ja näyttelijät ja kaikki. Tämä tuli Suomessakin telkkarista joitakin vuosia sitten nimellä Unelmien kentät, jolloin katsoin tätä satunnaisesti, ja nyt reilu kuukausi takaperin löysin tämän uudestaan. Nyt on ole hetkeen ehtinyt katsoa, mutta ykkös- ja kakkostuokkarit ahmin parissa viikossa. On mullakin elämä, hahah!

♥ Livemusiikki. Tämä nyt on ikuisuusparhautta, mutta aina sitä ei muista, mitä hyvä keikka saakaan aikaan. Viime viikon torstaina olin kuuntelemassa Laura Moisiota (kovat Anna Puu-vibat, mutta tykkäsin Laurasta enemmän, lisää vaan omaa matskua niin hyvä tulee!), Ochre Roomia (entisenä trumpetistina annan trumpetista aina plussaa, ja muutenkin ihan jees livenä, mutten ehkä jaksaisi kuunnella kotona) sekä Jukka Ässää (kuten eräs keikkaseuralaisistani asian ilmaisi: "Nää on ihanan positiivinen bändi!"). Hymyilyttää vieläkin!

♥ El Perro Del Mar sekä William Fitzsimmons.



Niin, onhan se joku joulukin tulossa, mutta uskon kaikkien olevan siitä tietoisia ilman, että erikseen mainitsen asiasta, heh. Rentoa joulua kaikille!

PS. On se järkkäri hyvä olla, että voi kuvailla jogurttipurkkia ja omia kynsiään, oh boy... Noh, ehkä nyt jouluna saan aikaiseksi kuvata muutakin. Suklaakonvehteja ehkä.

21.9.2012

Death by chocolate

IMG_1507 copy

IMG_1510 copy

IMG_1511 copy

IMG_1512 copy

Leipominen on kyllä yksi parhaimpia asioita, mitä tiedän. Se auttaa kaikkeen, oli sitten väsynyt, surullinen tai vaikka vain tylsistynyt. Taikinaterapiaa, kuten äiti sanoisi. Leipoisinkin useammin, mutta on jotenkin hölmöä leipoa vain itselleen armoton määrä keksejä saati kokonainen kakku (kamut tulkaa useammin kyläilemään, niin pääsen leipomaan!!).

Viime lauantaina leivoin tämmöisiä keksejä eräille tupareille ja sainkin erittäin lämpimän vastaanoton (leipomalla siis voi myös näköjään voittaa ihmisiä puolelleen, ahhah). Joku kuvaili keksejä syntisiksi, ja onhan niissä melkoisesti esim. sokeria... Näitä on erittäin helppo tehdä, koska näihin ei tarvitse mitään sähkövatkaimia tai muita vempaimia ja raaka-aineetkin on suht simppelit. Joskus voisin soveltaa näitä lisäämällä mukaan vaikka pähkinöitä tms.

Reseptin olen muistaakseni napannut kauan aikaa sitten jostakin kotikotoa löytyneestä reseptikirjasta ja sen alkuperäinen nimi on "Amerikkalaiset suklaamurupiparit", mutta päätin vähän muokata nimeä, heh. Tässä siis ohjetta:

Syntiset suklaamurukeksit
(n. 30-40 kpl)
 
3 1/2 dl voita/margariinia (käytin viimeksi 200 g, josta tuli n. 3 dl)
2 1/2 dl sokeria
2 1/2 dl fariinisokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa

7 1/2 dl vehnäjauhoja (viimeksi riitti n. 6 dl, mutta lisätkää tarpeen mukaan)
1 tl suolaa
1 tl soodaa/leivinjauhetta
340 g taloussuklaata (hassu määrä, itse laitan suunnilleen yhden kokonaisen ja reilun puolikkaan suklaalevyn)

1. Sekoita keskenään sulatettu voi, sokerit ja munat.

2. Paloittele/murskaa taloussuklaa (kannattaa jättä melko isoiksi paloiksi niin on suuria sattumia kekseissä!).

3. Lisää taikinaan loput ainekset ja lopuksi suklaa, sekoita sekoita sekoita.

4. Tee lusikalla kasoja leivinpaperille, jätä runsaasti leviämisen varaa!

5. Paista uunissa 190 C n. 10 minuuttia.

6. Anna jäähtyä (jos maltat) ja sitten: SYÖ.


Ja jos leipominen (tai syöminen) ei tarpeeksi hoida sielua, niin onneksi viimeistään musiikki auttaa tyhmään oloon:

Sia - Death By Chocolate

PS. Tänä viikonloppuna sielua hoivataan oikein urakalla, koska Monsters Of Pop starttasi eilen ja vielä luvassa kolme iltaa parhautta. Meikällä siis 4 päivän passi taskussa, superjee!

18.7.2012

"You're too old to be so shy", he says to me so I stay the night

IMG_0694 copy

IMG_1083 copy

IMG_0391 copy

IMG_0691 copy

Yritin opetella syömään mustaherukoita, mutten onnistunut vieläkään.

Ikkunat odottavat edelleen pesemistä ja pakotan itseni pitämään välillä hiuksia myös auki, vaikka nutturalle ne aina jossain vaiheessa karkaavat.

Helpoin alkukesän lounas oli varhaiskaalia, tofua ja melonia, mutta nyt on jo heinäkuu pitkällä.

Auringon pisamoittamat käsivarret ja mintunvihreät varpaankynnet. Kesäpäivät ja -yöt valuvat nyt enemmän kuin koskaan.

15.7.2012

All the way to Paris run my reputation

vohveli1

vohveli2

Pääsin vihdoin käymään siinä aidossa ja oikeassa Vohvelikahvilassa. Vaikka ei mielestäni siinä toisessa, aseman lähellä olevassakaan mitään vikaa ole. Pidettiin Idan kanssa suunnittelupalaveria asiasta, josta toivottavasti voin kertoa pian lisää! Tamperelaiset ainakin, pysykäähän kuulolla!

Lilyn toimituksen jutussa Ida sanoi Ojakadun, jossa Vohvelikahvilakin sijaitsee, olevan Tampereen Pariisi ja olen aika samoilla linjoilla. Ainakin jos mieltää Pariisin kivojen kahviloiden ja pikkuputiikkien unelmakaupungiksi. Onhan se kyllä sitäkin, heh. Ojakadulta löytyy myös suloinen Kahvila Runo sekä Super Mukava & Vintage Garden, josta kävin vihdoin nappaamassa REVSin itselleni (hienoja kuvia kyllä, vaikka en kaikista muotikuvista kamalasti aina innostukaan, lähinnä yksipuolisen vartalomallin takia...). Kaiken lisäksi lähellä sijaitsee myös Kyttälän Kirppis, jossa kävin ensimmäistä kertaa ja tein heti pari huippulöytöä, ai että!

No mutta, ei tässä pointtina ollut plagioida tuota Idan vinkkilistaa (jonka kanssa olen kyllä sataprosenttisesti samaa mieltä, ne pehmikset pitäisi vielä tosin käydä testaamassa...), vaan vinkata sellaisesta, kuin POP UP SHOP Putiikk1. Se sijaitsee Ojakadun lähellä, osoitteessa Satakunnankatu 12. Ida oli bongannut sen sattumalta ohi kulkiessaan ja päätettiin käydä tutkimassa, mitä sieltä löytyy. No kaikkea kivaa ja ihanaahan siellä on, monen eri suomalaisen suunnittelijan luomuksia, mm. Poola Katarynan ja Riivarin. Huoh, olisinpa vähän enemmän varoissani, niin kävisin saman tien hakemassa ainakin tuon shortsihaalarin itselleni, oi oi.

shop6

shop2

shop4

shop5

shop1

Putiikk1 on auki 2.9. asti, joten käykäähän piipahtamassa!

"GO!", sanoo Santigoldkin, joten hopi hopi!

14.5.2012

And with the rain in equal measure, you brought the sun to guide you through

 mustikkarahkaa
sizzles
Aurinkoisena päivänä sulkeudun pimeään elokuvateatteriin ja sateisena käyn juoksulenkillä. Yhtenä iltana syön jäätelöä ja katson Audrey Hepburnia jonkun kanssa, toisena iltana syön jäätelöä ja katson lempi tv-sarjaa itsekseni. Teen mustikkarahkaa ihan vain, koska muuten vispikerma vanhentuu jääkaappiin ja pakastelokero ei ole tarpeeksi kylmä mustikoillekaan. Enkä vahingossakaan muista pestä ikkunoita.


PS. Lukekaa Poikani Kevin mieluummin kirjana tai ainakin lukekaa se ennen kuin katsotte elokuvan, pliis.

PPS. Musiikkihuomioita: harvoin mikään yksittäinen albumi sopii juoksumusiikiksi, mutta Lapkon uusin sopii täydellisesti. Norah Jonesin uusin on täydellistä sunnuntaimusiikkia. Gossipin uusin on parempi kuin odotin, tai ainakin parin biisin diskojumputuksella lähtee aamu hyvin käyntiin. Santigoldin uusin kuulostaa M.I.A.:n pikkusiskolta, mutta ehkä juuri siksi onkin niin niin niin hyvä. Tänään kuitenkin kelpaa vain School Of Seven Bells.

2.5.2012

She smiles, she laughs

 IMG_0034 copy
 IMG_0026 copy
 IMG_0020 copy
 IMG_0021 copy
 IMG_0013 copy
 IMG_0023 copy
 IMG_0027 copy
 IMG_0024 copy

Vappu oli ja meni, vietin sekä aaton että seuraavankin päivän Elinalla hyvin syöden ja juoden (vähän liiankin hyvin ehkä... No, Elinan sohvalla oli mukava köllötellä, hehheh). Tarkoitus oli kyllä käydä pyörähtämässä koskenrannassa, mutta ei me sinne sitten jaksettukaan. Hyvä vaan, ois ollu viileää ilmaa ja massoittain teinejä (kuulemma) vaan vastassa. Edelleen on siis haalarit korkkaamatta, mutta en nyt olisi siitä niin surullinen, hahah. Eilen jaksettiin käydä myös nauttimassa superhyvää sangriaa Café Europassa, josta suuntasin vielä Artturiin kuuntelemaan Antero Lindgreniä. Kaikenlaista sankaria sielläkin liikkeellä, putki päällä selkeesti. Mutta ai hyvänen aika, kuuntelisin vaikka kauppalistaa Anteron laulamana. Se ääni!


Nyt väsyttää ja pitäis muka lukea tenttiin, hohhoijakkaa, sanon minä!