On ne change pas

Kaivaudun peiton alle jokaisena vapaahetkenä, enkä nouse pois ennen kuin on ihan pakko.

Bussin lämmössä on helppo huristella yliopistolle, mutta tuntuu kuin ei heräisi koko päivänä.

Seuraan nyt enemmän tv-sarjoja kuin vuosiin (suosittelen: Tellus, Syke, Game Of Thrones (joojoo tiedän, oon ihan jälkijunassa) & True Detective).

(No okei, olen katsonut myös Ensitreffit alttarilla...)

Haaveilen matkoista Ruotsiin ja Tanskaan ystäviä moikkaamaan, kylpylälomasta Viroon ja yksin reilaamisesta Itä-Euroopassa. Australiastakin, mutta sillä ei niin kiire ole. Jospa edes jokin näistä toteutuisi, pitäisi vain saada rahoitus kuntoon.

Elin kyllä aikamoista mummoelämää koko syksyn, mutta nautinkin siitä, että sai vaan olla kotona. Pelkäsin vähän, ettei reissukuume enää ikinä tulisikaan takaisin, niin hyvältä Suomi tuntui. Mutta ei huolta, nyt taas alkaa kuumotella.

Samalla kun olen käpertynyt kotiin ja peiton alle, olen käpertynyt itseni ympärille ja sen kerän avaaminen on välillä ollut aika vaikeaa. On tuntunut hankalalta olla seurassa, kun on ollut liian isoja asioita ääneen sanottaviksi ja kaikkea pienempää en ole osannut sitäkään ilmaista oikein.

Tajusin myös, että aika usein (en kylläkään aina) olen ystävyyssuhteissa se aktiivisempi osapuoli, joka ottaa yhteyttä ensin ja ehdottaa tapaamisia. Päätin kokeilla, mitä tapahtuu, jos en olekaan aina se aloitteentekijä. Yksin en ole jäänyt, mutta ehkä panostanut enemmän niihin, joiden kanssa yhteydenotto on ollut molemminpuolista. (Enkä nyt ole syyttelemässä ketään siellä, rakkaat, no worries!)

Välillä päivät tuntuvat mauttomalta, paksulta puurolta, mutta sitten sitä on kuitenkin ollut kaikenlaista. Sunnuntaiseikkailuja oudolla kirpputorilla, kävelylenkkejä kipakassa talvisäässä, Kahvilakerhoilua ja kahden euron villapaitalöytöjä. Avantouintia ja äidin turistioppaana toimimista. Synttärijuhlat, jonne vein ruusuja ja sipsiä, koska niillä harvoin menee vikaan.

Eilen uppouduin keskipäivällä elokuvateatteriin kylmyyttä pakoon. Mommy sai kaipaamaan Montrealia ja Quebecin ranskamongerrusta. Vaikuttavin elokuvaelämys pitkään aikaan ja poistuin salista villapaidan kaulus kyynelistä kosteana. Haukoin pistävää pakkasilmaa keuhkot täyteen ja kuuntelin Céline Dionin On ne change pas'ta repeatilla.

Edelleen on hieman pöllämystynyt olo. Että onhan sitä, kaikenlaista elämää.

(Mutta uskon kyllä silti muutoksen mahdollisuuteen.)

INSPIRATION: Chantal Anderson

Ihania, tunnelmallisia kuvia uudelta lempivalokuvaajaltani Chantal Andersonilta.

Haluan paahtavan kesän, käyttää aurinkolaseja, huljutella varpaita uima-altaassa, roadtripin ja nukahtaa nuotion ääreen keskellä aavikkoa.

>>>

Check her out: Chantal Anderson // Tumblr

Letting go of ghosts

Rakastin Bat For Lashesin The Haunted Man-albumia jo ennen, kuin se oli julkaistu. Pariin päivään ei ole muu musiikki houkutellut. Oi, niin itkettävän ihanaa ja mahtipontista.

Nyt kuitenkin hymyilyttää, sillä jos kaikki menee hyvin, vuoden päästä olen jossain muualla, kuin Suomessa.

Tänään kehottaisinkin kuuntelemaan tuota levyä, katsomaan tuon kauniin making of-videon ja päästämään irti menneisyyden haamuista. Suurena Filosofina kehottaisin myös, että;

Turn your dreams into plans.

(En suinkaan keksinyt lausahdusta itse, mutten enää muista, missä sen näin. Väliäkö sillä, hyvä motto kelle tahansa.)

Your love will be safe with me

 

 

(Click the images for sources)

Sateinen sunnuntai vaihtui ihan aurinkoiseen maanantaihin, onneksi. Eilen oli kuitenkin hyvää aikaa kauniiden kuvien katseluun ja kauniin musiikin kuunteluun. Hyvää aikaa haaveiluun. Vaikka siivotakin pitäisi.

Bon Iver - re:stacks

Pack up my bags and leave this town

Lontoossa 20.-24.7.2011 minä muun muassa;

kastuin polvia myöten Oxford Streetillä, yritin kuivata kenkiä käsienkuivauslaitteen alla ravintolan vessassa, ostin Portobello Marketilla katukojusta niin tulista ruokaa, että sain siitä hikan ja kyynelehtien siinä kadun reunalla yksin, kirosin valintaani haluta sitä oranssia lisäkastiketta, istuin EAT.:issä lukemassa lehteä, kun äiti soitti ja kertoi, että olen päässyt Tampereen yliopistoon sisään, vaeltelin katuja yksinäni sillä välin, kun Essi oli töissä, kiertelin Camdenissä juuri, kun uutinen Amy Winehousen kuolemasta alkoi levitä, kuulin myös Norjan kammottavista tapahtumista, sain sähköpostiosoitteen (miksei puhelinnumeroa?) eräältä baarimikolta, olin aivan paineissa englannin kielen kanssa, kun aivot puski vaan ranskaa, jäin väärällä pysäkillä pois yöbussista ja harhailin jonkun aikaa yksinäni kolmelta aamuyöllä, kunnes löysin hostellille, mun kännykkä sekoili koko ajan, eikä meinannut toimia ollenkaan, jätin ensin ostamatta lempitopin Urban Outfittersistä, kun se ei ollutkaan alennuksessa, mutta palasin seuraavana päivänä ostamaan sen.

Haluaisin taas seikkailemaan.

I need someone else to look into my eyes and tell me, girl you know you gotta watch your health

Oli perjantai, kun käytiin leikkimässä dj:tä, syötiin nuudeleita, katsottiin Salkkarit (minä vastentahtoisesti huoh), sain Shakira-kiharat päähäni, otettiin yhteisposeja keittokomero taustallamme ja mentiin krebaamaan Rumaan.

 

 

 

 

 

Oli lauantai, kun noustiin ylös vasta kuudelta iltapäivällä, iloittiin auringosta aurinkolasit silmien suojana, käytiin Hesessä ja ostamassa kahvimaitoa (Juulille), katseltiin loppuilta Saran ja Meri-Tuulin Metropoleja (en tiennykään, että toi Sara on noin ärsyttävä!!) ja aloin haaveilla reissusta Espanjaan (päätin myös, että seuraava kieli, jota aion opetella, on espanja).

PS. Grimes on mun uus rakkaus, ah!

So keep your heart strong and love long and give kisses when you can

 

Lisää elämänohjeita tupsahtelee eteen tuon tuosta ja hyvä niin. Onhan tuo otsikkoon lainattu lähes sama kuin tässä, mutta haittaakse? (peukku Putouksen Jani-Petterille, hehe). En oo mielestäni koskaan ollut ihminen, jolla on jokin motto, mutta tykkään nappailla lausahduksia lauluista, elokuvista, kirjoista, mistä vaan.

Nyt myös hieman kirjapäivitystä.

Juha Itkosen Kohti, pidin siitä. Ei mikään superparasikinä mutta tykkäsin. ("Minä en pelännyt yksinäisyyttä mutta minä halusin rakastaa.")

Lionel Shriver, Poikani Kevin oli hirveä. Ei siis huono, päinvastoin. En vaan keksi osuvampaa sanaa, jolla sitä kuvailla. Varmasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen lukenut ja tulen koskaan lukemaan.

Riikka Pulkkinen, Totta. Pidin hurjasti, enkä vain siksi, että mukana vilahteli myös Pariisi. Tuota lukiessa tajusin entistä selvemmin oman viha-rakkaussuhteeni Pariisia kohtaan.

Tarvitsen nähtävästi sopivassa suhteessa päiviä, jolloin en tee yhtään mitään, jotta toisina kykenen tekemään edes jotain. Kuten saamaan itseni ulos valoisaan aikaan ja lähteä kävelylle. Tajusin nimittäin, että mun vieressä on arboretum ja sunnuntaina oli ihan täydellinen talvipäivä!

Innostuin myös hieman askartelemaan. Mielessä on muhinut jo jonkin aikaa aarrekarttajuttu ja muita onnellisuusasioita (lukekaa: klik!, klik!, klik!). Tosin skippasin pohdintaosuuden ja aloin leikellä vaan kivoja kuvia niistä lehdistä, joista raatsin. Mutta nyt tarkemmin ajateltuna kyllä siinä kai niitä unelmiakin näkyy. Ilmeisesti ainakin mun alitajunta yrittää saada mut värjäämään hiukset ruskeiksi ja leikkaamaan otsiksen, hmmm. Saattaahan tuo jonkun mielestä olla lapsellinen, naiivi ja korni, mutta sanonpa vain (kuten Iris elokuvassa The Holiday): 

"I like corny. I'm looking for corny in my life."

 

Sillä mitä muuta tässä elämässä pitäisi tehdä, kuin olla onnellinen?