7.12.2013

PROTU

protu01

Ai että mikä ihmeen Protu? No, sitä ajattelin nyt vähän selventää. Monet ovat varmasti joskus kuulleet Prometheus-leireistä, mutta yllättävän usein törmää vähän hassuihinkin käsityksiin leireistä, yhdistyksestä ja protuista tyyppeinä.

Kävin oman Protuleirini kesällä 2006 ja sen jälkeen olen ollut kahdesti apuohjaajana, kerran kokkina ja viime kesänä olin ensimmäistä kertaa ohjaajan roolissa. Voisin siis sanoa, että joku haju tästä hommasta on, vaikken mikään superaktiivi olekaan.

Ja viime kesänä taas muistin, kuinka siisti juttu Protu onkaan, joten ajattelin kertoa teillekin asiasta. Omin sanoin ja omiin kokemuksiin perustuen, toivottavasti tarpeeksi selkeästi.

protu10

Mikä Protu?

Prometheus-leirin tuki ry eli Protu järjestää kesäisin aikuistumisleirejä pääasiassa 8. ja 9. luokan käyneille nuorille. Protuleirit ovat uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomia, eli kuka tahansa on tervetullut. Leirejä vetää seitsemän hengen tiimi, joka koostuu kahdesta täysi-ikäisestä ohjaajasta ja viidestä apuohjaajasta eli apparista. Apparit ovat käyneet oman leirinsä aiemmin (kuten osa ohjaajistakin). Lisäksi leirillä on yksi tai useampi kokki ruokkimassa porukkaa (ja yleensä protukokit tuppaa olemaan aivan erityisen mielettömän upeaa sakkia, heh).

Mutta ajattelin käydä riparin..?

Käy ihmeessä jos mieli tekee. Mutta Protu ja ripari eivät sulje toisiaan pois! Voit käydä vaikka molemmat! Parasta olisi, jos kukaan ei pakottaisi mihinkään valintaan, vaan sen saisi tehdä itse.

protu05

Mitä siellä leirillä tehdään?

Leirien tavoitteena on ohjata nuoria itsenäiseen ajatteluun, ovathan ne aikuistumisleirejä. Mutta pidetään myös hauskaa, kesäleirillä kun ollaan! Leireillä mm. keskustellaan, leikitään, saunotaan, syödään, uidaan, lauletaan, nauretaan, itketään, nukutaan, tutustutaan uusiin ihmisiin... Leireillä on erilaisia päiväteemoja, joita käsitellään eri tavoin. Teemoja ovat mm. erilaisuus ja syrjintä, yhteiskunta ja vaikuttaminen, maailmankuvat ja -katsomukset, ihmissuhteet, tulevaisuus.

protu06
protu04

Missä leirejä järjestetään?

Ympäri Suomea erilaisissa paikoissa. Yleensä leirikeskuksissa, paikoissa, joissa on tarpeeksi tilaa majoittaa parikymmentä ihmistä viikon ajan. Mahdollisuuksien mukaan järven rannalla ja hieman eristyksissä muusta asutuksesta. Täältä voi tarkistaa kesän 2014 leiripaikat.

protu08
protu03

Miksi sinne kannattaisi mennä?

Koska se todennäköisesti antaa mielettömiä kokemuksia, uusia ystäviä ja avartaa ajattelua. Yksi parhaista asioista Protulla mun mielestä on elää viikko eräänlaisessa kuplassa, poissa ulkomaailmasta. Leiriporukasta kasvaa yleensä tiivis ja on ihan mieletön fiilis tulla aidosti hyväksytyksi omana itsenään ja lisäksi saada haastaa omia ajatuksia ja löytää uusia näkökulmia asioihin. Ja kaiken vatvomisen vastapainoksi ne kaikki leikit ja hölmöily, oi oi.

Koska joka kevät, kun en ole mukana tiimissä ja Facebookiin alkaa tipahdella "jee, oon tiimissä"-hehkutuksia, mun mahassa kouraisee ja aivot huutaa "mäkin haluuuuuuuun!". Ööh, koska on niin paljon huonompiakin tapoja viettää yksi viikko kesästä.

Puhun tietysti vain omasta kokemuksesta, mutta mulle Protu on antanut aivan valtavasti ja en varmasti olisi sama ihminen ilman leirejä ja koulutuksia ja kaikkea. Parhaita juttuja Protussa on myös se laaja ihmisten kirjo, joihin siellä pyöriessä törmää. Mikään ituhippeys ei todellakaan ole osallistumisen edellytys, haha!

Niin ja sekin vielä, että koko homma pyörii lähes täysin vapaaehtoisvoimin! Protulla on ainoastaan kaksi palkattua työntekijää ja lisäksi kokit saavat jonkin verran rahallista korvausta työstään.

protu07

Paljonko se maksaa?

Täältä löytyy tietoa leirimaksuista! (Ohjaajat ja apparit maksavat parisen kymppiä koulutusten täysihoidosta, mutta matkakorvauksia saa! Leirit ei maksa mitään tiimille tai kokeille, tietenkään!)

protu11
protu09

Miten pääsen mukaan?

Jos olet 8. tai 9. luokan käynyt nuori... katso täältä, millä leireillä on vielä tilaa ja ilmoittaudu! Erikoisleirejäkin löytyy (mm. musiikki-, kuvataide- ja vaellusleiri).

Jos olet 16-19-vuotias... voit käydä seniorileirin, niitä järjestetään neljä kappaletta ensi kesänä! (Ja jos olet jo leirisi käynyt, niin appariksi tietty.)

Jos olet yli 20-vuotias... voit käydä aikuisleirin, lähteä ohjaajaksi tai kokkaamaan!

protu12

Kaikki tarvittava info löytyy Protun nettisivuilta, mutta saa toki kysyä mitä tahansa jos jäi askarruttamaan!

Saa kertoa kavereille ja vitsit tiedän niiiin monta tyyppiä, jotka ois aivan loistavaa ohjaaja-ainesta ja uskoisin, että sieltä ruudun toiselta puolelta teitä löytyy vaikka kuinka!


Kuvat viime kesän leiriltäni, Tampereen Aitolahdesta. Yhyy, tuli ikävä.

6.12.2013

Québec 1/2

quebec03

Noin kuukausi sitten käytiin tutustumassa Québecin provinssin pääkaupunkiin (Ville de Québec/Québec City).

Meitä oli minä, suomalainen Lilli, ranskalainen Marion, kreikkalainen Nikos ja kanadanranskalainen Constance. Perusposse siis.

Buukattiin netistä kimppakyydit molempiin suuntiin, koska matkustus tulee sillä tavoin paljon halvemmaksi. (Voin suositella Kangaride/Amigoexpress!)

quebec04

Neljälle oli hieman hankala löytää yhtä kyytiä, joten jakaannuttiin kahteen autoon, Lilli ja Marion yhteen, minä ja Nikos toiseen. Constance oli mennyt jo edeltä äitinsä kanssa, koska on joskus asunut Québecissä.

Saavuttiin määränpäähän muutaman tunnin ajomatkan jälkeen ja kun saatiin ryhmä kasaan, otettiin bussi keskustaan ja suunnattiin ekaan majapaikkaan. Yksi Marionin kämppiksistä oli myös aiemmin asunut kaupungissa, joten päästiin sen kavereiden luokse yöksi. Asuntojen koon takia jakaannuttiin taas siten, että kaksi nukkui toisessa ja kaksi toisessa kämpässä.

quebec05
Iloista reissupossea.

quebec06
Matkalla majapaikkaan numero kaksi.

quebec07
Siellä törmättiin mukavaan hostiimme ja se soitti meille hieman Amélie-musiikkia pianolla.

quebec08
Sitten lähdettiin tutkimaan kaupunkia, nähtiin mm. koira hengailemassa ikkunalla.

quebec09
Ja hienot sillanalukset. Tuolla kuulemma Cirque du Soleil vetää joskus esityksiä.

quebec10
Sitten alkoi kiipeäminen "yläkaupunkiin".

quebec11
Vuoria!

quebec12
Päästiin vanhan kaupungin huudeille ja katseltiin hetki luistinradalla taiteilevia ihmisiä.

quebec13
Kunnes Constance liittyi seuraamme ja lähdettiin etsimään lounaspaikkaa.

quebec15
Mentiin syömään crêpesejä!

quebec14
Nikos, joka on aina ilkeä nälissään, haha.

quebec01
Olin näköjään mielissäni letuista.

quebec16
Ja kukapa nyt ei tällaisesta olisi! Syötiin kaikki sekä suolaiset että makeat crepit ja oli kyllä makoisaa.

quebec17
Sitten jatkettiin tutkimusmatkailua. (38 sekuntia aikaa ylittää katu, mitä hittoa?! Montrealissa hyvä jos kymmenen, ha!)

quebec18
Käytiin tatuoimassa Québecin lippu käsiimme. NO EI NYT OIKEESTI, duh.

quebec19
quebec20
quebec21
Joulukauppa, jossa ei käyty, ihasteltiin vain näyteikkunaa. (Ja mielipuolisen näköisiä tonttu-ukkoja.)

quebec22
quebec41
Suunnattiin rantaan sellaiselle näköalakävelyalueelle (öh).

quebec02
Moro!

quebec24
quebec26
Ihasteltiin maisemia.

quebec25
Haha!

quebec23
Nähtiin kivannäköinen katu alhaalla ja päätettiin mennä sinne.

quebec27
Hmmm?

quebec28
quebec29
Marion, Lilli ja Nikos.

quebec30
quebec31
Constance lähti perheillalliselle ja me muut päätettiin etsiä joku levähdyspaikka. Ensin käytiin kylläkin turisti-infossa kyselemässä vinkkejä. En tosin muista, hyödynnettiinkö niitä ollenkaan, heh.

quebec32
Löydettiin kiva pieni kuppila sivukadulta.

quebec33
Josta saatiin vin chaudia!! Oltiin oikeasti koko päivä mietitty, että saako sitä mistään, mutta kaikki sanoi, että vain jostain joulumarkkinoilta. Ja sitten kävellään sattumalta sisään paikkaan, josta sitä saa. Oh, happiness.

quebec34
Ja meillä oli niin mukavaa.

quebec35
Tehtiin suuria suunnitelmia kartan kanssa.

quebec36
Yhtäkkiä lasit oli tyhjät ja käytiin ostamassa punaviiniä SAQ:sta.

quebec37
Toisessa majapaikassa oli kissa! Vaikka yleensä oon ehdottomasti koiraihmisiä, niin oli aika söpöä kun toi kissa nukkui mun vieressä koko yön, oi.

quebec38
Saatiin viinipullot auki, tilattiin hampurilaisia kotiinkuljetuksella (!!) ja laulettiin Hakuna Matataa neljällä eri kielellä.

quebec39
Sitten oli aika suunnata yöelämään. Käveltiin ikuisuus ylämäkeen, kunnes päästiin pieneen kapakkaan, jossa joku mies esitti akustisia covereita. Tanssittiin pöydän ympärillä kunnes ei enää jaksettu.

quebec40
Sitten tietty poutinen kautta nukkumaan!

Siinäpä ensimmäinen päivä Québecissä, kakkososa seuraa pian!

4.12.2013

Marraskuun soittolista: We will be warm

november_2013_playlist

Huh, sinne meni marraskuu!

Ja mitäs musiikkia sieltä tarttuikaan mukaan, aika paljon ja kaikenlaista nimittäin! Uhkasi paisua aivan hillittömästi tämä lista, mutta kelpuutin sitten vain ne timanttisimmat, tietty.

Marraskuun lista soimaan tuosta noin!

Kuuntele ainakin nämä:

Lorde - Ribs. Lorden Pure Heroine on tasavahva ja aivan todella hyvä levy. Tähän voisi nyt kirjoittaa niitä perus taivasteluja teinisensaatiosta ja omaperäisestä esiintymistyylistä, mutta enpä kirjoita. Sanon vain, että kuunnelkaa toi levy ja etenkin Ribs, en usko että petytte.

Oh Land - Pyromaniac ja Love You Better. Haluaisin niin kovin tykätä Renaissance Girl-biisistä ja tykkäänkin kyllä mm. sen sanoituksista, mutta mulla tulee sitä kuunnellessa aina mieleen Titiyon Come Along! Ja vaikka sekin on vähintään nostalgiamielessä hyvä tune, niin se puskee liikaa mieleen RG:tä kuunnellessa, haha! Sen sijaan Pyromaniac aiheuttaa kevyttä tanssahtelua ja Love Better sopii näihin pimeisiin iltoihin.

Belle & Sebastian - If You Find Yourself  Caught In Love. Joku ehkä muistaa (tai sitten ei, enhän muistanut itsekään pitkään aikaan) mun projektin "kuuntele kaikki Belle & Sebastianin levyt" (ja selvitä, miksi se on kaikkien suosikki). Tällä kertaa kuunteluun meni Dear Catastrophe Waitress-albumi ja mukaan tarttui neljä biisiä. Mulle tää taitaa kyllä edelleen pysyä sellaisena easy like-indienä. Ihan kivaa ja siinä se. Mutta toisinaan sekin riittää.

London Grammar - Wasting My Young Years. Ai vitsit, oon oottanu London Grammarin levyä siitä saakka, kun kuulin Disclosuren Help Me Lose My Mind-kappaleen. Ja nyt sitä saa! If You Wait on just niin ihana, mitä odotinkin.

Active Child feat. Ellie Goulding - Silhouette. Musta tuntuu toisinaan, että oon erikoistunut sentimentaaliseen rypemis/masistelumusiikkiin. Kyllä mä joskus kuuntelen ihan iloistakin musiikkia! Tätä Active Childin ja Ellie Gouldingin duettoa en kuitenkaan kuvailisi sanalla iloinen, mutta no, tässä on Ellie. Ja Active Child on ehkä parasta valkoisen miehen r'n'b-ulinaa mitä löytyy.

Iman Omari - Energy. Tämän bongasin Solangeakin julkaisevan levymerkin Saint Heronin julkaisulta, jota valitettavasti ei enää löydu spottarista. Tää biisi ja letkeää energiaa kuitenkin löytyy, jes!

Scandinavian Music Group - Ei paniikkia. Tässä mun selviytymisbiisi tälle talvelle, pimeille aamuille ja Suomi-ikävöinnille.

Sampha - Indecision. Samphalta olen myös odottanut omaa matskua viimeistään Jessie Waren kanssa vedetyn Valentinen jälkeen. "Let it all work out"

Minä ja Ville Ahonen - Syksy. Minä ja Ville Ahosen levy Mia sopii parhaiten juuri tähän vuodenaikaan, mutta en ole varma, onko kenenkään mielentervydelle hyväksi kuunnella tätä turhan paljoa, niin syvissä vesissä niissä kappaleissa välillä uidaan. Tässä Syksyssäkin lauletaan, että "pian lumi alkaa pudota ja minä putoan sen mukana." Yritän vastustaa putoamista kaikin keinoin (vaikken aina onnistukaan) ja tartun siksi vain lausahdukseen: "mikset olisi jo onnellinen?"

The National - Lean. Oli mitä mieltä Hunger Gamesistä tahansa, niin ne tietää, kuinka kasata hyvä soundtrack. Siis onko mahdollista, että siellä on lähes pelkästään mun lemppariartisteja mukana (esim. The National, Lorde, Sia, The Weeknd, Santigold, Phantogram...)? Näköjään on. (Ja siitä Hunger Gamesista: katsoin ykkösosan melkein kokonaan eräänä aamuyönä ranskalaisen kaverin kanssa, kun en ollut jaksanut mennä kotiin baarireissun jälkeen, mutta meitä kumpaakaan ei sitten nukuttanutkaan. Kaveri nukahti kyllä lähes samantien kun laitettiin leffa pyörimään, itse sinnittelin niin, että ehkä vartti lopusta on edelleen näkemättä. En usko sen olevan suuri menetys. Jennifer Lawrence on ihana, mutta tuskin menen katsomaan uutta leffaa.)

Lily Allen - Somewhere Only We Know. Tykkään Lilystä tyyppinä ja sen asenteesta, mutta musiikillisesti se ei vaan oo koskaan kolahtanut täysillä. Hard Out Heren on toivottavasti kaikki kuulleet ja sen videon nähneet (ja seuranneet siitä herännyttä keskustelua) ja tykkäsin kyllä biisin sanomasta, mutta ei se silti listalle nyt kyllä päässyt. Kivaa kuitenkin, että Lily on takas ja kiva on myös tämä Keane-cover.

Poliça - I Need $. Jos tulee tilaisuus, menkää ihmeessä katsomaan Poliçaa livenä! Bändillä on todella tunnistettava saundi ja laulajan ääni ihan mieletön. Näin nämä ehkä joku kuukausi sitten pienellä klubikeikalla ja olipa vaan ihan hitsin hyvä keikka. Uusi Shulamith-levy kaipaa vielä sulattelemista, mutta ehdin sieltä jo pari biisiä bongata suosikkeihin.

Siinäpä sitä ois, hieman kuunneltavaa niille, jotka eivät vielä ole aloittaneet joululaulujen luukutusta, haha.

2.12.2013

Lisää lempee

Elikkä muutama mahtava video katsottavaksi tänä joulukuisena (!!) maanantaina.

Täs on lovee, ota koppi!

Ihan mieletöntä energiaa, lisää lempee todellakin tähän pimeyteen, kiitos! Ja tiiän pari tyttöä, jotka oikeesti tatuoi noi sanat käsiinsä, onko mitään coolimpaa?!

Niin hyvä ja tärkeä video niin kutsutusta friend zonesta. Eka ajattelin, että toi jätkä on ihan douchebag, mutta oottakaa loppupuolelle, tää on ihan mahtava! "As if the only reason to be a good friend or a decent fucking human is if you get something in exchange".

Vähän ylistystä Queen Beelle, oijoi.

En ole katsonut yhtäkään jaksoa kyseistä tv-sarjaa, mutta se ei vähennä tämän kohtauksen mahtavuutta tippaakaan.

Kiinnostava, hauska ja lämmin minidokkari KAKSITVÅ-suunnittelijaduosta. Vaikuttaa huipputyypeiltä, sellaisilta joiden kaveri haluaisi olla. Vilahtaa myös Tampereen Designtori siellä!

Bonuksena vielä hillitön James Francon ja Seth Rogenin versio Kanyen musiikkivideosta ja Pharrell Williamsin ilostuttava vuorokauden mittainen musavideo.

Jospa näiden avulla jollakulla olisi astetta kivempi päivä.