Friday video x 2

Painavaa asiaa iisisti omaksuttavassa muodossa tähän perjantaihin, voilà:

Perfect Pussy-punkbändin laulaja Meredith Graves riisuutuu ja puhuu tyylistään ja vartalostaan ja on vaan oma ihana itsensä ja nousi kertaheitolla yhdeksi mun lempi-ihmisistä tällä planeetalla.

- When do you feel the most beautiful?

- When I'm riding my bike.

Ja sitten CHVRCHESin Lauren Mayberry, mieletön lempparityyppi hänkin, puhuu otsikon mukaisesti mm. sukupuolesta, musiikista ja sosiaalisesta mediasta. Bändi myös soittaa muutaman biisin lopussa. Kannattaa myös lukea tämä artikkeli, johon haastattelussa viitataan moneen otteeseen.

Parasta perjantaita!

Hang in there

>>Click the images for sources<<

"Hang in there. It is astonishing how short a time it can take for very wonderful things to happen."

- Frances Hodgson Burnett

Sweeter than a blackberry pie

Sweeter than the breeze of the night

 ☾  ☆  ☾  ☆  ☾  ☆  ☾  ☆  ☾  ☆  ☾  ☆ 

PS. Tällaiset videot saa vähän jo wanderlustin kutittelemaan leuan alta.

Huvittaa

Yhtenä arki-iltana otin erään eksyneen lampaan kainalooni ja mentiin yhdessä kuokkimaan juhliin, joihin ei kai ehkä ihan oikeasti oltaisi kuuluttu, mutta niin sitä vaan istuttiin nurkassa ja juotiin valkkaria kertakäyttömukeista.

Baarissa löydettiin parhaita tyyppejä, joista se parhain huusi mulle tanssilattialla, että sä näytät niin hyvältä että mä en kestä. Narikkajonossa joku kutsui mua seiloriksi raitapaidan vuoksi ja mua huvitti suunnattomasti. Koko tämä elämä.

Bussi hurautti synnyinkaupunkiin ja äiti olisi halunnut ostaa tummansiniset kukertavat lakanat, mutta minäpä valitsin haalean mintunvihreät ja raidalliset. Koska jospa unetkin ovat vaaleissa lakanoissa vaaleampia, valoisampia. Vaikkakin viime unessa, jonka muistan, olin myöhästyä lennolta ja taisinpa myöhästyäkin lopulta.

En tosin muista, minne olisin ollut lentämässä. Eikä mun oikeastaan edes tee mieli lentää mihinkään juuri nyt. Jalat, polkupyörä, juna ja linja-auto riittävät, laiva voisi olla myös hauska. Vaikkakin luin muisteloita kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta uppoamisesta ja ajattelin niiden ihmisten hätää ja sitä, että merenpohja on niin monen sadan hauta.

Unelmoin lankakaupassa, punasin huulet, ostin syntymäpäiväsankarille ananaksen ja join kaljaa vaaleanpunaisella pillillä. Ajoin pyörällä, jossa ei ollut jalkajarruja ja pelkäsin koko matkan ajan, että unohdan asian tiukan paikan tullen. Ei tullut tiukkoja paikkoja onneksi, mutta hetkittäin unohdin silti, aina alamäessä.

Keräsin takapihalta omenoita Prisman muovikassiin ja iskä tuli kurkottamaan ylemmistä oksista ne isoimmat.

Sanoi aamulla asemalle kyyditessä, että täytyy laittaa omenat parvekkeelle yöksi, ettei ne ala mädäntyä.

But first

Viime torstaina vietin vapaapäivää.

Nukuin vielä tavallistakin pidempään, kunnes lopulta varattu pyykkivuoro pakotti nousemaan lämpimän peiton alta.

Pyykkäyksen jälkeen kävin nopeassa suihkussa, lämmitin sosekeittoa ja pyöräilin vaatteiden vaihtotapahtumaan.

Vein mukanani kirkkaanpunaisen hameen, harmaan palmikkovillapaidan ja mintunvihreän collegen. Mukaani otin fuksianpunaisen neuleen ja sinivalkoraidallisen napapaidan. Just hyvä diili.

Kiersin myös pikaisesti viereisen kirpputorin ja Marimekon kultakuvioinen muki puhutteli sillä hetkellä niin paljon, että nappasin sen parilla eurolla mukaani.

Kotiin palatessa iski jomottava päänsärky, juuri kun olisi pitänyt lähteä ruokakauppaan. Lueskelin lehteä hetken, kunnes sain itseni kammettua kauppaan. Päätin ostaa kukkia ja suklaata päänsärkyä parantamaan (ah, kuinka ihanan kliseistä) ja se auttoi (särkylääkekin saattoi tietty vaikuttaa asiaan...).

Hain kuivuneet pyykit ja tiskasin koko kerääntyneen tiskivuoren.

Keitin mustikka- ja karviaishilloa ja mutustelin välillä suklaata, välillä hapankorppuja.

Koko päivän kantava ajatus oli kuitenkin; ihan ensin, keitä kuppi teetä. Siispä ennen mihinkään askareeseen ryhtymistä keitin teetä. Kiireettömästi.

Kuten juuri vapaapäivinä kuuluu.

But first, let's make some tea.

Kipeäkapina

Totta kai syysflunssa kaatoi minutkin petipotilaaksi.

Voisin oikein romantisoida tätä sairastamista, kertoa kuinka kehostani n. 80 prosenttia on tällä hetkellä vihreää teetä, hunajaa ja inkivääriä, kuinka nostalgista on katsella lapsuuden lempianimaatioelokuvia peiton alla ja kuinka on aikaa liikuttua Arno Kotron runoista.

Niin, voisin.

Mutta oikeasti kipeänä oleminen on aivan takapuolesta. (Vaikka senhän te jo varmasti tiesittekin.)

Lauantai-iltana oli suunnitelmissa lähteä juhlimaan, mutta olo oli niin karmea, että vain vaikeroin sängyn pohjalla kyynelten virratessa.

Taapersin lähikauppaan vain todetakseni, että hunajahylly ammotti tyhjyyttään.

Ruokavalioni on koostunut lähinnä avokadoista, mustikkakeitosta ja pakastepitsasta.

Karkkiakin ostin, vaikka kuinka tiedostin, että sokeri vain ruokkii pöpöjä. Kai se oli jotain kapinahenkeä, että minähän en tämän taudin pomputeltavaksi alistu.

No enpä vissiin juu.

Onneksi on sentään pelastavia enkeleitä, jotka tuo sitä hunajaa ja vihreää teetä kotiinkuljetuksena, pocahontaseja ja toystoreja katsottavaksi sekä pino kirjastosta lainattuja runokirjoja.

Jospa niillä yhden nuhakuumeen selättäisi.

Kookosletut

Annukka tuli aamupalalle ja testailemaan hilloja.

Mustikka-kardemumma osoittautui molempien suosikiksi, mutta kaksi muutakin sai hyväksynnän.

Lettuohje alunperin täältä, tuunailin sitä vain vähän kardemummalla ja limellä.