1.12.2015

LONERS

TEI SHI - SEE ME
 
KALI UCHIS - LONER
 
TINASHE - COLD SWEAT
 
ABRA - U KNO
 

>>>

Seuraa tiistai-iltaanne ja muistakaa, että loner loser.

30.11.2015

Sweet(er) November

marras01

Muutaman minuutin kuluttua se on ohi, marraskuu nimittäin. Vaikka onkin ollut päiviä, jolloin ainoa mieliteko on ollut käpertyä jonnekin talviunille, on marraskuu tuntunut ihmeen mukavalta. On tullut seikkailtua Helsingissäkin välillä ja kokeiltua eri tanssityylejä ihan ohjatusti, muutenkin siis kuin baareissa (vaikka on niitäkin koluttu huolella). Baletti ei ole yhtään mun juttu, mutta nykytanssi vois ollakin.

marras02

Vaikka marraskuu väistyykin, pimeys sen kun jatkuu, joten ajattelin vinkata muutamasta jutusta, jotka saattaisivat hieman pehmentää kamalaa kaamosta:

- MUSA: Hunajainen RnB, josta kuitenkin löytyy potkua ja asennetta, on yksi mun tämänhetkisistä suosikkigenreistä. Kannattaa tsekata ainakin SZA:n Z-niminen EP sekä Abra ja Tinashe. Tein myös jokin aika sitten tällaisen juustolistan, josta löytyy yli 200 biisiä herkistelyyn: MORE CHEESE PLEASE. (Ja pakko vielä hehkuttaa Grimesin uutta Art Angels-albumia, joka on täyttä timanttia alusta loppuun, vaikkei edellä mainittuun musagenreen ihan istukaan.)

- TV: En ole pitkään aikaan seurannut mitään kunnon hömppäsarjaa, mutta nyt tajusin kaipaavani sellaista elämääni. Rakastan dokumentteja, koska loputon uteliaisuus ja uuden oppiminen, mutta ne on usein myös niin raskaita, ettei niiden parissa oikein kunnolla rentoudu. Samoin kaikki sillat ja gameofthronesit on kyllä hyviä, mutta ei kevyimmästä päästä nekään. Tosi-tv taas saa mut repimään hiukset päästäni ja aika monet sitcomit on melkoisen karmeita. Siispä, aloin katsomaan Gleetä! Jokin jenkkien high school-draamassa ja pateettisen mahtipontisissa showkuoro-esityksissä vetoaa, hehee. Plussaa monipuolisesta näyttelijäkaartista ja edes jonkinasteisesta tiedostavuudesta. (Saa myös suositella jotain kevyen kivoja sarjoja, muistan ainakin joskus tykänneeni Modern Familystä ja New Girlistä, mutta nekin sitten jäi, hmm.)

- KIRJALLISUUS: Tove Janssonin Muumilaaksoon on mitä ihaninta paeta todellisuutta, mutta jaksaisin edelleen hehkuttaa myös runoja. Sellaiset nimet kuin Warsan Shire, rupi kaur ja Nayyirah Waheed kannattaa painaa mieleen ja etsiä heidän tuotantoaan luettavaksi. Uppoutukaa radikaaliin lempeyteen, sitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

- JUHLAT: Aina on syytä juhlaan ja pimeyden keskellä kannattaakin tarttua jokaiseen tilaisuuteen skoolailla ja laittaa jalalla koreasti. Ostaa kaupan pakasteesta valmis mutakakku ja muuttaa kotikampaamo kakkupirskeiksi, lakata vahtaamasta bussien aikatauluja ja jäädä after workin "yksien" jälkeen diskoilemaan, tanssia vieraassa kaupungissa pilkkuun saakka ilman tietoa yöpaikasta. Ihanan typerää ja hulvattoman vastuutonta.

Näillä kohti vuoden 2015 viimeistä kuukautta, tulispa sitä lunta taas pian!

7.11.2015

Helppous, hämmennys, hyväksyntä

hhh01

Kun on hetken hiljaa ja keräilee vain muiden sanoja sisuksiinsa, alkaa pelätä, ettei enää osaa itse sanoakaan mitään.

(Mutta yritän nyt kuitenkin.)

Syksyn alku oli kuplivan kepeä, lentelin vaaleanpunaisella pilvellä kuin muumit konsanaan, mutta se saippuakupla puhkaistiin, poks poks vaan. Olen kuitenkin kiitollinen siitä helppouden tunteesta, jonka löysin ennen kuin kaikesta tuli taas vaikeaa, lähinnä koska otan kaiken aina niin hemmetin vakavasti.

Oli päiviä, jolloin heräsin kuvotukseen ja kirjoitin ylös vain oksettaa oksettaa oksettaa. Aurinko paistoi ja puissa häikäisevän keltaiset lehdet ja kyyneleet sumensi näkökentän.

hhh02

Oh well, elämä jatkuu ja onneksi on ystäviä, jotka asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja viestittää vastaukseksi, että ei se vois tehä sua onnelliseksi.

Hyväksyntää, hyväksyntää. Omille ja toisten tunteille ja olemiselle ja rehellisyydelle.

Ja sitten voi taas nauraa elämälle ja tanssia teknoa glitteriä kulmakarvoissa ja hämmentyä ihmisistä ja lukea runoja ja polttaa kynttilöitä ja syödä chilisuklaata ja luukuttaa Destiny's Childia ja kokeilla balettia ja mennä joogakurssille ja kulkea bussilla ja pukea lempivillakangastakki päälle ja lainata kirjoja kandia varten tai muuten vaan ja antaa olla. Olla vaan.

Helppoutta, hämmennystä, hyväksyntää. Aina vuorotellen tai samanaikaisesti. Siinäpä se.

"Nii, ei oo todellakaan mitään peliä. Tunteita vaan." Niinpä, tunteita vaan. Elämää vaan.

29.10.2015

I don't see the light I saw in you before


>>>

Uutta Grimesia, oooohhhh!!


(Tällainen pikainen torstai-morotus vaan, hieman vaikeuksia keskittyä opiskeluun yliopiston kirjastolla, kun tämä soi repeatilla kuulokkeissa ja tekis mieli vaan reivaa, hohoo.)

18.10.2015

nothing's forever

Paces feat. KUČKA - Nothing's Forever

Tame Impala - Eventually

Slow Magic - Waited 4 U

>>>

Koska musiikki auttaa aina kaikkeen.

14.10.2015

Sense8

http://netflixsense8gifs.tumblr.com/post/130076670675
http://wolfgann.tumblr.com/post/130231441714/sense8-woc
http://thediaryoflaurapalmer.tumblr.com/post/130032094229/say-one-more-thing-about-my-girlfriend-and-i
http://netflixsense8gifs.tumblr.com/post/130701242066

Vinkkaisin taas kivasta tv-sarjasta, jota suosittelen lämmöllä katsomaan!

Olin hieman epäileväinen aluksi, kun törmäsin Sense8-sarjaan sen scifi-elementin takia ja tuskin olisin aloittanut katsomisen, ellei Pauliina olisi kehunut sitä.

Netflixin alkuperäissarja Sense8 kertoo ihmisistä eri puolilta maailmaa, jotka huomaavat olevansa yhteyksissä toisiinsa mielensä kautta. Sarja hyppelehtii eri aikatasoilla ja eri paikoissa ja kestää hetki, ennen kuin alkaa hahmottaa, että mitä ihmettä oikein tapahtuu. Lisähämmennystä tuo myös se, että päähenkilöitä on tosiaan kahdeksan kappaletta.

Juoni ja sarjan idea on toki kiehtova, mutta mielestäni kaikista parasta sarjassa on sen henkilökaartin monipuolisuus. Kerrankin kerrotaan muidenkin kuin valkoisten jenkki/länkkäriheteromiesten tarinoita (mitä toki niitäkin on mukana)! Mukaan mahtuu niin intialainen, islantilainen kuin korealainenkin sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia.

Katsoin sarjan joskus kesällä mutta edelleen muistan elävästi pari kohtausta (ei spoilaa liikaa, lupaan!), jolloin teki mieli tuulettaa (no joo, taisin hieman hihkua ääneen):

Kun Nomi (transnainen ja lesbo) puhuu Pride-kulkueesta ja lausuu taikasanat I am also a we. Niinpä, henkilökohtainen identiteetti linkittyy vahvasti myös muihin.

Kun islantilainen Riley ja kenialainen Capheus ovat lentokoneessa ja Capheus sanoo, kuinka Riley on onnekas saadessaan lentää ja Riley vastaa, että ei onnekas vaan etuoikeutettu. (C: You're so lucky. R: No, not lucky. Privileged.)

Tässäpä siis mun vinkki pimeneviin syysiltoihin! (Onko joku jo katsonut tämän, mitä ajatuksia herätti?)