31.7.2012

Big hearts, big dreams

playlist7

Heinäkuun soittolista on valmis! Kuuntelemaan pääsee tästä tai kuvaa klikkaamalla.

Kuuntele ainakin nämä:

♪ Veronica Maggio - Satan i gatan (tuo kappale joo, mutta oikeastaan koko levy!). Olisin voinut olla julkaisematta listaa tässä kuussa ollenkaan ja kehottaa teitä vain kuuntelemaan Veronican albumia, koska valehtelematta puolet heinäkuusta kuuntelin vain Satan i gatania. Pyöräillessä töihin päivällä, pyöräillessä kotiin illalla, iloisena, surullisena, ihan koko ajan. Täydellinen kesälevy, sanon minä. Ja kyllä, olen ainakin vuoden myöhässä tämän hehkutukseni kanssa, mutta jostain syystä vasta nyt kolahti ja kunnolla kolahtikin! En uskonut, että sanoisin näin ikinä, mutta: osaisinpa puhua ruotsia sujuvasti.

♪ JJ - High Summer EP. Ei löydy Spotifysta, mutta sen pystyy lataamaan ilmaiseksi täältä ja sitten siirtämään Spotify-listoilleen. Siis huhhuh, ihan mieletön!

♪ Twin Shadow - I Don't Care. Esiintyminen Flow'ssa ei ihan vakuuttanut, mutta päätin antaa Confess-levylle mahdollisuuden. Se kannatti.

♪ PMMP - Tytöt. En ole oikein koskaan täysillä syttynyt PMMP:n musiikkiin. Radiohitit on olleet ihan kivoja ja Paula sekä Mira vaikuttavat huipputyypeiltä mediasta saamani käsityksen perusteella ja onhan ne hyvin vakuuttavia livenä. Mutta silti. Pakotin kuitenkin itseni kuuntelemaan tätä uusinta Rakkaudesta-levyä ja ihme kyllä, aloin ihan tykkäämään siitä. Tytöt-biisiä pitää kuunnella tarpeeksi monta kertaa, jotta räppiosioita alkaa sietämään vaivaantumatta, mutta sitten se onkin ihan hurjan hieno voimabiisi.

♪ Passion Pit - It's Not My Fault, I'm Happy. Olen joskus aikaisemminkin maininnut, kuinka tykkään hauskoista biisien nimistä. Jo ennen kuin kuuntelin tämän kappaleen, toivoin sen olevan hyvä. Ja tulihan sitten siitä yksi lemppareista uudelta Gossamer-levyltä. Olin kyllä hieman pettynyt tuohon Passion Pitin uuteen albumiin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen, mutta sitten kun sitä vain kuunteli ja kuunteli, niin aloin tykkäämään siitä kovasti. Vaikka se onkin lytätty monessa arvostelussa täysin...

♪ Bloc Party - Octopus, The Killers - Runaways, Band of Horses - Knock Knock, Two Door Cinema Club - Sleep Alone, The XX - Angels. En sanoisi, että nämä biisit olisivat bändien parasta tuotantoa, mutta näille bändeille annan anteeksi lähes kaiken. Vaikka julkaisisivat levyllisen kattilan kansien paukuttelua, olisin silti innoissani. Ilmestyisi nyt pian ne uudet albumit kaikilta!

♪ Daughter - Candles. Uskaltaisin jo tässä vaiheessa sanoa, että Daughter on tämän vuoden paras musiikkilöytö!

Että semmoista! Hyviä kuunteluhetkiä!

30.7.2012

Oh, I feel overjoyed

IMG_1162 copy

IMG_1161 copy

IMG_1160 copy

IMG_1157 copy

IMG_1164 copy

Ai että, olen todellakin aivan ikionnellinen ja ihmeissäni edelleen, kuinka hyvin eilinen puistokirppis onnistui! Kiitos hurjasti kaikille mukana olleille! Kiitos, että noudatitte ohjeistuksia, ette roskanneet, olitte ihanan täysillä mukana ja että teitä tuli paikalle niin paljon!

Ei todellakaan osattu odottaa näin mieletöntä menestystä ja onneksi se viimeinenkin pelko, ukkonen, pysytteli poissa. HUH!

Itse en ehtinyt muiden myyntipisteillä kauheasti kierrellä, mutta ehkä ensi kerralla... Tienasinpa kuitenkin rahat Bon Iveriä katsomaan, kuten haaveilinkin! Jee!

Nyt jos joku jäi harmittelemaan, että miksei omalla paikkakunnalla tapahdu tämmoistä, niin sanon vain, että: järjestäkää itse! (Psst, tällä pääsee alkuun.)

25.7.2012

Trying to save the youth without putting your shoes on

IMG_6599 copy

IMG_6602 copy

IMG_6604 copy

IMG_6613 copy

IMG_6623 copy

 IMG_6642 copy

IMG_6627 copy

IMG_6643 copy

IMG_6640 copy

Tasan yksi vuosi ja yksi päivä sitten kiivettiin Essin kanssa katselemaan Lontoota kukkulalle, juuri ennen kuin lähdin junalla takaisin Pariisiin.

Juna-asemalta ostin hätäisesti Ellen tai vastaavan ja pahaa suklaata, koska en ollut aiemmin tajunnut hankkiutua lopuista punnista eroon.

Huomenna tulee tasan vuosi siitä, kun palasin Suomeen Ranskasta. Jätin taakse au pair-elämän sekä Saint-Leu-La-Forêt'n ja Pariisin kadut, joille palaan vielä mielessäni useita kertoja viikossa. En enää kuitenkaan useita kertoja päivässä, niin kuin aluksi.

Aika on jo kullannut monia muistoja ja paljon on varmasti päässyt unohtumaan.

Käyn edelleenkin jonkinlaista sopeutumistaistelua Tampereen kanssa, mutta on täälläkin ihan hyvä olla. Kun pitää mielessä, että aina pääsee poiskin.

Koska tiedän, että jossain vaiheessa kutsuu taas ulkomaat.

Ja silloin on taas aika haikailla Suomeen.

20.7.2012

When people like you filled the heavens

kroko

tammerr

yo-talo

No siinä on ekana meikä Monkin aleista ostetuissa shortseissa, jotka näyttää hameelta, mutteivat siis ole. Niissä yhdistyy kaikki mun enemmän tai vähemmän inhokkivärit eli violetti, oranssi ja vaaleanpunainen. Ja silti hankin ne, vai ehkä juuri siksi, en tiedä. Ehkä tää on sitä mukavuusalueelta poistumista. Blingi krokotiilivyö on Saint-Leu-La-Forêt'n katukirpparilta, Ranska-aikojen alkutaipaleelta. Maksoi euron ja on erihieno mielestäni.

Kilo lakua on aika hc, mutta onpahan aina jotain, kun karkkihammasta kolottaa. Tai oli...

Mallashovissa on kovin opiskelijaystävälliset hinnat, mutta silti otettiin bisset puoliksi, kun oli niin kiire mukamas.

Kuuntelemaan Burning Heartsia, Big Wave Ridersia ja French Filmsiä Yo-Talolle nimittäin.

Tuoppeja, tanssia, tuttuja ja tuntemattomia tyyppejä ja sen sellaista, kyllä te tiiätte. Oli kivaa. Seuraavana päivänä töissä ei niinkään.

Tää biisi on kiva, mutta en vaan saa otetta tästä musiikista. Ihan kivaa, muttei sen enempää, vaikka kuinka haluaisin tykätä.

Hyvä uusi biisi, mutta tää video... ehkä en vaan tajuu.

Tän saa ladata ilmaiseksi, jee!

Ohhoh, kylläpäs minä nyt päivittelen tätä blogintekelettä tiuhaan tahtiin! Ei ole katsokaas muutakaan tekemistä... Hahhah, ei vaan, seuraavana vuorossa jatsailua Porissa! Pitäkäähän kiva viikonloppu tekin!

19.7.2012

Välkommen in

IMG_1040 copy

IMG_1016 copy

IMG_1030 copy

IMG_1032 copy

IMG_1034 copy

IMG_1041 copy

IMG_1053 copy

IMG_1056 copy

IMG_1052 copy

IMG_1070 copy

IMG_1071 copy

Pikkuveljen hakureissu mummilasta, kesäretki äitin ja iskän kanssa, pysähdyspaikkoina Ainola ja Halosenniemi.

Sisätiloissa ei saanut kuvata, mutta mieleen jäi vihreät takat ja kaakeliuunit, maailman kaunein vohvelirauta sekä etenkin Eero Järnefeltin maalaukset, vaikka olihan niitä muitakin. Appelsiini-kuppikakku oli paras koskaan syömäni ja valkoinen vadelmatee yhtä hyvää kuin odotinkin.

Parasta oli kuitenkin mummin tekemä makaronilaatikko ja Leevi-koiran huomionkipeys.

Veronica Maggio - Välkommen in

18.7.2012

"You're too old to be so shy", he says to me so I stay the night

IMG_0694 copy

IMG_1083 copy

IMG_0391 copy

IMG_0691 copy

Yritin opetella syömään mustaherukoita, mutten onnistunut vieläkään.

Ikkunat odottavat edelleen pesemistä ja pakotan itseni pitämään välillä hiuksia myös auki, vaikka nutturalle ne aina jossain vaiheessa karkaavat.

Helpoin alkukesän lounas oli varhaiskaalia, tofua ja melonia, mutta nyt on jo heinäkuu pitkällä.

Auringon pisamoittamat käsivarret ja mintunvihreät varpaankynnet. Kesäpäivät ja -yöt valuvat nyt enemmän kuin koskaan.