Luin pitkästä aikaa muiden rehellisiä, avoimia ja herkkiä sanoja, lähinnä
Kerttulin ja
Usvan, ja kyynelten valuessa poskille mietin, että jospa sitä yrittäisi itsekin taas sanoittaa pään sisältöä. Tännekin.
Kaikki on hyvin. Kaikki on niin hyvin, etten välillä ole uskoa tätä todeksi. On tyyntä, tasaista, rauhallista, seesteistä. Ei tarvitse hötkyillä. Syyllistän itseäni välillä siitä, etten tee tarpeeksi tai osallistu tarpeeksi (saati ole tarpeeksi) mutta sitten sanon itselleni, että
ehdit myöhemminkin. Aikaa on.
Helsinki tuntuu kodilta, kai, tarpeeksi ainakin. Selviydyin kunnialla korkeakouluharjoittelusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja selkiytin suunnitelmia opiskelujen sekä tulevaisuudessa häämöttävän gradun suhteen. Jaksan uskoa ja luottaa siihen, että valmistun vielä yhteiskuntatieteiden maisteriksi, eikä siihen välttämättä mene montaakaan vuotta. Syksyllä lähden ehkä Ruotsiin, mutta katsotaan nyt.
Naureskelen hieman keskiluokkaiselle ja keski-ikäiselle elämälleni, työlle valtion virastossa, Hesarin tilaukselle ja kissakämppikselle, mutta just ne asiat pitää mut koossa tällä hetkellä. Ja kaikki on kuitenkin vain väliaikaista, kuten aina.
Ei mulla ehkä tällä kertaa ole sen enempää sanottavaa. Luottakaa siihen, että asiat kyllä järjestyy. Niin, ja käykää katsomassa
Moonlight, se on järisyttävä.
