15.11.2010

Like it's your birthday


Oho, oon kirjotellu tätä blogia jo yli vuoden ajan, kappas vain. Näin jälkeenpäin ajateltuna tekis mieli poistaa jotain kirjotuksia, mutta en kuitenkaan niin tee, koska niinä hetkinä musta on tuntunu just siltä tai tehny mieli jakaa just niitä asioita. Ei elämää pysty kelaamaan taaksepäin ja poistamaan kaikkia huonoja asioita, vaikka joskus tuntuu, että se oiskin parasta. Hassua ajatella, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunu ja kuinka oon ite muuttunu.  En ehkä mitenkään radikaalisti, mutta oon tajunnu ja oppinu hyväksymään asioita. Uskaltaisin sanoa, että oon nyt onnellisempi kuin mitä olin tasan vuosi sitten. 

Kings Of Leon - Birthday


Kings Of Leonin uus levy toimii! Aiemmilta levyiltä oon lähinnä kuunnellu vain tiettyjä biisejä, tätä uusinta tykkään kuunnella myös kokonaisuutena.

Kotiuduttiin lomalta lauantai-iltana ja nyt lähtee taas arki pyörimään. Eilen käytiin Even kanssa elokuvissa, mikä oli mulle eka kerta Ranskassa. Elokuva oli Il reste du jambon? eli ranskalainen! Jes me ollaan hyviä! Ei ollu mitään vaikeuksia ymmärtää tai pysyä juonessa mukana. Jotkut hienovaraisimmat vitsit nyt ehkä meni hieman ohi, mutta mitä siitä. Eikä mua ahdistanut yhtään, etten tajunnu joka ikistä sanaa. Oon ehkä laskenut mun vaatimustasoa ranskantaidon suhteen, joskus ajattelin, että haluan osata ranskaa täydellisesti, ymmärtää kaiken kaikesta, mutta en tiedä onko se mahdollista saavuttaa ikinä, vaikka jäisin loppuiäkseni asumaan tänne. Joten nyt pyrin ensin siihen, että pystyn kunnolla puhumaan, sitten haluan ranskan samalle tasolle kuin mulla on englanti. Tai oli englanti, koska mun englannintaito vaan hiipuu täällä...

2 kommenttia:

  1. Onnea tästä etapista! Ja mahtava tuo kuva, sopii Ranska-elämään! Nyt jos syvälliseks mennään niin musta tuntuu että susta on tullut itsevarmempi, ja se on vaan hyvä asia. :--)

    VastaaPoista
  2. Hahaha kiitos :DD Ja nauroin kyllä kun löysin ton kuvan, sopii tosiaan vähän liiankin hyvin..... Ja hei kiitos, koska oon aika samaa mieltä :))))

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.