11.12.2014

2014

1535444_10203665313500024_7142587258502686883_n


Jos kirjoittaisin tästä vuodesta, kirjoittaisin Montrealin kaksimetrisistä lumikinoksista ja kuinka nekin lopulta sulivat ja kuinka sitten istuttiin ahtaasti terassilla ja hihkuttiin toppatakit edelleen päällä, että nythän on melkein lämmin! Syötiin jäätelöä jonkun tuntemattoman kotiportailla supermarketin vieressä.

Kirjoittaisin Kuubasta, tupakkaviljelmistä ja guavamehusta.

Kirjoittaisin kahden viikon liftausseikkailusta ja mansikkapeltojen haravoinnista vesisateessa ja kuinka nähtiin maitovalaiden selkiä kaukaa.

Kirjoittaisin Suomeen paluusta ja siitä, kuinka kaikki ei ehkä mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kaikki tuntui silti niin helpolta ja oikealta.

Kirjoittaisin kesästä, puoliksi naurettavan kylmästä, puoliksi hohkaavan kuumasta. Paikallaan lepäävästä lämmöstä ja väreilevästä valosta.

Kirjoittaisin tiedonjanosta, lukemattomista tunneista milloin missäkin yliopiston kolkassa ja illoista töissä, kuinka opin olemaan voivottelematta ja vaan puskemaan eteenpäin, koska oli pakko.

Mutta oikeastaan haluaisin kirjoittaa ystävistä, kohtaamisista, hymyistä, juhlista, naurunpurskahduksista ja siitä, kun joku sanoi, että:

"You know, all these people wouldn't be here if they didn't like you."

10 kommenttia:

  1. Roosa oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja niin olet sinäkin, kuka ikinä oletkin, kerta jätät tällaisen ihanan kommentin! kiitos! :3

      Poista
  2. voi. sinä olet niin ihana. jotenkin niin lämpimän, kultaisen oloinen ihminen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, tässähän ihan punastuu! kiitos kauniista sanoista, pusuja! ♡

      Poista
  3. Höh, mun kommentti ei tullutkaan? No, jos se olee kahdesti, niin saa poistaa toisen. Piti vaan sanoa, että kirjoitit tosi kauniisti sun vuodesta, vaikka tavallaan et kirjoittanutkaan. Ihanaa, että ollaan nähty tänä vuonna vähän enemmän, ja kiitos, kun kuuntelit mua sillon yhtenä kuumana kesäpäivänä koivun alla, kun oli vaikeaa. :"-) oot ihanin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ihana annukka, mustakin on ihanaa, että ollaan nähty vähän useammin! pidetään taas pian lettukestejä ja muuta :'--) ja sun kanssa istuisin koivun alla anytime, baby, anytime ♡♡♡

      Poista
  4. Pian se on tämäkin vuosi takana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä! ja kuinka vikkelään se ohi hujahtikin, huh huh!

      Poista
  5. Tyynnyttävän kaunis teksti, Roosa. Eläväinen ja anteeksiantava.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.