Mutta laulan vielä, kuuntele tarkasti

27 - A song that you wish you could play

Tää on vaikee! Öö mitä tahansa kunnolla pianolla ja kitaralla, siis niin, että osaisin säestää itteäni laulaessa. No tässä yksi niistä monista SMG:n kappaleista, joita tykkään laulaa ja oishan sitä banjoakin ihan hauska osata soittaa, heh.

Like it's your birthday

we♥it

Oho, oon kirjotellu tätä blogia jo yli vuoden ajan, kappas vain. Näin jälkeenpäin ajateltuna tekis mieli poistaa jotain kirjotuksia, mutta en kuitenkaan niin tee, koska niinä hetkinä musta on tuntunu just siltä tai tehny mieli jakaa just niitä asioita. Ei elämää pysty kelaamaan taaksepäin ja poistamaan kaikkia huonoja asioita, vaikka joskus tuntuu, että se oiskin parasta. Hassua ajatella, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunu ja kuinka oon ite muuttunu.  En ehkä mitenkään radikaalisti, mutta oon tajunnu ja oppinu hyväksymään asioita. Uskaltaisin sanoa, että oon nyt onnellisempi kuin mitä olin tasan vuosi sitten. 

Kings Of Leon - Birthday


Kings Of Leonin uus levy toimii! Aiemmilta levyiltä oon lähinnä kuunnellu vain tiettyjä biisejä, tätä uusinta tykkään kuunnella myös kokonaisuutena.

Kotiuduttiin lomalta lauantai-iltana ja nyt lähtee taas arki pyörimään. Eilen käytiin Even kanssa elokuvissa, mikä oli mulle eka kerta Ranskassa. Elokuva oli Il reste du jambon? eli ranskalainen! Jes me ollaan hyviä! Ei ollu mitään vaikeuksia ymmärtää tai pysyä juonessa mukana. Jotkut hienovaraisimmat vitsit nyt ehkä meni hieman ohi, mutta mitä siitä. Eikä mua ahdistanut yhtään, etten tajunnu joka ikistä sanaa. Oon ehkä laskenut mun vaatimustasoa ranskantaidon suhteen, joskus ajattelin, että haluan osata ranskaa täydellisesti, ymmärtää kaiken kaikesta, mutta en tiedä onko se mahdollista saavuttaa ikinä, vaikka jäisin loppuiäkseni asumaan tänne. Joten nyt pyrin ensin siihen, että pystyn kunnolla puhumaan, sitten haluan ranskan samalle tasolle kuin mulla on englanti. Tai oli englanti, koska mun englannintaito vaan hiipuu täällä...

Min pappa

Mulla on kiva iskä. Se tykkää jalkapallosta ja vihreistä kuulista, niistä karkeista siis. Se alkaa leipoa joulutorttuja jo ennen kuin postilaatikkoon ehtii ilmestyä lelukuvastoja lapsille. Se juoksee maratoneja. Se laulaa ja soittaa kitaraa ja rumpuja. Sillä on hyvä musiikkimaku (en tiedä tarkkaan mikä on tällä hetkellä ykkössuosikki, aiemmin on ollu mm. System Of A Down, CMX, Foo Fighters yms.). Se tietää paljon asioista, joskus tosin vain luulee tietävänsä.. Kun olin saapunut tänne Ranskaan, se lähetti mulle viestin, jossa se kysyi jotain kotiavaimesta. Lopussa luki, että ota iisisti.

Le dernier jour

Tänään on kansallinen vapaapäivä Ranskassa, koska on marraskuun 11. päivä, ensimmäisen maailmansodan loppumispäivä. Samaan tapaan vapaata oli marraskuun ekana päivänä, kun oli Toussaint, eli joku kuolleiden juhlapäivä, jolloin vieraillaan haudoilla. Kaikki kaupat jne on mukamas kiinni, mutta se ei kyllä täysin pidä paikkaansa... 

Mun on pitäny jakaa tää biisi täällä jo aiemmin, koska se on hyvä, mutta tähänhän se sopii aika passelisti. Terveisiä Normandiasta, oon täällä lomailemassa, mutta siitä lisää myöhemmin.

I was a dreamer staring at windows

Väsymyksen aste on jotain huikeaa, mutta saan huomenna nukkua hieman pidempään, koska papa vie lapset kouluun, joten voin vielä väsätä tänne jotain.

Parasta on ehkä alottaa torstaista. Koska juokseminen pimeässä metsässä talvella ei mitenkään erityisemmin houkuttele, tehtiin Even kanssa sopimukset naapurikylän kuntokeskukselle ja torstaina käytiin hieman kuntoilemassa (tai lähinnä kattelemassa mitä kaikkea siellä voi tehdä). Kuntosali täynnä pelkkiä pelottavan lihaksikkaita miehiä, saa nähdä uskalletaanko me mennä säätämään niiden laitteiden kanssa... No, jumppaamaan sitten!

Perjantai-iltana mulla oli ensimmäistä kertaa babysittausta ja se oli ihan superhelppoa. Lapset katsoi telkkarista ranskalaisia Selviytyjiä ja pienempi nukahti sohvalle, vanhempikin meni mukisematta heti ohjelman loputtua nukkumaan. Eve tuli meille hengailemaan ja lasten nukahdettua pidettiin leffailtaa (katottiin American History X).

Lauantaina päivällä mun piti käydä pienemmän lapsen kanssa sen uinnissa, enkä kauheasti tykkää käydä siellä.. Lauantaina iltapäivällä oli sitten Paulin 8-vuotissynttärijuhlat, talo täynnä kiljuvia, sokerihumalaisia lapsia ja kaikki lelut ympäri taloa. No, jos lauantaipäivä ei ollut mitä parhain, niin lauantaiyö kyllä korvas kaiken. Tuli tanssittua ja tuli juotua, molempia jopa aavistuksen liikaa. Päästiinpä ainakin meidän tavoitteeseen. Ja aamun junamatka kesti normaalin puolen tunnin sijaan pari tuntia...


Eilen kolmen tunnin unien jälkeen Paulin synttärilounas jolle saapui myös tän perheen viime vuoden au pair, joka oli erittäinkin mukavan oloinen. Sinnittelin hyvin vaikka olo oli kaukana hyvästä.

Ja sitten, eilisilta, yksinkertaisesti huippua. Oon vieläkin niin fiiliksissä kaikesta tästä väsymyksestä huolimatta. Menin kahden Lauran (Suomi & Saksa) kanssa tänne ja näin Kelen livenä! Tokasta rivistä! Ne soitti myös Bloc Partya! Flux oli keikan päätösbiisi! Jos koko sunnuntain olin väsynyt ja paleleva ja heikko, niin Kele paransi kaikki nuo. Ja ennen sitä esiintyi kolme muuta bändiä (Cascadeur, Villagers, Monarchy), kaikki meille ennestään tuntemattomia, mutta ah, kaikki niin hyviä. Etenkin Villagerseille menetin sydämeni välittömästi. Mutta pakko vielä palata Keleen, koska se vaan osas. Laulaa, tanssia, olla hauska, laittaa porukan sekasin. Tai ainakin mut, hehe.

Open the window, let the sunlight there kiss your face

Ei viime, vaan sitä edellisenä lauantaina kävin saattamassa lapset isovanhempien luo lounaisrannikolle, La Rochelleen. Olin siellä vain pari päivää (lauantai-maanantai), kun lapset vietti siellä koko viikon. Junamatka Pariisi - La Rochelle kesti noin kolme tuntia ja matkustettiin semmosessa "perhevaunussa", jossa oli koko matkan ajan työntekijä, jolta ois saanu kaikkia pelejä yms viihdykettä. Mua etukäteen vähän pelotti, koska matka oli suht pitkä, että miten Paul ja Clément jaksaa tylsistymättä, mutta ne oli täysin tyytyväisiä lehtiin ja värityskirjaseen, jotka maman osti niille Montparnassen juna-asemalta.

Isovanhemmat, mamy ja papy (mamanin vanhemmat), oli ihan supermukavia, ne sano heti, että oon osa perhettä ja etenki mamy huolehti koko ajan, että kaikki oli ok. Se oli kivaa, koska mulla oli kurkku älyttömän kipeä koko ton ajan kun olin siellä ja muutenkin kipeähkö olo, niin sain sitten särkylääkettä ja jotain imeskelytabletteja parantamaan oloa. (Nää muuten syö Ranskassa ihan hullusti särkylääkettä, siis ne ottaa 1000 mg kerralla ja mamy oli ihan ihmeissään kun sanoin, että 500 mg on ihan riittävä aluksi...)

 

Mamy ja papy asuu rygby-kentän vieressä (siis melkein kiinni siinä, näin mun ikkunasta hieman sinne kentälle) ja lauantaina kun saavuttiin, oli siellä peli käynnissä. La Rochelle voitti, jee!(?)

En oikein tehny mitään kovin ihmeellistä siellä lyhyen visiitin aikana, katoin tosi paljon telkkaria, haha. No sunnuntaina syötiin lounasta mamanin isosiskon luona, joka siis asuu siellä ja jolla on kaksi aikuista lasta, jotka myös tapasin. Itse asiassa sen tytön olin jo tavannutkin kun se oli täällä St-Leussa pari yötä silloin joskus. Sunnuntaina kierrettiin myös kaupunkia, joka oli tosi nätti, eikä siis ihme että se on tosi turistikaupunki, très touristique. Harmi vaan, ettei mulla ollu kameraa mukana tolla kaupunkikierroksella.

Löytyi yhden aallonmurtajan päältä

 

Maanantaina ehdin aamupäivästä hetken kävellä rannalla ennen lounasta ja junamatkaa takaisin Pariisiin. Kiva oli muuten tajuta nyt lauantaina, että Mäyrä (Laura, suomalainen au pair) vietti lomansa sen lasten mukana niiden mummolassa La Rochellessa. Koska sain siis valita, kauan oon siellä, mutta aattelin, että jos siellä ei oo mitään tekemistä niin en viitti hirveen kauaa olla siellä, mutta oltaishan me Mäyrän kanssa siellä viihdytty, damn! Vois tosiaan sanoa toisillemme mihin kaupunkiin ollaan menossa, eikä vaan että mummolaan, heh. Ens kerralla sitten...

Kaivannut ikävää, saanut mitä tilasin

Erilainen ja suhteellisen eriskummallinen viikonloppu takana.. Perjantaina oli sähköt poikki koko päivän, ei kiva. Parasta, että koko homman olis saanu korjattua yhtä nappia painamalla, mutta se selvis kaikille vasta myöhemmin, huoh.

Perjantai-iltana lähdettiin Anniinan kanssa katsomaan Hurtsin keikkaa. Kesti tovi ennen kuin löydettiin oikeaan paikkaan ja onneksi lippuja oli vielä jäljellä, koska tosiaan ei oltu niitä etukäteen hankittu. Keikkapaikka oli sairaan hyvä, rento yms. Ja pakko sanoa, että äänentoisto oli oikeesti laadukasta. Ja ai hitto ne Hurtsit osas laulaa!

Perjantain ja lauantain välinen yö oli ainakin sateinen. Ei muuta lisättävää... Paitsi että kuvat siltä reissulta.

Lauantai-sunnuntaiyö ei myöskään mennyt todellakaan suunnitelmien mukaan, tanssimisen sijaan siihen kuului teen juontia. Onneksi oli mukavaa seuraa. Kotona olin vasta kahdeksan jälkeen aamulla, koko Ranskaperhe tietysti hereillä ja aamupalalla, huhhei.

Oon koko sunnuntain kuunnellu The Nationalia ja se ehkä kertoo jotain fiiliksistä. Onneksi mua piristi muutamat skype-keskustelut ᶫᵒᵛᵉᵧₒᵤ ♥