31.7.2014

DREAMY VIDEOS

  
xx

Kaksi kaunista, surumielisen haikeaa videota sulosäveliä taustallaan.

xx

30.7.2014

En été

kesä05
kesä01
kesä04
kesä02
kesä03


Tämä kesä on ollut hyvä kesä.

Olen käynyt jo kolmesti torikahveilla, mikä on enemmän kuin noin kymmenenä aiempana vuotena yhteensä.

Olen kerännyt luonnonkukkia maljakoihin ja käynyt uimassa monta, monta kertaa.

Aiempina kesinä vain haaveilin siitä, kuinka ennen töihin menoa loikoilisin puistossa ja lukisin koukuttavaa kirjaa tai ihania lehtiä. Nyt olen oikeasti toteuttanut tämän haaveen, ja useasti.

Olen kiertänyt festareita, nukkunut teltassa ja muiden lattioilla. Istunut junissa ja busseissa lukemattomia tunteja.

Viilettänyt pyörällä ympäri kaupunkia hiukset ja helmat hulmuten.

En ole antanut kesämelankolian vallata mieltä, kuten edellisinä kesinä.

Vaikka on ollut kaikenlaista. Onnettomia ihastuksia, joiden toivottomuuden olen onneksi tajunnut (melko) ajoissa. On ollut myös rahallisesti tiukinta, mitä koskaan. Mutta tiedättekö, köyhyys tekee kekseliääksi.

Olen leiponut, paljon. Sämpylöitä, banana breadia, suklaamuffinseja, kaurakeksejä. Kaikkea sellaista helppoa ja halpaa, joihin löytyy ainekset aina kaapista, vaikka tilillä olisi alle vitonen.

Ja mikä parasta, tätä kesää on vielä jäljellä!

Monet tuntuvat odottavan jo syksyä, minä aion edelleen nauttia jokaisesta lämpimästä päivästä, myös niistä tukalan kuumista. Palella ehtii sitten monta kuukautta, nyt hikoilen hartaasti.

Elokuu tulee ja kesä jatkuu. Elämä jatkuu.

Tässä on hyvä nyt.

29.7.2014

SOITTOLISTA 06/14

june_2014_playlist


 
Ohhoh, melkein unohtui julkaista tämä lista täällä!

Mutta ei kai se nyt ole niin päivän päälle (tai kuukauden...).

Tässä nämä nyt kuitenkin olisivat, 24 kesäkuun lempparibiisiä!

Kuuntele ainakin nämä:

Jungle - Time. Junglehan ehti tässä julkaista jo debyyttialbuminsakin, siltä biisejä sitten heinäkuun listalla enemmänkin... Mutta toimii ihan pirun hyvin, niin biisi kuin videokin (taas kerran!) ja oon niin iloinen, että nää esiintyy Flow'ssa!! (Vaikkakin hieman päällekäin Blood Orangen kanssa, eih!)

Jacques Greene feat. How To Dress Well - On Your Side. No hei, jos tässä on How To Dress Well nii ei voi olla ku hyvä!

Flume feat. Chet Faker - This Song Is Not About a Girl. Tässä kiinnosti eniten Chet Faker ja onhan toi nimi aika hauska. Pomppiva tempo on pidemmän päälle semiärsyttävä mutta sitten viimestään se hitaampi c-osa on ihan mahtavuutta!

Gracias - Lost-n-Found. Ihana, ihana Gracias! En oo vieläkään mikään räppiguru mutta lämpiän jo aika monelle, mm. Graciakselle, heh. Kuuntelin tätä biisiä ihan fiiliksissä ja ihmettelin närkästyneenä, miksei mihinkään ollut merkitty kuka biisissä fiittaava naislaulaja on, kunnes sain jotain kautta selville, että sehän on se sama Alma, jonka protuleirillä olin kokkina! Ja joka siis ilmeisesti oli viime talvena Idolsissakin (jota en voinut seurata, koska ei näkynyt Kanadaan, höh!). Mieletön mimmi! Go Alma!

FKA twigs - Two Weeks. Tässä toinen mieletön mimmi ja kevyesti kesäkuun soitetuin biisi. Ärsyttääkö edes hieman, että twigs perui Flow-esiintymisensä kuulemma jonkun Kanadan-kiertueen takia. Oh, the irony.

Stwo - Lovin U. Löytyy älykovalta Casual Majestic - Chapter I -kokoelmalevyltä, jonka laitan nykyään soimaan jos en jaksa kuunnella omia soittolistojani (ha, niinkin käy joskus!). Löytyy vanhaa ja uutta lempparia.

How To Dress Well - Childhood Faith In Love (Everything Must Change, Everything Must Stay the Same). Niin ja siis tulihan Tom Krelliltä aka How To Dress Welliltä aka mun tulevalta aviomieheltäni se uusi albumi ulos kanssa! Tämäkin Flow'ssa, kuolen!!!!!!!!!

Aaliyah - One in a Million. Aaliyah on tietty ihan kulttimaineessa eikä todellakaan syyttä, ihan huikean lahjakas mimmi! Tällä listalla olikin aluksi vaikka kuinka monta biisiä Aaliyahin Age Is Nothing But A Number-debyytiltä, mutta itseltäni ainakin monen kuuntelukokemuksen pilaa niljakas limaäijä R Kelly, yhh. Kaikenlaista juttua löytää googlettelemalla mutta esim. tämä on hyvä artikkeli ihan yleisesti siitä, kuinka viihdeala sietää creepsejä.

Pedestrian - Hoyle Road. Tää on sellaisten epämääräisesti ohi lipuvien päivien biisi, kun tuntuu, että ei saa oikein mistään otetta ja aika valuu hukkaan tekemättä mitään. Ja silti tähänkin voi vähän bilettää.

Kerkko Koskinen Kollektiivi - Tallinnan-lautta. Mulla on edelleenkin hieman ristiriitainen suhtautuminen KKK:hon, toisaalta tykkään mahtipontisesta tyylistä ja vekkuleista sanoituksista, mutta välillä se kaikki on vaan ihan liikaa. Ainakin näihin on hyvä laulaa mukana.

>>>

Yllä olevat biisit linkattu Youtubeen, koko lista löytyy Spotifysta, aiemmat soittolistat täältä.

25.7.2014

I'm not alone, I'm just focused in my zone

korkkarimuija02
korkkarimuija01

Olen aina ollut sitä mieltä, etten ole niitä naisia, jotka kulkevat korkokengissä kaikkialle; töihin, kauppaan, bileisiin.

Maltillisia korkoja olen kuitenkin vastahakoisesti toisinaan pitänyt, koska "ne nyt kuuluvat juhliin".

Iskin kuitenkin silmäni vaaleanruskeisiin nahkasandaaleihin huimalla korolla varustettuna ja niitä muutaman kerran mallailtuani päätin, että ehkä musta voisikin tulla korkkarimuija.

(Omilla rahoillani en tosin olisi kenkiä ostanut, kiitos kuuluukin hyvin jalomieliselle äidilleni!)

Tai ainakin osa-aikainen korkkarimuija.

Sellainen, joka käyttää korkoja vain vapaapäivänä, kun ei ole kiire mihinkään.

(Koska korkokengillä tepastelu: ok, korkokengillä kiiruhtaminen: hell no!)

Ehtii höpötellä ystävän kanssa nurmikolla, syödä litran herneitä ja lukea koivun varjossa vuorotellen kirjaa, vuorotellen ottaa pieniä nokosia.

Mekko kyseisten kenkien kanssa olisi tuntunut liialliselta pröystäilyltä, jonka säästän sitten juhliin (saa muuten kutsua kesäjuhliin, ne kengät on kuin tehty puutarhajuhlia varten! Koska sitten ne voi myös riisua tarpeen tullen...), joten puin päälle kevyen kirjavat kesähousut.

Illemmalla, pahimman helteen hellitettyä, korkkarit vaihtuivat kuitenkin lenkkareihin, kun teki mieli taas lähteä pinkomaan.

En ollut käynyt vielä kertaakaan missään lähistön uimarannoista, koska jostain syystä päähäni oli juuttunut ajatus, että uimaan pitää tehdä erillinen uimaretki ja erityisesti jonkun kaverin kanssa.

Tajusin kuitenkin, että uimaan voi mennä hyvin yksinkin ja jopa juoksumatkan varrella.

Siispä, kun sain tarpeeksi urheilemisesta, jätin päälle vain pikkuhousut ja urheilurintsikat ja kahlasin lämpimään järviveteen.

Kelluin linnunmaidossa niin pitkään, että sormista ja varpaista tuli ryppyisiä rusinoita.

Jotenkin tuntuu, että musta on tullut tyyppi, joka entisen jahkailun ja "sitten kun"-pohdiskelun sijaan vain tekee asioita.

Alkaa käyttää korkokenkiä, koska haluaa ja käy alusvaatteisillaan uimassa, koska se on kätevintä.

Ehkä tää on vaan joku kesätyyppi, mutta tästä tyypistä mä tykkään!

22.7.2014

BELIEVE ME WHEN I SAY I'M GONNA BE BIG



Tässä tiistain tsemppibiisi kaikille sitä tarvitseville! Ihana, ihana Raleigh Ritchie.

Lisää kannattaa kuunnella esim. Spotifysta, mm. Bloodsport on superkiva biisi myös!

Tässä myös The Asennemuijan, Lily Allenin versio Stronger Than Everista:



The world is at my feet and I am standing on the ceiling

And I fall, fall, fall, when it all comes down

And I won't be crushed by the weight of this town

I fall from the sky but I won't fall forever

I fall but when I'll rise I'll be stronger than ever

21.7.2014

On kivaa

h2ö01
h2ö02
h2ö03
h2ö04
h2ö05
h2ö06
h2ö07

H2Ö aka hillitty hipsterifestari.

Eikä edes mitenkään pahalla sanottuna. Tunnelma oli mukavan rento ja rauhallinen, alue rosoinen ja kotikutoinen.

Pääosassa oli musiikki, eikä örvellys.

Perjantai-iltana lipunmyyntikojulla oli lämmin ja raukea tunnelma.

Seuraavana päivänä solmin pitkät helmat solmulle, kun hurautin lainapyörällä Ruissalon telakalle.

Yksi kiva kysyi, onko kivaa ja mä sanoin, että on kivaa ja tarkoitin sitä koko sydämestäni.

Kysyjä kai lähinnä tarkoitti festareita, vastasin koko elämän puolesta.

Jaakko Eino Kalevin keikalla päässä pyöri vain yksi ajatus:

"Oon kotona."

Mä kuulun nyt tänne.

Jatkoiltiin vanhan vankilan vieressä grindaus-musan tahdissa, jaettiin viimeiset karkit, kaljat ja tupakat.

Aamu alkoi sarastaa.

Sunnuntaina oli ukkosmyrsky ja menin kaverin luokse darrateelle, vaikkei darraa ollutkaan.

Aurinko alkoi taas paistaa ja istuin pikajunan kyytiin.

Oon kotona.

18.7.2014

Suosittelen just nyt:

amppari01

Kynsilakan mätsäämistä mehujäähän tai taloyhtiön kukkaistutuksiin.

Tai molempiin.