11.12.2011

Winter stole summer's thrill and the river's cracked and cold

 IMG_8161

Palataanpa muutama päivä taaksepäin ja jatketaan siitä, mihin viimeksi jäätiin. Ben Howardista ja muustakin.

IMG_8174

Sen kaaoksen ja tenttien keskellä mietin, että jos elämässä pitää tehdä sitä, mikä tekee onnelliseksi, miksi olen tässä?

IMG_8181

Mietin, että onkohan musta sittenkään tähän. Yliopistoon ja lukemiseen. Oon aina ollut ihan hyvä koulussa ja pitänyt itseäni melko teoreettisena ihmisenä. Nyt oon alkanut harkita jopa ammattikorkeakoulua, joka ei ole aiemmin edes ollut olemassa vaihtoehtona omassa päässäni. Haluaisin löytää koulun, jonne oikein odottaisin, että pääsen joka päivä. En tosin tiedä, onko se edes mahdollista. Mutta onhan mulla aikaa kokeilla ja miettiä.

IMG_8197

Tampereelle kuitenkin alan kotiutua. Mirel Wagner ja Joose Keskitalo Telakalla oli jotain ihan uskomattoman taianomaista. Istuttiin muutaman metrin päässä esiintyjistä viinilasiemme kanssa, ah. Torstaina tuntui jotenkin oudolla tapaa pahalta lähteä Jyväskylään, vaikka tiesin, että menen kotiin ja palaan taas. Kai se jotain tarkoittaa.


But if I was to go my own way
Would I have to pass you by?

2 kommenttia:

  1. t'as un goût de musique (on peut dire comme ca:D?) tellement bien, j'adore tout la musique que tu as mit sur ton blog! :) kiitos tän kappaleen lisäks myös siit Francis-biisist, jonka mä löysin jostai sun vanhast postauksest, se on aivan mielettömän ihana! yks lemppareista<3
    bisous:)

    VastaaPoista
  2. ouii, on peut dire ca, je pense..? :DD mais je ne suis pas sûr :D jes, mieletöntä jos tykkäät, francis on ihana! :) bise

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.