30.12.2012

'Cause I can't go on if your love isn't strong

december_playlist

Vuoden 2012 viimeinen soittolista, kappas!

Tykkään kyllä kovasti tehdä näitä listoja, näistä näkee kätevästi jälkeenpäin, mitä musiikkia on tullut kuunneltua ja nämä tavallaan pakottavat etsimään (itselleni) uutta musiikkia koko ajan (ei sillä, ettenkö muutenkin koko ajan etsisi).

Idea on edelleen sama, kuukauden aikana kaikesta kuuntelemastani musiikista listalle pääsevät parhaimmat, itseeni eniten kolahtaneet. Pääpaino on melko uudessa musiikissa, suurin osa on siis vastikään tai vähintäänkin parin viime vuoden sisällä julkaistua. Joskus mukaan eksyy toki vanhempaakin settiä.

Ilahduttavaa on ollut huomata, että tekin tunnutte tykkäävän näistä listoista. Sydämeni hypähtää ilosta jokaisesta uudesta soittolistan tilaajasta.

Nyt kysymys kuuluukin, kiinnostaako teitä nämä listat vielä ensi vuonnakin? Tein tuommoisen hienon kysely asiasta sivupalkkiin, sinne vain klikkailemaan! Jos on jotain perusteluja tai muuten vain pidempää tai lyhyempää asiaa, niin kommentoikaa tänne. Olisi oikein tervetullutta kuulla teidän mielipiteitä, 'cause I can't go on if your love isn't strong...

Mennäänpä kuitenkin vielä tähän joulukuun listaan. Kuuntelemaan pääsee vaikkapa tästä!

Kuuntele ainakin nämä:

Haim - Don't Save Me. Mitäpä tästä nyt sanoisi. Luultavasti tämän kuukauden soitetuin biisi omalla kohdallani. Kuunnelkaa ehdottomasti myös listalla olevat Forever ja Send Me Down. Paljon eivät ole vielä Haimin siskokset julkaisseet, mutta jos nämä muutamat biisit ovat näin timanttisia, niin millainen mahtaa olla ensi vuodelle lupailtu esikoisalbumi? Jäädään odottelemaan. Innolla!

Frank Ocean - Swim Good. Nyt en voi enää väittää, etten pidä r&b-musasta. Tai sitten Frank on vaan poikkeus sääntöön. Vaatinee laajempaa tutkimusta.

El Perro Del Mar - Walk On By. Espanjankielisestä artistinimestä huolimatta on kyse ruotsalaisesta muusikosta ja aika usein El Perroa kuulee verrattavan mm. Lykke Lihin. Yritin joskus kuunnella muutama vuosi sitten julkaistua Love Is Not Pop-albumia, heikoin tuloksin. Jaksoin ehkä kolmanteen kappaleeseen asti. Tällä uudella Pale Fire-levyllä puolestaan tiesin jo toisen biisin kohdalla rakastuneeni. Koko levy on vaan aivan tajuttoman hyvä.

William Fitzsimmons - Psychasthenia. Täydellistä sunnuntaimusiikkia on William Fitzsimmonsin Gold In The Shadow-levy. Herkkää, mutta rentoa. Sanoinko jo, että täydellistä?

Memory Tapes - Thru The Field. Tämä kappale hymyilyttää ja piristää, mua ainakin. Hieman tv-tunnariviboja. Kolmannen minuutin kohdalla ehkä ymmärrätte.

Siri Nilsen - Hodet, hjertet eller magen. Norjankielistä poppia, miksei? Taisin tosin ensin luulla tanskalaiseksi... Yllättävän helposti kappaleen sisällön ymmärtää, vaikkei ruotsi saati norja olisikaan täysin hallussa. Ja jos ei ymmärrä, niin googlaamalla löytyy englanninnos aika nopeasti.

The Smiths - Some Girls Are Bigger Than Others. Nyt seuraa paljastus. En voi millään tapaa kutsua itseäni oikeaksi The Smiths-faniksi, en ole kipuillut teinivuosiani sitä kuunnellen, enkä osaa koko tuotantoa unissani etu- ja takaperin. Ongelma on sama, kuin kaikkien paljon julkaisseiden kulttibändien kohdalla; en tiedä mistä aloittaa! Lähinnä olenkin kuunnellut nimen perusteella biisin sieltä, biisin täältä. Tämä kappale putkahti jostain taas eteeni ja tykästyin kovasti. Niin symppis! Tekisi mieli löpistä tässä kaikenlaista positiivisemman ja hyväksyvämmän kehonkuvan puolesta, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. Tykkään kuitenkin tämän kappaleen yksinkertaisuudesta ja toteavuudesta. Toiset tytöt on isompia kuin toiset ja toisten tyttöjen äidit on isompia kuin toisten tyttöjen äidit. Yhtä hyvin tässä voitaisiin laulaa, että toiset ihmiset on isompia kuin toiset. Niin se vaan on.

Antoisia kuunteluhetkiä ja muistakaahan äänestää tuolla sivupalkissa! Tästä pääsee vielä Spotify-profiiliini, josta näkee kaikki julkaisemani soittolistat.

2 kommenttia:

  1. No todellakin listat kiinnostaa!!! Koska mää oon niin pirun laiska itte ettimään kaikkea kivaa niin tyksin kun teet sen mun puolesta :D Teitsin biisivalinnat kun useimmiten kelpaa minunki korville :)

    VastaaPoista
  2. milla: yeaah, mahtavaa! kiva tietää :))

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.