Päätin, että Runo on mun lempikahvila, eikä vähiten siksi, että siellä on valtavat teemukit ja lähes yhtä valtava teevalikoima.
Sitseillä syötiin makaronilaatikkoa ja tanssittiin melkein aamuun.
Olen jo lähes päässyt yli en-voi-pukeutua-kokomustaan-kompleksistani, mutta tuntuu se edelleen vähän hassulta. Liian synkältä kai, en tiedä.
Mökillä vanha mainos väitti Suomen olevan romantiikan maa, mutta kotimatkalla tuli kirottua tämän maan sääoloja, kun auton tuuletin ei toiminut ja tuulilasi huurustui niin, että näkyvyys oli mitä oli (siis sitä ei ollut lainkaan).
Lähetettiin terveisiä Chileen, ihmettelin ranskalaistyylisen kahvilan kalliita kakkuja ja mielikuvitusmatka jatkui Italiaan, sata pitsavaihtoehtoa tuntuu jo hieman liioittelulta.
Tämä oli tällainen yhdistä kuva ja teksti-tyyppinen juttu. Asiaa vaikeuttaa se, että kaikista kuvista ei ole muuta sanottavaa, kuin että vietin mainioita hetkiä mainiossa seurassa. Vastapainoksi olen lojunut kotona villasukat jalassa harkiten siivoamista. Huomenna sitten. Tai ylihuomenna. Ehkä.
Ja juon kyllä edelleen enemmän teetä kuin viiniä, joten olkaa huoletta.
