Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valokuvaus. Näytä kaikki tekstit

22.5.2012

Go outside


IMG_0134 copy
 IMG_0119 copy
 IMG_0124 copy
 IMG_0128 copy
 IMG_0141 copy
 IMG_0142 copy
 IMG_0160 copy
 IMG_0165 copy

Aina välillä haaveilen ydinkeskustassa asumisesta. Että kun astuisi kotiovesta ulos, olisi jo keskustassa, eikä muutaman kilometrin ja vartin pyöräilyn verran. Toisaalta saattaisin tulla hulluksi, jos ympärillä olisi pelkkää asfalttia ja kerrostaloja (vaikka onhan niitä nytkin kyllä). Nyt kuitenkin pääsen parissa minuutissa luonnon helmaan, ajatelkaas! Parasta lenkkeilyyn kaverin tai kameran tai musiikin kanssa. Jos vähänkään ahdistaa, on hyvä istuskella niemen kärjessä lempparipaikalla katsellen järvelle.

Talvella odotin innolla Suomen kesää vuoden tauon jälkeen. Nyt kaikki on vielä auki, en uskalla tehdä suunnitelmia ja stressaan kaikesta turhasta. Jospa asiat kohta selkiytyisivät.

Mutta kyllä se vaan helpottaa kummasti, kun lähtee ulos. Suosittelen silti vähän lyhyempää kävelylenkkiä, kuin neljää tuntia, vaikka kuinka riittäisi höpöteltävää kaverin kanssa. Tai valitkaa silloin ainakin kengät, jotka eivät hierrä. Nimimerkillä, en tiennyt, että näin isoja rakkoja voi syntyä.

Tässä myös pientä lohdutusta niille, jotka eivät pääse ihan heti kuuntelemaan laineiden liplatusta (eli toisin sanoen kaameaksi pikselimössöytynyt, turha ja lyhyt video):

 

16.5.2012

One day like this

 IMG_0175 copy
Heräsin klo 09:00 ja ihme kyllä en torkuttanut, vaan nousin heti sängystä huonosti nukutun yön jälkeen. Huonosti nukutun, koska illalla alkanut outo selkäkipu hankaloitti kyljeltä toiselle kääntymistä ja selkään sattui vielä aamullakin. Tyhmää.

IMG_0178 copy
Teevesi kiehumaan, hampaittenpesu, naamanpesu ja muut semmoiset perus aamutoimet. (Kiva toi spooky eye...)

 IMG_0182 copy
Ois sen voinu pedatakin, mutta äh kuka jaksaa.

 IMG_0187 copy
Miniaurinkokylpy naamalle parvekkeen ovensuussa, ohiajavat autot vähän häiritsee harmoniaa.

 IMG_0185 copy
Aamupalaksi: sitruunalla maustettua vettä, vihreää chai-teetä, voideltuja hapankorppuja ja turkkilaista jogurttia säilykepapaijapalojen kera (joita muuten maistoin ekaa kertaa, oli ihan ok-hyviä, harmi että ne on sokeriliemessä).

 IMG_0189 copy
Sillä välin, kun tee jäähtyy, meikkaan naaman kuosiin ja sitten juon teen fiilistellen hyvää musiikkia. Sitten tiskaan kaikki kerääntyneet likaiset astiat, koska niitä on jo aikamoinen määrä.

 IMG_0205 copy
Valikoin vaatteet päälle, kriteerinä "tänään haluan laittaa housut". Sitten pitääkin saada hiukset jotenkin, onneksi pesin ne edellisenä iltana, eli harjaus ja jakauksen puolen päättäminen riittää. Etuhiukset kiepautan pinneillä kiinni ja valmista on. Myöhemmin ajattelen, että ois sittenkin pitäny laittaa kiinni koko tukka.

 IMG_0217 copy
Kello onkin jo melkein puoli kaksitoista ja tulee kiire pakata, koska lähden iltapäivällä Jyväskylään. Oon supernopea ja saan pakattua vartissa, huh!

 IMG_20120515_144123
On niin lämmin, ettei tarvitse sukkia, jes!

 IMG_0218 copy

IMG_0219 copy
Klo 12-14 lukupiiri yliopiston päätalon Alakuppilassa. Tehdään lukupiirinä kansainvälisen politiikan perusopintoihin kuuluva Toinen maailmanpolitiikka: 10 käsitettä feministiseen kansainvälisten suhteiden tutkimukseen. Tällä kertaa vuorossa luvut Rauha sekä Turvallisuus.

 IMG_20120515_145336
Olen asemalla vähän turhankin hyvissä ajoin, onneksi. Korjausmiehet säätää jotain lippuautomaattien luona, joten käyn ostamassa lipun tiskiltä.

 IMG_0221 copy

IMG_0225 copy

IMG_0228 copy
Matkan maisemia ehkä jostain Jämsän seuduilta.

 IMG_20120515_205003
Junailu on kivaa mutta vähän tylsää jos matkustaa yksin, onneksi on musiikkia ja Pikku Prinssi ranskaksi.

 IMG_0230 copy
Perillä Jyväskylässä! Äiti hakee onneksi asemalta ja kotona odottaa pikkusiskon valmistama päivällinen. Aamupalan jälkeen söin vain omenan junassa, eli nälkä on kova. Ruokaaaa!

 IMG_0231 copy
Muut lähtee kauppaan tai kuka mihinkin ja saan lukea rauhassa päivän sanomalehden teen ja manteleiden kera.

 IMG_0235 copy
Sarjakuvat pitää kans lukea aina!

 IMG_0236 copy

IMG_0237 copy
Kello on tuon verran ja katossa kiva valoilmiö. Vähän tylsää, päätän lukea vielä viime perjantaisen Nyt-liitteen.

 IMG_0240 copy
Kappas! Mutta tästä on siis kyse!

 IMG_0248 copy
Avaan telkkarin, mutta sieltä ei tule mitään kiinnostavaa. En osaa enää katsoa telkkaria "turhaan", koska en omista sellaista Tampereella. Katson netistä vaan ne tietyt ohjelmat, joista tykkään.

 IMG_0249 copy
Huh, onneksi porukat palaa kaupasta ja pääsen purkamaan kauppakassit.

 IMG_0253 copy
Sitten auttelen pikkuveljeä ruotsinläksyissä, vaikkei näillä taidoilla paljon autella...

 IMG_0234
Päätän lähteä tämän veijarin kanssa lenkille.

 IMG_0257 copy
Päivän suosikkibiisi!

 lenkkii
Koiranulkoilutusvaatteet päälle siis ja menoksi!

 IMG_20120515_205711
Teen vähän vahingossa kunnon leikkipuisto-tourin ja kuljen veturipuiston, laivapuiston (onko se edes sen niminen?) ja hattivattipuiston (jota ei enää kyllä ole) ohitse.

IMG_0259 copy
Katson puolella silmällä uutisia ja urkkiruutua (=Urheiluruutu), niiden jälkeen alan seuraamaan kakkosen Känni-iltaa mandariinin ja ruusunmarjateen kanssa. Kiroilen mielessäni joidenkin puheenvuoroille. (Ja Päivi Räsänen kännissä 12-vuotiaana, herranjestas!)

IMG_0264 copy
Suihkuun!

IMG_0266 copy
Ja sitten Känni-illan takia missattu Iholla-jakso netistä ja muutaman blogin pikainen lukeminen. Ehkä myös piipahdus Facebookissa ja Tumblrissa, mutta väsyttää liikaa, joten nukkumaan!

Sellainen oli minun päiväni 15.5.2012.

PS. Psst, katsokaapa tämä! Plus tässä vielä linkki tuohon projektiin, jos muistit kuvata!

20.7.2011

Lähteä kun pitäisi jäädä, jäädä kun pitäisi lähteä

kirja 001
Mun pitäis niin olla nukkumassa. Mun pitää herätä samaan aikaan kuin menin eilen nukkumaan. Ja siihen on reilu pari tuntia. Oon vaan pakannut ja pakannut ja on satanut ja satanut.
kirja 005
Kuuntelen Adelea ja lakkaan kynsiä. Nukun sitten kai junassa matkalla Lontooseen.
kirja 013
 
kirja 017
Mun Ranskavuoteen mahtuu ainakin kolme Suomivuotta, niin paljon on tapahtunut. Je ne regrette (presque) rien. Viikon päästä oon jo Suomessa.
kirja 024
Olenko valmis?
kirja 030
 
Scandinavian Music Group - Valmis

27.3.2011

All my life I've been good but now I'm thinking what the hell

Oivoi, on pitäny kirjottaa monesti, en vaan saa aikaiseksi. Ihan ensiksi semmoista, että tietokoneella on joku ongelma ja kaikki mun kuvat ja musiikit yms on kadonnu. En tiedä onko lopullisesti, kai ne saa jotenkin ongittua vielä. Onneksi melkein kaikki kuvat on edelleen kameran muistikortilla, on hyötyä olla ylivarovainen, koska aina mitä jos..? (Mutta voishan ne kuvat säilöä jotenkin paremmin vielä..)
Ja tosiaan, täti ja pikkusisko oli täällä kyläilemässä muutama viikko sitten. Huono tuuri sään (oli kylmä), metrolippujen (toimi vaihtelevasti) ja junien (kauheeta säätöä illalla) suhteen. Turisteiltiin, faire du tourisme, urakalla, mm. kiivettiin Riemukaaren päälle ja käytiin Sacre Coeurin sisällä. Onnistuin rikkomaan mun kamerasta objektiivin, onneksi Ansku oli kuvausvalmiudessa. Tosin nyt ne senkin kuvat, jotka kerran jo siirsin koneelle on jossain poissa, zut!
Tässä lähiaikoina oon ainakin ajanu tandem-pyörällä elämäni ensimmäistä kertaa (helppoa, jos istuu takana..), pitänyt piknikkejä puistoissa (perjantaina + 20 !), ostanut uuden objektiivin, käynyt White Liesin keikalla Mian kanssa, juhlinut (kolmas kerta toden sanoi erään paikan suhteen), pitänyt silmällä hulivilejä pikkupoikia nyt 5-vuotiaan Clémentin synttärijuhlilla (vain yksi tippui pihan koristelampeen...) ja hyvästellyt Laura-Sophien (nähdään Berliinissä ma belle!). Tämänpäiväisen ranskalaistyylisen seitinohuen iltapäiväkännin vaikutukset alkaa hiljalleen häipyä, naamaa ei enää kuumottele (paljoa).
Päätin muuten, etten jatka enää kielikoulua, eli perjantaina oli vika tunti siellä. Nyt päivisin mulla on vaan aikaa. Lukea pääsykokeisiin...