22.7.2014

BELIEVE ME WHEN I SAY I'M GONNA BE BIG



Tässä tiistain tsemppibiisi kaikille sitä tarvitseville! Ihana, ihana Raleigh Ritchie.

Lisää kannattaa kuunnella esim. Spotifysta, mm. Bloodsport on superkiva biisi myös!

Tässä myös The Asennemuijan, Lily Allenin versio Stronger Than Everista:



The world is at my feet and I am standing on the ceiling

And I fall, fall, fall, when it all comes down

And I won't be crushed by the weight of this town

I fall from the sky but I won't fall forever

I fall but when I'll rise I'll be stronger than ever

21.7.2014

On kivaa

h2ö01
h2ö02
h2ö03
h2ö04
h2ö05
h2ö06
h2ö07

H2Ö aka hillitty hipsterifestari.

Eikä edes mitenkään pahalla sanottuna. Tunnelma oli mukavan rento ja rauhallinen, alue rosoinen ja kotikutoinen.

Pääosassa oli musiikki, eikä örvellys.

Perjantai-iltana lipunmyyntikojulla oli lämmin ja raukea tunnelma.

Seuraavana päivänä solmin pitkät helmat solmulle, kun hurautin lainapyörällä Ruissalon telakalle.

Yksi kiva kysyi, onko kivaa ja mä sanoin, että on kivaa ja tarkoitin sitä koko sydämestäni.

Kysyjä kai lähinnä tarkoitti festareita, vastasin koko elämän puolesta.

Jaakko Eino Kalevin keikalla päässä pyöri vain yksi ajatus:

"Oon kotona."

Mä kuulun nyt tänne.

Jatkoiltiin vanhan vankilan vieressä grindaus-musan tahdissa, jaettiin viimeiset karkit, kaljat ja tupakat.

Aamu alkoi sarastaa.

Sunnuntaina oli ukkosmyrsky ja menin kaverin luokse darrateelle, vaikkei darraa ollutkaan.

Aurinko alkoi taas paistaa ja istuin pikajunan kyytiin.

Oon kotona.

18.7.2014

Suosittelen just nyt:

amppari01

Kynsilakan mätsäämistä mehujäähän tai taloyhtiön kukkaistutuksiin.

Tai molempiin.

17.7.2014

Elämä on seikkailu, ei suunnitelma

ilosaari14

Kävin festari-ilakoimassa Joensuussa. Hytisin kymmenen tuntia kylmyydestä ja tylsyydestä perjantain ja lauantain välisenä yönä ja otin leirintäalueen portilla enemmän ja vähemmän humalaisia majoittujia vastaan.

Sen jälkeen kaksi vapaapäivää olin sulaa kuumuudesta, teltta kun muuttui jossain vaiheessa aamua aina saunaksi, eikä varjoa ollut missään. Heitin vihdoin talviturkinkin, kun koko viikonlopun ainoa pesupaikka oli järvi.

Pestiin hiuksia järvivedellä ja vieressä pojat leikkivät jallupullonnoutoa.

Nukahdin rantahiekalle ja poltin selkäni.

Kaikesta huolimatta ja juuri siksi festarit on kyllä ihmisen parasta aikaa, olo on huoleton ja vapaa. Kun puhelimesta loppuu akku, sitä on turha ladata, sillä kenttää ei ole kuitenkaan ja jos hukkaa kaverit, ne löytää aina jossain vaiheessa teltalta. Ja jos ei, niin aina löytää uusia. Sellaisia kesäkavereita, joihin tutustuu ruokatauolla ja jotka illalla lähettää juoksukisaan raviradan ympäri ja lupaa palkkioksi lämmintä kaljaa.

Olen ruskettuneempi kuin koko elämäni aiempina kesinä yhteensä, enkä yhtään tiedä, miten tässä näin kävi. Pohdittiin, että ihmisiä on kahdenlaisia: papuja ja rapuja (pätee tietysti lähinnä vaaleaihoisiin).

Tajusin, ettei tänä kesänä ole vielä iskenyt kesäblues. Se kuuluisa summertime sadness on (onneksi) pysytellyt loitolla, luultavasti siksi, että olen koko ajan menossa. Sekaisin olin muutaman päivän ainoastaan, kun katsoin liian monta jaksoa My Mad Fat Diarya putkeen (siitä lisää joskus toiste, mutta vahva suositus!).

En pysähdy vahingossakaan ikävöimään muualle, varsinkaan valtameren toiselle puolen.

Aloin idättää avokadon siementä ja tarkoitus olisi myös yrittää kasvattaa appelsiinipuu. Jonkun kaktuksenkin voisi ehkä hankkia. Seuraavalta reissulta palattuani ainakin täytän tyhjän suolakurkkupurkin maitohorsmilla, se on vissi.

Huomenaamulla tie vie taas Turkuun, jo toisen kerran tämän kesän aikana. Olen käyttänyt vitosen junalippuja lähiaikoina varmaan enemmän kuin kukaan koskaan minua ennen.

Olisi tehnyt mieli ostaa taas uusi kynsilakka, mutta vähävaraisena päätin säästää ja hain vintiltä vuoden jemmassa olleet lakkaputelit. Mikään sävy ei tuntunut juuri tähän hetkeen sopivalta, joten yhdistelin itselleni riemunkirjavat karkkikynnet. Ihanan lapsekasta, asiallinen ranskalainen manikyyri nyt ei vaan oo mun juttu sitten yhtään.

Tänään aamupäivällä kävin juoksulenkillä fiksusti juuri kuumimpaan aikaan, vaihdoin lähikauppaa ja ostin banaania, sokeria ja vanhan kunnon Amppari-mehujään.

Leivoin banana breadia, keitin puuroa ja polkaisin töihin.

Illalla piti käydä uuden baarin avajaisissa, mutta tulinkin kotiin leipomaan sämpylöitä.

Että tällaista mulle noin niin kuin suurin piirtein kuuluu.

"Enää en ajattele, että kaikki menee lopulta huonosti. Tiedän, että elämään mahtuu sekä kamalia että ihania ääripäitä.

Jos pelkää koko ajan pahinta, ei ehdi huomata, että juuri nyt on hyvä olla."

Näin järkeili Maria Veitola jossain Trendin kolumnissaan ja oikeassapa olet, Maria.

16.7.2014

But you can lay with me so it doesn't hurt



Hei vaan kaikki yökukkujat, nyt ei tarvitse valvoa yksin, sillä Sam Smithin debyyttialbumi on vihdoin ja viimein Spotifyssa!

In The Lonely Hour sisältää kyllä aikamoisia tuutulauluja, oih.

15.7.2014

Oodi Mangomalenille

http://www.lily.fi/blogit/mangomalen/lehdet-heiluivat-tuulessa-juoksin-meressa-ja-nauroin
http://www.lily.fi/blogit/mangomalen/lehdet-heiluivat-tuulessa-juoksin-meressa-ja-nauroin
http://www.lily.fi/blogit/mangomalen/iloisesti-kuutamolla

Luen nykyisin aika laiskasti muiden blogeja. Bloglovinin Lempparit-ryhmässäni niitä on noin sata, joista hyvä jos neljäsosaa seuraan säännöllisesti.

On kuitenkin muutama blogi, joista sydän hypähtää yhden ylimääräisen ilonläpätyksen joka kerta, kun huomaa uuden postauksen päivittyneen.

Yksi niistä on kaimani kirjoittama Mangomalen.

Roosa on yksi taitavimmista kirjoittajista, joita tiedän.

Lähes jokainen kirjoitus saa kyyneleet silmiin, joko ilosta tai koskettavuudesta. Etenkin reissupostaukset ja -ajatukset toivat sellaisia samaistumisen tunteita, vaikka itse olinkin hikisen kuuman Australian sijaan jäisen kylmässä Montrealissa. On ollut pakko säilöä Roosan sanoja jonnekin talteen, että niihin voi palata, kun omat ajatukset kaipaavat selkeyttäjää.

Tässä muutama erityisen osuva virke:

"En kaipaa takaisin, koska en anna itseni kaivata. Mutta hetkittäin haikeus iskee.

...

Hetkittäin muistot vain kietovat nostalgianpulleat kätensä kaulan ympäri ja jäävät siihen roikkumaan. Eivät ne vihlo, pikemminkin hämmentävät."

(Yhä vilkutan laivoille)

"Sillä vaikka matka päättyy, onnen ei tarvitse päättyä. Samaa helppoutta voi kokea kaikkialla, sillä aito rauha ei riipu mantereesta tai mielialasta. Se riippuu milloin mistäkin: yleensä hellittämisestä ja hyväksymisestä. Siitä, että kuuntelee tahtojaan ja toteuttaa ne. Siitä, että oppii tunnistamaan omat solmunsa ja sen, mikä niissä auttaa."

(Värit palaavat pikkuhiljaa)

"Vaikka matka on lopussa, elämä on toivottavasti vasta alussa.

Joskus, etenkin kotona, sitä alkaa pitää helppoja asioita kovin monimutkaisina. Sitä luulee, ettei rutiineille ole vaihtoehtoja, ja unohtaa, miten uskomaton paikka maailma on. Miten suuri ja ihana, ja miten käden ulottuvilla.

Sitä unohtaa, että kaikki nämä paikat ovat olemassa ja mahdollisia kokea ihan koska vain.

Mutta ennen kaikkea sitä unohtaa, miten yksinkertaista kaikki on, kun antaa sen olla. Miten onni ei synny maantieteellisestä sijainnista, vaan läsnäolosta.

Riittää, että istahtaa alas, katsoo lattialle heijastuvaa valoa ja sanoo:

juuri nyt elämä on valmis."

(Anna papukaijan istua päähän ja elämän olla valmis)

"Ystävät kotona eivät täysin käsitä elämää, jota täällä elän, kun taas täällä olevat ihmiset taas eivät täysin käsitä minua. No, onneksi en itsekään käsitä mistään sen enempää."

(Iloisesti kuutamolla)

"Syvä ilo tuntuu joskus suorastaan syvältä kivulta. Sitä tavallaan räpistelee onnea vastaan, eikä hyväksy, miten täydellistä kaikki on. En tiedä miksi. Onni ei ole kevyttä, se on painava varmuus rintalastan päällä, ja joskus arvokkaan hetken painoa on vaikea kantaa. Etenkin, kun tietää, että kohta lähtee pois."

"Muistikirjaan kirjoitin:

Tämä on elämää, jota haluan elää. Ainakin hetken."

(Lehdet heiluivat tuulessa, juoksin meressä ja nauroin)

Elämäntuntu. Se välittyy Roosan blogista täydellisesti. Tulee todella tunne, että elämä on kaunista ja onnellista. Välillä tietysti myös aivan takapuolesta, mutta lopulta se kuitenkin kantaa.

Ja vaikka elämä kantaakin juuri nyt erityisen hyvin, vielä joku päivä minäkin lähden Australiaan seikkailemaan. 

Kuvat ja lainaukset: Mangomalen

8.7.2014

Mielekästä

ruis2014
IMG_20140707_114348

Ruisrock oli tänäkin vuonna kiva, mutta erilainen aiempiin vuosiin verrattuna.

Kaksi kertaa seitsemän tuntia lippuja tarkistamassa oli kyllä aikamoista, mutta sunnuntaina sitten ilakoin senkin edestä.

Parhaiten jäi mieleen ihana Lily Allen sekä kahden tuntemattoman tytön keskustelu talkoolaisbussissa.

Toinen oli miettinyt monta vuotta, että haluaisi festareille ja nyt sitten vihdoin oli päättänyt uskaltaa.

"Mä vielä etin sitä mun tapaa elää."

"Ai nii, et ois semmosta onnellista?"

"Mm, mielekästä."

"Nii, mielekästä!"

Istuin tyttöjä vastapäätä ja nieleskelin kyyneleitä, kun tajusin, että mun elämä on ihan hemmetin mielekästä. Just semmosta elämää, kuin haluankin.

Kaikki osaset eivät välttämättä ole ihan kohdillaan ja täydellisesti, mutta en kyllä vaihtaisi tätä mihinkään.

Tätä mun ikiomaa, mielekästä elämää.