Yllä oleva kuva on otettu lauantaina 12.9.2015 (jolloin päivän ainoa saavutukseni oli kaupassakäynti mutta se nyt ei liity mitenkään mihinkään) ja vaikka kuvanottohetkellä hymyä ei näköjään irronnut, niin oon kuplinut ilosta oikeastaan koko syyskuun.
Kaikki on vaan niin hyvin just nyt.
Alkukuusta jossain kohtaa majoitin hometta pakoilevaa ystävää luonani ja yhteisellä iltapalalla huomasin lausuvani sanat:
"Mä oon tällä hetkellä elämässäni just siinä, missä haluankin olla."
Ja se tuntuu tietysti ihan hemmetin hyvältä. Lisäisin myös ponnekkaasti, että vittu vihdoinkin.
Muun muassa sellaisen pikkujutun olen tainnut unohtaa kertoa, etten enää opiskele ranskaa, vaan pääsin keväällä erillishaun kautta vaihtamaan sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaan, woop woop!
Ja muutenkin, Tampere tuntuu kodilta ja elämä on täynnä toinen toistaan ihanampia ihmisiä ja asioita ja tapahtumia.
Ja vaikka olen ollut täällä aika hiljaa, niin en ole katoamassa mihinkään. On mulla vielä sanottavaa, koska mä en ole valmis ja tää maailma ei totta totisesti ole valmis.
Täyttää 24 vuotta ja juhlia koko viikonloppu. Tarttua ystävää käsivarresta ja sanoa, että mä oon niin onnellinen, että mä voisin vaan räjähtää. Rakastaa ystäviään päivä päivältä enemmän. Ja olla hetken ihan naurettavan onnellinen.
Ruisrock oli tänäkin vuonna kiva, mutta erilainen aiempiinvuosiin verrattuna. Kaksi kertaa seitsemän tuntia lippuja tarkistamassa oli kyllä aikamoista, mutta sunnuntaina sitten ilakoin senkin edestä. Parhaiten jäi mieleen ihana Lily Allen sekä kahden tuntemattoman tytön keskustelu talkoolaisbussissa. Toinen oli miettinyt monta vuotta, että haluaisi festareille ja nyt sitten vihdoin oli päättänyt uskaltaa. "Mä vielä etin sitä mun tapaa elää." "Ai nii, et ois semmosta onnellista?" "Mm, mielekästä." "Nii, mielekästä!" Istuin tyttöjä vastapäätä ja nieleskelin kyyneleitä, kun tajusin, että mun elämä on ihan hemmetin mielekästä. Just semmosta elämää, kuin haluankin. Kaikki osaset eivät välttämättä ole ihan kohdillaan ja täydellisesti, mutta en kyllä vaihtaisi tätä mihinkään. Tätä mun ikiomaa, mielekästä elämää.
Elämä alkaa sujua. Tai onhan se sujunut alusta alkaen, mutta nyt se alkaa rutinoitua jollain tapaa.
En kuitenkaan vielä kulje laput silmillä (silmät kiinni joskus aamumetrossa tosin..) ja Montreal jaksaa ihastuttaa ja ihmetyttää päivittäin.
Muutama huomionarvoinen seikka kuluneilta viikoilta:
Eräänä aamuna metro oli jo lähdössä, kun kuski huomasi mut portaikossa, avasi ovet ja vinkkasi kiirehtimään kyytiin.
NHL-kauden avajaisten kunniaksi Kings Of Leon soitti ilmaiskeikan. Not a big deal, huh? Televisioinnin ja mainoskatkojen vuoksi setissä oli pari taukoa, haha.
Kerran lounaalla tapasin hämmentävän viisaan kolumbialaisen pojan, joka ei pelännyt laukoa mielipiteitään rakkaudesta ja onnellisuudesta. Ei sillä tavalla ylimielisesti, vaan rauhallisen itsevarmasti. Sen määritelmä onnellisuudelle oli "the will to live". Pökerryttävän yksinkertaista.
Löysin netistä viikottain läheisessä kahvilassa kokoontuvan ranskan keskusteluryhmän ja vaikka porukan keski-ikä oli +35, mulla oli älyttömän hauskaa (tai ehkä just sen takia?).
Halpoja kasviksia saa toreilta, mutta täällä voi myös tilata kahden viikon välein Bonne boîte bonne bouffe-laatikon, joka sisältää joka kerta erilaisen valikoiman vihanneksia ja hedelmiä. Pienin (joka on yhdelle henkilölle ihan valtava) maksaa vain 7 dollaria eli euroissa noin vitosen. Oon vihdoin ihminen, joka keittelee sosekeittoa pakastimeen ja valmistaa itse leipänsä. Pidän tästä muutoksesta ja suurin syy on varmasti se, että nyt mulla on sentään jonkinlainen pakastin pelkän pakastelokeron sijaan. (Kuvassa oleva iso vaalea asia onkin spagettikurpitsa eikä hunajameloni, kuten ensin luulin.)
On lokakuun puoliväli ja me istuttiin eräänä iltana kolme tuntia ulkona katsomassa The Good, The Bad and The Uglyilmaisen popcornin kera.
Tänään törmäsin kaupan kassalla paikalliseen mieheen, joka oli asunut pari vuotta sitten muutaman kuukauden ajan Tampereella. Mainitsi erikseen Hämeenkyrönkin. Pieni maailma.
Huh, mun pitäisi lukea tenttiin, mutta jostain syystä mua kiinnostaa enemmän kirjoitella tänne...
Voikaa hyvin! (Kuten äitini päättää jokaisen Facebook-keskustelun ♥)
PS. Kannattaa rekisteröityä (ilmaiseksi!) Deezeriin ihan vaikka vaan sen takia, että siten voi ennakkokuunnella The Hearingin Dorian-albumin. Ai miksi? No esim. siksi. (Eikä "Suomen paras" enää taida edes riittää.)
Runokahvila Tampereella on kiva. Ainakin mustikkapiirakka ja lime-inkivääri-tee ovat hyvää siellä. Tykkäsin myös valtavista ikkunoista, oikeastaan pari seinää ovat pelkkää ikkunaa.
Torstaina tuli olo, että haluan Jyväskylään, joten hyppäsin junaan. Ihanaa on, kun tapaa ihmisiä, joiden kanssa klikkaa välittömästi ja joiden kanssa on vaan niin kivaa, ettei mitään järkeä. Luulin jo omistavani ihanimmat kaverit maailmassa, mutta jostain näitä ihania uusia vaan tulee. Tai no ei välttämättä niin uusiakaan, jos on tuntenut joskus, muttei silloin tullut hengailtua kauheasti jostain käsittämättömästä syystä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös! Lauantaiaamuna niinkin lyhyiden yöunien jälkeen toistelin vain mielessäni, kuinka elämä on ihanaa. Elämä on ihanaa!
Koska se on, vaikka sunnuntai-iltana (maanantaiaamusta puhumattakaan) siltä ei aina tunnukaan. Silloin kannattaa kuunnella musiikkia, joka muistuttaa, että vaikka on helppoa tuntea olonsa yksinäiseksi, niin rakkautta on silti kaikkialla.
Sitten viime näkemän, olen ehtinyt tuhlaamaan rahaa kirpputoreilla (eikä ehditty kiertää kuin kaksi..), istuskellut useammankin kerran Café Europassa, nähnyt vihdoin ja viimein Pariisin Kevään livenä ja viettänyt aikaa mukavien ihmisten kanssa. Aijai, olenpa onnekas.
Muutamia mieleen heränneitä kysymyksiä viime päivien aikana ovat olleet:
Voiko keliaakikot juoda viinaa (koska vilja ja gluteeni)?
Oonko nyt aito tamperelainen kun olen käynyt Hervannassa?
Onko aivan kamalaa käydä kahdesti saman viikon aikana mäkkärissä ja lisäksi syödä kahtena peräkkäisenä päivänä pitsaa?
Miksi kirpparimyyjät on aina niin töykeitä?
Miksi apteekit on aina ehtineet mennä kiinni kun pitäisi ostaa särkylääkettä?
Jos on joku viisas siellä, niin saa kertoa. Kertokaa myös mielellään miten tuolta kommenttiosiosta saa poistettua sen sananvahvistuksen!
Ja tämä nyt ei liity millään tavalla mihinkään, mutta tajusin, että Goldfrapp on ihan täydellistä sunnuntaimusiikkia. No miksei maanantaikin.
And what you thought you lost was just mislaid
And all the poems written in your skin
PS. Bloc Party tulee Ruisrockiin, oon maailman onnellisin ihminen, oikeasti. Vieläkin tulee onnenkyyneleitä silmiin joka kerta, kun ajattelen asiaa. Nolo minä, mutta ei se mitään.
Aika lailla tasan vuosi sitten tähän aikaan mun luona Ranskassa kävivät täti ja pikkusisko kylässä. Kuvat on Anskun ottamia, onnistuin rikkomaan oman kamerani silloin. Muokkaukset on tosin sitten omaa käsialaa, saatoin hieman innostua...
Ihmeellisiä ikävöintikohtauksia tulee aina välillä. Vaikka eihän mun elämässä tällä hetkellä mitään valittamista ole. En haluaisi ajatella, että vain jossain muualla pystyn olemaan onnellisimmillani. Aion silti lähteä vielä uudestaan. Toivottavasti montakin kertaa. Nyt se on helpompaa, kun sen on jo kerran tehnyt. Elämähän on vain valintoja.
Kirpputorit on rakkautta ja nyt solmin rakkaussuhteita koulusalkkuun ja pitsiseen synttärimekkoon. Kieputin tukkaa ja nukuin sukkahousut päässä mutta feikkipermis epäonnistui silti. Kaupassa ei ollut enää avokadoja, joten ostin emmental-juustoa, söin siitä jo puolet. Postiluukusta tipahti vaaleanpunaista silkkipaperia. Olin niin väsynyt, että melkein unohdin pestä hampaat, katsoin silti uusimman jakson Täydellisiä naisia. Löydän uusia lempparibiisejä päivittäin ja kyllästyn niihin seuraavina. Miljoona syytä olla onnellinen.
Lisää elämänohjeita tupsahtelee eteen tuon tuosta ja hyvä niin. Onhan tuo otsikkoon lainattu lähes sama kuin tässä, mutta haittaakse? (peukku Putouksen Jani-Petterille, hehe). En oo mielestäni koskaan ollut ihminen, jolla on jokin motto, mutta tykkään nappailla lausahduksia lauluista, elokuvista, kirjoista, mistä vaan.
Juha Itkosen Kohti, pidin siitä. Ei mikään superparasikinä mutta tykkäsin. ("Minä en pelännyt yksinäisyyttä mutta minä halusin rakastaa.")
Lionel Shriver, Poikani Kevin oli hirveä. Ei siis huono, päinvastoin. En vaan keksi osuvampaa sanaa, jolla sitä kuvailla. Varmasti yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka olen lukenut ja tulen koskaan lukemaan. Riikka Pulkkinen, Totta. Pidin hurjasti, enkä vain siksi, että mukana vilahteli myös Pariisi. Tuota lukiessa tajusin entistä selvemmin oman viha-rakkaussuhteeni Pariisia kohtaan.
Tarvitsen nähtävästi sopivassa suhteessa päiviä, jolloin en tee yhtään mitään, jotta toisina kykenen tekemään edes jotain. Kuten saamaan itseni ulos valoisaan aikaan ja lähteä kävelylle. Tajusin nimittäin, että mun vieressä on arboretum ja sunnuntaina oli ihan täydellinen talvipäivä!
Innostuin myös hieman askartelemaan. Mielessä on muhinut jo jonkin aikaa aarrekarttajuttu ja muita onnellisuusasioita (lukekaa: klik!, klik!, klik!). Tosin skippasin pohdintaosuuden ja aloin leikellä vaan kivoja kuvia niistä lehdistä, joista raatsin. Mutta nyt tarkemmin ajateltuna kyllä siinä kai niitä unelmiakin näkyy. Ilmeisesti ainakin mun alitajunta yrittää saada mut värjäämään hiukset ruskeiksi ja leikkaamaan otsiksen, hmmm. Saattaahan tuo jonkun mielestä olla lapsellinen, naiivi ja korni, mutta sanonpa vain (kuten Iris elokuvassa The Holiday):
"I like corny. I'm looking for corny in my life."
Sillä mitä muuta tässä elämässä pitäisi tehdä, kuin olla onnellinen?
Vuosi 2011 oli jotain ihan mieletöntä. Jos vuotta pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, se olisi onnellisuus. Voi pojat sanon minä, huisia! Yli puolet vuodesta oli samalla yli puolet mun Ranska-ajasta, ja oikeastaan se parempi puolisko. Ennen joulua se oli vielä semmosta totuttelua. Ajattelin näyttää teille tällä kertaa aarteita Peven kamerasta. Puolikas vuosi Ranen seurassa, olkaapa hyvä:
Okei, tää on ehkä vähän huijausta, koska tää on otettu jo vuoden 2010 syyskuussa, mutta tältä näytin alkuaikoina Ranskassa, haha! Oiskohan ollu eka kerta Peven luona jopa kyseessä, Saint Leussa oli brocante eli semmonen katukirppis ja ostettiin sikakalliita irtokarkkeja.
Nojoo, tääkin on oikeesti vuosi sitten joulukuulta. Tehtiin lounaaksi läskipiirakkaa (siis ei nyt ihan kirjaimellisesti, kasviksia siinä oli!), kuvassa myös pp eli paha porkkana.
TAMMIKUU. Ylemmässä kuvassa taidetaan olla ekassa junassa matkalla Pariisista kotiin. Eka juna lähti siis 06:13, good times. Alemmassa etitään mun korvista, hmm, jossain. Heh.
HELMIKUU. Meidän lemipaikka Batofar eli batis! Se on siis laiva, Seinen aallot keinutti kivasti. Vähä drum'n'bassia nii hyvä tuli!
MAALISKUU. Fiilistelyä Seinen varrella, oli vielä vaan vähän turhan kylmä.
HUHTIKUU. Yhdellä monista piknikeistä. Kuvassa kyseessä Bois de Boulogne, jossa öisin liikkuu prostituoituja.
HUHTIKUU edelleen. Oltiin Peven ja Mäyrän kanssa Berliinissä, paras reissu! Saatiin baarissa ilmaista ruokaa (sheikkasin kananugettien kanssa), puhaltelin pulloon muistaakseni useampaankin otteeseen ja rakastuin kaupunkiin täysiä.
HUHTIKUU näissäkin. Peven kamu Aino oli käymässä Espanjasta. Kuten kuvista huomaa, Pariisissa kannattaa vierailla huhtikuussa, ei sada ollenkaan, muttei oo vielä tukahduttavan kuuma (eipä, olin paistua sukkahousuissa ja consseissa...).
TOUKOKUU. Tää taitaa olla otettu huhtikuun puolella, mutta toukokuulta ei löytyny kauheesti julkaisukelpoista materiaalia, joten... Tässä Rane siis vappupiknikillä Parc des Buttes Chaumontissa, mun lempparipuistossa. Meillä oli jopa simaa ja Tiialla muistaakseni säilykepurkkinakkeja, hyh!
KESÄKUU. Yhet hauskimmista juhlista oli apinanaamaripartyt. Kun saavuttiin Glazartiin, niin siellä klubilla, ihmisten seassa, soitti vaskipuhallinorkesteri hullun maukasta settiä ja muutenki oli ihan kreisi meno, oijoijoi!
Sitten Peve lähtikin Aasiaan, joten kuvat Ranestakin loppuu. Suunnittelin julkaisevani tän jo lauantaina, kun vielä luulin viettäväni vuodenvaihdetta sohvalla leffoja tuijotellen, mutta suunnitelmat saikin mieluisan yllättävän käänteen ja mun uusi vuosi pelastettiin. Parasta tanssia jonkun kotona ihanien ihmisten kanssa, on tilaa ja soittolistan saa valita itse. Nukkumaan pääsin ehkä puoli viiden aikaan jalat täysin turtana. Jos vuosi vaihtuu näin, niin tästä vuodesta ei voi tulla muuta kuin mahtava! Toivottavasti muillakin oli kivaa, upeaa vuotta 2012!
Tuleviin tämänvuotisiin tansseihin voi ottaa oppia vaikka tästä:
