HUMAN

Harvoin sanon mistään, että kaikkien tulisi katsoa/kuunnella joku asia, mutta nyt sanon: ihan jokaisen ihmisen tulisi katsoa Human-elokuvasarja. Törmäsin tähän Ennin Muslaan kirjoittaman jutun kautta jo pari kuukautta sitten, mutta vasta nyt kipeänä ehdin katsoa kaikki kolme osaa.

Kaikki kolme Human-filmiä voi katsoa ilmaiseksi HD-laatuisena Youtubesta, jokainen kestää noin 1,5 tuntia. Ihmiset eri puolilta maailmaa kertovat lyhyesti tarinoitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan eri aiheista.

Tarinat ovat hurjan mielenkiintoisia, koskettavia, hauskoja, surullisia, iloisia. Eri kielet ja ihmisten kasvot ovat niin ihmeellisen kauniita kuunnella ja katsoa. Lisäksi näytetään paljon henkeäsalpaavaa kuvamateriaalia eri maista ilmasta käsin kuvattuna. Kannattaa klikata tekstitykset päälle videoiden oikeasta alakulmasta, jolloin näkee henkilön nimen ja maan, jossa häntä on kuvattu.

VOL 1. käsittelee rakkautta, naisia, työtä ja köyhyyttä.

VOL 2. käsittelee sotaa, anteeksiantoa, homoseksuaalisuutta, perhettä ja elämää kuoleman jälkeen.

VOL 3. käsittelee onnellisuutta, koulutusta, vammaisuutta, maahanmuuttoa, korruptiota ja elämän tarkoitusta.

Sitä tuntee aikamoista kiitollisuutta omasta elämästään ja näkee yhä selvemmin omat etuoikeutensa näitä katsoessaan. Vaikka jotkut tarinat ovat todella karuja, paistaa filmeistä kokonaisuudessaan lämpö ja toivo sortumatta kuitenkaan liialliseen sentimentaalisuus-hymistelyyn.

Kannattaa katsoa!

Helppous, hämmennys, hyväksyntä

Kun on hetken hiljaa ja keräilee vain muiden sanoja sisuksiinsa, alkaa pelätä, ettei enää osaa itse sanoakaan mitään.

(Mutta yritän nyt kuitenkin.)

Syksyn alku oli kuplivan kepeä, lentelin vaaleanpunaisella pilvellä kuin muumit konsanaan, mutta se saippuakupla puhkaistiin, poks poks vaan. Olen kuitenkin kiitollinen siitä helppouden tunteesta, jonka löysin ennen kuin kaikesta tuli taas vaikeaa, lähinnä koska otan kaiken aina niin hemmetin vakavasti.

Oli päiviä, jolloin heräsin kuvotukseen ja kirjoitin ylös vain oksettaa oksettaa oksettaa. Aurinko paistoi ja puissa häikäisevän keltaiset lehdet ja kyyneleet sumensi näkökentän.

Oh well, elämä jatkuu ja onneksi on ystäviä, jotka asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja viestittää vastaukseksi, että ei se vois tehä sua onnelliseksi.

Hyväksyntää, hyväksyntää. Omille ja toisten tunteille ja olemiselle ja rehellisyydelle.

Ja sitten voi taas nauraa elämälle ja tanssia teknoa glitteriä kulmakarvoissa ja hämmentyä ihmisistä ja lukea runoja ja polttaa kynttilöitä ja syödä chilisuklaata ja luukuttaa Destiny's Childia ja kokeilla balettia ja mennä joogakurssille ja kulkea bussilla ja pukea lempivillakangastakki päälle ja lainata kirjoja kandia varten tai muuten vaan ja antaa olla. Olla vaan.

Helppoutta, hämmennystä, hyväksyntää. Aina vuorotellen tai samanaikaisesti. Siinäpä se.

"Nii, ei oo todellakaan mitään peliä. Tunteita vaan." Niinpä, tunteita vaan. Elämää vaan.

Hei vaan kaikki hei

Yllä oleva kuva on otettu lauantaina 12.9.2015 (jolloin päivän ainoa saavutukseni oli kaupassakäynti mutta se nyt ei liity mitenkään mihinkään) ja vaikka kuvanottohetkellä hymyä ei näköjään irronnut, niin oon kuplinut ilosta oikeastaan koko syyskuun.

Kaikki on vaan niin hyvin just nyt.

Alkukuusta jossain kohtaa majoitin hometta pakoilevaa ystävää luonani ja yhteisellä iltapalalla huomasin lausuvani sanat:

"Mä oon tällä hetkellä elämässäni just siinä, missä haluankin olla."

Ja se tuntuu tietysti ihan hemmetin hyvältä. Lisäisin myös ponnekkaasti, että vittu vihdoinkin.

Muun muassa sellaisen pikkujutun olen tainnut unohtaa kertoa, etten enää opiskele ranskaa, vaan pääsin keväällä erillishaun kautta vaihtamaan sosiaalitieteiden tutkinto-ohjelmaan, woop woop!

Ja muutenkin, Tampere tuntuu kodilta ja elämä on täynnä toinen toistaan ihanampia ihmisiä ja asioita ja tapahtumia.

Ja vaikka olen ollut täällä aika hiljaa, niin en ole katoamassa mihinkään. On mulla vielä sanottavaa, koska mä en ole valmis ja tää maailma ei totta totisesti ole valmis.

Mutta mitäs teille kuuluu?

2014

Jos kirjoittaisin tästä vuodesta, kirjoittaisin Montrealin kaksimetrisistä lumikinoksista ja kuinka nekin lopulta sulivat ja kuinka sitten istuttiin ahtaasti terassilla ja hihkuttiin toppatakit edelleen päällä, että nythän on melkein lämmin! Syötiin jäätelöä jonkun tuntemattoman kotiportailla supermarketin vieressä.

Kirjoittaisin Kuubasta, tupakkaviljelmistä ja guavamehusta.

Kirjoittaisin kahden viikon liftausseikkailusta ja mansikkapeltojen haravoinnista vesisateessa ja kuinka nähtiin maitovalaiden selkiä kaukaa.

Kirjoittaisin Suomeen paluusta ja siitä, kuinka kaikki ei ehkä mennyt suunnitelmien mukaan, mutta kaikki tuntui silti niin helpolta ja oikealta.

Kirjoittaisin kesästä, puoliksi naurettavan kylmästä, puoliksi hohkaavan kuumasta. Paikallaan lepäävästä lämmöstä ja väreilevästä valosta.

Kirjoittaisin tiedonjanosta, lukemattomista tunneista milloin missäkin yliopiston kolkassa ja illoista töissä, kuinka opin olemaan voivottelematta ja vaan puskemaan eteenpäin, koska oli pakko.

Mutta oikeastaan haluaisin kirjoittaa ystävistä, kohtaamisista, hymyistä, juhlista, naurunpurskahduksista ja siitä, kun joku sanoi, että:

"You know, all these people wouldn't be here if they didn't like you."

Look after yourself

Anonymous said: but how do you learn to love yourself and not to rely on others?

gvmma: It’s difficult. I still don’t know how I did it. I think I just started to make art I liked, I dressed how I liked, I made myself who I wanted to be. I looked to lots of my female heroes (artists and friends) and I actively loved them and aspired to be like them / began to love myself. I just looked after myself.


Niinpä, eipä se olekaan helppoa. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. Paljon helpompaa on vertailla ja kadehtia. Mutta kuinka tuhoisaa ja musertavaa sellainen onkaan; ajatella, että kaikki muut ovat itseä parempia, fiksumpia, kauniimpia, hauskempia, kivempia ja kaikin tavoin parempia ihmisiä.

Väittäisin kuitenkin, että jos pyrkii teoissaan hyvään, ei voi olla olematta hyvä tyyppi. Väittäisin myös, että kun alkaa nähdä hyvyyden muissa, alkaa sitä nähdä itsessäänkin. Siksi kannattaakin haalia ympärilleen ihmisiä, jotka inspiroivat, joiden tekemisiä ja olemusta ihailee ja jotka antavat ja ottavat energiaa sopivassa suhteessa.

Idoleita ja henkilökohtaisia ihanteita saa olla, kunhan muistaa, että kukaan ei ole täydellinen (ei, ei edes Beyoncé), koska se on täysi mahdottomuus.

Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät koskaan, ikinä, epäilisi itseään ja omia kykyjään. On ihan tavallista peilata itseään muihin, mutta ei kannata antaa muiden menestyksen lannistaa. Ei se ole sulta pois.

Ja kannattaa muistaa, ettei me koskaan olla valmiita. Koko elämä on yhtä opettelua ja itseen tutustumista. Kasvaminen ja aikuistuminen on jatkuvaa liikettä ja muutosta.

Enkä todellakaan väitä, että olisin itse jotenkin figured it all out, valaistunut tai millään tapaa pätevöitynyt neuvomaan muita. Mutta tämmöisiä oon pohdiskellut tässä. Ja mulla jos kenellä on hetkiä, kun samaistun vaikkapa tähän Kafkan ajatukseen täydellisesti ja tunnen itseni turhimmaksi olennoksi maan päällä. Mutta yhä useammin tuollaisina hetkinä osaan nähdä tilanteen huvittavuuden ja muistuttaa itseäni, kuinka hemmetin hyvin asiat mulla oikeasti onkaan.

Että ehkä mä oikeasti oonkin ihan hyvä tyyppi.

(Tai sitten kaikki on vaan mun omaa harhakuvitelmaa, in which case, älkää kertoko mulle!)

Joten, sanonpa vielä, jos kukaan ei ole tätä hetkeen sanonut:

Sä oot hyvä tyyppi.

Arvokas ja rakastettava juuri tuollaisena.

(Vaikka tiesitkin sen jo, etkä oikeasti edes tarvitse ketään sitä sulle sanomaan! Sinä itse riität.)

Elää, ajatella

Lumi kävi kylässä ja suli pois yhtä nopeasti kuin ilmestyikin.

Iloitsin valoisuudesta, surin pyöräilykauden päättymistä. Nyt taas eletään pimeydessä, mutta sentään pyörä pysyy pystyssä ilman nastoja renkaissa. Asioilla on puolensa.

Ja onhan tämä aikamoista aaltoilua aina, fiilikset vaihtelee hämmästyttävän nopeasti zen-tilasta synkkään rypemiseen.

Kaikki solmut aukeavat kuitenkin aina jostain kohtaa. Kun puhuu asioista ääneen, kirjoittaa niitä muistiin, lukee tai kuulee jonkun toisen ajatuksia ja tajuaa, että niinpä, just tolta mustakin joskus tuntuu. Niin erilaisia ja kuitenkin aika samanlaisia tässä ollaan.


"Ihminen elää, ajatella."
- Aila Meriluoto päiväkirjassaan 21.5.1967

Mielekästä

Ruisrock oli tänäkin vuonna kiva, mutta erilainen aiempiin vuosiin verrattuna.

Kaksi kertaa seitsemän tuntia lippuja tarkistamassa oli kyllä aikamoista, mutta sunnuntaina sitten ilakoin senkin edestä.

Parhaiten jäi mieleen ihana Lily Allen sekä kahden tuntemattoman tytön keskustelu talkoolaisbussissa.

Toinen oli miettinyt monta vuotta, että haluaisi festareille ja nyt sitten vihdoin oli päättänyt uskaltaa.

"Mä vielä etin sitä mun tapaa elää."

"Ai nii, et ois semmosta onnellista?"

"Mm, mielekästä."

"Nii, mielekästä!"

Istuin tyttöjä vastapäätä ja nieleskelin kyyneleitä, kun tajusin, että mun elämä on ihan hemmetin mielekästä. Just semmosta elämää, kuin haluankin.

Kaikki osaset eivät välttämättä ole ihan kohdillaan ja täydellisesti, mutta en kyllä vaihtaisi tätä mihinkään.

Tätä mun ikiomaa, mielekästä elämää.

☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡ ☾ ☆ ♡

Life is good vaikka musta ei tulekaan sosionomia ja joudun jatkamaan yliopistossa mutta ei se mitään ehkä haittaa kuitenkaan, mulla kun on hyvä kutina vähän kaikesta.

Tampere tuntuu hyvältä koska on ystäviä, punaviiniä, jäätäviä selfieitä tanssilattialla, uusia kahviloita kokeiltavaksi ja vanhoja paikkoja uudelleen löydettäväksi.

Keskusteluja avaruuskissoista ja Tinderistä.

Mulla on hopeatoffeeta ja kukkia lasikannussa muttei verhoja ikkunoissa vielä.

Elämä kantaa kun sen antaa kannatella ja kaikki menee just niin kuin pitääkin.

It's OK not to have your shit together

"Being married is not the answer to my existential craving to feel."

"Fashion, for me, is a bit of like a shaved pussy. It's very beautiful, it looks nice but it's also very predictable."

"Don't be so scared of being sad." 

>>>

Ajatuksia elämästä, tyylistä ja itsensä löytämisestä.

On niin lohdullista kuulla, että on OK epäonnistua. On OK etsiskellä sitä omaa juttua. On OK olla täysin pihalla. Koska you just fucking figure it out!!

>>>

Lukekaa myös: Rookie / Multiple Choice:

"So, you[r] entire attitude was like, 'Oh well, this experiment failed, let's do something better.' To screw up and not care and move on was a novel concept for me. And I've carried it with me ever since. There's a lot of power in being able to say, 'Who cares? Let's try something else.' If it doesn't work out, fuck it, you know? Find the next path and keep running."

Sekavaa pohdintaa, tai: Go, do & be awesome

Elämme hämmentäviä aikoja, ystäväiseni.

Muistatte ehkä, kun väitin, että kaikki on nyt selvillä ja tiedän, mitä haluan?

No, nyt en enää ehkä tiedäkään.

Koko täällä vaihdossa olon ajan olen tuntenut kummallista, kaihertavaa kaipausta Suomeen. Sellaista, jollaista en tuntenut kertaakaan Ranskassa ollessani. Vaikka aika täällä on ihan hurjan ihanaa, käyn ajatusleikkejä mielessäni, kuinka kivaa onkaan sitten kun taas palaan kotimaahan.

Nyt kun sitten oikeasti pitäisi jo alkaa miettiä paluuta, en enää haluaisikaan lähteä.

Luulin, että näiden kanadakuukausien jälkeen olen taas tyytyväinen Suomeen.

Ja ehkä mä olenkin, ehkä tämä on vain sitä ainaista jossittelua.

Mutta sen tiedän, että jonkin on muututtava.

Tarvitsen jonkinlaisen uuden alun. Puhtaan pöydän ja mitä näitä nyt onkaan.

Hetki sitten näitä tuntoja ystävälleni purkaessa, kuinka pari kuukautta sitten olin niin varma kaikesta, vastaus oli: "Yeah, and then we went to Cuba."

Niinpä. En nyt sano, että elämän tulisi olla yhtä lomamatkaa, koska ei se millään ole mahdollista. Mutta elämä voisi olla myös niin naurettavan helppoa. On tietysti kaikki tylsät realiteetit, raha, opiskelu ja niin edelleen.

Tiedostan toki, että olen etuoikeutettu kakara, mutta maailma on niin auki ja täynnä mahdollisuuksia, että sitä on melkein mahdotonta käsittää.

Ehkä ei pitäisi suunnitella liikoja, eihän sitä ikinä tiedä, mitä tapahtuu ja missä on vuoden tai kolmen päästä. Eikä yksi valinta tarkoita, ettei voisi vaihtaa suuntaa ja tehdä uutta valintaa. En usko, että on olemassa edes vääriä valintoja. Tai ainakaan lopullisia (jos nyt ei puhuta kuolemasta ja sen sellaisesta). Yleensä ne lukot on olemassa vain oman pään sisällä.

Siispä, mene ja tee.

Ole mahtava.

(Ja välillä myös ihan surkea, sekin kuuluu asiaan.)

How things are gonna turn out now?

Kun elämä läiskii märällä pyyhkeellä päin näköä, siitä selviää ainoastaan juoksemalla ylämäkiä niin, että keuhkoihin koskee.

Kuuntelemalla Woodkidin nerokasta levyä The Golden Age, nukkumalla paljon päästäkseen hetkeksi eroon omista ajatuksista, rapsuttelemalla koiravanhusta ja käymällä pikkuveljen kanssa elokuvissa.

Totaalinen eristäytyminen muista kuin perheenjäsenistä ei välttämättä ole kaikista paras vaihtoehto, mutta muuhun mulla ei nyt hetkeen ollut voimia.

Ehkä kuuntelen taas lisää Woodkidiä ja koitan uskoa, että;

All your dreams are about to happen now.

Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

I WILL BE A GUN

Olen viime aikoina miettinyt paljon rohkeutta ja uskaltamista, taas kerran.

Ette uskokaan, kuinka monena iltana olen itkenyt kuinka idiootti olen, kun lähden vaihtoon. Pois täältä ja pois mun rakkaimpien luota.

Kuinka sydäntäpuristavan kamalaa on sanoa ystäville, että nähdään ensi kesänä.

Välillä en enää edes muista, miksi alunperin halusin lähteä.

Mutta sitten mä muistan.

"I must become a lion-hearted girl."

Sen takia mä lähden.

Joskus on vaan hypättävä pää edellä jääkylmään veteen, jotta sieltä noustessa tuntuu lämpimämmältä. Jotta huomaa, että ei hukkunut. Että osaakin uida.

Vaikka kuinka pelottaisi.

Ja mua pelottaa aivan saakelisti.

Idoleista ja elämästä

On ollut kaikenlaista tapahtumaa tässä, elämässä.

Lettukestejä, ilmaiskeikkoja, lounaita rallikaupungissa, puistoissa istuskelua, after work-viinilasillisia ja melkein-palaneita olkapäitä.

Ja kaiken keskellä lähdön valmistelua. Paniikin väistelyä. Paniikin, joka hiipii iltaisin ja saa sydämen lyömään nopeammin, hengästymään.

Ja kuitenkin törmään koko ajan merkkeihin, että teen ihan oikein. Löysin uuden idolinkin, taideyliopiston rehtorin Tiina Rosenbergin. Se sanoo uusimman NHL:n haastattelussa mm. näin:

"Ajattelen, että koskaan ei saa olla liian kiintynyt kotiin. Jos haluaa oppia asioita, sun täytyy lähteä ja oppia liikkumaan. Sillä on oma hintansa. Menestykseen elämässä, jos sitä hakee, pitää olla kunnianhimoa ja energiaa. Suuri maailma ei oo niiden ihmisten juttu, jotka sanoo, että voi ilmaista asioita vaan äidinkielellään."

-Tiina Rosenberg, NHL 2/2013

Asennemuija kaikin puolin ja sellainen mäkin haluan olla isona.

Siksi mä lähden liikkumaan.

PS. Tänään oli tokavika työpäivä, enkä jaksanut kuivata hiuksia.

Reasons to stay alive

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

{Click the images for sources}

 

 

Aika moni ylläolevista syistä päätyisi omallekin listalleni.

 

Ehdottomia lemppareita ovat art to see & create, lips to kiss sekä 7 billion people you haven't met.

Listaan lisäisin ainakin: metrot, hyvät soittolistat, rauhalliset junamatkat, auringonlaskut, auringonnousut, halaukset, irtokarkkien valitseminen, vaniljapehmis, pyöräily kesäisin, keskustelut tuntemattomien kanssa hieman hiprakassa, piknikit, tanssiminen oman lempikappaleen tahtiin, onnentoivotukset, höpsöt tanssiliikkeet, saadut ja annetut lahjat, kohteliaisuudet, odottamattomat tekstiviestit ja puhelut, kaikki ne bändit, joita et ole vielä nähnyt livenä sekä uimaveden kylmyyteen tottuminen niin, että se tuntuukin ihan lämpimältä.

 

Ja ystävät. Entiset, nykyiset ja tulevat. Vanhat ja uudet. Ystävät ennen kaikkea, ehdottomasti.

 

Mitä sinä lisäisit?

We don't need each other now

Ajattelin vain tulla sanomaan, että hengissä ollaan! Kipeänä kylläkin, mutta elossa. Kuulostaapa nyt siltä, että olisin ollut jotenkin hengenvaarassa. Siitä ei kuitenkaan ole kyse, onneksi.

 

Kaiken tämän sohvalla makoilun jälkeen vain on noussut sellainen suunnaton halu elää. Päästä liikkumaan, tekemään, kokemaan asioita, näkemään ihmisiä.

 

Vielä minusta ei siihen ole, mutta toivottavasti pian taas.

 

Ja koska kaikesta pitää koittaa kaivaa ne hyvätkin puolet esiin, niin onpahan ollut aikaa lukea ja ajatella. Sinä päivänä -kirjan luin nopeammin kuin minkään kirjan pitkiin aikoihin. Lähinnä toki siksi, että oli aikaa, mutta se oli myös mukavan helppo- ja nopealukuinen.

 

Luin myös Jörn Donnerin haastattelun Imagesta, jossa se sanoo, että laiskuuskin voi olla hyvästä ja "kunnolla ajatteleminen on sitä, että ihminen on yksin ajatustensa kanssa". Toisaalta se sanoi myös, että elämän tarkoitus on eläminen.

 

Ja niinhän se on onkin, hitto vie! Me ei todella tarvita toisiamme tämän flunssan kanssa nyt enää.

 

Tekisi niin mieli tanssia, kun tätä kappaletta kuuntelee, äh! Tanssikaa siis tänään munkin puolesta, mä taidan pitää kotibileet teemukin ja villasukkien kanssa.

  

Se tulee tähän aikaan vuodesta

 

 

 

 

 

 

{Click the images for sources}

Tehdä uusia asioita.

Siinäpä oivallinen ohje tälle marraskuulle.

Ja kai elämälle yleensä, mutta jotain ekstraa kaipaa tämä henkilökohtainen inhokkikuukauteni.

Haastan siis itseni tekemään asioita, joita en ole ikinä ennen tehnyt. Edes muutaman asian. Toivottavasti se on jotain muutakin, kuin uudessa kahvilassa käyminen (ei tosin huono vaihtoehto sekään).

Samalla voisin haastaa teidätkin, kuka on mukana?

   Jukka Ässä - Uusi Maa

PS. Suloista sunnuntaita, halatkaa isiänne jos pystytte, vähintään ajatelkaa lämmöllä!

Elämä kiinnostaa

...opiskelu ei ihan aina niinkään. Ainakaan silloin, kun pitäisi oikeasti tehdä jotain muutakin, kuin istua luennoilla, haha. Onneksi nyt pientä lomaa tähän väliin, jee!

   Elämä kiinnostaa (remastered) by Pimeys

I got my heart right here

Just Reminding You by J. Astra Brinkmann

Kaikki on ok, vaikka istunkin yhdeltätoista lauantai-iltana kirjoittamassa viisisivuista raporttia ranskaksi au pair-vuodestani ja ikävä nousee pintaan väkisin.

Kaikki on ok, vaikka suurin osa valokuvista hävisi rikkoutuneen kiintolevyn myötä, huomenna on taas töitä ja päätä särkee.

Kaikki on ok, koska elämä on kivaa ja uudet ideat innostavia, ihmiset ihania ja lähikaupasta sai vesimelonin kahdella eurolla.

Joten elämä: just let me motherfucking love you.

One day like this

 

Heräsin klo 09:00 ja ihme kyllä en torkuttanut, vaan nousin heti sängystä huonosti nukutun yön jälkeen. Huonosti nukutun, koska illalla alkanut outo selkäkipu hankaloitti kyljeltä toiselle kääntymistä ja selkään sattui vielä aamullakin. Tyhmää.

Teevesi kiehumaan, hampaittenpesu, naamanpesu ja muut semmoiset perus aamutoimet. (Kiva toi spooky eye...)

 

Ois sen voinu pedatakin, mutta äh kuka jaksaa.

 

Miniaurinkokylpy naamalle parvekkeen ovensuussa, ohiajavat autot vähän häiritsee harmoniaa.

 

Aamupalaksi: sitruunalla maustettua vettä, vihreää chai-teetä, voideltuja hapankorppuja ja turkkilaista jogurttia säilykepapaijapalojen kera (joita muuten maistoin ekaa kertaa, oli ihan ok-hyviä, harmi että ne on sokeriliemessä).

 

Sillä välin, kun tee jäähtyy, meikkaan naaman kuosiin ja sitten juon teen fiilistellen hyvää musiikkia. Sitten tiskaan kaikki kerääntyneet likaiset astiat, koska niitä on jo aikamoinen määrä.

 

Valikoin vaatteet päälle, kriteerinä "tänään haluan laittaa housut". Sitten pitääkin saada hiukset jotenkin, onneksi pesin ne edellisenä iltana, eli harjaus ja jakauksen puolen päättäminen riittää. Etuhiukset kiepautan pinneillä kiinni ja valmista on. Myöhemmin ajattelen, että ois sittenkin pitäny laittaa kiinni koko tukka.

 

Kello onkin jo melkein puoli kaksitoista ja tulee kiire pakata, koska lähden iltapäivällä Jyväskylään. Oon supernopea ja saan pakattua vartissa, huh!

 

On niin lämmin, ettei tarvitse sukkia, jes!

 

Klo 12-14 lukupiiri yliopiston päätalon Alakuppilassa. Tehdään lukupiirinä kansainvälisen politiikan perusopintoihin kuuluva Toinen maailmanpolitiikka: 10 käsitettä feministiseen kansainvälisten suhteiden tutkimukseen. Tällä kertaa vuorossa luvut Rauha sekä Turvallisuus.

 

Olen asemalla vähän turhankin hyvissä ajoin, onneksi. Korjausmiehet säätää jotain lippuautomaattien luona, joten käyn ostamassa lipun tiskiltä.

 

Matkan maisemia ehkä jostain Jämsän seuduilta.

 

Junailu on kivaa mutta vähän tylsää jos matkustaa yksin, onneksi on musiikkia ja Pikku Prinssi ranskaksi.

 

Perillä Jyväskylässä! Äiti hakee onneksi asemalta ja kotona odottaa pikkusiskon valmistama päivällinen. Aamupalan jälkeen söin vain omenan junassa, eli nälkä on kova. Ruokaaaa!

 

Muut lähtee kauppaan tai kuka mihinkin ja saan lukea rauhassa päivän sanomalehden teen ja manteleiden kera.

 

Sarjakuvat pitää kans lukea aina!

 

Kello on tuon verran ja katossa kiva valoilmiö. Vähän tylsää, päätän lukea vielä viime perjantaisen Nyt-liitteen.

 

Kappas! Mutta tästä on siis kyse!

 

Avaan telkkarin, mutta sieltä ei tule mitään kiinnostavaa. En osaa enää katsoa telkkaria "turhaan", koska en omista sellaista Tampereella. Katson netistä vaan ne tietyt ohjelmat, joista tykkään.

 

Huh, onneksi porukat palaa kaupasta ja pääsen purkamaan kauppakassit.

 

Sitten auttelen pikkuveljeä ruotsinläksyissä, vaikkei näillä taidoilla paljon autella...

 

Päätän lähteä tämän veijarin kanssa lenkille.

 

Päivän suosikkibiisi!

 

Koiranulkoilutusvaatteet päälle siis ja menoksi!

 

Teen vähän vahingossa kunnon leikkipuisto-tourin ja kuljen veturipuiston, laivapuiston (onko se edes sen niminen?) ja hattivattipuiston (jota ei enää kyllä ole) ohitse.

Katson puolella silmällä uutisia ja urkkiruutua (=Urheiluruutu), niiden jälkeen alan seuraamaan kakkosen Känni-iltaa mandariinin ja ruusunmarjateen kanssa. Kiroilen mielessäni joidenkin puheenvuoroille. (Ja Päivi Räsänen kännissä 12-vuotiaana, herranjestas!)

Suihkuun!

Ja sitten Känni-illan takia missattu Iholla-jakso netistä ja muutaman blogin pikainen lukeminen. Ehkä myös piipahdus Facebookissa ja Tumblrissa, mutta väsyttää liikaa, joten nukkumaan!

Sellainen oli minun päiväni 15.5.2012.

PS. Psst, katsokaapa tämä! Plus tässä vielä linkki tuohon projektiin, jos muistit kuvata!