Tristesse/Joie

Leikittelin mielessäni, miltä Ranskavuoteni olisi näyttänyt Instagramissa, ja siitä se ajatus lähti... Kaikki ranskapuhelimella otetut kuvat eivät sopineet neliöön, joten jätin ne suosiolla alkuperäiseen muotoonsa.

Mukaan laitoin myös musiikkia, jota kuunnellessa ajatukset karkaavat aina Ranskaan.

Aika lailla kokonainen vuosi siinä meni, ennen kuin lakkasin ikävöimästä joka solullani takaisin. Kaipaus tietysti pysyy, mutta enää en hingu takaisin nythetipaikalla. Lähes päivittäin kuitenkin jokin asia muistuu mieleen ja pistää hymyilyttämään. Välillä kaikki tuntuu katkeransuloiselta unelta.

Jos joku haluaa lukea au pair-vuoteni aikaisia höpötyksiä, kannattaa selailla arkistoja vuoden 2010 syyskuun alusta vuoden 2011 heinäkuun loppuun asti. (En tiedä oikeasti, kannattaako, mutta jos jotakuta hassua vaikka kiinnostaisikin, heh.)

#france #aupair #paris #besttimeofmylife

PS. Niin, ja jos joku haluaa seurata ihan oikeaa Instagramiani, löydyn sieltä nimimerkillä @bisousroosa (seurata voi tosiaan myös ihan tietokoneenkin kautta nykyään, jos niin mielii!)

Trying to save the youth without putting your shoes on

 

Tasan yksi vuosi ja yksi päivä sitten kiivettiin Essin kanssa katselemaan Lontoota kukkulalle, juuri ennen kuin lähdin junalla takaisin Pariisiin.

Juna-asemalta ostin hätäisesti Ellen tai vastaavan ja pahaa suklaata, koska en ollut aiemmin tajunnut hankkiutua lopuista punnista eroon.

Huomenna tulee tasan vuosi siitä, kun palasin Suomeen Ranskasta. Jätin taakse au pair-elämän sekä Saint-Leu-La-Forêt'n ja Pariisin kadut, joille palaan vielä mielessäni useita kertoja viikossa. En enää kuitenkaan useita kertoja päivässä, niin kuin aluksi.

Aika on jo kullannut monia muistoja ja paljon on varmasti päässyt unohtumaan.

Käyn edelleenkin jonkinlaista sopeutumistaistelua Tampereen kanssa, mutta on täälläkin ihan hyvä olla. Kun pitää mielessä, että aina pääsee poiskin.

Koska tiedän, että jossain vaiheessa kutsuu taas ulkomaat.

Ja silloin on taas aika haikailla Suomeen.

Lähteä kun pitäisi jäädä, jäädä kun pitäisi lähteä

Mun pitäis niin olla nukkumassa. Mun pitää herätä samaan aikaan kuin menin eilen nukkumaan. Ja siihen on reilu pari tuntia. Oon vaan pakannut ja pakannut ja on satanut ja satanut.

Kuuntelen Adelea ja lakkaan kynsiä. Nukun sitten kai junassa matkalla Lontooseen.

 

Mun Ranskavuoteen mahtuu ainakin kolme Suomivuotta, niin paljon on tapahtunut. Je ne regrette (presque) rien. Viikon päästä oon jo Suomessa.

Olenko valmis?

 

Scandinavian Music Group - Valmis

You gave to me all I know I will stay here I will not go

Saanko sanoa vielä kerran, kuinka parasta on, kun talo on tyhjillään? Voi kutsua ystävän kylään ja jumittaa aamuyöhön asti viinin virratessa, illallistaa romanttisesti kynttilän valossa, nauttia toisen rajoittamattomasta Spotifysta ja lisäillä kappaleita vuorotellen soittolistaan nimeltä "ranen ja mäyrän parhaat". Tänä aamuna Mäyrän (a.k.a. Märskin a.k.a. Märtsiboin a.k.a. Lauran) lähtiessä seitsemän jälkeen töihin ajattelin nukkua vielä hetken ja sitten mennä juoksemaan. Alkoikin ukkostaa ja nukuin sitten vielä hetken lisää. Isä soitti, että mulla on opiskelupaikka Jyväskylässä. Pelkään, että käy niin, että pääsen vain Jyväskylään, kun halusin mihin tahansa muualle kuin Jyväskylään. No, viikon päästä selviää.

 

Mullakin on nyt vihdoin kesäloma! On ollut tosi hassua ajatella, että Suomessa ihmiset on olleet kesälomalla (tai no ketkä nyt lomalla ja ketkä kesätöissä, mutta kuitenkin) jo vaikka kuinka kauan. Nyt on jo melkein heinäkuun puoliväli, kesähän on kohta ohi, hei mitä ihmettä! Ranskaperhe lähti kesäloman viettoon lauantaina, hyvästelyt sujui hämmästyttävän sujuvasti. On hyvä tietää, että on aina tervetullut kylään. Paul (se 8-vuotias) suunnitteli lähtevänsä mun mukana Suomeen ja antoi halauksia viimeisen kuukauden ajan joka toinen sekunti. On aika surullista, kuinka nopeasti lapset unohtaa.

Beat boxaus kuulosti mahetsulta (mellevältä, muikeelta, mistä mä tämmösiä sanoja nappasin?) maailmanmestareiden (ne on ranskalaisia, en tosin tiedä minkä vuoden mestareista oli kyse..) suusta/kehosta. Ei voinut olla hymyilemättä. Toisena päivänä lopulta mentiin elokuviin (Omar m'a tuer), sen jälkeen ei hymyilyttänyt.

Oon juonut litroittain teetä, syönyt liikaa omatekemää briochia, kuunnellut Spotifyn kuunteluajan loppuun ja yrittänyt löytää majoitusta Lontoosta. CouchSurfing houkuttaa, mutta saa nyt nähdä. Suunnittelin turistoivani hulluna viimeisen kokonaisen Pariisiviikon kunniaksi, mutta eilisen suurin saavutus oli kaupassa käynti ja tänään en ole edes käväissyt ulkona. Siellä sataa ja mä oon lomalla!

 

Se on siinä, mun kesäbiisini tälle kesälle:

Bombay Bicycle Club - Shuffle

Start something new that you know where you want to go

En tiedä, onko jo vähän myöhäistä antaa vinkkejä au pair-perheen etsimiseen, mutta toisaalta, kaikki tulokset kouluunpääsemisistä ei ole vielä tulleet, joten ehkä potentiaalisia "voisin ehkä lähteä au pairiksi"-ehdokkaita löytyy. Mulla ei ole kuin oma kokemukseni (ja mitä oon muilta au paireilta kuullut), mutta kuitenkin. Eli jos teillä on jotain kysyttävää au pair-asioista, niin KYSYKÄÄ ihmeessä! (Aloitin jo tekemään listaa, mitä kannattaa ottaa huomioon, mutta katotaan nyt ensin löytyykö kiinnostusta ja kysymyksiä!)

 

Two Door Cinema Club - Kids

It's looking like a beautiful day

Tasan viikko sitten perjantaina The Head And The Heart livenä, ah. Laulajan ääni, hunajaa korville.

Viinittelyä Sacre Coeurin portailla, tarkoituksena lähteä viimeiseen junaan. Maria puhui ympäri ja seikkailu jatkui Marian kämpille saapumiseen saakka.

Seuraavan päivän hirveääkin hirveämpi olo ja Mäyrän odottelua. Oli babysittaus, onneksi Mäyrä myös yövieraana. En tiedä, oliko Les Triplettes de Belleville paras valinta siihen mielen- ja olotilaan, kai se oli yhtä sekava.

Sunnuntaina herätys kuudelta ja bussikuljetus Arrasiin lähti lopulta kaiken säädön jälkeen. I Blame Coco, Elbow (♥), PJ Harvey, Cold War Kids (paras!), Portishead ja Coldplay tuli nähtyä ja kuultua.

Aurinkoa, pari kivaa tyyppiä, keikkoja, sopivasti juomista ja syömistä, mitä sitä muuta festareilla tarvitsee? (Sen, ettei ajattele seuraavan päivän työpäivää ja muutamaa hassua tuntia, jotka ehtii sitä ennen nukkua.)

Elbow - One Day Like This

PS. Tänään on viimeinen työpäivä, kuinka outoa? Huomisen jälkeen en tiedä, milloin näen noita lapsia seuraavan kerran, näenkö ikinä.

PPS. Saa tänne kommentoidakin!

L.I.F.E.G.O.E.S.O.N.

 

Tosiaan, elämä jatkuu, vaikka Peve lähtikin keskiviikkona. Kai se on pakko raahautua Ouluun sitten elokuussa, no sopiihan se!

 

Eilen oli erittäin paha ketutuspäivä. Tai no aamupäivä oli ihan ok kun käytiin Mäyrän kanssa shoppailemassa suruumme, mutta loppupäivä, argh. Tuli taas muistutus kuinka lapsellisia ihmiset voi olla, pysytelkää vaan keskenänne leikkipuistonounout, mua ei vois vähempää kiinnostaa. Je m'en fiche.

 

Onneks kaikkea kivaa tiedossa, sunnuntaina mm. Coldplay livenä! Meen tänne sunnuntaiksi. Lauantai-sunnuntai ois ollu täydellinen, mutta mulla on la töitä. Harmittaa kyllä, että jää The National ja Two Door Cinema Club väliin, mutta näen kummiski Cold War Kidsin ja hei, Coldplayn.

 

Ja ennen Suomeen palaamista vielä London calling! On elämä sittenkin aika hitsin kivaa!

Käytiin tiistaina lounastamassa superkivassa kasvisravintolassa. Oli hullun helleaallon toinen päivä ja itse kullakin oli ehkä takapuoli märkänä, mutta ruoka oli herkullista. (Mikäli jotakuta kiinnostaa, niin Le Potager du Marais, 22-24 Rue Rambuteau, 75003 Paris. Ihan Centre Pompidoun vieressä!)

Törmäsin tähän ihan sattumalta yks päivä, kuunnelkaa miten toi yleisö laulaa mukana alusta loppuun!