blog goals: making someone feel a little less sad

Click the images for sources

 

"You, with your hands full of Earth and your head full of rainfall. How many hearts do you hold in your own?"

-Shinji Moon, The Anatomy of Being

>>>

Olen ollut vähän hukassa tämän blogin kanssa.

(Ja ehkä vähän muutenkin, muttei nyt mennä siihen.)

On tullut jotenkin yhtäkkinen halu suojella itseä, käpertyä jonnekin näkymättömiin. Olla kertomatta mitään mistään, olla vaan.

Ja olen miettinyt, että mitä hittoa, mitä järkeä tässä on, mikä tämän tarkoitus on, miksi tämä on olemassa?

Itselle musiikki, kauniit kuvat ja kauniit sanat ovat aina olleet pakopaikka silloin, kun maailma on tuntunut liian pahalta paikalta olla ja elää. Ja sitä ne ovat edelleen.

En ole koskaan havitellut ammatti-/kaupallisten bloggaajien joukkoon, se ei ole koskaan tuntunut omalta jutulta.

Mulle riittää, että on olemassa tämä oma pieni palanen internettiä, joka on kokonaan mun. Vaikka tavallaan ei ole, koska vaikka kaikki määräysvalta onkin minulla ja vaikka kuinka tekisin tätä vain itselleni, teen tätä myös vuorovaikutuksen toivossa, teille.

Ja ehkä jossain olen onnistunutkin, sillä vaikka kommentteja ilmestyykin aika harvoin, niin silti täällä käy päivittäin satoja ihmisiä, mikä on jollekin ehkä pieni luku, mutta mulle aivan käsittämätön.

Joten kyllä, aion jatkaa edelleen. Tehdä ja julkaista sellaisia juttuja, jotka tuntuvat itsestä hyvältä, silloin kun siltä tuntuu. Jakaa hyvää musiikkia, kauniita kuvia ja lauseenpätkiä usein aika monimutkaisesta ajatuksenjuoksusta.

Jos se vaikka saisi jonkun ihmisen siellä tuntemaan itsensä vähän vähemmän surulliseksi tai yksinäiseksi ja maailman tuntumaan hetken hieman kevyemmältä, kestettävämmältä.

Kiitos, ootte parhautta.


(Otsikko: XX)

Ajat ja paikat

Ajat ja paikat ovat kummallisia. Jollain tapaa niillä kuitenkin yrittää jaotella elämäänsä. Saada selkoa, laittaa järjestykseen.

Edelleen ajattelen elämääni ennen ja jälkeen Ranskan au pair-vuoden. Se on ollut se minun elämäni Suurin Mullistus tähän mennessä. Siitä kaikki alkoi, tavallaan.

Ja kuitenkin on pienempiä tapahtumia ja lyhyempiä ajanjaksoja. Luettelisinko kaikki paikat, joissa olen joskus käynyt? Kuuba, New York, Tallinna, Eskilstuna, Pariisi, Kuopio, Berliini, Nurmijärvi, Granville, Kajaani, Tadoussac, Rogersville, Tunisia, Saint-Leu-La-Forêt ja niin niin monta muuta. Jokainen hetki ja paikka on muokannut minusta minut.

Jostain syystä arvotamme pidempikestoista aikaa lyhyemmän sijaan. Yhdeksän kuukautta Montrealissa painaa vaa'assa enemmän kuin viisi päivää Lontoossa, mutta sitäkin enemmän 19 vuotta Jyväskylässä.

Ja silti yhdessä ohikiitävässä hetkessä rekan kyydissä jossain päin itäistä Kanadaa eteen tulee vuori nimeltä Sugarloaf Mountain ja muistan taas, miksi rakastan elämää ja maailmaa.

Ja lentokoneessa Detroitiin isä sanoo malttamattomalle lapselleen, että hang on there, peanut.

Ajatellaan, että aina pitäisi mennä jonnekin kauas ja tuntemattomaan, kokea kamalasti kaikkea ja siellä se kaikki jännittävä tapahtuu. Ja usein tapahtuukin. Siksi haaveilen kaukomaista ja lentolipuista ja lämpimästä tuulesta kasvoilla. Mutta joskus riittää vähempikin. Itselle tuntematon kaupunginosa tai naapurikylä. Sukulaisten kesämökki Savossa.

On niin helppo pysyä paikallaan, mutta toisinaan se tuntuu kauhistuttavalta. Koti on oma turvapesä, mutta niin monesti tekee mieli heittäytyä tyhjän päälle, hankkiutua eroon kaikesta omaisuudesta ja vain lähteä. Olla vapaa.

Niin monta ihmistä ja niin monta tarinaa. Haluan kuulla niistä mahdollisimman monta. Haluan, että oma tarinani on vaiheikas ja runsas, ei junnaava ja tasapaksu.

"Tien päällä minulla vain on jollain perimmäisellä tavalla rauhallisempi olo. Onnea ei välttämättä ole sen enempää kuin kotona, mutta se tuntuu kattavan jotain oleellisia kohtia.

Tiedän, että vastakkainasettelu kodin ja maailman välillä on hyvin keinotekoinen. Ihan samaa elämää tämä kaikki on. Ehkä kyse on ennemminkin rajasta paikallaan pysymisen ja liikkeessä olemisen välillä.

...
 
Rutiinien keskellä tuntuu, että hukkaan jotakin ainutlaatuista, jätän mahdollisuuksia käyttämättä, tyydyn liian vähään."

Oikeastaan kaiken mitä haluaisin sanoa, kiteytti täydellisesti taas seikkailulla oleva kaimani Roosa tekstiinsä Kunnes mieli muuttuu, lukekaa se siis.


Ja minä yritän hetkeksi pysähtyä ja olla tässä ja nyt, mutta seuraavaksi aion olla myös siellä ja tuolla, missä milloinkin.

Look after yourself

Anonymous said: but how do you learn to love yourself and not to rely on others?

gvmma: It’s difficult. I still don’t know how I did it. I think I just started to make art I liked, I dressed how I liked, I made myself who I wanted to be. I looked to lots of my female heroes (artists and friends) and I actively loved them and aspired to be like them / began to love myself. I just looked after myself.


Niinpä, eipä se olekaan helppoa. Hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja olla välittämättä muiden mielipiteistä. Paljon helpompaa on vertailla ja kadehtia. Mutta kuinka tuhoisaa ja musertavaa sellainen onkaan; ajatella, että kaikki muut ovat itseä parempia, fiksumpia, kauniimpia, hauskempia, kivempia ja kaikin tavoin parempia ihmisiä.

Väittäisin kuitenkin, että jos pyrkii teoissaan hyvään, ei voi olla olematta hyvä tyyppi. Väittäisin myös, että kun alkaa nähdä hyvyyden muissa, alkaa sitä nähdä itsessäänkin. Siksi kannattaakin haalia ympärilleen ihmisiä, jotka inspiroivat, joiden tekemisiä ja olemusta ihailee ja jotka antavat ja ottavat energiaa sopivassa suhteessa.

Idoleita ja henkilökohtaisia ihanteita saa olla, kunhan muistaa, että kukaan ei ole täydellinen (ei, ei edes Beyoncé), koska se on täysi mahdottomuus.

Aika harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät koskaan, ikinä, epäilisi itseään ja omia kykyjään. On ihan tavallista peilata itseään muihin, mutta ei kannata antaa muiden menestyksen lannistaa. Ei se ole sulta pois.

Ja kannattaa muistaa, ettei me koskaan olla valmiita. Koko elämä on yhtä opettelua ja itseen tutustumista. Kasvaminen ja aikuistuminen on jatkuvaa liikettä ja muutosta.

Enkä todellakaan väitä, että olisin itse jotenkin figured it all out, valaistunut tai millään tapaa pätevöitynyt neuvomaan muita. Mutta tämmöisiä oon pohdiskellut tässä. Ja mulla jos kenellä on hetkiä, kun samaistun vaikkapa tähän Kafkan ajatukseen täydellisesti ja tunnen itseni turhimmaksi olennoksi maan päällä. Mutta yhä useammin tuollaisina hetkinä osaan nähdä tilanteen huvittavuuden ja muistuttaa itseäni, kuinka hemmetin hyvin asiat mulla oikeasti onkaan.

Että ehkä mä oikeasti oonkin ihan hyvä tyyppi.

(Tai sitten kaikki on vaan mun omaa harhakuvitelmaa, in which case, älkää kertoko mulle!)

Joten, sanonpa vielä, jos kukaan ei ole tätä hetkeen sanonut:

Sä oot hyvä tyyppi.

Arvokas ja rakastettava juuri tuollaisena.

(Vaikka tiesitkin sen jo, etkä oikeasti edes tarvitse ketään sitä sulle sanomaan! Sinä itse riität.)

Ylämäistä ja alamäistä

Sain hetki sitten puolituntemattomalta ihmiseltä postikortin välityksellä yhden osuvimmista luonnekuvauksista koskaan.

"Sä vaikutat onnelliselta ihmiseltä. Joka luottaa elämään, mutta toisaalta luottaa myös siihen, että omilla päätöksillä on vaikutusta omaan onnellisuuteen."

Sellainen mä oon.

Luotan elämään, toisinaan ehkä liiankin paljon.

Ja se luottamus saa mut tekemään ja menemään ja kokeilemaan ja uskaltamaan.

Ja silti mulla on päiviä, joina en halua nähdä yhtäkään ihmistä, tunnen itseni  tuhannen luuseriksi ja aivan elinkelvottomaksi roskaksi.

Ja olen alkanut arvostamaan niitä päiviä jollain kierolla tavalla. En pitämään niistä, en todellakaan, mutta oppinut katsomaan niitä siltä kantilta, että niitä vain sattuu olemaan, oli elämässä millainen tilanne tahansa. Oli kaikki todella hyvin tai ei-niin-hyvin. Toisinaan sitä koittaa parantaa olotilaa katsomalla vaikka jonkin hyvänmielen elokuvan, useimmiten ei vain jaksa ja miettii, että vitut, nyt sitä vaan vellotaan tässä paskassa vaikka mikä olisi, maataan kippuralla ja kuunnellaan sitä kaikista masentavinta ja sydäntä puristavinta musiikkia, mitä soittolistoilta löytyy.

Ja sitten niistä kuitenkin selvitään. Ihan joka ikinen hemmetin kerta.

Yleensä kunnon yöunet riittävät, joskus tarvitaan myöskin tekstiviesti tai soitto, että tämmöistä tapahtumaa ois tänään tiedossa, monelta nähdään? Äläkä nyt taas oo myöhässä, jooko? (Vaikka ei ne koskaan sitä ääneen sanokaan, ajattelee vaan.)

Ja ehkä mä olen vain liian etuoikeutettu ja omaan liikaa aikaa ajatellakseni kaikkea tällaista. Ehkä joo, mutta pointti oli se, että on ihan tavallista, että toisinaan tuntuu ihan kamalalta.

This too shall pass. This too shall fucking pass.

Sekavaa pohdintaa, tai: Go, do & be awesome

Elämme hämmentäviä aikoja, ystäväiseni.

Muistatte ehkä, kun väitin, että kaikki on nyt selvillä ja tiedän, mitä haluan?

No, nyt en enää ehkä tiedäkään.

Koko täällä vaihdossa olon ajan olen tuntenut kummallista, kaihertavaa kaipausta Suomeen. Sellaista, jollaista en tuntenut kertaakaan Ranskassa ollessani. Vaikka aika täällä on ihan hurjan ihanaa, käyn ajatusleikkejä mielessäni, kuinka kivaa onkaan sitten kun taas palaan kotimaahan.

Nyt kun sitten oikeasti pitäisi jo alkaa miettiä paluuta, en enää haluaisikaan lähteä.

Luulin, että näiden kanadakuukausien jälkeen olen taas tyytyväinen Suomeen.

Ja ehkä mä olenkin, ehkä tämä on vain sitä ainaista jossittelua.

Mutta sen tiedän, että jonkin on muututtava.

Tarvitsen jonkinlaisen uuden alun. Puhtaan pöydän ja mitä näitä nyt onkaan.

Hetki sitten näitä tuntoja ystävälleni purkaessa, kuinka pari kuukautta sitten olin niin varma kaikesta, vastaus oli: "Yeah, and then we went to Cuba."

Niinpä. En nyt sano, että elämän tulisi olla yhtä lomamatkaa, koska ei se millään ole mahdollista. Mutta elämä voisi olla myös niin naurettavan helppoa. On tietysti kaikki tylsät realiteetit, raha, opiskelu ja niin edelleen.

Tiedostan toki, että olen etuoikeutettu kakara, mutta maailma on niin auki ja täynnä mahdollisuuksia, että sitä on melkein mahdotonta käsittää.

Ehkä ei pitäisi suunnitella liikoja, eihän sitä ikinä tiedä, mitä tapahtuu ja missä on vuoden tai kolmen päästä. Eikä yksi valinta tarkoita, ettei voisi vaihtaa suuntaa ja tehdä uutta valintaa. En usko, että on olemassa edes vääriä valintoja. Tai ainakaan lopullisia (jos nyt ei puhuta kuolemasta ja sen sellaisesta). Yleensä ne lukot on olemassa vain oman pään sisällä.

Siispä, mene ja tee.

Ole mahtava.

(Ja välillä myös ihan surkea, sekin kuuluu asiaan.)

Kuulumisista ja onnellisuudesta

Tänään haluan jakaa teille muiden ajatuksia, joista itse pidin kovasti.

Tällä hetkellä Australiassa seikkaileva Mangomalen-Roosa kirjoitti hyvin siitä, kuinka yhteydenpito ystäviin kaukana ilahduttaa. Itse en ole niinkään huolissani, vaikken ole kuullut joistain tyypeistä moneen kuukauteen, sillä tiedän, että kun haluan, voi heihin ottaa yhteyttä milloin vain. Mutta mikään blogi tai Instagram tai mikälie ei koskaan tule voittamaan kysymystä mitä sulle kuuluu, koska oi voi, kuinka pieni osa elämästä tänne ajauutuukaan.

"Mutta juuri se arki on kiinnostavaa. Kaikkein parasta on kuulla pieniä juttuja, kuten että ystävä osti uuden villapaidan, tapasi baarissa komean poitsun ja makasi sohvalla koko viikonlopun. Koska silloin tuntuu, että en ole joku etäinen hahmo, jolle voi kertoa vain suurista saavutuksista.

Minä olen ihan sama minä, vaikka eläisinkin 15 000 kilometrin päässä. Siksi haluan pysyä kärryillä, mitä teille kuuluu."

Stella taas pohti onnellisuutta ja kuinka se on aivan omasta asenteesta kiinni.

"Ei kenenkään elämässä ole taikaa sen enempää kuin muiden, toiset vaan näkevät sitä enemmän."

Saralta sain keveyttä ajatuksiin; If it feels light, it's right.

"Keveys tuntuu vapaudelta. Se tuntuu raikkaalta ja innostavalta, lempeältä ja lämpimältä. Ei tarvitse jännittää tai murehtia mitään."

Onnikantuomien toinen Annoista kirjoitti oivasti hyvinvoinnista.

"Usein on vain niin paljon helpompaa syyttää olosuhteita omasta kurjasta olosta, kuin ottaa itse vastuu omasta hyvinvoinnista ja alkaa tehdä asioita, jotka saavat sinut voimaan hyvin."

Ja Eevan sanoja mietin, kun en ole vieläkään saanut aikaiseksi kasata sängyn kehikkoa, vaan olen nukkunut patjalla lattialla jo kuukauden päivät. Mitään muita huonekaluja en myöskään vielä omista uudessa huoneessani. Tosin vaatteet olisi kiva saada jo pois matkalaukusta, mutta kaikki aikanaan. Saatan tarvita muutaman asian elämää helpottamaan, mutta yllättävän vähällä sitä pärjää aivan mainiosti.

"Estetiikka on tärkeää, muttei läheskään yhtä tärkeää kuin hauskanpito."

Miksi olen feministi

Kyllä, identifioin itseni feministiksi.

Koen sen hyvinkin isoksi osaksi identiteettiäni, katson maailmaa ja etenkin populaarikulttuuria ikään kuin feminististen lasien läpi jatkuvasti. Ja silti hieman arastelen kirjoittaa siitä, etenkin suoraa käsitettä käyttämällä.

Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa. Koska koen asian tärkeäksi ja koska haluan ja voin sen tehdä!

Viimeisin innoitus taisi olla Jeminan kirjoitus "Gallup, tai: Oletko feministi?", josta löytyy hyviä vastauksia, suosittelen lukemaan sekä itse jutun että kommentit!

Harmittavan monelle sanasta feministi tulee yhä vain mieleen karvainen, siilitukkainen rintaliivien polttaja-lesbo, joka vihaa miehiä.

Huoh.

Mulle feminismi edustaa paitsi pyrkimystä tasa-arvoon, ennen kaikkea se edustaa vapautta ja oikeutta. Vapautta ja oikeutta olla juuri se, mitä haluaa ja tehdä, mitä haluaa (itseä ja toisia vahingoittamatta). Vapautta ja oikeutta määritellä itse itsensä. Sukupuolesta riippumatta.

Mun näkemys feminismistä on hyväksyvä ja avoin, ei syrjäyttävä tai poissulkeva.

Mä haluan maailman, jossa ihminen kohdataan ensisijaisesti ihmisenä; ei sukupuolena, ihonvärinä tai seksuaalisena suuntauksena.

 

Mä haluan maailman, jossa on ihan yhtä ok meikata tai olla meikkaamatta, sheivata tai olla sheivaamatta, käyttää minihametta tai peittää pää huivilla, harrastaa yhden illan suhteita tai olla harrastamatta. Oli mitä sukupuolta tahansa.

Mä haluan maailman, jossa jokainen voi rauhassa kulkea yksin kotiin pimeällä pelkäämättä ilman, että teeskentelee puhuvansa puhelimessa tai pitää kotiavaimia sormien välissä mahdollisena aseena itsepuolustukseen.

Mä haluan maailman, jossa opetetaan "älä raiskaa" sen sijaan, että sanotaan "älä tule raiskatuksi".

Niin kauan, kun sukupuoltaan korjaavat pakkosterilisoidaan, kun poikaa katsotaan kieroon, jos se haluaa leikkiä nukeilla, kun homo on yleinen haukkumasana, kun hyväksyttävä selitys mihinkään on "no pojat nyt vaan on poikia", niin kauan kutsun itseäni feministiksi.

Niin kauan, kun meillä on käsitteitä, kuten slut-shaming, victim blaming ja rape culture, niin kauan kutsun itseäni feministiksi.

Koska mua itkettää, että joku 16-vuotias todella sanoo: "I am actually scared of being a female".

Feminismi ei ole yhtenäinen aate, vaan pikemminkin kokoelma erilaisia liikkeitä. Katsoisin kuitenkin, että kaikkien tavoitteena on tasa-arvo. Päämäärä siis melkolailla sama, keinot hyvinkin vaihtelevat. Kaikki feministit eivät ajattele kaikesta samalla tavalla, siksi on tärkeää pitää keskustelua yllä.

Mielestäni Tavi Gevinson sanoo aika hyvin, että "Feminism is not a rule book, but a discussion, a conversation, a process." And I'm still figuring it out, too!

Tykkään hirmuisesti lukea (lähinnä tuppaavat olemaan ruotsalaisia) blogeja, joissa feminismi on aihe siinä missä uusi ripsiväri, keksiresepti tai elokuvasuositus. Esimerkkeinä nyt vaikka Hannan HanaPee tai Sandran Niotillfem tai Linn Wiberg.

Flora kyseli juuri blogissaan lukijoilta, miksi he ovat feministejä ja aika monen vastauksen olisin hyvin voinut kirjoittaa itsekin (Hälsningar från feminister 1, 2, 3; esim.: "I'm a feminist because so many of my girlfriends think they're too fat. What's inside your brain has to be more important than how you look." tai "För att servitören igår gav mig en cola light och min pojkvän en vanlig även fast vi båda beställde vanlig cola bara.")

Olen feministi pienten ja isojen asioiden takia, kuten Julia kirjoittaa. Inspiraatiota sain myös tästä Mariellin kirjoituksesta. (Kääntää voi esim. täällä!)

Nyt olisi mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia! Mitä feminismi teille merkitsee? Oletko feministi?

Saa myös vinkata, jos tietää hyviä, aihetta käsitteleviä blogeja tai muuta aiheeseen liittyvää kiinnostavaa luettavaa/katsottavaa/kuunneltavaa yms.!

PS. Mainittakoon vielä EverydaySexism ja pari näppärää testiä, joilla voit testata oletko feministi: klik ja klik.


Pic/gif sources: 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7.