Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit

22.11.2012

I'm feeling good as new

new_hair

Kävinpä sitten viime perjantaina pätkäisemässä hiuksia hieman lyhyemmäksi! Unohdin ottaa minkäänlaista ennen-kuvaa, mutta täältä näkee suurin piirtein, kuinka hurjan pitkiksi ne olivat jo ehtineet kasvaa. Harmi vaan, että latvat olivat semmoista kuivaa heinäkasaa, että harvoin niitä pystyi pitämään aukinaisina. Nuttura oli kova sana. (Ja on edelleen, kunhan keksin miten näiden kanssa kikkaillaan. Valkin tai sukan kanssa ehkä?)

Uusien hiusten kanssa on aina aluksi hassua, kun ei oikein tiedä, miten ne käyttäytyy. Ennen tiesi tasan tarkkaan mihin suuntaan ja miten niitä kannatti kieputtaa saadakseen hyvän nutturan, nyt tuntuu, ettei nämä tahdo asettua kiinni oikein mitenkään. Mutta tykkään näistä kyllä kovasti, ihanan sileät ja pehmeät eikä takussa ollenkaan. Ja niin helpot, oih!

Ja on se vaan hassua, miten sellainenkin asia, kuin hiusten leikkaaminen vaikuttaa omaan olemukseen ja olemiseen. Tuntuu, kuin kaikki vaatteetkin näyttäisi nyt erilaisilta. Itse en ole koskaan ollut värjäilijätyyppejä, mutta ehkä sen takia niin monet värjäilee hiuksiaan, vaihtelun vuoksi, hmm. 

moustache

Ja näin pään karvoista puhuttaessa (öh), pakko sanoa, että on marraskuussa ainakin yksi hyvä asia: Movember nimittäin. Koska viikset (ja parrat!) on parhaita! Lisää naamakarvahehkustusta löytyy mm. Jennin ja Jeminan blogeista.


PS. Hieman naurattaa nämä kylpyhuoneen peilin kautta puhelimella otetut kuvat, mutta menkööt nyt, eiseoonniivakavaa.

14.5.2012

And with the rain in equal measure, you brought the sun to guide you through

 mustikkarahkaa
sizzles
Aurinkoisena päivänä sulkeudun pimeään elokuvateatteriin ja sateisena käyn juoksulenkillä. Yhtenä iltana syön jäätelöä ja katson Audrey Hepburnia jonkun kanssa, toisena iltana syön jäätelöä ja katson lempi tv-sarjaa itsekseni. Teen mustikkarahkaa ihan vain, koska muuten vispikerma vanhentuu jääkaappiin ja pakastelokero ei ole tarpeeksi kylmä mustikoillekaan. Enkä vahingossakaan muista pestä ikkunoita.


PS. Lukekaa Poikani Kevin mieluummin kirjana tai ainakin lukekaa se ennen kuin katsotte elokuvan, pliis.

PPS. Musiikkihuomioita: harvoin mikään yksittäinen albumi sopii juoksumusiikiksi, mutta Lapkon uusin sopii täydellisesti. Norah Jonesin uusin on täydellistä sunnuntaimusiikkia. Gossipin uusin on parempi kuin odotin, tai ainakin parin biisin diskojumputuksella lähtee aamu hyvin käyntiin. Santigoldin uusin kuulostaa M.I.A.:n pikkusiskolta, mutta ehkä juuri siksi onkin niin niin niin hyvä. Tänään kuitenkin kelpaa vain School Of Seven Bells.

12.4.2012

I move slow and steady but I feel like a waterfall

 Le Potager 014 copy2

Pieni ikuisuus sitten sain Emmasofialta tällaisen haasteen/tunnustuksen/jutun, jossa ideana on kertoa seitsemän asiaa itsestään. Musta kyllä tuntuu etten täällä muuta teekään, kuin kerron randomeita asioita itsestäni, mutta tässäpä siis muutama lisää:

1. En voi elää pitkien kynsien kanssa. Jos mun kynnet ei oo ihan lyhyet (mulle liian pitkät on jo tyyliin pari milliä sormenpäästä) niin kädet tuntuu jotenkin oudoilta ja likaisilta koko ajan. Kaikenmaailman rakennekynnet ja geelit on mulle ihan no-no. Kynsilakkaa saa ja pitää kuitenkin olla. Hauskaa tässä on se, että mun kynnet kasvaa tosi nopeasti ja on suht vahvatkin, eli saisin niitä varmasti pidettyä pitkinä, jos haluaisin.

2. Kynsien pureskelu on musta kuitenkin ihan superällöttävää, enkä onneks oo koskaan sitä harrastanut.

Père Lachaise 023 copy

3. Jumitun helposti tiettyihin biiseihin, kun teen jonkun hyvän musiikkilöydön. Repeatilla saattaa soida muutama tai vaan yksi tietty biisi useiden päivien ajan. Viimeksi taisin koko viime viikon popitella Grimesin biisejä "Genesis", "Oblivion" sekä etenkin "Vowels = Space and Time". Muistan myös erään päivän ehkä tammikuulta, kun kuuntelin aamusta iltaan ainoastaan Rihannan We Found Lovea, vaikken muuten Rihannasta yhtään tykkääkään. Mutta siinä biisissä (ja videossa!) vaan on sitä jotain. (Calvin Harris??? :---D)

4. Tästä oon maininnut aiemminkin, siis että soittolistojen teko on parasta ikinä. Mulla on Spotifyssa varmasti satoja soittolistoja liittyen juurikin tohon jumitteluun, helpointa tehdä niistä parista biisistä "soittolista" ja painaa repeatia. On mulla tietysti myös "oikeita" soittolistoja eri tilanteisiin, löytyy mm. sen nimisiä kuin "slow & steady", "mitt hjärta blöder", "sunnuntaiolo", "all of the lights" (jossa vain biisejä, joiden nimessä esiintyy sana light) sekä monta monta siivous- ja tiskausmusalistaa.

5. Jätän kaiken aina viime tippaan, pätee etenkin koulutehtäviin. Ihan sairaan ärsyttävä tapa! Seuraavan päivän koulutehtävän teen saletisti vasta edellisenä iltana, tai jopa saman päivän aamuna. Mulla on pakko olla joku deadline, ennen kuin saan mitään aikaiseksi. Älä tee mitään tänään, minkä voit tehdä huomennakin. Due tomorrow, do tomorrow.

 un jour à paris 084 copy

6. Kai tässä on pakko kertoa myös joku vähän nolo juttu, joten.. Itken vuolaasti joka kerta Sinkkuelämää-leffan (sen ekan) kohtauksessa, jossa Carrie iskee kukkapuskan Mr. Bigin päähän. En oo mikään todellinen Sinkkuelämää-fani, joka on nähnyt jokaisen jakson kymmeneen kertaan, vaan lähinnä aina jonkun jakson sieltä täältä sattumalta. Siis onhan se ihan hyvä sarja, en sitä kiellä. Sen ekan leffan omistan kuitenkin jopa ihan dvd:nä, koska sain sen joskus eurolla, kun tilasin jotain cd-levyjä muistaakseni.

7. Jos ahdistaa, niin kauniilla kuvilla (musiikin ohella) on muhun joku outo, rauhoittava vaikutus. Tumblr on ihaninta ikinä, kunhan on löytänyt samanhenkisiä seurattavia. Paljon kivempi kuin We Heart It, jossa 90 % on kuvia One Directionista ja Justin Bieberistä... Parasta on myös klikata omat arkistot auki ja nähdä vain omaa silmää miellyttäviä kuvia, eye candyyy!

+ Bonus: Mun superjännittävää elämää ja supertaiteellisia puhelinkuvia voi nyt seurata myös Instagramissa, löydyn nimimerkillä bisousroosa. Tätä on ootettu! Tai siis minä oon oottanu että se tulee myös muille kuin iPuhelimille, heheh.



Ainiin! Hitto, pitikö tässä laittaa tätä eteenpäinkin, hmm. Oon tylsä ja suosin kamuja, joten Sini ja Juuli, olkaas hyvät. Ei tää muiltakaan kielletty ole, oon varma että kovin monen blogi on erittäinkin lovely!

PS. Kuvissa ollaan Pariisissa, ensin minä oudon kulmakarvattomana ja ripsettömänä kasvisravintolassa syömässä lempityttöjen kanssa päivänä, jolloin ohut hellemekkokin liimautui takapuoleen, sitten oikeasti harmahtavia taloja lähellä Père-Lachaisea, lopuksi tyyppejä ottamassa hääkuvia kirjaston portailla.

2.3.2012

We will see when it gets warm

food

Löysin hämmentävän paljon ruokakuvia kamerasta, joten tässä nyt niitä sitten. Turkkilainen mies asui jonkin aikaa jääkaapissani, sitten tuli nälkä. Bulgarian jugurtti on silti ehkä parempaa, mutta isommat koot on erittäin jees. Kaakaota tein, koska olin ostanut maitoa leipomiseen, mutten tykkää muuten. Tosin pystyin juomaan vain puolet tuosta ja ensimmäisen keksinkin jälkeen oli jo huono olo. Kiitos viljojen vähentämisen, välillä hedelmätkin tuntuu musta liian makeilta. En mä silti karppaa, hapankorut on liian hyviä. Kielioppikirjan sijaan keskityin ehkä enemmän mustikka-banaani-rahkaan, mutta se nyt vaan maistui paremmin, heh. Padassa porisee tomaatti-linssikeitto ja kaikista keitoista tulee heti parempia kun niihin lisää kookoskermaa.

 IMG_9576 copy

Mun salkkuperhe on nyt täydellinen, kun löysin just-eikä-melkein sopivan kokoisen mun kannettavalle. Kaikki kirppareilta, ihanaa. Ja jossain vaiheessa mulla ei tainnut olla ainuttakaan mustaa laukkua, hah!

Syömisen ja kirpputorien kiertämisen lisäksi voin suositella teille:

Kirjekavereita. En ole vuosiin kirjoittanut oikeita kirjeitä säännöllisesti kenenkään kanssa, mutta nyt mulla on ainakin ranskalainen ja italialainen kirjekamu, jee! Kiitos Niotillfem-blogin, nyt kaikki täältä vaan etsimään itselleen kaveria, ainakin ruotsia pääsee harjoittelemaan ihan varmasti jos haluaa.
 
Misfitsiä. Jos oot yhtä kyllästynyt Skinsiin kuin minäkin (vaikka seuraan tälläkin hetkellä kutostuokkaria, heh) niin kannattaa etsiä jostain käsiinsä Misfits. Se on myös brittiläinen ja vähän kuin Skins jo teini-iän ohittaneille. Vaan rajumpi ja hauskempi. Älkää antako pienten yliluonnollisten vibojen häiritä (tyypit saa siistejä kykyjä myrskyn seurauksena), ne antaa vaan lisämaustetta!
 
Soittolistojen tekemistä. Ah, parasta mitä tiedän! Teen listoja muutenkin vaikka mistä, mutta soittolistat, niissä on sitä jotain. Viimeisimpänä tein kaverille viini- ja juustoiltaan sopivan listan (hih, terveisiä vaan!) ja ranskalaiselle kamulle suomalaisen listan. Ja jos ette ole vielä huomanneet, niin sivupalkissa on linkki, josta pääsee mun Spotify-profiiliin eli myös soittolistoihin!
 
Fashiolistaa. Sivupalkkiin on ilmestynyt toinenkin linkki. Se vie sivustolle, jossa voi klikkailla sydämiä kaikille kivoille vaatteille, kengille, laukuille yms. Ihanan pinnallista ja pelottavan koukuttavaa... Mut löytää täältä!

Kumisaappaita. Mielellään ehjiä sellaisia... (eli mun pitää hankkia uudet!) Nyt kun on kevät ja lumi sulaa ja loska valloittaa kadut, on kivempi kahlata lammikoissa asiallisin varustein.
 
Bon Iveria. Joo ei mitenkään uus juttu kenellekään, ei mullekaan. Mutta nyt tuntuu, että tämä mun hitaasti mutta varmasti kasvanut rakkaus on vihdoin puhjennut täyteen kukkaan (ai hitto, miks aina pakko käyttää tämmösiä kliseitä). Parasta iltafiilistely- ja jostain syystä myös tenttiinlukumusaa.



PS. Miten musta tuntuu, että tästä tuli nyt ihan kökkö postaus. No ehkä Bon Iver pelastaa.

23.1.2012

What are you made up of?

IMG_20120119_162021

Yhtenä iltana sitseilin 70 v. Hellevi-Marjattana (terkkuja supersöpölle Idalle!) ja toisena indiediskoilin Millan kanssa pilkkuun asti (täällä saattaa bongata minutkin muutamasta kuvasta, hups...). Huippuhyvä viikonloppu huipentui parhaalla mahdollisella tavalla, kaikki on vielä mahdollista presidentinvaaleissa.
 
Mun mielestä tuo kuva ja tämä kappale sopii aika hyvin yhteen!

2.12.2011

"Your stripper name is Rebecca Johnson?" -"Boobies Johnson. Two Boobs Johnson."

 

Kaiken järjen mukaan mun pitäisi ihannoida Zooey Deschanelia. Koska a) Zooey on naimisissa Ben Gibbardin kanssa (Death Cab for Cutien laulaja), b) (500) Days of Summer on yksi mun lempielokuvista, c) Zooey tekee indiemusaa She & Himissä, d) Zooey on nätti ja käyttää söpöjä mekkoja ja muutenkin aika kivoja vaatteita.


Mutta. Jostain syystä Zooey ärsyttää mua. Ei samalla tapaa kuin turhat johannatukiaiset tai saanaparviaiset, vaan jollain aivan toisella tasolla. Siten, että kun kaikki tuntuu olevan kohdallaan, niin kaikki ei juuri siksi olekaan. Zooey on jo vähän ällösöpö. Tajusin tämän lopullisesti, kun luin Imagesta Anu Partasen avautumisen samasta aiheesta (Söpö, söpömpi, Zooey).



Mutta. Sitten aloin seuraamaan uutta komediasarjaa New Girl, jota ensin välttelin juurikin Zooeyn takia. Ja kappas, tykästyin sarjaan suurestikin (eikä tähän vaikuta yhtään eräs Jake M. Johnson......). Zooeyhan onkin aika kelpo komedienne! Epäilen, että tulen ikinä täällä kirjoittamaan Zooeysta ihania naisia-tunnisteen alla, mutta jollain oudolla tavalla pidän Zooeyn esittämästä Jessistä. Tai niinpä tosiaan, ehkä tykkäänkin vain roolihahmosta..?


 
kuvat: we♥it

24.10.2011

This is the sound of settling

IMG_7339
 
IMG_7341
 
IMG_7509
 
IMG_7602
Luentomuistiinpanoja, hyödyllistä tenttiä ajatellen...
 
Paluu arkeen ja kouluun, ei se ehkä ookkaan niin kauheeta. Ootan innolla naistutkimuksen ja ympäristöpolitiikan kursseja. Sais vaan edelliset hommat alta pois nyt. Mutta nyt kyllä tiskaan ensin, onneks se on mun lemppari kotityö, vaikka oishan tiskikone toki kätevä...

IMG_7437
 
IMG_7491a
 
how do you make gifs
Death Cab For Cutie - The Sound Of Settling

30.9.2011

Don't run don't rush, just flow

IMG_7228
 
Jos niksipirkan ainaiset sukkahousut kyllästyttää, niin ajattelin jakaa vähän vinkkejä!

Suosittelen:

Δ Luovia ratkaisuja. Hankin rikkaharja & -lapiosetin siivoustarkoituksiin ja lapio-osan kokoamiseen olisi ohjeen mukaan tarvinnut vasaraa, jota en omista. Siksipä käytin järeätekoista suomi-ranska-suomi-sanakirjaa. Kasassa on ja pysyy!

Δ Piirtämistä. Kerrankin mulla on aikaa piirtää! Luennoilla nimittäin, heheh... Mutta jotain on keksittävä, että pysyy hereillä esim. Yleisen kielitieteen peruskurssilla (silloin kun niille menee, eikun siis joka kertahan minä...), ei sillä, etteikö ne olis kiinnostavia, ööh. Joskus pienenä piirsin tosi paljon, voisin olla ihan hyväkin jos oisin jatkanu ahkerasti, huoh.

IMG_7173
 
Δ Omatekoisia kuorintanaamioita. Yleensä käytän hunajaa ja kaurahiutaleita mutta eilen löysin erään peltipurkin kätköistä (kun vihdoin sain muutaman laatikon purettua) vuonna 2009 vanhaksi menneitä vaniljakahvipuruja. Olin ensin aikeissa heittää ne menemään, kunnes keksin niille hyötykäyttöä, hah! Taidan sittenkin ostaa vierasvaraksi pikakahvia (jos joku haluaa mun luona oikeaa kahvia, saa ihan vapaasti ostaa mulle kahvinkeittimen, tai ei ehkä sittenkään, ei se mihinkään mahtuis) ja käyttää sitä toisinaan kaunistautumistarkoituksiin..


Δ Banaanikärpäsansoja. Olin jo ihan paineissa niistä miljoonista pikkukärpäsistä, joita alkuviikkojen aikana keittokomerossa lenteli, laitoin hedelmät jääkaappiin, roskikset ulos ja mitä kaikkea, ei auttanut. Sitten googlailin "banaanikärpäsistä eroon" tai muuta vastaavaa ja löysin jonkun neron älynväläyksen. Lasiin/mukiin hieman mehua (tai esim. etikkaa ja sokeria), tilkka fairya ja päälle kanneksi paperinpala, jossa on aukko. Mehusta huumaantuneet kärpäsraukat leijailee onnessaan aukosta sisään ja tiskiaineen rikkoessa pintajännitteen, hukkuvat lasin pohjalle, julmaa.


Δ Dokumentteja ja keskusteluohjelmia. Vaikkei jaksaisi lukea kaikista maailman epäkohdista, voi silti hieman aktivoida itseään ja saada tietoa ja näkökulmia hieman "helpommassa" muodossa. Katsokaa esim. A2:n Vihailta (politiikka ois paljon mielenkiintoisempaa jos puolueiden nuorisojärjestöjen tyypit ois aina mukana keskusteluissa!) ja Myrkkyä halvalla.

IMG_7249
 
Δ Greyn anatomiaa. Mun perjantait on pelastettu! Tai siis ainahan perjantai itsessään on juhlan aihe, mutta jee silti! Greyn anatomian uusi, 8. tuotantokausi on juuri alkanut (viikko sitten) Jenkeissä ja jaksothan näkee esim. täältä.


Δ Hyvää musiikkia. Kuten Broken Bells, uusin rakkaus. Ajankohtainen biisin nimikin hei!

 
Remember what they say
There's no shortcut to a dream
It's all blood and sweat
And life is what you manage in between
 
Δ Jäätelöä ja teetä. Oli vuodenaika mikä tahansa, toimii aina! Voisin ilmeisesti alkaa pitämään jotain teemukiblogia.. (..sillä klik!, klik! ja klik!)

IMG_7258
 
PS. En suosittele: mysliä mehukeiton kanssa. Outo yhdistelmä, jugurtti/jukurtti/jogurtti (valitse mieleisin kirjoitusasu) on paaaljon parempaa, niin se vain on.

15.9.2011

Miksi aina

When I saw you last night
I wanted to say, run away with me
away from the cynics
that this could be the start of
something truly real
but all that I could say was “hey”

 
(Mutta miten kivaa olikaan tanssia kaiken sen sateessa hengailun jälkeen!)

24.8.2011

You know how the time flies, only yesterday was the time of our lives

kotona 007
Tein listaa, mitä haluan tarvitsen asuntooni (jota siis ei ihan vielä ole, melkein kyllä). Ekana oli Macbook, realistista joo? Päädyin sitten kuitenkin halvempaan, ihan kelpo varmasti sekin. Ajattelin, että on se ehkä hieman tyhmää maksaa tuplasti enemmän vain siksi, kun se on niin kivan näköinen. Valitsin silti sen kauniimman niistä kahdesta vaihtoehdostani (ei-Maceista). Konetta kuitenkin käytän päivittäin, niin ärsyttäisi vain jos se olis ruma. Jos jossain tunnen itseni tyhmäksi, niin tietokonekaupassa.
kotona 008
Mulla on liikaa aikaa ajatella. Mulla on liikaa aikaa. Mulla on liikaa. Mulla on. Mulla. Minä.

Mitä sulle kuuluu? Mitä teille kuuluu? Kiinnostaisi kovasti tietää.
kotona 009

Tai kertokaa sitten edes jotain Tampereesta. Kehukaa, jooko?

11.8.2011

Something tells me I'm into something good

Eilinen oli oivallusten päivä:

♣ En saanut yöllä heti unta, joten rupesin selailemaan Tampereen yliopiston hyväksymispapereita ja muita lappusia. Innostuin toden teolla, ehkä Tampere on hyvä just mulle. Kiva muuten saada tietää, että on päässyt myös Turkuun opiskelemaan sen jälkeen, kun Tampereen paikka on jo pitänyt hyväksyä. No, eipä tarvinnut tehdä vaikeaa valintaa sen suhteen. Ja kai se on ihan hyvin, että pääsi kolmeen yliopistoon niistä neljästä, joihin haki.

♣ Sinä samaisena yönä sain myös kuningasidean. Tatuointiin nimittäin. Nykyään on kai omaperäisempää olla ottamatta tatuointia, mutta ku muutkin nii minäki! Tai siis... Oon muistaakseni aina pitänyt tatskoista, mutta en osannut kuvitella niitä itselleni ennen kuin ehkä pari vuotta sitten eräänä kesänä huomasin valvoneeni aamuviiteen tuijotellen mitä kivoimpia kuvia mm. täältä. Oon vain halunnut odottaa, että saan jonkun oikeasti hyvän idean siihen.
♣ Huomasin, että mun vihreä Picnic in the park-kynsilakka loppuu ihan kohta. Se on huono asia, koska a) en tajunnut hamstrata sitä mukaani Pariisista, b) mun on pakko lakata koko ajan kynsiäni, sillä toi lakka ei ihan hevillä poistu, vaan kynsistä jää kauniin vihertävät ja c) tykkään tästä kovasti, en oo koskaan saanut näin paljon kehuja kynsien väristä. Mm. siltä lentokentän virkailijalta, jolle maksoin ylimääräisestä matkalaukustani ja siltä homomieheltä Batofarilla, jonka kanssa päädyin hetkeksi tanssimaan.

♣ Iloitsin taas, ehkä miljoonannen kerran, kuinka kivoja kavereita mulla onkaan. Käytiin tyttöjen kanssa lounaalla ja sen jälkeen kävin toisten tyttöjen kanssa kahvilla (eli kaakaolla) ja kirpparilla, jossa...

♣ ...ihmettelin, miksi olen koskaan alkanut keräämään astiastona perustylsääkokoa, kun kirppareilta löytää ihania astioita? Tuleehan niistä aikamoinen sekamelska, kun ostaa aina pari lautasta kukallisia ja sitten toiset pari raidallisia, mutta aika suloinen sekamelska mielestäni. No, ei kai astioita voi koskaan olla liikaa?
♣ Muistin, ettei mulla ole tällä hetkellä hajuvettä laisinkaan. Viime vuoden sinnittelin joltain lomamatkalta lentokoneesta tuliaisina saamilla minipulloilla Lancômen tuoksuja sekä Sephoran (meikkikauppaketju, toimii ainakin Ranskassa) näytelahjoilla (joita siis sai yleensä aina kun osti sieltä jotain). Kipitin siis The Body Shopiin ja pikaisen harkinnan jälkeen päädyin kirsikankukkiin, koska ajattelin selviytyväni Suomen pimeästä talvesta nuuhkien Pariisin kevättä (pullon kyljessä tosin lukee Japanese cherry blossom, mutta ei anneta sen häiritä). Haaveilun kohteena pysyy kuitenkin edelleen Chanelin Chance Eau Fraîche (kirotut kylkiäislahjat!).
♣ Tuumin, että tämänvuotinenkin Flow taitaa mennä siten, että tiedän paljonkin tyyppejä, ketkä on sinne menossa, mutta en ole oikein menossa kenenkään kanssa. Tai siis että en oo menossa jollain tietyllä porukalla samalla junalla samassa paikassa yötä hengataan yhessä koko viikonloppu -tyyppisesti. Mutta kaikki järjestyi viime vuonnakin ja nyt en edes stressaa asiasta, toisin kuin vuosi sitten hieman. Hyvä vaan jos voi vaihtaa porukkaa aina fiiliksen ja bändin mukaan, heheh.

Kuinka paljon ihminen saakaan jaariteltua hajuvesistä ja kynsilakoista? Aika paljon näköjään.

Voisin jaaritella vielä siitä, kuinka kivaa olisi, jos tämä laulu kertoisi mun elämästä. Mutta ehkä jaarittelu riittää jo tälle kerralle.

The Bird And The Bee - I'm Into Something Good


Kaikki kuvat weit, kuinkas muutenkaan.

27.6.2011

So come on, come on, come on, come on and laugh with me

Photo0139
HUH täällä on kuuma! +35 on jo aavistuksen liikaa, vaikka pitäis olla iloinen, että on hyvä ilma (kuva on tiistailta, jolloin satoi). Ripustin pyykit kuivumaan ja yritin lukea bikinit päällä, mutta sitten oli pakko paeta sisälle viilentymään. Hyvä, että tuulee edes hieman ja että mulla on nyt hyvä hellemekko (vaikka sitä pitääkin vahtia koko ajan, ettei se valu liian alas...).
Photo0147
Viime viikon tiistaina oli La Fête de la Musique, eli musiikkijuhla. Ympäri kaupunkia kaikenlaista keikkaa ja konserttia, isoa ja pientä. Missattiin kyllä aika lahjakkaasti melkein kaikki musisoinnit, mutta oli varmasti yksi mielenkiintoisimmista öistä Pariisissa.. Meidän ei pitänyt olla kovin myöhään, juniakin meni poikkeuksellisesti tunnin välein kotiin läpi yön, mutta kuinkas kävikään. Oltiin kotona kuudelta aamulla. Ja Pariisi onkin loppujen lopuksi aika pieni paikka...
Photo0155
 
Photo0150
Perjantaina jumitettiin Seinen varrella ennätyksellisesti aamuun asti. Sanottiin heipat Gabrielelle, joka lähti takaisin Saksaan, istuttiin rotankolon vieressä (hrrr), jaettiin viinipullo hauskan québeciläismiehen kanssa. Ne puhuu ihmeellistä (ja aika rumaa..) ranskaa.
Photo0184
 
Photo0181
Lauantaihin kuului Gay Pride-kulkuetta ja juhannuspiknikkiä suomalaisporukalla (jatkot Seinen varrella... taas kerran). Sunnuntaina päivällistettiin vihdoin Peven synttäriateria ja käytiin jazzailemassa La Défensellä ilmaiskonsertissa. Hieman erilainen juhannusviikonloppu siis takana! Oishan mökkeily ja saunominen kelvanneet toki, mutta meni se juhannus Pariisissakin.
Photo0183
En tiiä mitä tapahtuu, kun Peve lähtee keskiviikkona kiertämään Aasiaa, en halua ees ajatella. Onneksi mulle jää Mäyrä vielä joksikin aikaa. Kaikki alkaa pikkuhiljaa lähteä, mullakin enää kuukausi jäljellä, töitä onneksi vain kaksi viikkoa. Mihin tää kaikki aika on huvennut?! Mulla tulee niin ikävä tätä vuotta ja mun Pariisi-ihmisiä, on jo valmiiksi. Oon saanu tosiystäviä (jotka esim. ei jätä kahvilan eteen nukkumaan, hehe) ja oikeesti eläny elämääni ehkä enemmän kuin koskaan. Täten omistan tän videon Ranska-ajalle ja kaikille ihmisille, joita oon sen aikana tavannu :

9.2.2011

Illassa on lupaus kesästä

Olin maanantaina jo melkein ärsyttävän reipas. Kävin juoksemassa metsässä ennen puoltapäivää ja valmistin smoothieita Anniinalta lahjaksi saadun tammikuun Trendin () jutun innoittamana (huomasin juuri Trendin sivuilta jotain kivaa, JKL!!). Oli ihan alkuaikojen fiilis, siis samankaltainen kuin silloin, kun saavuin tänne elokuun lopussa. Aurinko paistoi, oli lämmintä, päivisin oli aikaa käydä juoksulenkeillä ja valmistaa ruokaa kiireettömästi. Ihan kuten eilen. Parasta on myös tanssia kakskymppisen kalastusmusan tahdissa yksin kotona.
Hosted by imgur.comTuntuu jo niin keväältä. Tänään tuntui jo melkein kesältä, kun kuuntelin junassa SMG:tä.

Yläasteaikojen kunniaksi:
Bowling For Soup - Smoothie King

22.12.2010

When you're still waiting for the snow to fall, doesn't really feel like Christmas at all

Viikko sitten käytiin yksillä Laura-Sophien synttäreitten kunniaksi. Tai no muut jatko paattibileisiin mun kiirehtiessä vikaan junaan, koska aamulla oli töitä ja olin kipeä. Oon nytkin kipeä, vaihteeksi mahatautia ja kuumetta, jihuu. Tullu nukuttua parin päivän aikana vähintään 2/3 vuorokaudesta. On tullut myös puhuttua suomea ranskalaisen kanssa, kuin siistiä oikeesti!! Tapasin myös Miaa, joka on täällä vaihtarina. Käytiin suomalaisilla joulumarkkinoilla, jotka oli aika säälittävän pienet ja maksoin järkyttävän paljon karjalanpiirakoista. Ostin tänään kilon voita kaupasta. Tein piparitaikinan ja huomenna leivon varmaan koko päivän.

Perinteisten joulurallattelujen sijaan virittäydyn joulutunnelmaan mm. näiden avulla:

Suosikki The Killersin joulubiiseistä, uusimmalle (kannattaa katsoa video vaikka vain hyväntekeväisyyden nimissä!) en oo vielä lämmenny niin hirmuisesti, mutta niinhän se oli tän kanssa viime vuonna...

13.10.2010

26

26 - A song that you can play on an instrument

Yritän saada tämän projektin piakkoin loppuun, ettei veny ihan ikuisuuksiin. No, enää neljä tämän jälkeen, koittakaa kestää (se, että näitä on enää/vielä neljä tulossa)!

Soitin eskari-ikäisenä vuoden pianoa, jolloin opin nuotit jotenkuten suunnilleen. Nykyään osaan soittaa pianoa yhdellä kädellä jos mulle isketään nuotit eteen. Ala-asteella soitin viisi vuotta trumpettia ja olin sen myötä myös puhallinorkesterissa mukana. Tää on vähän outo valinta, koska en todellakaan osaa soittaa tätä kokonaisuudessaan, enkä varmaan enää laisinkaan, mutta tää on ainoa kappale, jonka muistan, että esitettiin orkesterin kanssa jossain. Oisin laittanut tähän sen biisin, joka esitettiin lukiossa musiikin ykköskurssilla, kun meiät jaettiin "bändeihin". Silloin viimeksi soitin trumpettia. Mutta kun en kuollaksenikaan muista, mikä se biisi oli?! (Ja pakko vielä mainita, että oli erittäin hämmentävää törmätä tähän kyseiseen teokseen täällä!)

Finlandia