Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste synttärit. Näytä kaikki tekstit
4.2.2015
24
Täyttää 24 vuotta ja juhlia koko viikonloppu.
Tarttua ystävää käsivarresta ja sanoa, että mä oon niin onnellinen, että mä voisin vaan räjähtää.
Rakastaa ystäviään päivä päivältä enemmän.
Ja olla hetken ihan naurettavan onnellinen.
10.2.2014
Syntymäpäivä
Helmikuun ensimmäinen osui sopivasti lauantaille, mutta heräsin tapojeni vastaisesti melko aikaisin. Syynä ystäväni Marion, joka ei luottanut omaan nettiyhteyteensä työlupahakemusrumbassa, joten tuli stressipussina sänkyyni puhisemaan läppärinsä kanssa. Toi kuitenkin mukanaan lämpimiä bageleita ja tuoretta kahvia, joten olin enemmän kuin tyytyväinen. Skypettelin siinä sivussa myös pari tuntia ihanien Suomityttöjen kanssa, ei siis olisi päivä voinut paremmin alkaa!
Sitten kävin suihkussa ja kaupassa ja leivoin maapähkinävoi-kaurakeksejä ja odotin vieraita malttamattomana. Ja sieltähän ne lopulta tulivatkin!
Paras juttu ikinä: SUKLAAKAKKUA ja TÄHTISÄDETIKKUJA !!! (Kuvasta ja kakusta kiitos Lillille!)
Syötiin kakkua, juotiin juomiamme ja katsottiin Yoncén Grammy-esiintyminen. Oooh!! (Ja lopulta juhlista tulikin sitten Queen Bey-videoilta. Ainakin hetkeksi.)
Maltettiin kuitenkin lähteä Igloofesteille danssaamaan. Räntää satoi mutta se ei menoa hidastanut. Ennen kuin joskus kahden maissa DJ:t lopettivat ja me kaikki oltiin ihan litimärkiä. Joillain olisi ollut vielä jatkointoa, mutta läpimärkien kenkien takia olin ihan tyytyväinen kun sain kömpiä nukkumaan. Seikkailun tuloksena tosin täällä podetaan taas melkoista nuhaa, mutta oli se sen arvoista. Synttärit on vaan kerran vuodessa!
1.2.2014
23
Jihuu, tänään juhlitaan!!! Syntymää, elämää, meikää! Huisia!
(Huomatkaa super_art_paint_muokkaukset!!! Bow down bitchezzz!!)
25.2.2013
She's 22
1.2.2013 täytin 22 vuotta. Synttäripäivä osui hyvin perjantaille, joten päätin tehdä sinä päivänä vain kivoja asioita kivoimpien ihmisten kanssa. Kävin kahvakuulailemassa, söin makoisan vohvelin Vohvelikahvilassa, join skumppaa, joka sisälsi kultahippuja sekä tanssahtelin helmat hulmuten pinkit maiharit jalassani.
Kuvasin kaiken kertakäyttökameralla, jollaista käytin pitkästä aikaa sitten perheloman Italiassa vuonna kaksinollanollajotain. Nyt filmin 27 kuvasta onnistui vain 20, ei edes sitä 22, mutta ehkä tämä tarkoittaa, että täytin uudestaan täydet kaksikymmentä, hehheh? Opetus: käytä aina salamaa!
Lempparikuvat onneksi onnistui, etsi eroavaisuudet:
Päivä oli iloa täynnä, vaikka pikkusisko sanoikin onnitteluviestissään, että rupean jo olemaan vanha. Sain kuitenkin Forever Young-teetä lahjaksi, joten homma hoidossa!
(Tunnelmaltaan vähän liian surumielinen, mutta kun nimen puolesta käy niin hyvin...)
10.5.2012
So who gives a damn about the ages we are?
Juustokakkua, porkkanakakkua, täytekakkua ja mokkapaloja. Lihapullia, perunamuussia, musiikkiesityksiä ja kukkia. Halauksia, kyyneleitä, hymyjä ja liikuttavia puheita. Synttärisankareita ja sukulaisia. Oli juhlat.
PS. Lianne La Havas on itse ihanuus!!
5.2.2012
High on life
Perjantaina asunto oli täynnä ihania tyttöjä, ilmapalloja, ruokaa, puhetta, musiikkia, naurua. 21 vuotta ja 23 neliömetriä juhlistettiin asianmukaisesti ja löydettiin jopa Rumaankin, tanssimiseksihan se meni.
Toiset osaa, toiset ei...
PS. Kivoilta tyypeiltä pitäisi aina muistaa pyytää puhelinnumero. Tai tajuta kysyä edes sukunimi, höh.
Those Dancing Days - Those Dancing Days (Detektivbyrån Remix)
PPS. Nyt kun innostuin jullkaisemaan soittolistoja, niin tästä pääsette kuuntelemaan hieman pitkää synttäri + tupari-soittolistaa!
Ainiin, ja osasta kuvia kunnia kuuluu Anniinalle!
Dancing in the night, dancing through the days
2.2.2012
Now my life is sweet like cinnamon
Tiistaina oli viimeinen päivä 20-vuotiaana. Heräsin väsyneenä, vaihdoin vaatteita ainakin viisi kertaa, laitoin hiukset kymmenen kertaa uusiksi, tuijotin peilikuvaa kyynelten läpi. Lopulta menin tuntia myöhemmin kouluun kuin olisi pitänyt.
Eilen keskiviikkona heräsin auringonpaisteeseen ja helmikuuhun 21-vuotiaana. Laitoin päälle vain lempiasioita, lempimekon (voisin kirjoittaa oodin tuolle mekolle), lempineuleen, lempikengät jne. Illalla Haaviston tukiklubi oli melko vaisu, mutta Yona ja Samae Koskinen pelastivat paljon.
(Psst, hapankorppu/ruisleipä + avokado + ripaus suolaa = supernam!)
Ja nyt sitä tosiaan saa, Lana Del Reyta levyllisen verran nimittäin! Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olo oli jotenkin - pettynyt. Toisaalta Video Games nosti odotukset niin korkealle, että olisi ollut mahdotonta yltää kokonaisen levyn osalta samaan.
Lana Del Rey - Radio
Baby love me cause I'm playing on the radio
Älä huoli Lana, kyllä mä susta tykkään.
15.5.2011
Tell the world I'm coming home
Kiva sunnuntai, kun nukuin valehtelematta koko päivän (klo 8-18...). Oli hyvät menot eilen, jos Seinen varrella olikin hieman kylmä, niin eipä ollu enää sisällä... Hikisintä sitten Fatboy Slimin, jossa kosteus tiivistyi kattoon ja sieltä tippui pisaroina alas, yh. Hyvä oli meno myös keskiviikkona, kun juhlittiin Mäyrän parikymppisiä. Jonon ohi (kiitos taas eräälle Suomi-vieraalle!) ja onneksi dubstepping is not a crime (täällä lisää kuvamateriaalia).
Nyt voisin suunnitella pakkaamisasioita, hassua että oon alle viikon päästä Suomessa! Voisin myös hmm, katsoa mitä tahansa muuta kuin sitä, mitä vähintään puoli Suomea katsoo tällä hetkellä televisiosta...

Tää on musta oikeesti hyvä biisi??
7.2.2011
I'm so much older than I can take

No ei mulla oikeesti mitään ikäkriisiä ole. Tuntuu vaan hassulta, että ikä alkaa kakkosella. Kai tähänkin tottuu. Ja kuten joku sanoi, niin seuraavat viis vuotta tulee olemaan parasta ja hulluinta aikaa mun elämässä. Jonka jälkeen se sama kyllä sano, että kannattaa unohtaa Skandinavia, siellä ei tapahdu mitään. Haha, saa nyt nähdä.

Mulla on täällä ihmisiä, jotka leipoo mulle suklaakakkua ekstrasuklaalla, antaa mulle lahjaksi kukkien siemeniä ja käy mun takia ruotsikaupassa. Mun mielestä aika hyvin. Oon onnellinen niistä.

3.2.2011
Me ei olla mitään teinejä enää
Oon nyt 20 vuotta. Tiistaina heräsin iloisena ja hoin itelleni "mulla on tänään synttärit" ja "oon kakskyt" monta monta kertaa. Suunnitelmissa oli tehdä jotain koulun jälkeen synttäripäivän kunniaksi, mutta kaikki kaatui siihen, kun piti kiiruhtaa suoraan koulusta päästämään pesukoneenkorjaaja taloon (joka ei edes korjannut mitään vaan tulee vasta viikon päästä uudestaan...). Mutta mulle laulettiin koulussa ja onnitteluja satoi koko päivän. Illalla sain suklaakakkua ja pari lahjaa ja kävin liukastelemassa lempparinaapurin kanssa.
Eilen otettiin varaslähtö viikonloppuun ja juhlittiin mua, parikymppistä vanhusta laivalla (joka oli kyllä kiinni satamassa huom), huhhuh kun tulikin tanssittua. Onneksi ei normaalista poiketen tarvinnut työskennellä aamulla vaan pääsin kahdeksan aikaan nukkumaan ja heräsin vasta hakemaan lapsia koulusta. Sitä ennen tosin olin niin hyvällä mielellä edelleen, että tanssin yksin huoneessani, mm. tämän tahtiin:
Hot Chip - I Feel Better
nothing is wasted and life is worth living

Hot Chip - I Feel Better
nothing is wasted and life is worth living
10.1.2011
Sleepyhead
Päivät menee nopeaa. Joku päivä teki mieli pukeutua vain harmaaseen, onneksi oli siniset housut. Jonain toisena olin pahis ja skypettelin työajalla. Ja luultiin menevämme steppiin, mutta päädyttiinkin tanssimaan.
Kaksi yötä putkeen aamuun asti juhlimassa, sen tuntee koko kehossa, ettei oo tullu nukuttua. Perjantai, mitä siitä voi muuta sanoa, kuin että ei enää ikinä niin. Mitä tapahtui? Pelottavaa, näin jälkeenpäin ajateltuna. Lauantaina sain jonkin ihmeen voimin itseni raahattua yhen kivan tytön 21-vuotissynttäreille. Otin aika rauhallisesti, oli vähän pakkokin..
Eilen kultturellestettiin (kultturelli + rellestää..? vaikka ei sitä väsyneenä laahustamista kovin rellestämiseksi voi väittää) ja vierailtiin Musée d'Orsayssa. Sieltä ei kuvia, koska niiden ottaminen oli kiellettyä. Paljon tauluja, ylläri. Van Goghit kavereineen tuli nähtyä ja oli siellä myös yksi Albert Edelfeltin taulu.
Eilen tuntui ihan keväältä, kun laitoin mun kevyemmän takin päälle ja oli lämmin, aurinko paistoi, ah. Museon jälkeen osasin syödä japanilaista puikoilla ja Starbucksissa jäädytin aivoja. Hyvä seura, parempi mieli, niinhän se oikeesti menee.
Otin vihdoin asiakseni kuunnella Passion Pitiä ehkä viikko sitten ja kyllä, tykkään erittäinkin kovasti!
Passion Pit - Sleepyhead
Ainii, sain tänään tosi coolin kortin ihanalta Siiriltä ♥

Passion Pit - Sleepyhead
Ainii, sain tänään tosi coolin kortin ihanalta Siiriltä ♥
15.11.2010
Like it's your birthday
Oho, oon kirjotellu tätä blogia jo yli vuoden ajan, kappas vain. Näin jälkeenpäin ajateltuna tekis mieli poistaa jotain kirjotuksia, mutta en kuitenkaan niin tee, koska niinä hetkinä musta on tuntunu just siltä tai tehny mieli jakaa just niitä asioita. Ei elämää pysty kelaamaan taaksepäin ja poistamaan kaikkia huonoja asioita, vaikka joskus tuntuu, että se oiskin parasta. Hassua ajatella, mitä kaikkea vuoden aikana on tapahtunu ja kuinka oon ite muuttunu. En ehkä mitenkään radikaalisti, mutta oon tajunnu ja oppinu hyväksymään asioita. Uskaltaisin sanoa, että oon nyt onnellisempi kuin mitä olin tasan vuosi sitten.
Kings Of Leon - Birthday
Kings Of Leonin uus levy toimii! Aiemmilta levyiltä oon lähinnä kuunnellu vain tiettyjä biisejä, tätä uusinta tykkään kuunnella myös kokonaisuutena.
Kotiuduttiin lomalta lauantai-iltana ja nyt lähtee taas arki pyörimään. Eilen käytiin Even kanssa elokuvissa, mikä oli mulle eka kerta Ranskassa. Elokuva oli Il reste du jambon? eli ranskalainen! Jes me ollaan hyviä! Ei ollu mitään vaikeuksia ymmärtää tai pysyä juonessa mukana. Jotkut hienovaraisimmat vitsit nyt ehkä meni hieman ohi, mutta mitä siitä. Eikä mua ahdistanut yhtään, etten tajunnu joka ikistä sanaa. Oon ehkä laskenut mun vaatimustasoa ranskantaidon suhteen, joskus ajattelin, että haluan osata ranskaa täydellisesti, ymmärtää kaiken kaikesta, mutta en tiedä onko se mahdollista saavuttaa ikinä, vaikka jäisin loppuiäkseni asumaan tänne. Joten nyt pyrin ensin siihen, että pystyn kunnolla puhumaan, sitten haluan ranskan samalle tasolle kuin mulla on englanti. Tai oli englanti, koska mun englannintaito vaan hiipuu täällä...
8.11.2010
I was a dreamer staring at windows
Väsymyksen aste on jotain huikeaa, mutta saan huomenna nukkua hieman pidempään, koska papa vie lapset kouluun, joten voin vielä väsätä tänne jotain.
Parasta on ehkä alottaa torstaista. Koska juokseminen pimeässä metsässä talvella ei mitenkään erityisemmin houkuttele, tehtiin Even kanssa sopimukset naapurikylän kuntokeskukselle ja torstaina käytiin hieman kuntoilemassa (tai lähinnä kattelemassa mitä kaikkea siellä voi tehdä). Kuntosali täynnä pelkkiä pelottavan lihaksikkaita miehiä, saa nähdä uskalletaanko me mennä säätämään niiden laitteiden kanssa... No, jumppaamaan sitten!
Perjantai-iltana mulla oli ensimmäistä kertaa babysittausta ja se oli ihan superhelppoa. Lapset katsoi telkkarista ranskalaisia Selviytyjiä ja pienempi nukahti sohvalle, vanhempikin meni mukisematta heti ohjelman loputtua nukkumaan. Eve tuli meille hengailemaan ja lasten nukahdettua pidettiin leffailtaa (katottiin American History X).
Lauantaina päivällä mun piti käydä pienemmän lapsen kanssa sen uinnissa, enkä kauheasti tykkää käydä siellä.. Lauantaina iltapäivällä oli sitten Paulin 8-vuotissynttärijuhlat, talo täynnä kiljuvia, sokerihumalaisia lapsia ja kaikki lelut ympäri taloa. No, jos lauantaipäivä ei ollut mitä parhain, niin lauantaiyö kyllä korvas kaiken. Tuli tanssittua ja tuli juotua, molempia jopa aavistuksen liikaa. Päästiinpä ainakin meidän tavoitteeseen. Ja aamun junamatka kesti normaalin puolen tunnin sijaan pari tuntia...
Eilen kolmen tunnin unien jälkeen Paulin synttärilounas jolle saapui myös tän perheen viime vuoden au pair, joka oli erittäinkin mukavan oloinen. Sinnittelin hyvin vaikka olo oli kaukana hyvästä.
Ja sitten, eilisilta, yksinkertaisesti huippua. Oon vieläkin niin fiiliksissä kaikesta tästä väsymyksestä huolimatta. Menin kahden Lauran (Suomi & Saksa) kanssa tänne ja näin Kelen livenä! Tokasta rivistä! Ne soitti myös Bloc Partya! Flux oli keikan päätösbiisi! Jos koko sunnuntain olin väsynyt ja paleleva ja heikko, niin Kele paransi kaikki nuo. Ja ennen sitä esiintyi kolme muuta bändiä (Cascadeur, Villagers, Monarchy), kaikki meille ennestään tuntemattomia, mutta ah, kaikki niin hyviä. Etenkin Villagerseille menetin sydämeni välittömästi. Mutta pakko vielä palata Keleen, koska se vaan osas. Laulaa, tanssia, olla hauska, laittaa porukan sekasin. Tai ainakin mut, hehe.
Parasta on ehkä alottaa torstaista. Koska juokseminen pimeässä metsässä talvella ei mitenkään erityisemmin houkuttele, tehtiin Even kanssa sopimukset naapurikylän kuntokeskukselle ja torstaina käytiin hieman kuntoilemassa (tai lähinnä kattelemassa mitä kaikkea siellä voi tehdä). Kuntosali täynnä pelkkiä pelottavan lihaksikkaita miehiä, saa nähdä uskalletaanko me mennä säätämään niiden laitteiden kanssa... No, jumppaamaan sitten!
Perjantai-iltana mulla oli ensimmäistä kertaa babysittausta ja se oli ihan superhelppoa. Lapset katsoi telkkarista ranskalaisia Selviytyjiä ja pienempi nukahti sohvalle, vanhempikin meni mukisematta heti ohjelman loputtua nukkumaan. Eve tuli meille hengailemaan ja lasten nukahdettua pidettiin leffailtaa (katottiin American History X).

Eilen kolmen tunnin unien jälkeen Paulin synttärilounas jolle saapui myös tän perheen viime vuoden au pair, joka oli erittäinkin mukavan oloinen. Sinnittelin hyvin vaikka olo oli kaukana hyvästä.
Ja sitten, eilisilta, yksinkertaisesti huippua. Oon vieläkin niin fiiliksissä kaikesta tästä väsymyksestä huolimatta. Menin kahden Lauran (Suomi & Saksa) kanssa tänne ja näin Kelen livenä! Tokasta rivistä! Ne soitti myös Bloc Partya! Flux oli keikan päätösbiisi! Jos koko sunnuntain olin väsynyt ja paleleva ja heikko, niin Kele paransi kaikki nuo. Ja ennen sitä esiintyi kolme muuta bändiä (Cascadeur, Villagers, Monarchy), kaikki meille ennestään tuntemattomia, mutta ah, kaikki niin hyviä. Etenkin Villagerseille menetin sydämeni välittömästi. Mutta pakko vielä palata Keleen, koska se vaan osas. Laulaa, tanssia, olla hauska, laittaa porukan sekasin. Tai ainakin mut, hehe.
10.9.2010
What does she have to celebrate? It's not a party if I'm not there, just her stupid friends and a birthday cake
25 - A song that makes you laugh
Muutamia viikkoja sitten aloin kuunnella Eelsin Tomorrow Morning-levyä, koska Keskisuomalaisessa oli siitä arviointi otsikolla hyvän mielen musiikkia. Levy on ihan ok, tarvitsee ehkä vielä lisäkuuntelua. Pidin enemmän Bonus EP:n kappaleista kuin sen varsinaisen levyn. En löytänyt tätä mistään, varmaankin koska levy on uusi ja tämä on nimenomaan niitä bonuskappaleita, mutta kuunnelkaa jos omistatte Spotifyn (sori jos ette).
Eels - Let's Ruin Julie's Birthday
Omistan tän Juulille, jolla oli synttärit maanantaina, onnea vielä hurjasti, onneks en oo siellä pilaamassa sun bileitä!!! Nyyh.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)