28.1.2011

Your rendezvous rate means that you'll never be frightened to make them

Viime lauantaina oltiin underground-bileissä, kirjaimellisesti. Opittiin käytännön italiaa ja etsittiin mun korvista kynttilän ja kännykän valossa (löytyi!). Sunnuntaina iltapäivään venyneitten unien jälkeen käytiin maittavalla illallisella Notre Damen kulmilla sijaitsevassa kasvisravintolassa. En muista nimeä, mutta suosittelen sitä silti, heh.
Maanantaina jaksoin kiertää viisi (5!) tuntia alennusmyynneissä, mutta vasta viime minuuteilla löysin jotain. Oon yrittäny vältellä kaikkia pöllö-asioita, kun ne tuntuu olevan nyt (tai ainakin vielä vähän aikaa sitten oli) niin in ja supercool, mutta en voinu vastustaa noita korviksia. Huhuu!
Korvisten lisäksi mua on ilahduttanut suuresti parin viikon takainen kirpparilöytö (kaksi euroa), täydellinen villatakki. 100 % villaa, ohut mutta superlämmin, mahtavan mallinen ja värinen, parfait!
Oon myös iloinnut ja hymyillyt leveästi lukiessani tällaisia ja tällaisia rakkaushöpsötyksiä. (Mun toinen isoveli on nyt siis Meksikossa vaihdossa, kannattaa tsekata ainakin noi videot sen vaihtariblogista!)
Tää kuva kaipaa ehkä hieman selitystä. Ranskassa on sellainen perinne, että tammikuun 6. päivä (loppiaisena siis) syödään Galette des Rois, kuninkaiden torttua, jonka sisällä on aina la fève, pieni posliininen hahmo. Perheen pienin menee pöydän alle ja sanelee sieltä kenelle piirakan mikäkin palanen menee ja se, jonka palasta löytyy la fève, on kuningas (le roi) tai kuningatar (la reine) ja saa kruunun päähänsä ja valitsee itselleen kuningattaren/kuninkaan. Jokainen galette siis myydään pahvikruunun kera ja myynnissä on esim. Shrek-galetteja. Noita syödään koko tammikuun ajan, onkohan meillä syöty nyt ainakin viisi kertaa. Ja kahdesti oon ollut se onnekas kruunattava!

Tällä viikolla oon käyny joka kerta koulun jälkeen istuskelemassa Starbuckissa eri ihmisten kanssa ja pakko myöntää että ne hinnat, auts. Sain kuulla muuten ihan huipun uutisen vähän aikaa sitten, mun täti ja pikkusisko tulee helmikuun lopussa tänne vierailemaan! Pähkäilen jo mitä kaikkea haluan niille näyttää. Ainiin ja tosiaan, ens tiistain jälkeen en oo enää teini, hahaa.

27.1.2011

I'm losing touch

28 - A song that makes you feel guilty

The Killers - Losing Touch


Vielä ei oo iskeny kunnolla ikävä. En tiiä, onko hirveetä sanoa noin. Kyllä mä hetkittäin kaipaan. Oon (ainakin ennen ollu) huono pitämään yhteyttä ihmisiin. Mutta se ei tarkota sitä, ettenkö ajattelisi ihmisiä tai haluaisi nähdä niitä. En vain aina saa aikaiseksi tai en uskalla. Että mitä jos sillä on parempaakin tekemistä tai hauskempaa seuraa. Jokin aikaa sitten vielä murehdin, mitä tapahtuu, kun olen niin pitkään pois kaikesta. Sitten tajusin, että ne ihmiset, joilla on merkitystä, ne pysyy vaikka en näkisi niitä aikoihin. Ei pidä tarrautua väkisin, muttei saa olla välinpitämätönkään. 

Noin olin kirjottanu syyskuussa. Ja oon itse asiassa edelleen aika samaa mieltä. Ikävä tulee ohimenevinä hetkinä, joku pieni asia muistuu mieleen tai jokin muistuttaa jostain. Ainoa hetki, jolloin oon oikeasti toivonut olevani kotona Suomessa oli kun olin kuumeessa ennen joulua. Silloin jopa itkin koti-ikävää.

Oon aika tyytyväinen tähän yhteydenpitotasoon tällä hetkellä. Totta kai aina voi parantaa ja heti tulee ihmisiä mieleen, joista en oo kuullu mitään hetkeen. Mutta oon tainnu päästä eroon tosta "en uskalla ottaa yhteyttä, haluaako se muka oikeesti hengata mun kanssa"-jutusta, kuinka helpottavaa ja vapauttavaa.
Onpa hassua kirjottaa tämmöistä pitkästä aikaa, kun oon lähinnä kertoillu pintapuolisesti mitä oon tehny milloinkin. Tuntuu oudolta ja paljastavalta.

22.1.2011

You don't want to be alone


Muutaman päivän takainen esiintyminen ja taas yksi kappale TDCC:lta johon ihastun koko ajan vaan lisää.

Kohta kutsuu Pariisi, pakko ottaa eilinen tylsäilyilta kunnolla takas!

18.1.2011

Oh well I don't mind, if you don't mind

Arvatkaa kellä on lippu Band of Horsesin keikalle? No mulla! Hullua. Silti tuntuu jotenkin tyhjältä, ehkä koska lipun hankinta onnistui vasta valtavan epätoivon jälkeen enkä oikein vieläkään käsitä sitä.
Pitää ehkä muutenkin avautua Pariisin yltiömäisestä keikkatarjonnasta, se on nimittäin huikeaa. Huikeampaa kuin huikeaa. Mua melkein itkettää kun mietin mitä kaikkia oon missannu täällä oloni aikana, syynä sold out tai aikatauluongelmat (mm. Mumford & Sons, Brandon Flowers, The National, MGMT, Pony Pony Run Run, Gossip... sniif). Paljon kaikkea on tulossa, ja salaa toivon että edes jokin noista edellä mainituista tulis tänne uudestaan. Täällä muuten keikat alkaa aina tosi aikasin verrattuna Suomeen, siinä seitsemän, kahdeksan aikaan illalla. Ja ne oikeesti alkaa miten on ilmotettu..
Viime viikon keskiviikkona täällä alkoi alennusmyynnit ja ne kestää viisi viikkoa. Jossain viinikaupassakin oli alennukset... Uskaltauduin vasta tänään käväisemään puolikkaan kaupan (vain alakerta) verran, eikä siellä mitenkään normaalia enempää ihmisiä ollu, ehkä arkipäivä vaikutti asiaan.
Nyt ei oo ehkä ihan niin lämmin enää kuin viime viikolla, mutta Mäyrän sanoin: ihmiset istuu kahvilla ulkona tammikuussa. Toppatakkiakaan en välttämättä pue joka päivä vaikka palelenkin helposti.
Perjantaina käytiin ulkona (ehkä se oli se huulipuna..?), lauantaina jumitettiin ja sunnuntaina pengottiin vaatekasoja kirpparilla sekä mentiin elokuviin vaikka paistoi aurinko, heh. Mietin kovasti mitä sanoisin Sofia Coppolan Somewhere-elokuvasta. Oli kiva mennä katsomaan elokuvaa, josta ei tiennyt mitään etukäteen, paitsi no ohjaajan. Tykkäsin siitä kyllä, en kuitenkaan hehkutukseen asti. Muutaman ihmisen, oikeastaan yhden, tarina, minimalistinen. Aika Lost In Translation. Huomaan kuitenkin miettiväni sitä seuraavinakin päivinä, niin kyllä siinä jotain oli. Veden alla kuvatut otokset oli kauneinta vähään aikaan.

Kuvat weit

10.1.2011

Sleepyhead

Päivät menee nopeaa. Joku päivä teki mieli pukeutua vain harmaaseen, onneksi oli siniset housut. Jonain toisena olin pahis ja skypettelin työajalla. Ja luultiin menevämme steppiin, mutta päädyttiinkin tanssimaan.

Kaksi yötä putkeen aamuun asti juhlimassa, sen tuntee koko kehossa, ettei oo tullu nukuttua. Perjantai, mitä siitä voi muuta sanoa, kuin että ei enää ikinä niin. Mitä tapahtui? Pelottavaa, näin jälkeenpäin ajateltuna. Lauantaina sain jonkin ihmeen voimin itseni raahattua yhen kivan tytön 21-vuotissynttäreille. Otin aika rauhallisesti, oli vähän pakkokin..
Eilen kultturellestettiin (kultturelli + rellestää..? vaikka ei sitä väsyneenä laahustamista kovin rellestämiseksi voi väittää) ja vierailtiin Musée d'Orsayssa. Sieltä ei kuvia, koska niiden ottaminen oli kiellettyä. Paljon tauluja, ylläri. Van Goghit kavereineen tuli nähtyä ja oli siellä myös yksi Albert Edelfeltin taulu.
Eilen tuntui ihan keväältä, kun laitoin mun kevyemmän takin päälle ja oli lämmin, aurinko paistoi, ah. Museon jälkeen osasin syödä japanilaista puikoilla ja Starbucksissa jäädytin aivoja. Hyvä seura, parempi mieli, niinhän se oikeesti menee.
Otin vihdoin asiakseni kuunnella Passion Pitiä ehkä viikko sitten ja kyllä, tykkään erittäinkin kovasti!

Passion Pit - Sleepyhead


Ainii, sain tänään tosi coolin kortin ihanalta Siiriltä

3.1.2011

So this is the new year

Viime vuosi oli hyvä vuosi. Kaikki abijutut, kirjotuspaniikki (ei-niin-kivaa), töitä, ylppäripäivä, päiväkotiharjottelu, Tallinna, Ruissi, Flow, mökki, au pair-paikan etsiminen ja löytäminen, Ranskaan saapuminen ja täällä oleminen. Kivoja ihmisiä, uusia ja vanhoja tuttuja. Toivottavasti tää vuosi on vielä parempi, aion ainakin ottaa kaiken irti ranskailusta ja muusta, sen lupaan!
Uusi vuosi Pariisissa. Kuulostaa hienolta ja jännittävältä. No, olihan se niitäkin, mutta paljonpaljon muutakin. Vuodenvaihde vietettiin välkkyvää Eiffel-tornia katsellen ja shampanjaa siemaillen, suomalaisten Tiian ja Annin kanssa. Se oli kieltämättä hieno hetki ja ehkä ainoa koko iltana, kun tuntui siltä, että nyt juhlitaan vuoden vaihtumista. Vinkkinä, ei kannata mennä Champs Elyséelle, siellä ei tapahdu mitään, vaikka sinne kerääntyy "kaikki". Ilotulituksia ei järjestetty kaupungin toimesta, koska terroriuhka oli liian suuri... Raketteja oli kyllä ihan tarpeeksi muutenkin (vaikka ne onkin turhinta ikinä). Kuten oli kävelyä, mellakkapoliiseja ja ihmismassojakin.
Metrolla ja junilla liikkuminen oli ilmaista ja niitä meni poikkeuksellisesti koko yön, mutta monia metroasemia suljettiin, koska ihmisiä oli yksinkertaisesti liikaa. Munkin hoodeille ois menny junia tunnin välein, mutta eipä tullut hyödynnettyä, vaan perinteinen eka juna kotiin tuli taas otettua kuuden jälkeen.
Ennen sitä tosin saatiin seuraa saksalaisesta poikaporukasta, joista yhden paran mentyä huonoon kuntoon lähdettiin kolmistaan jatkamaan homokaraokebaariin, jossa seuraan liittyi pari tuttua suomalaistyttöä.
Tiia ja Anni tuli meille myös yökylään, ja vuoden ensimmäinen päivä meni pitkään nukkuessa ja herkkupastoja valmistellessa ja lopuksi mun osalta Six Feet Underia katsellen. Kuten meni muuten tääkin päivä (sunnuntai, voisin toisaalta vaihtaa tuon kellon oikealle aikavyöhykkeelle, niin jutut tulis oikeana viikonpäivänä, mutta äh, kyse on vain tunnista), ranskaperhe kotiutui ja huomenna jatkuu työt ja arki... No ainakin kavereita tulee takas!
PS. Kuvat ei liity nyt yhtään mihinkään (koska uv:stä on vain tuhruisia kännykkäkuvia...), paitsi okei Pariisiin. Ne on otettu marraskuussa kauppakeskusten joulua varten koristelluista näyteikkunoista, mutten oo muistanu julkaista niitä. Ei sillä että niissä mitään ihmeellistä on, kun ne on otettu päiväsaikaan eli pahimpaan heijastusaikaan.. Parempia kuvia näkee ainakin täällä!