Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyväskylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jyväskylä. Näytä kaikki tekstit

17.4.2015

3 vinkkiä viikonlopulle!

bonbon


Tässäpä kolme kultturelliä vinkkivinkkistä tälle viikonlopulle:

1. Jyrock 17.-18.4.

Tämä vinkki taitaa tulla vähän turhan myöhässä muille kuin Jyväskylän seudulla viikonloppuaan viettäville, mutta kuitenkin: tänään ja huomenna järjestettävä, 30-vuotista taivaltaan juhliva Jyrock on oivaa lämmittelyä kesän musiikkifestareita varten. Huh huh mikä kattaus esiintyjiä!

2. Dok: Astrid Lindgrenin tarina

Äärimmäisen kiehtova ja valtavan taidokkaasti toteutettu kolmiosainen dokumentti ruotsalaiskirjailijan elämästä ja urasta. Muistan lapsuudestani Peppi Pitkätossun, Vaahteramäen Eemelin, Ronja Ryövärintyttären, Melukylän lapset sun muut, mutta en ollut ennen miettinytkään, kuinka kiehtova hahmo Astrid itse olikaan. Valtavan insipiroiva elämäntarina ja persoona, rikas niin mieleltään kuin sydämeltäänkin.

3. Meri Kuusisto: Amerikkalainen

Kuusiston esikoisromaanin lukee helposti viikonlopun aikana ja on sopivasti yhtä aikaa kevyt ja raskas, hauska mutta surullinen, hulvattoman absurdi ja silti riipaisevan todenmukainen. Kirja kertoo Susetesta, joka alkaa hoitaa amerikkalaista jalkapalloa kuin lasta ja Hermannista, joka asuu teltassa kerrostalon katolla. Enempää en tohdi paljastaa, mutta suosittelen lukemaan!


Kivaa viikonloppua!


9.10.2014

Höstfest Jyväskylässä 10.-11.10.

http://www.hear.fi/ckfinder/userfiles/files/hostfest2014juliste-web.jpg
Tekijä: Kaisa Kunelius


Helouu Jyväskylä!

Taas ois festaria tarjolla! Höstfest on syksyinen undie-festari (indie + underground) Ilokivessä ja Vakiopaineessa ja vitsit, mitä kaikkea onkaan tarjolla! Tsek tsek ohjelma!

Nähdään siellä jookos!

(Puolivahingossa ajauduin taas lipunmyyjäksi, että saa tulla morjenstaan, mutta kantsii tulla muutenkin, itse odotan innolla mm. Astrid Swania.)

10.9.2014

Huvittaa

hupi01
hupi02


Yhtenä arki-iltana otin erään eksyneen lampaan kainalooni ja mentiin yhdessä kuokkimaan juhliin, joihin ei kai ehkä ihan oikeasti oltaisi kuuluttu, mutta niin sitä vaan istuttiin nurkassa ja juotiin valkkaria kertakäyttömukeista.

Baarissa löydettiin parhaita tyyppejä, joista se parhain huusi mulle tanssilattialla, että sä näytät niin hyvältä että mä en kestä. Narikkajonossa joku kutsui mua seiloriksi raitapaidan vuoksi ja mua huvitti suunnattomasti. Koko tämä elämä.

Bussi hurautti synnyinkaupunkiin ja äiti olisi halunnut ostaa tummansiniset kukertavat lakanat, mutta minäpä valitsin haalean mintunvihreät ja raidalliset. Koska jospa unetkin ovat vaaleissa lakanoissa vaaleampia, valoisampia. Vaikkakin viime unessa, jonka muistan, olin myöhästyä lennolta ja taisinpa myöhästyäkin lopulta.

En tosin muista, minne olisin ollut lentämässä. Eikä mun oikeastaan edes tee mieli lentää mihinkään juuri nyt. Jalat, polkupyörä, juna ja linja-auto riittävät, laiva voisi olla myös hauska. Vaikkakin luin muisteloita kaksikymmentä vuotta sitten tapahtuneesta uppoamisesta ja ajattelin niiden ihmisten hätää ja sitä, että merenpohja on niin monen sadan hauta.

Unelmoin lankakaupassa, punasin huulet, ostin syntymäpäiväsankarille ananaksen ja join kaljaa vaaleanpunaisella pillillä. Ajoin pyörällä, jossa ei ollut jalkajarruja ja pelkäsin koko matkan ajan, että unohdan asian tiukan paikan tullen. Ei tullut tiukkoja paikkoja onneksi, mutta hetkittäin unohdin silti, aina alamäessä.

Keräsin takapihalta omenoita Prisman muovikassiin ja iskä tuli kurkottamaan ylemmistä oksista ne isoimmat.

Sanoi aamulla asemalle kyyditessä, että täytyy laittaa omenat parvekkeelle yöksi, ettei ne ala mädäntyä.

28.8.2014

Kiitos Canvas, olit ihana

canvas_kollaasi04


Canvas Festival taisi olla jopa kivoin festari koko kesänä ja tulihan niitä muutama kuitenkin koluttua.

Lippukopeissa oli lämmintä ja asiakkaat muuttuivat illan edetessä vain iloisemmiksi.

Seuraavana päivänä saatettiin missata pari esiintyjää, mutta ei otettu ressiä. Parhaat tanssit taikoi ihan lopuksi Alex Metric ja olin hikinen ja onnea täynnä.

Lähes viidentoista kilometrin yöpyöräilykään ei karistanut hymyä kummallakaan kerralla.

Parempaa kesän lopetusta en olisi osannut toivoakaan.

Kiitos Jyväskylä, kiitos kaverit, kiitos minttuviina, kiitos musiikki, kiitos Canvas!

(Ja nyt kun kesäfestarit on ohi, on aika syksyn sisäfestareiden, jeah!)

20.8.2014

Canvas Festival 22.-23.8. Jyväskylässä


Hoi kaikki jyväskyläläiset! (Ja miksei kaikki muutkin!)

Ihanaa, että Jyväskylässäkin tapahtuu nykyään kaikenlaista kiinnostavaa. Esimerkiksi nyt tulevana viikonloppuna olisi viime vuonna ensimmäistä kertaa järkätty Canvas Festival.

Joku jossain taisi jo tituleerata sitä Jyväskylän Flow'ksi (tamperelaisten kaverieni reaktio tähän: awwww). Itse odotan jotain samankaltaista esim. H2Ö:n kanssa; vähän tuntemattomampia esiintyjiä, joista voi tehdä upeita löytöjä (vaikka onhan siellä esim. Say Lou Lou, Iisa, LCMDF..!), rentoa ja lämminhenkistä tunnelmaa.

Saa nähdä, olenko oikeassa, tulkaa tekin! (Ja tulkaa ostamaan multa lippuja perjantaina!! ^____^)

18.6.2013

Kun on voitolla päivän päättyessä

IMG_20130616_115455

IMG_20130616_135522

IMG_20130618_000229

IMG_20130616_120224

Näinä aikoina todella tuntuu, että olen voitolla päivän päättyessä.

En tunne enää Jyväskylää. Se edustaa mulle menneisyyttä ja vellon vain nostalgiassa täällä käydessäni.

Jyväskylä on autio, enkä tunne täältä enää melkein ketään.

Silti Jyväskylä on mulle rakas ja hyvä. Ja onhan täällä rakkaita.

Mutta: mä pääsin täältä pois.

9.12.2012

And I found myself attached to this railroad track

ihanatalvi

mbar_helsinki

kiasma

Olen ihastellut sinisiä hetkiä ja lumisia maisemia. Kylmyyskään ei haitannut, kun oli niin kaunista.

Olen matkustanut junalla Tampereen ja Jyväskylän sekä Tampereen ja Helsingin väliä. Yksin ja seurassa, aamulla ja illalla. Kuunnellut musiikkia, lukenut lehtiä, syönyt eväitä, nukkunut ja antanut ajatusten vaeltaa.

Tavannut uusia ihmisiä ja vanhoja tuttuja. Miettinyt ihmisiä ja ihmissuhteita, keskustellut niistä.

Ollut pikkujouluissa, yllätyssynttärijuhlissa ja First Aid Kitin keikalla. Piilotellut sängyssä lämpimän peiton alla tekemättömiä velvollisuuksia.

Enää pari viikkoa ja sitten voin oikeasti hengähtää hetkeksi. Olla vain, tekemättä mitään, stressaamatta mistään. Paitsi siitä, mahtuuko mahaan vielä yhtä joulutorttua.

(Konsertin helmi oli, kun siskokset kysyivät yleisöltä, "Are you ready to abandon modern technology?" ja esittivät tämän laulun täysin akustisesti yhdellä kitaralla säestettynä, ilman mikrofoneja ja vahvistimia.)

PS. Jospa seuraavaan merkintään osuisi ihan oikealla kameralla otettuja kuvia?

15.11.2012

Posse

Posse, pitsaa ja Party Aliasta. Perjantai sopisi jatkoksi, mutta tämä kyllä taisi olla lauantai-ilta. Jyväskylässä tietysti.
posse1a
Letti-Laura

posse2

 posse4

posse3
Mestarikampaaja-Emma

posse6

posse5
Kanadanvahvistus-Sini ja Pitsaorganisaattori-Nelli
 
posse7
Jumppapalloilija-Kerttu

posse8
Maito!
 
posse14
Instagrammaaja-Juuli

posse11
Game on!

posse12
Olvi-Veikko

Lukioaikojen sijaan taidettiin nostalgisoida enemmän vanhoja hittikappaleita, mutta hauskaa oli. En valitettavasti enää löytänyt juuri niitä parhaimpia videoita, mutta tästäkin saa jo aikaan monet "onko tästä jo näin kauan?!"-huudahdukset.

Kuinka monta muistatte?


6.11.2012

Where you see a wall, I see a door

Kuulumisia, tekemisiä ja puhelimeen tallentuneita hetkiä tässä taas, hei.


omalleyskerkko
Ensin pari mustavalkoista. Jyväskylässä, O'Malley's ja Juuli, sivistyneesti viiniä ja sivistävää tietopeliä, josta opimme paljon Ranskan viinialueista (Champagne on pohjoisin, muistaakseni...). Sekä sen, että juoppous ei ole kuolemansynti. Toinen on Tampere-talosta Kerkko Koskinen Kollektiivin konsertista. Ikinä en ole nukkunut konsertissa, mutta ensimmäisenä esiintyneen Tuomari Nurmion aikana torkahdin ainakin kolmesti... oi voi.

rumaa
Sitten hieman Rumaa, eri illoilta tosin, molemmat kuitenkin Tampereelta. Lost In Music kutistui osaltani suunnitellusta kolmesta päivästä yhteen iltaan, mutta LCMDF:n keikalla oli ainakin hauskaa Marin ja Elinan kanssa.

kahvillamarimekko
Oli myös tappotentti Ranskan yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kehityksestä toisesta maailmansodasta nykypäivään, mutta sen jälkeen oli aikaa käydä Kahvilla ideoimassa Idan kanssa ja juoda ensimmäistä kertaa glögiä tälle syksylle.

kakkuminttu
Masentavan marraskuun päiviin auttaa ainakin kakku (paljon onnea Riikalle!) sekä pukeutuminen överiin mintunvihreään collegepaitaan, todistetusti!

Saa kertoa, jos on jotain aivan killereitä väsymyksenpoistajia! Nukkumista pitäisi kai kokeilla vieläkin ahkerammin...

5.8.2012

In our wildest moments we could be the greatest

Niin paljon hyviä hetkiä, hyviä kaupunkeja ja hyviä tyyppejä, joista haluaisin kertoa.

pori

Porissa Meijun ja Heidin kanssa tehtiin vohveleita, pidettiin piknikkiä ja makoiltiin auringossa kuunnellen Norah Jonesia (joka nähtiin myös screeniltä, kun etsi sopivan paikan).

tampere

Tampereella sain vieraita tädistä ja pikkusiskosta. Onni on omistaa täti, joka jakaa saman intohimon matkustamiseen ja jonka kanssa voi puhua, oikeasti. Onnea on myös sisko, jonka kanssa voi tanssia kahdestaan muuten autiolla tanssilattialla.

kaffila

Ida ja Kaffila. Juonia ja herkuttelua. Jogurtilta, mintulta ja omenalta maistuva tee oli mielenkiintoinen ajatuksena, mutta pieni pettymys silti. Seura ja rahkakakku kuitenkin pelastivat.

rhcp

Heidin kanssa ihailtiin Laukontorin taakse laskevaa aurinkoa samalla, kun Red Hot Chili Peppers soitti vieressä. Tuli kylmä, mutta jallukaakao lämmitti. Punaviinilasillisen jälkeen suunnitelmana oli kotimatka, mutta päädyinkin Marin ja Elinan kanssa tanssimaan Klubille, jonka musiikki oli suuri pettymys ensimmäistä kertaa ikinä.

jyväskylä

jyväskylä2

Jyväskylässä Iisan kanssa syötiin luumuja ja keskusteltiin siitä, ettei pitäisi tyytyä. Etenkään rakkaudessa.

Juuli, värikkäitä pillejä, pahaa viiniä, rallikansaa ja avoautoajelu. Ystävää ei jätetä. 

jyväskylä3

Sitten vielä kadunvaltausta, pingistä pikkuveljen kanssa, monta elokuvaa ja Domino-keksejä.

Emmalta sain jäätelöä ja kahvilakeskusteluja, onneksi Jyväskylän keskustakin oli jo hiljentynyt rallien jälkeen.

(Tämän piti olla oodi näille kaikille hyville tyypeille, mutta en oikein osaa pukea tätä sanoiksi nyt. Ootte kivoja ja oli kivaa!)

Hyville hetkille, kaupungeille ja tyypeille tulee pian jatkoa, sillä pian on Flow, jonne pääsin talkoolaiseksi. Moikataan jos tavataan!


PS. Tällä hetkellä koukuttaa: ylläoleva biisi ja Terapiassa-sarja.

28.6.2012

Juosta alasti pellossa juhannusyönä ja huutaa

Kouluposse 5/8 presents:

Juhannus 2012

Starring:

IMG_0458 copy
Laura

 IMG_0457 copy
Juuli
IMG_0460 copy
Emma
IMG_0504 copy
Kerttu
IMG_0496 copy
Roosa


Ai siis häh?

IMG_0414 copy
No oli vartaita.

 IMG_0452 copy
Ja grillimestareita.

IMG_0454 copy
Ruuan malttamatonta odotusta.

IMG_0445 copy
Tästä en tiedä mitä tässä tapahtuu.

IMG_0462 copy
Saatiin sitten sitä ruokaakin onneksi!

IMG_0474 copy
Vartaiden jälkeen grillattiin vartaloita.

 IMG_0476 copy
Uuups!

IMG_0498

IMG_0512 copy

IMG_0538 copy
Vesileikkejä!

IMG_0580 copy
Badass.

IMG_0581 copy
The Real Badass.

IMG_0600 copy
Ja sit päästiin asiaan!

IMG_0594 copy

 IMG_0624 copy
Aamupalaa viiniteltassa.

IMG_0623 copy

 IMG_0637 copy
Uusi päivä korkattu!

 IMG_0630 copy
Melonidrinkki u-uu!
IMG_0654 copy
The name of the game.

IMG_0661 copy

IMG_0666 copy
Tupsun kiertäjät feat. pelikortit.

IMG_0687 copy
Semmosta!

Melkoinen kreisijuhannus vietetty ja vieläkin naurattaa. Mökillä ei oltu, mutta mökkitunnelmaan kyllä päästiin. Uitiin, saunottiin, syötiin ja sen sellaista. Ainoa juhannustaika, joka jaksettiin tehdä, oli nukkua vasen sukka väärinpäin jalassa. Täältä voi kurkata, minkä tahtiin juhannustansseja tanssittiin (sieltä löytyy viiden joiltain osin melko erilaisen musiikkimaun sekamelska, Anssi Kelaa sentään laulettiin yhdessä kaulakkain, hehe).

Tätä kannattaa soittaa ennen saunaan menoa, lähtee nimittäin todistetusti vaatteet päältä keneltä tahansa: