So come on, come on, come on, come on and laugh with me

HUH täällä on kuuma! +35 on jo aavistuksen liikaa, vaikka pitäis olla iloinen, että on hyvä ilma (kuva on tiistailta, jolloin satoi). Ripustin pyykit kuivumaan ja yritin lukea bikinit päällä, mutta sitten oli pakko paeta sisälle viilentymään. Hyvä, että tuulee edes hieman ja että mulla on nyt hyvä hellemekko (vaikka sitä pitääkin vahtia koko ajan, ettei se valu liian alas...).

Viime viikon tiistaina oli La Fête de la Musique, eli musiikkijuhla. Ympäri kaupunkia kaikenlaista keikkaa ja konserttia, isoa ja pientä. Missattiin kyllä aika lahjakkaasti melkein kaikki musisoinnit, mutta oli varmasti yksi mielenkiintoisimmista öistä Pariisissa.. Meidän ei pitänyt olla kovin myöhään, juniakin meni poikkeuksellisesti tunnin välein kotiin läpi yön, mutta kuinkas kävikään. Oltiin kotona kuudelta aamulla. Ja Pariisi onkin loppujen lopuksi aika pieni paikka...

 

Perjantaina jumitettiin Seinen varrella ennätyksellisesti aamuun asti. Sanottiin heipat Gabrielelle, joka lähti takaisin Saksaan, istuttiin rotankolon vieressä (hrrr), jaettiin viinipullo hauskan québeciläismiehen kanssa. Ne puhuu ihmeellistä (ja aika rumaa..) ranskaa.

 

Lauantaihin kuului Gay Pride-kulkuetta ja juhannuspiknikkiä suomalaisporukalla (jatkot Seinen varrella... taas kerran). Sunnuntaina päivällistettiin vihdoin Peven synttäriateria ja käytiin jazzailemassa La Défensellä ilmaiskonsertissa. Hieman erilainen juhannusviikonloppu siis takana! Oishan mökkeily ja saunominen kelvanneet toki, mutta meni se juhannus Pariisissakin.

En tiiä mitä tapahtuu, kun Peve lähtee keskiviikkona kiertämään Aasiaa, en halua ees ajatella. Onneksi mulle jää Mäyrä vielä joksikin aikaa. Kaikki alkaa pikkuhiljaa lähteä, mullakin enää kuukausi jäljellä, töitä onneksi vain kaksi viikkoa. Mihin tää kaikki aika on huvennut?! Mulla tulee niin ikävä tätä vuotta ja mun Pariisi-ihmisiä, on jo valmiiksi. Oon saanu tosiystäviä (jotka esim. ei jätä kahvilan eteen nukkumaan, hehe) ja oikeesti eläny elämääni ehkä enemmän kuin koskaan. Täten omistan tän videon Ranska-ajalle ja kaikille ihmisille, joita oon sen aikana tavannu ♥ :

I FEEL IT ALL

Keskiviikkoiltana haettiin harmoniaa istuskelemalla Canal St. Martinilla (kuka hiton Martin?! Heh..) virvokkeita siemaillen. Perjantaina sitten riehuttiin kunnolla, vaskipuhallinorkesteri (sooooo cool), hc-bändi, apinanaamareita ja hyvää seuraa. Oh my gosh how I missed kreisibailaus!

Muuten päivät on kuluneet lähinnä Täykkäreiden seiskakautta tuijotellen. Mihin ne kaikki hyvät ilmat on kadonneet, joka päivä sataa, huoh.

PS. Tää kappale ja video on ihan parhautta! Tanssin mun huonetta ympäri maailman levein hymy kasvoilla.

Mä tahdon lentää sun kanssa kattojen yllä

Lentomatka Suomeen ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Istuttiin jo lentokoneessa, kun kapteeni kuulutti, että koneen pyörästä on mutteri irti ja joudutaan odottelemaan teknikkoa. Puoli tuntia vaihtui kahteen tuntiin, joka vaihtui lennon kokonaan peruuntumiseen. Saatiin kuitenkin uusi lento samalle päivälle, kello 11 sijaan päästiin lähtemään kello 19. Niin ja olin tosiaan nukkunut ehkä kaksi tuntia Seinellä istuskelun ja yöbusseilun jälkeen... Onneksi mulla oli odotteluseurana kaksi (krapulaista..) espoolaistyttöä, joista toinen pääsi tosin jo aiemmalle lennolle. Ajomatka kotiin sujui SMG:n Mantereen tahdissa, mulla on superäiti (kannatti valittaa Facebookissa hehe)! Aika paljon sutjakkaammin sujui lento takaisin Pariisiin, ei tosin päästy Peven kanssa vierekkäin, mutta eipä se haitannu kun molemmat tais nukkua koko matkan.

Suomessa oli hassua, kuinka sinuttelu tuntui epäkohteliaalta. Täällä kun teititellään kaikkia tuntemattomia ja etenkin itseä vanhempia. Ranskassa jos vähänkään hipaiset toista ihmistä, kaikki on heti "pardon!", Suomessa joku lyö sua laukulla päähän ja eka sana on "hups!". Ylikäytin varmaan sanaa kiitos, koska ranskan s'il vous plaît :lle ei löydy vastinetta suomeksi. Vielä en oo oppinu sujauttamaan sitä sulavasti samaan hengenvetoon heti jokaisen pyynnön jälkeen, kuten ranskalaiset tekee, vaan mulle tulee pieni ajatustauko väliin.

Huomasin, kuinka helposti small talk sujuu suomeksi nykyään, vaikken sitä ranskaksi vielä oikein osaakaan. Lenkkipolulla täällä 80 % (miehistä..) moikkaa, Suomessa 0 % kaikista.

Hassua, kuinka kaukana Suomi-elämä ja Ranska-elämä on toisistaan, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Oli paljon helpompi sopeutua takaisin tänne Ranskan kotiin, vaikka yritinkin vakuutella itelleni, ettei mikään oon Suomessa muuttunu. En muistanut missä meillä kotikotona säilytetään kattiloita ja suihkut toimi eri tavalla (ei tarvinnutkaan väännellä erikseen kylmä- ja kuumahanoja).

Toimin ylioppineen Juulin hovikuvaajana ja saatiin sen ylppärikuva napsittua. No helppoahan semmosta kauneutta on kuvata ♥ (ja tää ei oo mitään ironiaa, vaikka vika kuva onkin tommonen!) (Juhlista kuvamateriaalia myöhemmin!)

Ja AINIIN! Nyt mulla on Flow-lippu, jehuu!

Ei mun oo hyvä olla yksin

Jeejee, pidennetty viikonloppu takana, vielä erittäin mukava sellainen. Tänään oli siis myös vapaapäivä, helluntai tai mikälie. Perjantaina istuskeltiin Annin, Tiian ja Peven kanssa hetki Le Sans Soucissa ilman huolia, mutta palattiin (tai no puolet seurueesta..) jo viimeisellä junalla kotiin.

Lauantaina etsittiin sisäisiä eränkävijöitämme Peven ja Mäyrän kanssa ja lähdettiin seikkailemaan lähimetsään. Teltta pystytti itse itsensä ja parasta oli, ettei hyttysiä ollut lainkaan! Jättimäisiä koppakuoriaisia ja iltaa viettäviä, raketteja ampuvia nuoria kylläkin..

Eilen syötiin (liiankin) hyvin suomalais-ruotsalais-itävaltalais-amerikkalais-au pair-seurassa ja rapsuteltiin Arri-koiraa.

Sama meininki syömisen suhteen jatkui tänäänkin, kun tälle perheelle tuli lounasvieraita. Lapsia oli yhdeksän, aikuisia kahdeksan ja lounas kesti monta tuntia aperitiiveineen, juustoineen ja jälkiruokineen, mums. Täydellä mahalla ei muuta jaksanut kuin mennä elokuviin, The Tree of Life oli kyllä aika puuduttava.. Visuaalisena elämyksenä (heh) silti ihan mieletön.

When you feel embarrassed then I'll be your pride

Mulla on taas niin paljon musiikkiasiaa, etten tiedä miten ne julkaista ilman, että mikään jää toisen varjoon. Melkein jo ärsyttää, ettei täällä ole kohta enää muuta, kuin musiikkihehkutuksia ja youtube-videoita. No, olen pahoillani, mutta nyt on vaan pakko (taas).
Friendly Firesin uutta albumia Pala voi kuunnella täältä ilman mitään (vapaavalintainen kirosana) rajoituksia. Ei voikaan, enää. No sitten Spotify, hmph... Sen tahdissa siivous ja pakkaus sujui mainiosti. Joskus pidäs kotibileet, joissa soi vain Friendly Fires ja ehkä Two Door Cinema Club. Ai ei sinne kukaan tulis, no ei varmaan. Tanssisin sitte yksin.
Sitä ihmetyksen määrää, kun Erin, siis se Nylon Beatin Erin, onkin tehnyt ihan kelvollisen soololevyn. Sehän osaa laulaa, muutenkin kuin nenällään. Ja se osaa tehdä ite omat biisinsä. Vou!
Ostin Suomessa kauan haaveilemani Death Cab For Cutien Transatlanticism-levyn (miten tuo sana onkaan niin hankala kirjoittaa?) ihan vain sen nimikappaleen perusteella, joka on yksi ihanimmista asioista joita on koskaan tehty maailmassa. Kuuntelin levyä koko lentomatkan takaisin tänne Ranskaan, sekä tänään sateisena päivänä peiton alla. Vaikka en rakastakaan jok'ikistä kyseisen bändin kappaletta samalla tavalla, kuin rakastan ihan jokaista vaikkapa Band Of Horsesin tai Bloc Partyn, niin joskus vain tulee erittäin vahva Death Cab For Cutie-olo. Sellainen hieman yksinäinen ja haikea, jolloin tarvitsee jonkun kuiskaamaan korvaan, että kaikki tulee olemaan ihan okei.

Death Cab For Cutie - Passenger Seat


Kuvat Suomivisiitin baarireissulta, kun oltiin lähes koko Kouluposse kasassa taas.

But you just met somebody new

Eilen tuli sen verran juhlittua lakkipäitä, että tänään en kykene muuhun, kuin vinkkaamaan tästä Robynin sairaan hyvästä biisistä ja sen aivan hetken aikaa sitten julkaistusta videosta. Miten se vaan osaa?! Niin ja Robyn-dokumentista, joka löytyy täältä! Jos jonkun (muunkin kuin minun...) ruotsin taidot on päässeet ruostumaan, niin tekstitykset englanniksi saa cc-nappia painamalla!