4.3.2011

If I am lost it's only for a little while

Hups, maaliskuukin vaihtui jo. Kaikenlaista on ehditty viikon aikana, hiljaisempia ja kiireisempiä päiviä. Käyty tanssimassa (niin kuka nyt tanssi ja kuka ei...) kahdestikin, valmistettu lämpimiä voileipiä torstaiaamuna kello seitsemän. Rikoin monivuotisen (kahdesta voi sanoa jo monta..?) Oscar-tuijottelun, mutta onneksi ainakin pääosapalkinnot meni oikeisiin osoitteisiin. Asiaa (tai no kuvia) on kuitenkin sen verran, että se on parasta jakaa useampiin osiin, eli juttua tulee aina kun jaksan sitä väsätä. Ainiin, ainoa murheenaihe tällä hetkellä on (loman loppumisen lisäksi) se, että kameran objektiivi on suoraan sanottuna paskana. Höh.
Mikään ei kuitenkaan voi harmittaa hetkeen, sillä viime lauantaina koin jotain sanoinkuvailematonta. Band of Horses. Kyyneleet kihoaa silmiin, kylmiä väreitä ja perhosia vatsassa (hyvällä tavalla siis) edelleen joka kerta kun ajattelen sitä keikkaa. Ihan mieletöntä. Kiertueen päätöskeikan hurmion kyllä huomasi. Ne vaikutti niin sympaattisilta ja hauskoilta tyypeiltä ja kuinka aidon vaikuttuneita ne oli, kun yleisö huusi niitä monien minuuttien ajan takaisin. Itkin melkein onnesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti