Who would have known how bittersweet this would taste?

Miten joku voi olla näin hauska? Onneksi saatin levy tädiltä, nyt Adele pitää mulle seuraa jokaisella kävely- ja juoksulenkillä.

 

You know how the time flies, only yesterday was the time of our lives

Tein listaa, mitä haluan tarvitsen asuntooni (jota siis ei ihan vielä ole, melkein kyllä). Ekana oli Macbook, realistista joo? Päädyin sitten kuitenkin halvempaan, ihan kelpo varmasti sekin. Ajattelin, että on se ehkä hieman tyhmää maksaa tuplasti enemmän vain siksi, kun se on niin kivan näköinen. Valitsin silti sen kauniimman niistä kahdesta vaihtoehdostani (ei-Maceista). Konetta kuitenkin käytän päivittäin, niin ärsyttäisi vain jos se olis ruma. Jos jossain tunnen itseni tyhmäksi, niin tietokonekaupassa.

Mulla on liikaa aikaa ajatella. Mulla on liikaa aikaa. Mulla on liikaa. Mulla on. Mulla. Minä.

Mitä sulle kuuluu? Mitä teille kuuluu? Kiinnostaisi kovasti tietää.

Tai kertokaa sitten edes jotain Tampereesta. Kehukaa, jooko?

Rakkaat ystäväni Peve ja Mäyrä,

Tällä kuvalla haluan kertoa, että olen pahoillani kun en nyt päässytkään Ouluun, mutta lupaan kyllä tulla heti kun ei tarvitse maksaa kiskurihintaa matkoista (= sitten kun mulla on opiskelijakortti). Ja että ikävä on kova. Ikävöin teitä lehmäisen ja neliömäisen paljon.

Kuvassa Peve siis nauttii täysin siemauksin telttaretkestä Saint Leun metsän siimeksessä. Harmikseni en omista vieläkään sitä kuvaa historiallisesta hetkestä, Rane rakkaudenhedelmän synnystä Social Clubilla, tosin se saattaisi olla jo liian rajua materiaalia tänne..

Puspus, Rane

Dans ce monde inhabitable il vaut mieux danser sur les tables

En käynyt puolessakaan niistä museoista, joissa suunnittelin käyväni Pariisissa. Aina sitä ajatteli, että onhan mulla aikaa. Mutta parempi kai, että oli kaikkea muuta (kivempaakin) tekemistä. Ennen lähtöä kävin kuitenkin modernin taiteen museossa, Centre Pompidoussa. Siellä taas kerran pohdin sitä, mikä on taidetta. Vaikka löysin kivojakin asioita, suurimman vaikutuksen eivät tehneet taideteokset, vaan näkymät ulkoparvekkeilta Pariisin kattojen yli.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja onneksi Suomimasennukseen on lääke: ystävät ja tanssiminen. Vaikkei ihan pöydillä sentään tanssittu, niin valomerkkiin asti Rumassa kuitenkin. (Jos jalat kipeyty Flow'ssa, niin se ei ollut mitään verrattuna tähän, pystyn hädin tuskin kävelemään...)

Zaz - Port Coton

Mais moi, je ne t'oublierai pas

 

Ma vie en France me manque. Kaipaan sinne, missä viinipullo maksaa ruokakaupassa kaksi euroa, aterialla on tietty kaava, hyviä juustoja syödään päivittäin, voletit (ikkunaluukut = les volets) suljetaan yöksi, metrossa voi tarkkailla ihmisiä (jotkut ihmiset on kuin suoraan piirretystä tai sarjakuvahahmoja).

 

Kaipaan valoja yöllä, kun ne heijastuu Seinen pintaan. Kuinka matka-ajan voi arvioida laskemalla metropysäkit. Pikniköintiä puistossa. Kuinka lusikkaa kannatti pitää mukana (jos alkoi tehdä mieli vaikka naturea), mutta unohdin sen silti lähes aina.

 

Suomi masentaa mua. Tai sitten se on vaan tää sade. Mulle kävis niin hyvin sellanen, että oisin kesät Suomessa ja muuten muualla. Vaikka Pariisi onkin ruma talvella, harmaa taivas, harmaat talot, harmaa joki.

 

 

Kaipaan huolettomuutta.

 

(ihana video, ihana kappale)

Bohemian dances

Voihan, mikä Flow taas! Seura vaihtui yhtä tiuhaan kuin esiintyjätkin. Välillä hengailin myös itsekseni, mutta eipä haitannut, sillä music is my boyfriend ja niin edespäin.

Terveisiä eturivistä Olivia B. Merilahdelle, ihana nainen!

Terveisiä myös Rubikille! Paras keikka niiltä, mitä olen nähnyt.

 

 

Mutta kyllä se oli Janelle Monáe, joka pesi kaikki muut! Kyykytti yleisöään kirjaimellisesti ja oijoi, kuinka me tanssittiinkaan!

Kyllä Kanyekin jotain yritti, lähinnä ystävänsä autotunen kanssa.

 

James Blake ja ne bassot. Koko keho tärisi, korvatulppien lisäksi sormet korvissa.

 

 

Lisäksi mieleen jäivät First Aid Kitin mielettömät laulajat, ihana Jamie Woon (plus lukemattomat muut keikat), törkeän kalliit juomat, hyvännäköiset ihmiset, alueen valot pimeän aikaan, kaikki kivat tyypit, joiden kanssa hengailin, idiootit yöbussissa, tanssimisen riemu sekä kipeät jalat.

Something tells me I'm into something good

Eilinen oli oivallusten päivä:

♣ En saanut yöllä heti unta, joten rupesin selailemaan Tampereen yliopiston hyväksymispapereita ja muita lappusia. Innostuin toden teolla, ehkä Tampere on hyvä just mulle. Kiva muuten saada tietää, että on päässyt myös Turkuun opiskelemaan sen jälkeen, kun Tampereen paikka on jo pitänyt hyväksyä. No, eipä tarvinnut tehdä vaikeaa valintaa sen suhteen. Ja kai se on ihan hyvin, että pääsi kolmeen yliopistoon niistä neljästä, joihin haki.

♣ Sinä samaisena yönä sain myös kuningasidean. Tatuointiin nimittäin. Nykyään on kai omaperäisempää olla ottamatta tatuointia, mutta ku muutkin nii minäki! Tai siis... Oon muistaakseni aina pitänyt tatskoista, mutta en osannut kuvitella niitä itselleni ennen kuin ehkä pari vuotta sitten eräänä kesänä huomasin valvoneeni aamuviiteen tuijotellen mitä kivoimpia kuvia mm. täältä. Oon vain halunnut odottaa, että saan jonkun oikeasti hyvän idean siihen.

♣ Huomasin, että mun vihreä Picnic in the park-kynsilakka loppuu ihan kohta. Se on huono asia, koska a) en tajunnut hamstrata sitä mukaani Pariisista, b) mun on pakko lakata koko ajan kynsiäni, sillä toi lakka ei ihan hevillä poistu, vaan kynsistä jää kauniin vihertävät ja c) tykkään tästä kovasti, en oo koskaan saanut näin paljon kehuja kynsien väristä. Mm. siltä lentokentän virkailijalta, jolle maksoin ylimääräisestä matkalaukustani ja siltä homomieheltä Batofarilla, jonka kanssa päädyin hetkeksi tanssimaan.

♣ Iloitsin taas, ehkä miljoonannen kerran, kuinka kivoja kavereita mulla onkaan. Käytiin tyttöjen kanssa lounaalla ja sen jälkeen kävin toisten tyttöjen kanssa kahvilla (eli kaakaolla) ja kirpparilla, jossa...

♣ ...ihmettelin, miksi olen koskaan alkanut keräämään astiastona perustylsääkokoa, kun kirppareilta löytää ihania astioita? Tuleehan niistä aikamoinen sekamelska, kun ostaa aina pari lautasta kukallisia ja sitten toiset pari raidallisia, mutta aika suloinen sekamelska mielestäni. No, ei kai astioita voi koskaan olla liikaa?

♣ Muistin, ettei mulla ole tällä hetkellä hajuvettä laisinkaan. Viime vuoden sinnittelin joltain lomamatkalta lentokoneesta tuliaisina saamilla minipulloilla Lancômen tuoksuja sekä Sephoran (meikkikauppaketju, toimii ainakin Ranskassa) näytelahjoilla (joita siis sai yleensä aina kun osti sieltä jotain). Kipitin siis The Body Shopiin ja pikaisen harkinnan jälkeen päädyin kirsikankukkiin, koska ajattelin selviytyväni Suomen pimeästä talvesta nuuhkien Pariisin kevättä (pullon kyljessä tosin lukee Japanese cherry blossom, mutta ei anneta sen häiritä). Haaveilun kohteena pysyy kuitenkin edelleen Chanelin Chance Eau Fraîche (kirotut kylkiäislahjat!).

♣ Tuumin, että tämänvuotinenkin Flow taitaa mennä siten, että tiedän paljonkin tyyppejä, ketkä on sinne menossa, mutta en ole oikein menossa kenenkään kanssa. Tai siis että en oo menossa jollain tietyllä porukalla samalla junalla samassa paikassa yötä hengataan yhessä koko viikonloppu -tyyppisesti. Mutta kaikki järjestyi viime vuonnakin ja nyt en edes stressaa asiasta, toisin kuin vuosi sitten hieman. Hyvä vaan jos voi vaihtaa porukkaa aina fiiliksen ja bändin mukaan, heheh.

Kuinka paljon ihminen saakaan jaariteltua hajuvesistä ja kynsilakoista? Aika paljon näköjään.

Voisin jaaritella vielä siitä, kuinka kivaa olisi, jos tämä laulu kertoisi mun elämästä. Mutta ehkä jaarittelu riittää jo tälle kerralle.

The Bird And The Bee - I'm Into Something Good


Kaikki kuvat we♥it, kuinkas muutenkaan.

Smile, smile, Bobby

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja nyt siellä mellakoidaan. Let England shake, todellakin.

 

Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana

Huh, nyt alkaa väsymys jo hieman helpottaa. Oli kyllä ihan mielettömän upea viikko. Sellasta tunteiden vuoristorataa joka päivä, mutta parasta silti. Ei mulla riitä enää superlatiivit tai ylistyssanat, käytin ne jo ihmisten kehulappuihin.

Kaikki rakasti meiän ruokia (ja meitä, heheh). Oltiin kuulemma parhaita kokkeja ikinä, tyyppeinä ja ruoan suhteen, aika hyvin mun mielestä. Varsinkin, kun ei oltu tehty ikinä puoliakaan niistä ruuista aiemmin ("Miten nää linssit toimii?", "Emmä tiiä, en oo koskaan tehny.", "No en mäkään!"). Ruokittiin joku sata ihmistä sunnuntaina, näin jälkeenpäin vähän hirvittää. Mutta siitäkin selvittiin!

Aurinkotervehdyksiä, popittelua, kuurot, laulavat ja alastomat kokit, tiskivuoria, kiirettä, jeesuskristusta, bileet kun onkin ruokakermaa jääkaapissa, tähtitaivaan katselua laiturilla kahden aikaan yöllä. Oltiin kuin osa tiimiä, parhautta. Oon täynnä mustelmia pusupainista (!!!) ja palovammoilla myös. Muistin taas, kuinka rakastankaan Protua.

 

Seksikkäät sandaalit

 

Sutsisatsaata ja sämpylätaikinaa aamupuurosta

 

Kaikki kuulostaa hienolta ranskaksi, varsinkin ruokien nimet (kasviskeitto vs. soupe aux légumes)

 

Joku myyrä?

 

Oltiin myös kauniita aina

 

 

Sori Kasi mut oli pakko

 

Katettiin aina tällä tavalla...

 

 

Balettitanssija villahousuissa

 

Ja välipala oli aina tämänlainen

 

Vaikka kännykkä ois tippunu järveen, niin ei se nyt rikki ois menny, koska me ollaan niin parhaita

 

Tehtiin hyvää puuroa

 

Käytettiin vain sydämenmutoisia perunoita

 

Ja saatiin vain sydämenmuotoisia palovammoja

 

 

 

Tähän on hyvä lopettaa. Rane ja Kasi kiittää ja kuittaa, ens vuonna uusiks!