Sitä mietin paljon lähtiessäni Ranskaan. Kun tulin takaisin, alussa tuntui, että kaikki on kuten ennenkin. Mikään ei ole muuttunut, ainoastaan minä itse jonkin verran. Kuitenkin mitä kauemmin aikaa kuluu paluusta, huomaan kuinka asiat on muuttuneet. Ei välttämättä mitenkään radikaalisti, enkä tiedä vielä hyvään vai huonoon suuntaan, vai voiko sitä edes arvioida. Varmasti voin sanoa ainoastaan, että minä olen muuttunut tavoilla, joita en välttämättä itsekään huomaa ja niin ovat kaikki tuntemani ihmiset.
Vuosi on suhteellisen lyhyt aika, mutta kyllä siinäkin ajassa ehtii tapahtua. Valtavasti asioita, oi että mitä kaikkea. Valvoin viime yönä lähes lehdenjakeluun saakka, kun kirjoitin kaikkea tapahtunutta ylös. Koska en halua unohtaa. En halua, että koko se seikkailu haalistuu vain yhdeksi vuodeksi elämästä, silloin kun olin Ranskassa. Vaikka tiedän, että niin tapahtuu väistämättä.
Toisinaan mietin, ärsyttääkö ihmisiä, kun puhun Ranskasta ja kaikesta siellä tapahtuneesta. Kun kerron, kuinka Pariisissa se ja se asia oli siten ja siten. Kuinka sekin yksi kerta kun kävi niin ja niin. En halua millään tavalla ylpeillä ja retostella sillä, että olin siellä ja ajatella, että olen jotenkin parempi muita kun vietin vuoden Ranskassa, enkä jäänyt Suomeen, en todellakaan. Se vain on tosiasia ja fakta, että vietin siellä aika hemmetin pitkän ajan, melkein vuoden, 11 kuukautta, elämäni tähän asti onnellisimmat kuukaudet (jos siis lasketaan vain ne kuukaudet, jolloin olen tiedostanut, mitä sana onnellisuus tarkoittaa).
Joskus sitä alkaa miettimään kaikkea typeryyksiä, kuten niitä joulu- ja synttärikortteja, joita mulle lähetettiin kavereiden toimesta pyöreät nolla kappaletta. Ja joo, olen todella saamaton ihminen itsekin, ei siinä mitään, ymmärrän. Pitäisi vain välittää enemmän, minun, kaikkien. Ei, en puhu enää turhista korteista vaan ihan kaikesta.
No, ennen kuin tämä kaikki riistäytyy käsistä ja alan julistamaan maailmanrauhaa, tässä muutama asia, joita listasin viime yönä:
Jumitus Starbucksissa kielikoulun jälkeen. "Ajetaan Tavernyyn". Kirpparitaivas Porte de Montreuil ja euron vaatekasat. Siniset hetket Sacre Coeurin juurella (siihen näkyyn kiteyttäisin Pariisin). Alottelut rottamiehen luona. Käytäväbileet katakombeissa. Nukkuminen junassa päätepysäkille asti. Maailmanparannuskeskustelut ja täydellinen Yves. Demi-Pêche. Unelmahyvät kermakaakaot jossain random kahvila-leipomokaupassa. Maraisin falafelit. Dexter. Liben norjalaispoika. Autojen väliin... Omat kuntoilut Vital Formissa ja Finitsu. Aina jonon ohi Batikselle (kiitos Lillille). Ekan metron ja ekan junan odottelut.
mitä enemmän mä muistelen asioita, sitä enemmän mä kaipaan niitä. Koitan vaan todistella ettei elämä voi jatkua niin mahtavana aina... mut sit mietin heti perään et miksei? -peve
huhuhuh en pysty viel ees käsittää et oon tossa tilanteessa vuoden päästä. monet asiat tolta sun listalta kuulostaa tosi tutulta :--D aamumetron oottelu on kerenny tulla jo tutuks :D
Anni: lähde ja uskalla! oikeasti, en voi suositella mitään muuta yhtä paljon kuin lähtemistä yksin jonnekin kauas :) ole rohkea! :)
Peve: mäkin ajattelen, että vaikka noi oli mun tähänastisen elämän parhaimpia aikoja, niin toivottavasti ne ei kuitekaan oo mun koko_elämäni parhaimmat! ja toisaalta niinhän se on, että aika kultaa muistot, montako kertaa valitettiin kaikkee mikä oli niin perseestä ranska-aikoina? :DD
Lotta: ota kaikki irti nyt kun siellä oot! kauhee klisee, mutta se on niin totta, että enemmän kaduttaa ne jutut, joita ei tehny kun ne, jotka teki ;)
Mulla on täysin sama fiilis. Tuun jauhamaan Ausseista koko ajan, mutta jos joku ei tajua ettei sitä oikeesti pysty muusta oikeen puhumaan tai muuta miettimään ni sitten täytyy olla aika tyhmä. Ja pakkohan sitä johonkin suuntaan on purkaa, tuun hulluks jos en saa kellekään kertoo miten mahtavaa ja ihanaa se oikeesti oli (ja miten ankeeta on nyt,hehheh...)
joo, voidaan olla toistemme vertaistukiryhmä :)) ja oikeesti, mulle saat puhua ausseista niin paljon kun juttua riittää, koska haluun kuulla KAIKEN!! vitsi tänään vaan pyöräilin hymy korvissa ku ajattelin, että nään sut pian :DD torstaina!!!!!!!!!!!! <3
Tää on oikeesti aika mielenkiintoinen aihe varsinkin nyt kun oon käynyt Introduction to Intercultural Communication -kurssin, jolla just käsitellään kulttuurishokkia, johon kuuluu myös paluushokki.. Totta kai asiat muuttuu, vaikkei sitä välttämättä just ite tajuakaan, ainakin nyt oon hirveesti pohtinut kaikkea. Ja sama, puhun Ranskasta usein, oon miettinyt että mitä ihmiset siitä ajattelee. Meidän luokalla on yks Jenkeissä 1½ vuotta viettänyt tyttö, joka ei oikeesti osaa puhua melkeen mistään muusta kuin Amerikasta. Aluks mua ärsytti, mutta pakkohan se on ymmärtää, varsinkin kun se on ollut sen elämän paras kokemus. Niin ja sekin on ihan totta, että pitäisi välittää enemmän, oon tätäkin pohdiskellut koko syksyn, miksi ihmisistä on tullut aivan välinpitämättömiä ja kylmiä, missä on oikee ihmisten välinen kanssakäyminen.. No joo, tämän romaanin sinulle tarjosi Anniina, kiitos ja anteeksi! :--D
kuulostaa mielettömältä, tahtoisin itsekin kokea jotakin vastaavaa. En vain tiedä uskallanko lähteä pois niin pitkäksi aikaa. Kiitos rohkaisusta!
VastaaPoistamitä enemmän mä muistelen asioita, sitä enemmän mä kaipaan niitä. Koitan vaan todistella ettei elämä voi jatkua niin mahtavana aina... mut sit mietin heti perään et miksei? -peve
VastaaPoistahuhuhuh en pysty viel ees käsittää et oon tossa tilanteessa vuoden päästä. monet asiat tolta sun listalta kuulostaa tosi tutulta :--D aamumetron oottelu on kerenny tulla jo tutuks :D
VastaaPoistaAnni: lähde ja uskalla! oikeasti, en voi suositella mitään muuta yhtä paljon kuin lähtemistä yksin jonnekin kauas :) ole rohkea! :)
VastaaPoistaPeve: mäkin ajattelen, että vaikka noi oli mun tähänastisen elämän parhaimpia aikoja, niin toivottavasti ne ei kuitekaan oo mun koko_elämäni parhaimmat! ja toisaalta niinhän se on, että aika kultaa muistot, montako kertaa valitettiin kaikkee mikä oli niin perseestä ranska-aikoina? :DD
Lotta: ota kaikki irti nyt kun siellä oot! kauhee klisee, mutta se on niin totta, että enemmän kaduttaa ne jutut, joita ei tehny kun ne, jotka teki ;)
Mulla on täysin sama fiilis. Tuun jauhamaan Ausseista koko ajan, mutta jos joku ei tajua ettei sitä oikeesti pysty muusta oikeen puhumaan tai muuta miettimään ni sitten täytyy olla aika tyhmä. Ja pakkohan sitä johonkin suuntaan on purkaa, tuun hulluks jos en saa kellekään kertoo miten mahtavaa ja ihanaa se oikeesti oli (ja miten ankeeta on nyt,hehheh...)
VastaaPoistajoo, voidaan olla toistemme vertaistukiryhmä :)) ja oikeesti, mulle saat puhua ausseista niin paljon kun juttua riittää, koska haluun kuulla KAIKEN!! vitsi tänään vaan pyöräilin hymy korvissa ku ajattelin, että nään sut pian :DD torstaina!!!!!!!!!!!! <3
VastaaPoistaTää on oikeesti aika mielenkiintoinen aihe varsinkin nyt kun oon käynyt Introduction to Intercultural Communication -kurssin, jolla just käsitellään kulttuurishokkia, johon kuuluu myös paluushokki.. Totta kai asiat muuttuu, vaikkei sitä välttämättä just ite tajuakaan, ainakin nyt oon hirveesti pohtinut kaikkea. Ja sama, puhun Ranskasta usein, oon miettinyt että mitä ihmiset siitä ajattelee. Meidän luokalla on yks Jenkeissä 1½ vuotta viettänyt tyttö, joka ei oikeesti osaa puhua melkeen mistään muusta kuin Amerikasta. Aluks mua ärsytti, mutta pakkohan se on ymmärtää, varsinkin kun se on ollut sen elämän paras kokemus. Niin ja sekin on ihan totta, että pitäisi välittää enemmän, oon tätäkin pohdiskellut koko syksyn, miksi ihmisistä on tullut aivan välinpitämättömiä ja kylmiä, missä on oikee ihmisten välinen kanssakäyminen.. No joo, tämän romaanin sinulle tarjosi Anniina, kiitos ja anteeksi! :--D
VastaaPoistajesjes, ihanaa että tää herättää keskustelua! mäki haluun tommoselle kurssille, kuulostaa mielenkiintoiselta! :D
VastaaPoista