13.1.2013

Death by chocolate (pt. 2)

raakasuklaa01

Jos viimeisin suklaareseptini oli täynnä pahiksia; sokeria, rasvaa ja vehnäjauhoja, niin nyt mennään täysin toiseen ääripäähän. Superterveelliseen raakasuklaaseen nimittäin!

En halunnut, jaksanut enkä ehtinyt stressata joululahjoista, joten kun kaverini Elina sanoi tekevänsä raakasuklaata lahjaksi sukulaisilleen, päätin, että teenpä minäkin samalla! Yhdessä hyvä tulee ja niin edespäin. Oli myös kätevää, kun pystyttiin ostamaan kaikki tarvikkeet puoliksi, ja muutenkin Elinan keittiö ja koti on tilavampi kuin omani tämmöiseen puuhailuun, haha.

Elina oli kaivellut reseptejä netistä ja lisätietoa löytää esimerkiksi osoitteesta raakasuklaa.com.

raakasuklaa12

Meistä kumpikaan ei ollut aiemmin tehnyt raakasuklaata, joten aika kokeilupohjalta mentiin fiiliksen mukaan. Helppoa kuitenkin oli ja hyvin onnistui! Tehtiin kuitenkin ihan liikaa kerralla, alkoi melkoisesti väsyttää monen tunnin uurastuksen jälkeen. Ensi kerralla siis pienempi satsi!

Tehtiin kaikkiin suklaisiin ensin semmoinen "perusmassa", johon sitten lisättiin varsinaiset "maut".

Meidän perusmassaan tuli:

Kaakaovoita
Kylmäpuristettua kookosöljyä
Hunajaa
Kaakaojauhetta
Toco- eli riisinlesejauhetta
(Laadukasta) suolaa

Ja makuina:

Cashew-vanilja-inkivääri-mustikka
Mulperi-kaneli-cayennepippuri
Lime-chili
Lime-chili-manteli
Mansikka-vanilja
Mansikka-vanilja-cashew
Mustikka-mulperi-manteli
Appelsiini-chili-kaneli

Tocojauheen sanotaan tuovan suklaaseen hieman maitosuklaan tuntua ja mulperin puolestaan toffeen makua. Vaikka laitettiin suolaa tosi vähän, niin ensi kerralla jätän sen kyllä kokonaan pois. Tai laitan rutkasti enemmän hunajaa. Me käytettiin kuivattuja mustikoita ja mansikoita, mutta myös pakastemarjoja voi käyttää. Ja appelsiini ja lime saadaan tietysti niiden kuorta raastamalla.

raakasuklaa02

Ainesten lisäksi tarvitsee jonkinlaisia muotteja, ellei tee suklaalevyä johonkin matalareunaiseen vuokaan tms. Me haluttiin tehdä suklaakonvehteja, joten käytettiin jääpalamuotteja sekä Elinan alennusmyynneistä bongaamia mini-madeleinemuotteja.

Homma menee siis suunnilleen näin:

raakasuklaa03

raakasuklaa05
Raasta kaakaovoi. Siitä tulee ihan sahanpurun näköistä. Sulata kookosöljyä esim. upottamalla se purkissaan hetkeksi kuumaan veteen, jotta sitä on helpompi annostella sopiva määrä.

raakasuklaa04
Sulata rasvat vesihauteessa. (Rautalankaosasto: Hellalla on kattila, jossa vettä, jota lämmitetään ja sen päällä kuumuutta kestävä astia, jossa rasvat.)

raakasuklaa06
Lisää hunaja (tai muu makeutusaine, esim. stevia).

raakasuklaa07

raakasuklaa08
Lisää kaakaojauhe ja muut mahdolliset jauheet.

raakasuklaa10

raakasuklaa11
Lisää mausteet.

raakasuklaa09
Laita muotteihin ja sitten pakkaseen tai jääkaappiin jähmettymään. Pakkasessa jähmettyy tietty nopsemmin, mutta noin puolen tunnin kuluttua muistaakseni suklaat oli valmiita, laitettiin me ne kumpaan tahansa chillaamaan.

raakasuklaa13
Irrota suklaat varovasti muoteista. Sitte o valmista, aijjettä!

Erittäin helppoa siis ja näitä syödessä ei tosiaan tarvitse potea huonoa omaatuntoa, on nimittäin terveellisiä kuin mikä!

raakasuklaa14

Onko joku muu kokeillut raakasuklaan valmistamista? Saa jakaa hyviä maku- ja muitakin vinkkejä! Mietin myös, että rocky roadista sais helposti raakasuklaaversion kokonaisilla pähkinöillä sekä kuivatuilla marjoilla ja hedelmillä yms...

10 kommenttia:

  1. Oiii nam!! Raakasuklaissa on tosi paljon eroja just noiden makujen takia - jotkut ei yhtään maistu kun ovat liian tuhteja, mutta esim. mintulla tai jollain tuollaisella raikkaalla tai kirpsakalla maustetut on herkkua. Superkauniit muotitkin teillä muutes! :- )

    VastaaPoista
  2. ida: jep, mun lemppareita olikin just nuo lime- ja appelsiinisuklaat, ei ollu niin tuhteja :-) ja nuo mini-madeleinemuotit oli kyllä huippulöytö, niin kauniita tuli! :--)

    VastaaPoista
  3. Oioi! Ihanaa, täytyy kyl kokeilla itekkin! pitää vaan ensin metsästää yhtä nätit muotit :-)

    VastaaPoista
  4. oii, pitää kokeilla joskus, näyttää ihanalle! :-)

    VastaaPoista
  5. aura: suosittelen!! toi sydänmuotti on ikeasta ja madeleinet löyty sokokselta, toivottavasti löydät jostain jotain kivoja! toisaalta me tehtiin vika satsi ihan semmosiin tavallisiin suorakulmion muotosiin jääpalamuotteihin ja niistäkin tuli ihan superhienoja :--)

    VastaaPoista
  6. pauliina k: kannattaa kokeilla, parasta tuossa on, kun itse saa päättää, mitä makuja tekee :-) tosin ekalla kerralla on vähän ylläri, että mikä se lopputulos on, mutta toisaalta sekin on hauskaa :-D

    VastaaPoista
  7. Miten paljon määrällisesti tuli noita perusmassan aineita? Paljonko niistä määristä tuli massaa?

    VastaaPoista
  8. huhhei just selasin sun tumblerin loppuun asti! päätin viime yönä etten mee nukkuu ennen ku oon selannu mut hyvä et sit sain kuitenki jotenki kirjanmerkkeihin viime vuoden kesäkuun ni pysty jatkaa siitä sitten :)

    VastaaPoista
  9. ano: no kun se siis riippuu ihan siitä, kuinka paljon sitä suklaata haluaa tehdä :-) kannattaa etsiä joku ohje netistä, missä nuo määrät on sanottu, mä en muista tarkkaan ihan noita meidän. yhteen satsiin taisi tulla aina neljäsosa kaakaovoita, pari desiä kookosöljyä, ruokalusikka tai pari tocojauhetta, kaakaojauhetta joku hmm 4 dl??? ja hunajaa joku 5 rkl? suolaa max puolikas teelusikallinen. en tosiaan muista tarkalleen, eli kannattaa etsiä jokin resepti :--) vaikka ei me mitään reseptiä ihan tarkalleen noudatettu, semmonen on kuitenkin hyvä olla, että osaa suunnilleen hahmottaa noita suhteita :))

    VastaaPoista
  10. jennifer: huh oho vau! :--D mahtoi mennä aika kauan, kun sinne on jo aika lailla kertynyt matskua :-) mutta ihana kuulla, että joku tykkää siitä niin, että on nähnyt tuollaisen vaivan! :-)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.