9.7.2013

Mind the gap - the last one

ldn45

Lontoo, maanantai 8.4.2013.

Suvi lähti kolmelta aamuyöllä lentokentälle lentääkseen takaisin Saksaan.

Oma lentoni lähti vasta neljältä iltapäivällä, enkä oikein osannut päättää, mitä tekisin. Olin vain, ja fiilistelin. En ottanut ainoatakaan valokuvaa, ei huvittanut.

Ennen lähtöä latasin puhelinta hostellilla. Samaan pöytään istui 73-vuotias afrikkalaismies. Taisi olla Ghanasta, jos oikein muistan.

Muhkeiden viiksien takaa se alkoi puhella kaikenlaista. Aksentti oli niin paksu, etten välillä ihan pysynyt kärryillä, muttei se tuntunut haittaavan.

Miehen mielestä Obama ei olisi voittanut presidentinvaaleja, jos sillä olisi ollut valkoihoinen vaimo.

Suomessa ei mukamas ole rasismia, koska Gahanassa näkyy paljon suomalaisia ja saksalaisia naisia.

Miehen mielestä kaikki tiedotusvälineet ovat seksuaalivähemmistöjen hallinnassa. Mutta monessa Afrikan maassa homoille käy huonosti.

Se kysyi, mikä ammatti tulevalla aviomiehelläni pitäisi olla. Että haluaisinko lakimiehen vai lääkärin.

Se kirjoitti lapulle puhelinnumeron, johon pitäisi soittaa sitten kun tulisin Ghanaan häämatkalle. Pyytää the chief puhelimeen ja kaikki hoituisi.

Kuulostaa ehkä omituiselta mutta hitsit, sillä miehellä oli karismaa. Uskoin sen sanomisia, vaikken kaikesta ollutkaan samaa mieltä. Mitä sitten, jos puoletkaan sen jutuista ei olleet totta.

Kohtaaminen tuskin muutti koko elämääni, mutta muistan sen varmasti loppuikäni.

2 kommenttia:

  1. tollaset hetket elämässä on kyl ihania! just joku tommonen lyhyt hetki voi muuttaa nii paljon sun ajatusmaailmaa ja antaa uutta perspektiivii elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah, niin totta! parasta on, kun joku saa sut ajattelemaan. pohtimaan kunnolla ja kyseenalaistamaan.

      Poista