29.11.2013

Ei paniikkia

dontpanic01
dontpanic03
dontpanic02

Joskus on päiviä, jolloin pää tuntuu tahmealta ja surettaa ihan syyttä.

Ei auta, vaikka päivä alkaisi parin tunnin skypettelyllä hyvien ystävien kanssa. Ei, vaikka näkisi kivoja tyyppejä lounaalla. Ei, vaikka aurinko paistaisi suoraan naamalle.

Useimmiten tällaisina päivinä pusken menemään väen vängällä, koska sisäinen optimistini koittaa vakuuttaa, että jospa mieliala jossain vaiheessa kohoaisikin.

Eilen en viitsinyt. Mietin, että fuck it, peruin loppupäivän menot, kävin ostamassa jäätelöä ja kaivauduin peiton alle. Otin päiväunet, join Ikean glögiä, katsoin tv-sarjoja ja hölmöjä videoita Youtubesta. Olin vaan ja vähät välitin kaikesta mukamas tärkeämmästä.

Mietin, että syyttäisinkö pimeyttä, väsymystä, Suomi-ikävää vai mitä. Päätin kuitenkin, etten syytä ketään tai mitään, koska tällaisia päiviä vaan toisinaan on.

Sillä ei paniikkia, myös tällaiset päivät menevät ohi, ihan samalla tavoin kuin kaikki muutkin päivät.

Seuraavana päivänä on luultavasti jo parempi fiilis.


PS. Ja oli syy mikä tahansa, siihen auttaa hyvin usein Scandinavian Music Group. Uusi biisi soi repeatilla koko eilisen ja uutinen uudesta levystä saattoi kirvoittaa muutaman innostuksen kyyneleen..

PPS. Idan innoittamana kokeilin myös kaki-hedelmää (vaikken tosin ole enää varma, oliko se sittenkin amerikanpersimoni, kun nyt kerta Pohjois-Amerikassa ollaan, hah...). Yllättävän hyvää oli!

2 kommenttia: