22.12.2013

Let it all work out

monday

Jaa, että mitä mulle kuuluu?

Tällä hetkellä ei voisi olla asiat paremmin.

Muutin viime torstaina uuteen kämppään Mile Endiin, (mun mielestä) cooleimmalle asuinalueelle koko Montrealissa, kaikkien tunnelmallisten kahviloiden ja second hand-kauppojen läheisyyteen.

Kämppiksinä violettihiuksinen, tatuoitu, saman musiikkimaun kanssani omaava ylikiva tyttö ja kiharapäinen puhelias lontoolaistyttö sekä kolme hellyydenkipeää kissaa (koko elämäni olen kuvitellut olevani totaalisesti koiraihminen, mutta nyt musta tulikin crazy cat lady ihan hetkessä).

Mutta tämä syksy ei todellakaan ollut kaikista helpoin.

Kehitin itselleni suurimman opiskelukriisin ikinä, eikä asiaa auttanut pelkästään nimen perusteella valitut kurssit kaksi viikkoa myöhässä, epäinhimillinen työmäärä ja ruostunut ranskan kieli.

Kämppis ärsytti ja sää olikin ihan yhtä masentava kuin Suomessakin.

Kyseenalaistin kaiken; miksi olen täällä ja mitä oikein kuvittelin tullessani tänne.

Tavallaan sopeutuminen oli liiankin helppoa, Montreal oli kai jollain tapaa liiankin täydellinen. Ehkä on epäkorrektia valittaa tällaisesta, mutta mä haluan vaan olla rehellinen.

Nyt kuitenkin alan löytää paikkani täällä. Pikkuhiljaa palaset loksahtelivat paikoilleen. Mulle on selkiytynyt kirkkaasti mitkä asiat mua kiinnostaa ja mitkä asiat on mulle tärkeitä. Mulla on pitkästä aikaa tavoitteita ja jonkinlainen näkemys, miten ne saavutan. En ajelehdi enää niin paljoa kuin aikaisemmin.

Ehkä halusin vaan sanoa, että vaikka suunta välillä tuntuisi olevan kuinka hukassa tahansa, niin jossain vaiheessa alkaa taas seljetä.

Pitää vain jaksaa odottaa.

8 kommenttia:

  1. Tekis mieli laittaa tähän syvällinen Muumi -quote, mutta en oikein muista miten se menee, mutta sen pointti oli sellainen että vaikka merellä on välillä pelottavaa, niin koskaan ei tiedä mitä seuraava aalto tuo tullessaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana Roosa. Nämä sun ajatukset kuulostaa kovin tutuilta. Muistelen että elin aika samanlaista vaihetta 15 vuotta sitten, kun olin sun ikäisenä opiskelemassa Ruotsissa. Näin jälkeenpäin voin (ärsyttävän tätimäisesti :) ) sanoa, että asiat vaan lutviutuu jotenkin kohdalleen. Hölmöjä valintojakin tulee tehtyä (esim. opiskelin vuoden kansantaloutta - haloo?!), mutta kai kaikella on joku merkityksensä. Toisaalta vielä tässäkään vaiheessa en ole ihan varma mikä musta isona tulee. Ja se on tavallaan aika ihanaa.


    Toivottavasti sulla on super joulu siellä! Voi hyvin ja ota iisisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana sinä! niinhän se on, että asiat järjestyy aina jotenkin päin. aluksi väärältä valinnalta tuntunut juttu voikin viedä odottamattomaan suuntaan, joka osoittautuukin parhaimmaksi jutuksi ikinä. koskaan ei voi tietää ennalta ja siksi pitääkin katsella ja kokeilla.

      kiitos kannustavista sanoista, rentoa joulua sinnekin! :-)

      Poista
  3. Tällänen btw-kysymys: Kuinka paljon olit opiskellu ranskaa ennen kuin lähit Montrealiin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aloitin ranskan lukiossa, jossa sitä luin siis kolme vuotta, lyhyen kielen oppimäärän. sitten lukion jälkeen asuin vuoden pariisissa ranskalaisen perheen kanssa niiden au pairina, jolloin oikeastaan vasta opin kunnolla puhumaan kieltä. sen jälkeen aloitin yliopistossa ranskan kielen opinnot joita kävin kaksi vuotta ennen tänne tulemista. elikkä öö noin reilu kuusi vuotta oon opiskellut ranskaa nyt! kuulostaapa paljolta nyt kun miettii, hui! mutta tää quebecin ranska on kyllä ihan oma lukunsa ranskan ranskaan verrattuna, haha! :--D vähän sama kuin ois opetellu standardi-suomea ja sit menis kuopion suunnille ja kaikki viäntäis savvoo :P

      Poista
  4. Oi ihanaa. Kerro aina kaikki sun päivistä vaihtarina! Ite en päässyt vaihtariksi lukiossa, mutta välivuonna olis vähän tarkotus matkustella ja sit viimestää yliopistossa lähtee vaihtoon, jos vaan pääsee ;) Ihana blogi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos!! voisin joskus tehdäkin jonkinlaisen normipäivä-postauksen hehheh :--) matkustelu kannattaa aina ja toivottavasti pääset vaihtoon mieluisaan paikkaan! :-)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.