26.10.2014

NYC DAY 5

Hupsista, on jäänyt hieman tämä New York-reissun raportti kesken. Tuntuukin hassulta julkaista näitä pian lähes vuoden takaisia (!!) kuvia, mutta vedetään nyt loppuun asti kerta on aloitettukin!

Tältä näytti siis vuoden 2014 ensimmäinen päivä meitsin silmin:

5nyc01

Uuden vuoden railakas juhlinta kostautui aivan toden teolla ja jäinkin suosiolla vielä makaamaan sänkyyn, kun Lilli ja Lydia urheasti lähtivät hakemaan aamupalatarvikkeita. Bageleita, salaattia, appelsiinimehua ja paistettuja munia, joista sain alas muistaakseni vain mehun. Munien joukossa oli yksi täysin pallonmuotoinen yksilö, vaikkei se tässä kuvassa ehkä pääsekään täysin oikeuksiinsa.

5nyc02

Lydia taiteili kiitoskortin meidän Airbnb-hosteille.

5nyc03

Edellisenä päivänä matkamuistoiksi oli tarttunut mm. vanhoja valokuvia jostain vanhan tavaran putiikista.

5nyc07

Kun olin jotenkuten herännyt kuolleista, mentiin illalliselle Lodge-nimiseen raflaan, jonka sisustuksesta tuli mieleen hieman joku hienostunut erämökki.

5nyc04

IPAa lasipurkista, tietty.

5nyc05

Lydia.

5nyc06

Ulkona hämärsi.

5nyc08

Koska kukaan ei ollut ottanut portailla hengailevaa New York Timesia vielä illallakaan, korjasin sen parempaan talteen.

5nyc09

Keitettiin teetä viheltävällä pannulla...

5nyc10

...ja köllittiin lämpimästi sisätiloissa loppuilta.


(Näitä ois sitten vielä kaksi jäljellä, toivottavasti jotakuta vielä kiinnostaa!)

>>>

NYC DAY 1
NYC DAY 2
NYC DAY 3
NYC DAY 4 // New Year's Eve

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.