22.12.2014

JOU JOU

joujou03
joujou01
joujou02
joujou04
joujou05


No jou jou joulu tietty!

En ole koskaan ollut niitä, jotka fiilistelevät joulua kuukausia etukäteen, kuuntelevat joululauluja jo lokakuussa ja aloittavat glögikauden heti, kun sitä alkaa ilmestyä kauppojen hyllyille (vai saako glögiä vuoden ympäri?).

Pidän kyllä joulusta, mutta se on aina tullut ilman sen kummempia vouhotuksia. En ole sillä tavalla, noh, jouluhörhöillyt.

...paitsi tänä vuonna.

Kaikki alkoi salakavalasti, kun armas äitini lähetti postissa joulukalenterin.

Sitten eräänä päivänä kuljin taas kerran tietyn kukkakaupan ohi, kuten joka kerta töihin mennessäni ja huomasin, että myynnissä oli hyasintteja; 1,5 euroa kappale. Valitsin vaaleanpunaisen.

Pian huomasin jo askartelevani pillihimmeleitä (jep) Annin mainiolla ohjeella.

Viime viikko oli kylläkin sitten yhtä puristusta saada kaikki opiskeluhommat suoritettua ja siitä oli joulurauha kaukana. Tajusin myös, ettei mulla ole ollut kunnolla lomaa sen jälkeen, kun palasin Suomeen, eli noin seitsemään kuukauteen.

Toki on ollut viikonloppuja ja vapaapäiviä, mutta nyt mulla on vihdoin kaksi kokonaista viikkoa lomaa! Kaksi kokonaista viikkoa, jolloin saan päättää täysin vapaasti mitä teen, ilman minkäänlaisia velvollisuuksia. Oi autuutta!

Ajattelin ainakin lukea kirjoja, muita suunnitelmia ei ole, enkä niitä edes kaipaa. Ajattelin vain olla, ilman aikatauluja ja takaraivossa jyskyttäviä deadlineja.

Ajattelin myös viettää vähemmän aikaa tietokoneen ruudun ääressä, joten toivotan jo tässä vaiheessa kaikille oikein riemukasta ja rauhoittavaa joulua!

Tämä newbie jouluhörhö suuntaa pian Keski-Suomeen perheen joulupatojen ääreen!

2 kommenttia:

  1. Glögiä saa ympäri vuoden ja ah, glögi on ihanaa. Kahvin suurkuluttajalle tekee välilöä hyvää juua myös jotain muutakin lämmintä :--D Toisaalta tässä vaiheessa joulukuuta alkaa glögi tursuamaan jo korvista, ehkä sitten ensijouluna taas uudestaan. Ps. Hyvää joulua ! :--))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. glögistä kyllä tykkään ja hyvä tietää, että sitä saa tarpeen vaatiessa vaikka keskellä kesää siis x--D kiitos ja toivottavasti oli rentouttava joulu! :--)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.