3.1.2015

DIY: seinäkalenteri

calendar04

Jossain vaiheessa viime syksyä innostuin vesiväreillä maalaamisesta monen vuoden tauon jälkeen. En tainnut olla koskenutkaan vesiväreihin lukion kuviskurssien jälkeen? Oli siis korkea aikakin!

Muutenkin pitäisi enemmän vain uskaltaa tehdä kaikkia luovia projekteja, eikä kuunnella omaa sisäistä ääntään, joka sanoo että et sä osaa. Hitot osaamisesta, meitsi tekee silti jos huvittaa!

Päähän pälkähti ajatus oman seinäkalenterin tekemisestä ja ryhdyinpä sitten tuumasta toimeen.

calendar01

Ensin maalasin vesiväreillä A5-kokoisia värikokeiluja kun tunnustelin taas, miten vesivärit toimivatkaan ja millaisia sävyjä värinappeja sekoittelemalla ja veden määrää vaihtelemalla saakaan aikaan.

Sitten valitsin niistä kivoimmat kohdat ja leikkasin 12 ympyrää teippirullan avulla. Jokaiselle kuukaudelle siis oma planeettansa, tai ehkä kuunsa? Kuukalenteri (pun intended)!

calendar02

Ostin 12 kappaletta A4-kokoista vaalean kerman väristä kartonkipalaa ja liimailin pallot paikalleen. Mustalla tussilla kirjoitin kuukausien nimet ja viikonpäivät ja päivien numerot kohdilleen.

Aika vapaalla kädellä mentiin, olisin ehkä voinut enemmänkin mittailla, että olisi mennyt enempi keskelle ja enempi suoraan, mutta enpä jaksanut pahemmin stressata asiasta.

calendar03

Lopputulokseen olen tosi tyytyväinen, tuli just semmonen kuin halusinkin! Ideaa saa kopioida vapaasti tai keksiä ihan oman designin! Pääasia kai, että tekee vaan jos on semmonen fiilis, että oma seinäkalenteri tälle vuodelle ois kiva. Vielä ehtii, ollaanhan vasta ihan vuoden alussa.

calendar05

16 kommenttia:

  1. Ihanan kalenterin oot tehny! Ja sulla on tosi söpö käsiala :--D

    VastaaPoista
  2. Ihana kalenteri! :-* mä kans ihastelen aina sun käsialaa!!!
    Ja hehee, mä tein kans vesiväreillä seinäkalenterin joululahjaks mun siskon perheelle!

    VastaaPoista
  3. kiitos! samaa mieltä vinoudesta!! :--D

    VastaaPoista
  4. On muuten tosi hieno! :-) yksinkertaisuudessaan kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! halusinkin jotain tosi simppeliä :--)

      Poista
  5. tosi hieno! Mun pitäisi ehkä itsekin tehdä joku kalenteri, koska tajusin just että mulla ei sellaista ole... mulla ei vaan ole ihan yhtä kaunis käsiala kuin sulla niin en tiedä mitä siitäkin tulis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :--) siitä vaan tekemään sitten! ja onhan niitä kaikenlaisia leimasinjuttuja ja muita, voi vaikka kans koneella tulostella yms jos ei luota omaan käsialaansa :--D

      Poista
  6. ihana on !! ja niinkuin muutkin on ihastelleet, niin sun käsiala on kyllä ihan superhurmaava :-- )

    VastaaPoista
  7. Onpas ihana! :) varmaan myös hauskaa puuhaa tehä tota, aika monesti itekki kaipaa jotain luovaa tekemistä, mut mielikuvitus loppuu aika lyhyeen enkä keksi ikinä mitään tällasta, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! maalaaminen on kyllä tosi terapeuttista ja muutenkin tommonen puuhailu on parasta kun pääsee semmoseen flow-tilaan :--) ja onneksi mielikuvitustaan voi kehittää ja ideoita voi vapaasti nappailla muiltakin ;--*

      Poista
  8. Tosi kiva tämä! Ja allekirjotan kans tuon vastauksen aiempaan kommenttiin, että maalaaminen käy melkein terapiasta. Tarviin itsekin käsille paljon puuhaa, että pysyn järjissäni. Pitääkin alkaa taas pieniä projekteja kehittelemään vapaapäivien ratoksi :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos katja! :--* kaikki tämmönen puuhailu, askartelu tai vaikka leipominen on kyllä välillä se ainoa keino saada mieli rauhoittumaan ylikierroksista :--) peukku projekteille!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.