2.1.2015

I asked myself for peace


Saanen esitellä teille tämänhetkisen lempibändini:

Future Islands!



Ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni kun aloin kuunnella tätä, oli: miksei kukaan ole kertonut mulle tästä aiemmin?!?! Vaikka kysymys oli täysin väärä; olin kyllä törmännyt kyseiseen bändiin aiemminkin, mutta jostain käsittämättömästä syystä sekoittanut sen mielessäni johonkin mukamas samannimiseen suomalaiseen bändiin, josta en kyllä googlailemalla löytänyt jälkeäkään, eli jota ei todennäköisesti ole oikeasti edes olemassakaan.

Kuitenkin tämä oli johtanut siihen mielikuvaan, etten missään nimessä voisi pitää kyseisestä bändistä, koska muistini mukaan musiikki oli huonoa, eli en ollut sitä sitten kuunnellutkaan yhdenkään biisin verran uudelleen. Mutta kun eräs tuttavani, jonka musiikkimaun tiedän samankaltaiseksi itseni kanssa (moi Laura!) hehkutti Seasons-kappaletta viime vuoden parhaaksi Facebookissa, mielenkiintoni heräsi.




Ja siis huh! Singles-albumi on alusta loppuun sellaista mahtavuutta, että heikompia hirvittää. Harvoin jaksan innostua enää kokonaisista albumeista, vaan noukin sieltä vaan ne parhaimmat biisit soittolistoilleni, mutta tätä levyä oon luukuttanut kokonaisuudessaan nyt parin päivän ajan, eikä vieläkään kyllästytä yksikään biisi.

Sitä vaan, että kantsii kuunnella!

6 kommenttia:

  1. lisähuomio: tulos myös flow'hun kesällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OIKEESTI??!! jeeeeeeeeeeeeeeeeee! pakko kai siis taas mennä flow'hun hohoo...

      Poista
  2. Seasons on minunkin mielestäni yksi viime vuoden parhaista, ainakin top kolmosessa! En ole vielä saanut aikaiseksi kuunnella koko albumia, mutta pitää ottaa kyllä nyt ehdottomasti soittoon :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en osaa oikein päättää lempparia tolta levyltä, niin monta kultakimpaletta! tällä hetkellä ehkä toi a dream of you and me mutta myös spirit ja sun in the morning iskee hulluna :--) kannattaa kuunnella eh-dot-to-mas-ti koko levy!!

      Poista
  3. hih moi roosa! kyllä vain, mun mielestä seasons on ehdottomasti viime vuoden paras. nyt vuoden vaihtuessa se oli eka biisi mitä htdj:ssä soitettiin ja mä siellä ihan onnellinen virne naamalla tanssahtelin. :> koko tuo levy on kyllä superhyvä! mun kaikki kamut ei aina tajuu näitä mun lemppareita, kuvailee future islandsia #novamusiikiksi... onhan siinä kieltämättä kasarivibaa, minä tykkään! :---D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehee moro moro! oi vitsit, hyvä tietää, että hänkkäreissäkin on jonkinlainen mahdollisuus päästä tanssimaan future islandsin tahtiin (siis muuallakin kuin omassa kotona ^__^) ! mitääh, vai että nova-musiikkia?? :'--D no siis joo, eihän tossa nyt oo pyörää keksitty uudelleen ja onhan siinä rokkikaikuja ja ehkä synat saa mieleen 80-luvun mut on se vaan pirun kova, no matter what anyone else says! ;---)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.