19.9.2010

Sitten viikko rauhaa, tulee tarpeeseen

Tota mitäs mitäs. No, torstaina heräsin siihen, että kurkku oli tuskaisen kipeä ja muutenkin suhteellisen huterakipeäolo. Lähdin kuitenkin kiertelemään kauppoja Pariisiin, loputtomaan kauppakeskukseen Even ja Lauran kanssa. Sain illalla mamanilta jotain ainetta, jolla piti kurlata suuta ja se auttoi! Perjantaina silti makasin sohvalla vilttiin kietoutuneena ja katoin Les Choristes (kaukosäädin ei vieläkään ollut löytyny, joten oli pakko katsoa ranskalainen leffa... Nyt se on kuitenkin löytynyt, wuhuu!). Illalla ei tuntunut enää niin kipeältä, joten lähdettiin Pariisin yöhön. Sanoisin, että un peu trop beaucoup de vin... Liikaa myös kävelyä. Ja baareissa vois käydä muutenkin kuin vain vessassa... Tää biisi sopii tähän kohtaan täydellisesti. Okei, no tanssimaan en ehtinyt...
Lauantaina nukuinkin sitten iltapäivään, koska kotiin olin päässyt siinä seitsemän aikaan. No, takaisin Pariisiin. Syömään. Ei me paljoa muuta tehty kuin syötiin. Ja käveltiin. Testattiin myös junayhteyksiä ja osattiin mennä oikein, nyt on varasuunnitelma jos ei halua lähteä yhdentoista aikaan, muttei jaksa olla aamuun asti, jei.
Tänään täällä meidän kaupungissa oli katukirpparimarkkinatapahtuma (kuvat tältä päivältä). Katujen varret täynnä pöytiä, joissa ihmiset myi tavaroitaan. Löysin paljon kivoja juttuja, jotka maksoi yhteensä saman verran kuin irtokarkit, joita ostin... Siis kymmenisen euroa, huhhuh. Mutta mulla on ollu niin ikävä irtokarkkeja, joita täältä siis ei saa. Tai saa kai jostain kojuista, mutta niitä on vähän ja niissä on todella kallista. Nyt vaan maha kipeä ja huono olo niistä karkeista... hyh.
Oon siis viihtyny oikein mainiosti, nyt vaan aikamoista nuhaa pukkaa. Luultavasti siis lähinnä lepäilen arkipäivät, että ensi viikonloppuna jaksaa taas touhuta!

6 kommenttia:

  1. Ääää, minäki haluun Ranskaan! Ylipuhun porukat lähtemään sillon jouluna sinne, tai joskus! =)))

    VastaaPoista
  2. Les Choristes on kyllä yks mun lemppari, katoin sen ennen ranskan kuuntelua ja sen avulla mentiin! =DD Kohta sitten toivon mukaan nähdään, tuun sinne lauantaina!!!

    VastaaPoista
  3. Ansku: Ylipuhu joulu!!!!! Se vois olla kaikkien joululahja! Tai mä en ainakaan tarvis mitään muuta joululahjaa jos te tulisitte jouluksi tänne =)

    Anniina: Se oli kyllä kiva leffa, ei ehkä ihan mun suosikkeihin yltäny kuitenkaan :) Ja ymmärsin aika hyvin puheet vaikka ei ollu minkäänlaisia tekstityksiä! LAUANTAINA uuuuuuu!! En tajunnukaan että siihen on enää nii vähän aikaa! Huippua! Nähäänkö heti sunnuntaina vai mites ;)

    VastaaPoista
  4. Joo no mulla liittyy siihen ihmemuistoja kun olin ihan ihastunut siihen Jean-Baptiste Maunieriin ja sen ihanaan lauluääneen, voi kauhea... :--D

    Niinpä jee! Tuun siis illalla ihan myöhään, tai no yöllä, niin ehkä ei vielä sunnuntai kun varmaan pitää sen perheen kanssa olla, mutta seuraavana mahdollisena päivänä kun sulle käy!! :--))

    VastaaPoista
  5. Joo en ihan tosissani ollukkaan ton sunnuntain kanssa, mutta siis kyllä nyt heti seuraavalla viikolla pitää ehdottomasti! En oo ihan varma vielä ens viikon arkipäivistä koska kielikoulu alkaa, mutta viimestään sitten viikonloppuna!!!!!!! Bienvenue en France! <3

    VastaaPoista
  6. Joo vähän aattelinkin! :--D MERCI BEAUCOUP <3, onpa vähän jäänyt tää ranskan kertaaminen...... ehkä sit lentokoneessa... :DDDD

    VastaaPoista