31.12.2010

"Oh, my life is a waste? Well fuck you, at least I enjoy it."

Keskiviikkona sain iltapäivällä mahtavan älynväläyksen ja tajusin, että mun ei tarvitse istua koneella koko päivää, voin lähteä kävelylle! (Oli siis vapaapäivä kun maman oli kotona ja tarkoitus oli lähteä Pariisiin, mutten sitten jaksanutkaan..) Oli jo liian pimeää mennä metsään, joten vaeltelin kaduilla. Astuin tahallani vesilätäköihin. Ylhäällä metsän rajasta näkee Pariisin valomeren ja Eiffel-torninkin. Kivointa on, kun tekee uusia aluevaltauksia ja tietää vain suunnilleen, missä suunnassa koti on. Vaikka kaikki kadut muistuttaa toisiaan, jossain vaiheessa löytää aina tutuille teille. Kuuntelin taas aamumusaa ja huomasin halun kuunnella Snow Patrolia, voi siitä on aikaa. Valvoin (taas) liian myöhään, koska katsoin Gossip Girliä. En edes tykkää siitä. Ehkä tekee kuitenkin välillä hyvää katsoa teiniversiota Kauniista ja rohkeista..?
Yksin on kiva olla. Hieman haikeaa välillä, mutta rauhoittavaa. Kaipaan silti seuraa. Etenkin kun ehti jo tottua siihen, että parin kadunpätkän päässä on joku. Ennen joululomaa laskin, monta päivää joudun olemaan yksin. En oo koskaan aiemmin tehnyt niin. Yksinolemisen taito on tärkeimpiä asioita elämässä, mun mielestä ainakin. Tarvitsen yksin olemista. Mutta tarvitsen myös muita ihmisiä, liika erakoituminen ei ole hyväksi.
Tällä hetkellä nautin kuitenkin täysillä siitä, että ranskaperhe lähti aamulla mamanin vanhempien luo ja palaa vasta sunnuntai-iltana. Kävin Pariisissa ostoskeskushelvetissä ja ostin elämäni ensimmäisen huulipunan. Ostin muutakin, mm. itselleni joululahjaksi Mullan alla kolme ensimmäistä tuotantokautta. Niitä ykkösiä oli sittenkin jäljellä, ilo ja onni. Junassa tuli sama fiilis kuin joskus joulukuun alussa, kun kävelin ulkona hiljaisessa lumisateessa hakemaan toista poikaa judosta. Voisin kuunnella koko loppuelämäni vain Band Of Horsesia.

2 kommenttia:

  1. oon hei kelannu tässä viimeaikoina samoja asioita! oon löytäny yksinolemisen parhauden, ihan parasta olla vaan ittensä kanssa. hengailla ittekseen. ja sit oon koukuttunu typeriin jenkkisarjoihin, jotka on vaan _typeriä_. six feet under on kyllä hyvä mutta välillä liian ei-typerä? :D tää on ny hirveetä ajatusoksennusta mutta sanon vielä että kiitos kortista ja kostan sulle sen =) vakoilin osotteesi jo FBstä :D

    <3

    VastaaPoista
  2. Joo ymmärrän kyllä täysin, katon nimittäin vastapainoksi Gossip Girliä :DDD Mietin myös, että oisko pitäny ostaa Greyn anatomiaa, vaikkei se _todellakaan_ oo turha tai typerä, päinvastoin, niin on se aavistuksen "kevyempi" ku six feet... Jehuu saan postia!!!! Rupeen päivystämään postiluukun vieressä, heh <3

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.