It's a cruel cruel world to face on your own

30 - Your favorite song at this time last year

Silloin kun alotin tän, luulin olevani hieman nopeampi ja ajattelin laittavani tämän kappaleen. Nyt kuitenkin siitä syksystä, jolloin haravoin lehtiä Gossipia kuunnellen, on jo yli puolitoista vuotta... Vuosi sitten tähän aikaan taisin kuunnella eniten City and Colouria sekä Lapkoa. Innostuin tässä vähän aikaa sitten uudelleen Lapkosta, mutta se innostus kesti ainoastaan pari päivää, mikä mua vaivaa?

City and Colour - The Death Of Me

All my life I've been good but now I'm thinking what the hell

Oivoi, on pitäny kirjottaa monesti, en vaan saa aikaiseksi. Ihan ensiksi semmoista, että tietokoneella on joku ongelma ja kaikki mun kuvat ja musiikit yms on kadonnu. En tiedä onko lopullisesti, kai ne saa jotenkin ongittua vielä. Onneksi melkein kaikki kuvat on edelleen kameran muistikortilla, on hyötyä olla ylivarovainen, koska aina mitä jos..? (Mutta voishan ne kuvat säilöä jotenkin paremmin vielä..)

Ja tosiaan, täti ja pikkusisko oli täällä kyläilemässä muutama viikko sitten. Huono tuuri sään (oli kylmä), metrolippujen (toimi vaihtelevasti) ja junien (kauheeta säätöä illalla) suhteen. Turisteiltiin, faire du tourisme, urakalla, mm. kiivettiin Riemukaaren päälle ja käytiin Sacre Coeurin sisällä. Onnistuin rikkomaan mun kamerasta objektiivin, onneksi Ansku oli kuvausvalmiudessa. Tosin nyt ne senkin kuvat, jotka kerran jo siirsin koneelle on jossain poissa, zut!

Tässä lähiaikoina oon ainakin ajanu tandem-pyörällä elämäni ensimmäistä kertaa (helppoa, jos istuu takana..), pitänyt piknikkejä puistoissa (perjantaina + 20 !), ostanut uuden objektiivin, käynyt White Liesin keikalla Mian kanssa, juhlinut (kolmas kerta toden sanoi erään paikan suhteen), pitänyt silmällä hulivilejä pikkupoikia nyt 5-vuotiaan Clémentin synttärijuhlilla (vain yksi tippui pihan koristelampeen...) ja hyvästellyt Laura-Sophien (nähdään Berliinissä ma belle!). Tämänpäiväisen ranskalaistyylisen seitinohuen iltapäiväkännin vaikutukset alkaa hiljalleen häipyä, naamaa ei enää kuumottele (paljoa).

Päätin muuten, etten jatka enää kielikoulua, eli perjantaina oli vika tunti siellä. Nyt päivisin mulla on vaan aikaa. Lukea pääsykokeisiin...

So pick your friends, forget the rest, you can't live life being second best

Juhlimisen jälkeisistä (työ)aamuista selviydytty kunnialla, perjantainakin hulvattoman hauskaa, kunnes.. Viikonlopun aikana nukuin valehtelematta lähes kokonaisen vuorokauden putkeen. Nyt pitäis taas jaksaa. Ja jäinpähän ehkä mieleen Juliukselle, Suomi-vieraalle.. Sunnuntai sujui hyvin vaellellen ympäriinsä, Peven kanssa romanttisesti Seinen varrella muun muassa. Tulipahan selväksi paikkojen etäisyydet toisistaan, kun yleensä sitä on niin tottunut vaan menemään maan alla metrolla, ettei tajua kuinka kaikki onkin ihan vierekkäin. Illallisella jälkiruokaa joutui odottamaan ihan hävyttömän kauan, mutta loppujen lopuksi Rane oli mielissään.

Vaikka onkin kiva, että tuntee jo paremmin Pariisia, alkaa tehdä mieli matkoille. Nähdä jotain uutta. Välillä tuntuu, että on liiankin kaavoihin kangistunut. Koulumatkan osais jo vaikka unissaan, tietää mihin kohti metrolaituria asettuu ja kannattaako jäädä oven eteen vai pyrkiä istumaan, jos haluaa päästä mahdollisimman nopeaa. Aionkin kyllä matkustaa ja muutamia juttuja on viritteillä, varmistus vaan puuttuu.

Vielä joskus palaan, lupaan, vielä joskus

Ahdistaa suunnattomasti yliopistohaku. Tuntuu, että tiedän vielä vähemmän mitä haluan, kuin viime keväänä. Tai ehkä eniten ahdistaa paluu Suomeen. Voisin vaan jatkaa tämmöstä oleilua, kaikki on niin helppoa nyt. Ehkä liiankin kai. En välttämättä haluais toista vuotta au pairina, mutta lisäaikaa Pariisissa tai jossain muualla kelpais. Vaikka ei se tietenkään ois sama asia kuin tähän asti, kun kaikki ihmiset vaihtuis taas, mutta.

Siiri kysyi multa joskus, kun vasta haaveilin au pair-jutuista ja Ranskasta, että miksen mee Afrikkaan, puhutaan sielläkin ranskaa. Silloin tyrmäsin, ettei se ehkä oo vaan mun juttu. Se on jääny kaivelemaan aika pahasti, hitto miksei muka olis. Ei ehkä helppoa ja vaatis rohkeutta, mutta tekis ainakin jotain oikeasti hyödyllistä (toivottavasti).

Viime viikonloppu oli hurjan kiva, juhlimisen sijasta (juhlimisen puutetta tosin kompensoitiin päiväkaljoilla) siihen kuului puistoissa istuskelua auringonpaisteessa, vaikka olikin vielä aavistuksen liian kylmä piknikkeilyyn. Meitä se ei kuitenkaan estänyt. Lauantain babysittaus oli ihan ylihelppo ja kummasti Peven kanssa syötiin vaikkei kummallakaan ollut nälkä.. Ja eilen oli reilu plus kymmenen täällä, kevät on tosi jees!

It's just a common view, I guess it's lost on you

Käytiin Louvressa pyörimässä siis viime viikon keskiviikkona. Hitto se on kyllä jättimäinen. Nyt oli mun toinen kerta, ekan kerran käytiin siellä koulureissun aikana lukion ekalla. En oo kyllä vieläkään varmasti nähnyt kaikkea, en tiiä näenkö koskaan. Toisaalta ei se oo tavoitteenakaan.  Oli meillä onneksi listaa, mitä kannattaa (tai pitää) nähdä, mutta ei kyllä hajuakaan miksi ne oli näkemisen arvoisia. Parasta jos olis mukana joku, joka tietäis ja selittäis.

Yhdessä päivässä koko Louvren kiertäminen on yksinkertaisesti mahdotonta. Kannattaa tosissaan päättää etukäteen, mitä haluaa nähdä.

Mona Lisa oli kivempi kuin ekalla kerralla, haha. Mutta se on kyllä pakollinen jos Louvressa vierailee.

Kamut hengailemassa

"Varastin just Mona Lisan!"

J'adore le Louvre

The All-American Rejects - Mona Lisa (When The World Comes Down)

(Sori, oisin laittanu Topi Sorsakosken Mona Lisan, muttei löytyny Youtubesta..)

If I am lost it's only for a little while

Hups, maaliskuukin vaihtui jo. Kaikenlaista on ehditty viikon aikana, hiljaisempia ja kiireisempiä päiviä. Käyty tanssimassa (niin kuka nyt tanssi ja kuka ei...) kahdestikin, valmistettu lämpimiä voileipiä torstaiaamuna kello seitsemän. Rikoin monivuotisen (kahdesta voi sanoa jo monta..?) Oscar-tuijottelun, mutta onneksi ainakin pääosapalkinnot meni oikeisiin osoitteisiin. Asiaa (tai no kuvia) on kuitenkin sen verran, että se on parasta jakaa useampiin osiin, eli juttua tulee aina kun jaksan sitä väsätä. Ainiin, ainoa murheenaihe tällä hetkellä on (loman loppumisen lisäksi) se, että kameran objektiivi on suoraan sanottuna paskana. Höh.

Mikään ei kuitenkaan voi harmittaa hetkeen, sillä viime lauantaina koin jotain sanoinkuvailematonta. Band of Horses. Kyyneleet kihoaa silmiin, kylmiä väreitä ja perhosia vatsassa (hyvällä tavalla siis) edelleen joka kerta kun ajattelen sitä keikkaa. Ihan mieletöntä. Kiertueen päätöskeikan hurmion kyllä huomasi. Ne vaikutti niin sympaattisilta ja hauskoilta tyypeiltä ja kuinka aidon vaikuttuneita ne oli, kun yleisö huusi niitä monien minuuttien ajan takaisin. Itkin melkein onnesta.