26.3.2012

Receiving love from everywhere

 runoo

Runokahvila Tampereella on kiva. Ainakin mustikkapiirakka ja lime-inkivääri-tee ovat hyvää siellä. Tykkäsin myös valtavista ikkunoista, oikeastaan pari seinää ovat pelkkää ikkunaa.

iloveyou

Torstaina tuli olo, että haluan Jyväskylään, joten hyppäsin junaan. Ihanaa on, kun tapaa ihmisiä, joiden kanssa klikkaa välittömästi ja joiden kanssa on vaan niin kivaa, ettei mitään järkeä. Luulin jo omistavani ihanimmat kaverit maailmassa, mutta jostain näitä ihania uusia vaan tulee. Tai no ei välttämättä niin uusiakaan, jos on tuntenut joskus, muttei silloin tullut hengailtua kauheasti jostain käsittämättömästä syystä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös! Lauantaiaamuna niinkin lyhyiden yöunien jälkeen toistelin vain mielessäni, kuinka elämä on ihanaa. Elämä on ihanaa!

Koska se on, vaikka sunnuntai-iltana (maanantaiaamusta puhumattakaan) siltä ei aina tunnukaan. Silloin kannattaa kuunnella musiikkia, joka muistuttaa, että vaikka on helppoa tuntea olonsa yksinäiseksi, niin rakkautta on silti kaikkialla.


PS. Mistä tietää, että vanhemmat lähestyvät viittäkymmentä? Autoradiossa soi lähes poikkeuksetta YLE Puhe.

10 kommenttia:

  1. Ja sit ku ne on lähempänä kuuttakymppiä ni alkaa Järviradio raikaa, voin kertoo että se se vasta on lystiä kuunneltavaa! :))

    VastaaPoista
  2. sini: hahhahah eikä!! joo en malta oottaa... :DD

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihastuin sun blogiin! jotenkin tunnistan paljon itseäni sinussa, esim. musiikkimaku, Misfits (<3) ja rakkaus ranskaan. Itse en ole päässyt vielä käymään maassa, mutta kieltä opiskelen ja se on jumalainen. Ihailen sua ku oot uskaltanu lähtee sinne.

    VastaaPoista
  5. minä näen vakiopaineen! näen vakkaripakkarin ah se on kiva paikka se on paras paikka se on vakkaripaikka se! :---)

    totta turiset - että kai se elämä on ihan ihanaa, vaikkei siltä aina tunnukaan. tuntuu aivan liian harvoin, jos tarkkoja ollaan!

    VastaaPoista
  6. jenra: oi ihanaa, mitäs tähän sanoisin kun hymyilen vaan :-) mutta ranskaan kannattaa kyllä mennä jos yhtään innostaa, toivottavasti pääset sinne joku päivä!!


    jenna: voi kiitos! :-)

    VastaaPoista
  7. aura hulda maria: näet ihan oikein ja ihan oikeassa olet, vakkari <3

    ja elämä ei tosiaan joka hetki tunnu ihanalta, mutta onneksi edes toisinaan! usein ainakin auringon paistaessa! :-)

    VastaaPoista
  8. ihana biisi + mahtavia kuvia !

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.