10.11.2013

Ikävästä

IMG_20131006_200934
IMG_20131110_135321
IMG_20131107_033530

Lähtemisessä on puolensa. Kaikki se uusi ja ihmeellinen, kutkuttava jännitys ja tuntemattoman kohtaaminen. Samalla mukaan tulee kuitenkin ottaneeksi välimatkan ja ikävän.

Vaikka kuinka eläisi hetkessä, olisi onnellinen ja löytänyt ihania ihmisiä ympärilleen.

Se saattaa iskeä juuri sillä epäsuotuisammalla hetkellä, kun on uusien ystävien kanssa nauranut mahansa kipeäksi ja ollaan tanssimassa kylki kyljessä. Pitämässä hauskaa.

Se iskee ja salpaa hengityksen ja et enää kestä muiden hymyjä ja sun on pakko päästä hetkeksi pois.

Luovit tiesi vessaan, mutta lukittu koppi vain lisää painetta rintakehässä.

Ulkona vedät keuhkot täyteen kirpeää yöilmaa ja hoet mielessäsi, että

älä

putoa

sinne

alas.

Mielessä pyörii nimiä, keille haluaisit soittaa ja sanoa, että älä katoa. Mutta puhelin ei toimi kuin nykyisessä kotimaassa ja tekstiviestitse ei kuule toisen ääntä.

Siispä hengittelet syvään ja hetken päästä ne uudet, tämän paikan sun ihmiset tulee kysymään, onko kaikki ok ja päätät, että on.

Koska nämä ihmiset on tässä ja nyt, ihan samoin kun ne toiset tulee olemaan sitten taas.

Ei ne katoa.

(Ettehän?)

12 kommenttia:

  1. Ei ne katoa! Mäkin jännitin vaihdossa välillä aika paljon sitä, että mitä kaikkea kivaa ne nyt tekee siellä Suomessa ja muistaako kukaan mua enää kun palaan, mutta muistaa ne!
    Oon niin riemulla (vähän kateudensekaisella, myönnettäköön) seurannut sun vaihtojuttuja, vaikuttaa niin siistiltä. :)
    -Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, eihän ne katoa. ja kyllä mä sen tiedän, välillä vaan iskee ikävä. hassua, miten samoja fiiliksiä käy läpi täällä kuin ranskassa, kun oli ekaa kertaa "poissa". luulis, että ne tuntemukset ois käyty jo läpi, mutta ikävän kanssa vaan pitää oppia elämään.
      ja hih, onhan tää aika siistiä, täällä oleminen! :--)

      Poista
  2. Elämä on vähän sellasta (ainaki tällasilla meikä- ja teikäläisillä jotka tykkää reissata paljon) että aina täytyy ikävöidä jonnekin tai jotakin, sitte ku tuut taas Suomeen ni on ikävä elämää siellä. Sellasta se on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nimenomaan. ikävä taitaa seurata kaikkialle, ihan sama missä sitä on. hassuinta on kyllä edelleen ikävöidä pariisia, kuvittelin jotenkin "päässeeni yli" siitä, mutta en usko sen olevan mahdollista tai edes tarpeellistakaan. vaikka ikävöiminen onkin kamalaa, niin tavallaan se on myös hyvä tunne. se on merkki siitä, että on jotain hyvää, jota ikävöidä ♥

      Poista
  3. Ah, ikävä osaa joskus olla niin kauhea tunne. Mulla on välillä Tampereellakin niin ikävä siihen kotiin mikä oli vielä kaks vuotta sitten, tai alkiolle, että itken vaan ja tuntuu ettei mikään ole hyvää. Hitaasti mutta varmasti täältä noustaan! Pitäisi varmaan muuttaa hippikommuuniin, ettei olisi niin yksinäistä... Onhan mulla Matias, mutta kun oon tottunut siihen, että on monta ihmistä ympärillä!! Ja ne oikeat ja hyvät ihmiset varmasti pysyy ja jaksaa odottaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. peukku hippikommuunille!! vaikka toisaalta mä kaipaan kotona omaa tilaa ja rauhaa, välillä tuntuu, että tää yksikin kämppis on ihan liikaa :--D mutta jos ihmisiä kaipaa ympärilleen, niin pitää sitten järjestää asiat niin, kutsua ihmisiä kylään tai järjestää jotain kokoontumisia :--) sunnuntait on pahimpia, pitäisi kehittää joku sunnuntairutiini, brunssi tai vastaava, ettei sunday sadness imaisisi aina mukanaan, heh..

      Poista