6.12.2013

Québec 1/2

quebec03

Noin kuukausi sitten käytiin tutustumassa Québecin provinssin pääkaupunkiin (Ville de Québec/Québec City).

Meitä oli minä, suomalainen Lilli, ranskalainen Marion, kreikkalainen Nikos ja kanadanranskalainen Constance. Perusposse siis.

Buukattiin netistä kimppakyydit molempiin suuntiin, koska matkustus tulee sillä tavoin paljon halvemmaksi. (Voin suositella Kangaride/Amigoexpress!)

quebec04

Neljälle oli hieman hankala löytää yhtä kyytiä, joten jakaannuttiin kahteen autoon, Lilli ja Marion yhteen, minä ja Nikos toiseen. Constance oli mennyt jo edeltä äitinsä kanssa, koska on joskus asunut Québecissä.

Saavuttiin määränpäähän muutaman tunnin ajomatkan jälkeen ja kun saatiin ryhmä kasaan, otettiin bussi keskustaan ja suunnattiin ekaan majapaikkaan. Yksi Marionin kämppiksistä oli myös aiemmin asunut kaupungissa, joten päästiin sen kavereiden luokse yöksi. Asuntojen koon takia jakaannuttiin taas siten, että kaksi nukkui toisessa ja kaksi toisessa kämpässä.

quebec05
Iloista reissupossea.

quebec06
Matkalla majapaikkaan numero kaksi.

quebec07
Siellä törmättiin mukavaan hostiimme ja se soitti meille hieman Amélie-musiikkia pianolla.

quebec08
Sitten lähdettiin tutkimaan kaupunkia, nähtiin mm. koira hengailemassa ikkunalla.

quebec09
Ja hienot sillanalukset. Tuolla kuulemma Cirque du Soleil vetää joskus esityksiä.

quebec10
Sitten alkoi kiipeäminen "yläkaupunkiin".

quebec11
Vuoria!

quebec12
Päästiin vanhan kaupungin huudeille ja katseltiin hetki luistinradalla taiteilevia ihmisiä.

quebec13
Kunnes Constance liittyi seuraamme ja lähdettiin etsimään lounaspaikkaa.

quebec15
Mentiin syömään crêpesejä!

quebec14
Nikos, joka on aina ilkeä nälissään, haha.

quebec01
Olin näköjään mielissäni letuista.

quebec16
Ja kukapa nyt ei tällaisesta olisi! Syötiin kaikki sekä suolaiset että makeat crepit ja oli kyllä makoisaa.

quebec17
Sitten jatkettiin tutkimusmatkailua. (38 sekuntia aikaa ylittää katu, mitä hittoa?! Montrealissa hyvä jos kymmenen, ha!)

quebec18
Käytiin tatuoimassa Québecin lippu käsiimme. NO EI NYT OIKEESTI, duh.

quebec19
quebec20
quebec21
Joulukauppa, jossa ei käyty, ihasteltiin vain näyteikkunaa. (Ja mielipuolisen näköisiä tonttu-ukkoja.)

quebec22
quebec41
Suunnattiin rantaan sellaiselle näköalakävelyalueelle (öh).

quebec02
Moro!

quebec24
quebec26
Ihasteltiin maisemia.

quebec25
Haha!

quebec23
Nähtiin kivannäköinen katu alhaalla ja päätettiin mennä sinne.

quebec27
Hmmm?

quebec28
quebec29
Marion, Lilli ja Nikos.

quebec30
quebec31
Constance lähti perheillalliselle ja me muut päätettiin etsiä joku levähdyspaikka. Ensin käytiin kylläkin turisti-infossa kyselemässä vinkkejä. En tosin muista, hyödynnettiinkö niitä ollenkaan, heh.

quebec32
Löydettiin kiva pieni kuppila sivukadulta.

quebec33
Josta saatiin vin chaudia!! Oltiin oikeasti koko päivä mietitty, että saako sitä mistään, mutta kaikki sanoi, että vain jostain joulumarkkinoilta. Ja sitten kävellään sattumalta sisään paikkaan, josta sitä saa. Oh, happiness.

quebec34
Ja meillä oli niin mukavaa.

quebec35
Tehtiin suuria suunnitelmia kartan kanssa.

quebec36
Yhtäkkiä lasit oli tyhjät ja käytiin ostamassa punaviiniä SAQ:sta.

quebec37
Toisessa majapaikassa oli kissa! Vaikka yleensä oon ehdottomasti koiraihmisiä, niin oli aika söpöä kun toi kissa nukkui mun vieressä koko yön, oi.

quebec38
Saatiin viinipullot auki, tilattiin hampurilaisia kotiinkuljetuksella (!!) ja laulettiin Hakuna Matataa neljällä eri kielellä.

quebec39
Sitten oli aika suunnata yöelämään. Käveltiin ikuisuus ylämäkeen, kunnes päästiin pieneen kapakkaan, jossa joku mies esitti akustisia covereita. Tanssittiin pöydän ympärillä kunnes ei enää jaksettu.

quebec40
Sitten tietty poutinen kautta nukkumaan!

Siinäpä ensimmäinen päivä Québecissä, kakkososa seuraa pian!

12 kommenttia:

  1. Oooh, vähänkö ihanaa varmaan - lisää vaa juttuu!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi reissu oli kyllä ihana breikki montrealista! (vaikka täällä on kivaa niin aina välillä tekee hyvää käydä muuallakin :--)) lisää tulee kunhan saan kaikki kuvat perattua, niitä löytyy n. 530 että kestää hetki... :--D

      Poista
  2. Ihana lukea sun tekstejä kahdesta syystä: asuin lapsempana Kandassa, ja käytiin reissuilla muun muassa Montrealissa ja Quebecissa, joten sitä muistojen tulvaa !
    Toisekseen olen tällä hetkellä au pairina Ausseissa, ja on mukava huomata, että niin ne toisetkin pärjää, miksen minäkin. Ja välillä saa olla sängyssä vietettyjä päiviä.
    Että kiitos ! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi, ihana kuulla, kiitos! missä päin kanadaa asuitte? :-)

      ja australia on varmasti ihan mieletön kanssa, haluan joskus päästä sinnekin käymään! ja musta on jotenkin hassua, että jos asuu ulkomailla niin ihmiset olettaa, että elämä on jotenkin todella tapahtumarikasta 24/7, vaikka ihan samalla tavalla täälläkin on arki ja rutiinit iskee päälle ja ihan normaaleita asioita täälläkin tehdään. ei se oo sama asia kuin lomailla jossain pari viikkoa, kun voi vaan ravata kaikissa kiinnostavissa paikoissa. välillä pitää levähtää ja viettää vaikka koko päivä sängyssä, se on ihan sallittua :--) pus!

      Poista
  3. Asuttiin New Bruswickin provinssissa, semmosessa pikkupaikassa kun Miramichi. En oikein keksi mitään, mistä muu maa sen voisi tuntea :--D
    Moni Suomessa tosiaan varmasti ihmettelee, että missä kaikki mun hurjat kokemukset on. Tällasessa rantakaupungissa missä nytten oleskelen se tekeminen vaan loppuu melko nopeasti, varsinkin kun ei ole seuraa. Onneksi tammikuun reissaan itärannikkoa, niin saan vähän niitä elämyksiäkin ja nähtyä lisää Australiasta. Tää on kyllä luonnon puolesta aika mieletön maa, suosittelen ! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oo, tsekkasin kartalta niin ei se ees oo kamalan kaukana montrealista! :--)

      toivottavasti löytäisit seuraa sieltä kaupungista, jossa nyt asut, asiat on yleensä kivempia yhdessä koettuna :--) mutta myös reissaaminen on aina hyvästä, yksin tai porukassa! mukavia hetkiä ausseihin!

      Poista
  4. Ihana matkatarina. Jotenkin niin elämänmakuinen :) Oon ihan koukussa sun blogiin, onneksi löysin tieni tänne! Jään innolla seuraamaan sun seikkailuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi apua, kiitos!!! tulinpa iloiseksi tästä, koska tätä kasatessa kirjoittaminen ei omasta mielestä sujunut ollenkaan, joten "elämänmakuinen" on aivan valtavan suuri kohteliaisuus, kiitos! :-) ja tervetuloa seurailemaan, toivottavasti viihdyt!

      Poista
  5. Aaaaa en kestä tätä koti-ikävää! Kiitos kiitos kiitos!

    Ostin joulukaupasta hevosjoulukoristeen, joka meni rikki pari vuotta sitten - jäännökset on jossain isän luona, en varmasti koskaan raaski heittää sitä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, en tiedä pitäisikö tässä pyytää anteeksi ikävän lisäämisestä vai sanoa ole hyvä sen helpottamisesta? taisit kiittää, joten sanon eipä kestä! :--D no, toivon joka tapauksessa, että pääset vielä joskus takaisin näille seuduille! :--) ja on se vaan hassua, miten jotkut tavarat symboloivat niin isoja juttuja, ettei niitä malta heittää pois, vaikka ne menisivät kuinka rikki eivätkä olisi enää "käyttökelpoisia".

      Poista
  6. Yhyy, koti-ikävää minulla kanssa. Vasta eksyin sun blogiin ja kuinka kivaa, olin siis lukion aikana vuoden vaihdossa Ville de Québecissä, siitä on nyt kolme vuotta. Suorastaan haikeeta kattoa näitä kuvia, koska olen juuri tuolla katsonut sitä Cirque du Soleil'ta, kävellyt juuri tuon crêpes-paikan ohi ja ällööntynyt samasta joulukaupasta! Mutta joskus vielä uudestaan : -)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oo, mahtoi olla mahtava vaihtovuosi! toivottavasti pääset fiilistelemään quebeciä vielä uudestaankin! tai no pääset ihan varmasti, jos vain haluat :--)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.