12.3.2014

Viime perjantai

IMG_20140309_215832
IMG_20140310_133914
hmm

Viime perjantai oli monin tavoin aika ihmeellinen.

Ensinnäkin, raahasin läppärini lähikahvilaan ja oikeasti opiskelin jonkin aikaa, mitä nyt maltoin irrottaa katsettani mielettömän hyvästä kirjasta (josta kerron ihan varmasti lisää sitten, kun saan sen luettua!) ja kevätauringosta.

Lopulta auringon kutsu voitti ja päätin lähteä kävelylle, jota ei ole pitkään, pitkään aikaan voinut edes kuvitella Siperiaa muistuttavan säätilan takia.

Sisällä oli kupliva olo, kuuntelin kesämusiikkia ja ihastelin kuivaa asvalttia ja valossa kylpeviä rakennuksia.

Poikkesin muutamaan kirjakauppaan, mutta haikailemiani postikortteja niistä ei löytynyt. Ei löytynyt myöskään mitään rahan tuhlaamisen arvoista niistä second hand ja vintage-kaupoista, joissa pyörähdin.

Sitten huomasin mukavan näköisen kampaamon, astuin sisään ja kysyin, milloin olisi seuraava vapaa aika hiustenleikkuulle. Vaikka heti, kuului vastaus ja istahdin peilin eteen.

Jonkin ajan kuluttua poistuin otsatukkaisena ja satuinpa hetken mielijohteesta kutsumaan kampaajani illan kotibileisiin.

(Välihuomio: on ihmisiä, jotka pohtivat latvojensa tasausta viikkotolkulla ja sitten on ihmisiä, jotka saavat päähänpinttymän tietystä hiustyylistä ja sitten se on saatava ihanhetinytpaikalla. Saatatte arvata, kumpaan kategoriaan kuulun. Lähes vuosi sitten pätkäytin polkan ja nyt sitten päätin kokeilla otsista. Mielessä oli lähinnä jotain tällaista: klik, klik ja klik. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin eniten tältä: klik. Noh, hiukset onneksi kasvaa eikä mun maailma kaadu, vaikka mulla onkin hetken aikaa hassut hiukset.)

Huomasin eräällä kadulla hylätyn, pienen, vaaleanpunaisen ja pyörällisen hyllykön, jonka hikeä puskien kärräsin kotiin. Olinkin jo kaipaillut jonkinlaista kirjahyllyä!

Kävin ostamassa papaijan, kiiwejä sekä limejä koska plussa-asteiden innoittamana järjestettiin kavereiden kanssa kesäbileet kesädrinkkeineen.

Ilta kuluikin karm... kauniiden kesähittien parissa, leit kaulassa ja arskat päässä (näistäkin juhlista saatan kertoa lisää, jos julkaisukelpoista kuvamateriaalia löytyy...).

Kyllä se kevätaurinko vain vähän sekoittaa päätä. Ja perjantait nyt ainakin.

10 kommenttia:

  1. Hei just söpöltä näytät! Kyllä se siitä varmasti asettuu, et nyt ihan samanlaiselta pottapäältä näytä kuitenkaan. :--DDD Otsatukan leikkaaminen on yks mun viikottaisista pohdinnoista, tekee mieli ää! Siitä on jo yli kaks vuotta kun mulla on ollu otsatukka!!!

    Kevätaurinko on parasta, mieliala nousee ihan hulluna! Kevätillat on mun lemppareita. :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, no kiitos! ja kyllä kai tää joo tästä, edelleen oon kyllä sitä mieltä, että liian lyhyt tuli, mutta itepähän halusin kokeilla miten tämmönen mulle sopii :--D tiedän siis vastaisuudessa, ettei oo se paras valinta mun kasvoille. leikkaa hei ihmeessä, jos mieli tekee, se on vaan tukkaa!! mullakin oli otsatukka viimeks hömm ehkä lukion tokalla??

      kevät on parasta <3<3

      Poista
  2. otsikselle peukku:) ja aina sitä tukka on jotenkin vaikee kun tulee kampaajalta, ennen kuin se asettuu (niin kuin edellinenkin sanoo :)) eli nauti nyt vain, itsekin nauttinut jo pari vuotta, koska milloinkohan sitä kasvattamisen tuskaa taas jaksaisin,..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah, toi on kyllä niin totta, että hiukset on aina ihan oudot suoraan kampaajan jälkeen!! sit vasta kun oppii laittamaan ne tykkäämällään tavalla niin on tyytyväinen :---D yritän nauttia, vaikka mä jo kyllä suunnittelen kasvatusprosessia....... uhh, yritin kans kertoa parille kaverille, kuinka se kasvatus on painful process mut ne vaan nauro :(((( mut ne olikin poikia lyhyine hiuksineen..

      Poista
  3. olin ihan hämmennyksissä kun lisäsit ton otsiskuvan instagramiin, että ketäs oikein seuraan ja sitten vasta tajusin kun kunnolla katsoin, et sinähän se olit ! söpöltä näytät, äkkiä se otsis asettuu ja siihen tottuu :-- )

    haluan nähdä vaaleanpunaisen hyllykön !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha!! joo, en kyllä näytä kauheasti itseltäni, täytyy myöntää.. toivotaan, että asettuu, nyt vaan melkein säikähdän joka kerta peiliin katsoessani :--D

      saatan brassailla löydölläni instagramissa heti kun saan sen putsattua ja keksittyä sille jonkin järkevän paikan! :))))

      Poista
  4. näytät just supersöpöltä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noh, edestäpäin nää on ihan sidettävät joo... mut sivusta yhhhh. nojoo valivali mut kiitos! :--D ♥

      Poista
  5. oi Rausku <3 that's all I need to say. tai ehkä myös se että mun harkkapaikassa on yks lapsi jonka kanssa oon puhunu ranskaa ja ikävöinyt meiän ranskisaikoja. Lähdetkö kanssani tanskaan kattomaan Mäyrää sitte ku tuut takas? pusuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PEVE rakas!!! ♥♥ eikä, lapsiranska on parasta oijoii. lähen satavarmasti jos saan rahoituksen järjestymään! sun kanssa lähtisin vaikka maailman ääriin :----) puspus + pp.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.