Runokahvila Tampereella on kiva. Ainakin mustikkapiirakka ja lime-inkivääri-tee ovat hyvää siellä. Tykkäsin myös valtavista ikkunoista, oikeastaan pari seinää ovat pelkkää ikkunaa.
Torstaina tuli olo, että haluan Jyväskylään, joten hyppäsin junaan. Ihanaa on, kun tapaa ihmisiä, joiden kanssa klikkaa välittömästi ja joiden kanssa on vaan niin kivaa, ettei mitään järkeä. Luulin jo omistavani ihanimmat kaverit maailmassa, mutta jostain näitä ihania uusia vaan tulee. Tai no ei välttämättä niin uusiakaan, jos on tuntenut joskus, muttei silloin tullut hengailtua kauheasti jostain käsittämättömästä syystä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös! Lauantaiaamuna niinkin lyhyiden yöunien jälkeen toistelin vain mielessäni, kuinka elämä on ihanaa. Elämä on ihanaa!
Koska se on, vaikka sunnuntai-iltana (maanantaiaamusta puhumattakaan) siltä ei aina tunnukaan. Silloin kannattaa kuunnella musiikkia, joka muistuttaa, että vaikka on helppoa tuntea olonsa yksinäiseksi, niin rakkautta on silti kaikkialla.
PS. Mistä tietää, että vanhemmat lähestyvät viittäkymmentä? Autoradiossa soi lähes poikkeuksetta YLE Puhe.