Tämä on siitä hassu lista, että se meinasi olla valmis jo toukokuun ensimmäisellä viikolla. Piti vähän toppuutella ja olla hetki etsimättä uutta musiikkia tietoisesti. Viime hetkillä The National vähän paisutti listaa, olisi paisuttanut varmaan koko uuden levyn verran, mutta jälleen kerran hillitsin itseni. Mieletöntä mielenhallintaa, eikös!
Shout Out Louds - Illusions. Mukavan menevä menobiisi. Koko Optica-levy on aika kiva itse asiassa. Helppoa ja mukavaa, kuin kevyt kesätuuli.
Håkan Hellström - Street Hustle. En ymmärrä puoliakaan, mitä tässä lauletaan mutta tässä on hyvä fiilis! Tycker så mycket om dig...
Noah And The Whale - All Through The Night. Noah And The Whalesta on myös niin helppo tykätä. Symppistäkin symppiksempi tämä uusi albumi Heart Of Nowhere. Pidän myös semmoisista yksityiskohdista, kuten että ensin levyllä on biisi nimeltä There Will Come A Time ja heti perässä on biisi nimeltä Now Is Exactly The Time. Ah!
Daft Punk feat. Pharrell Williams - Get Lucky. Tämä biisi oli lähellä pudota listalta, koska kyllähän tämän kaikki muutenkin tietävät. Mutta toisaalta, tämä on tainnut olla kuukauden tanssituin kipale ja tähän löytyy osuvat tanssiliikkeetkin... Syy, miksi muita Daft Punkin uusia biisejä ei listalta löydy on se, etten ole vielä oikein, hmm, jaksanut kuunnella sitä uutta albumia kunnolla, hups.
Bruno Mars - Locked Out Of Heaven. Heh, tämä menee jo mulla vähän sinne guilty pleasuren puolelle. Joku luukutti tätä vappuna ja sitten se vaan kolahti...
Disclosure feat. Eliza Doolittle - You & Me. Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta eipä ole vieläkään kulunut puhki tämä tune! Ei, vaikka on ollut päiviä, jolloin on soinut vain ja ainoastaan tämä repeatilla. Heh.
Vanbot - Hold This Moment. Aika pitkälti Robynin ja ehkä vähän Ellie Gouldinginkin jalanjäljissä mennään, mikä ei ole lainkaan huono juttu. Kunnon voimadiskopoppia, jes!
Editors - A Ton Of Love. Ooh, vanha kunnon Editors on palannut! Edellisen levyn elektrohäröilylle en lämmennyt sitten yhtään. Älkää ymmärtäkö väärin - rakastan elektrohäröilyä, mutta se ei sopinut kyllä Editorsille sitten lainkaan. Rokkaavalle Editorsille näytän peukkua!
Mystery Jets - Someone Purer. Miten on olemassa jotain näin i h a n a a ?! Mulla kihoaa kyyneleet silmiin joka kerta, kun kuuntelen tätä. "Cut out my lonely heart / and bury it in the snow / Nothing really means nothing / is the saddest thing I know / So deliver me from sin / and give me rock and roll." Oih!
Jessie Ware feat. Sampha - Valentine. Pimputi pimputi ja Jessien ääni, oijoi!
Pimeys - Veli. Pimeyden pari kertaa livenä nähneenä on pakko sanoa, että meininki on ihan mieletön ja tässä on potentiaalia koko Suomen suosikiksi! Muut on jo menneet -esikoisalbumi on tasavahva ja erittäin, erittäin jees! Hehkutusta! Olavi Uusivirran sanoin: "Bändillä ei ole mitään halua pysyä
marginaalissa eikä elitistimeininkiä menestyksen esteenä. Heillä on
varmasti tavoitteena tehdä musiikkia ennemmin koko kansalle kuin
pienelle mutta uskolliselle, Suvilahdessa viihtyvälle kansanosalle."
The National - Graceless. Tarvitseeko tämä perusteluja? Ei mielestäni. Vannon ikuista rakkautta tätä bändiä kohtaan.
Tampere ei ehkä paikkana ole kaikista ihmeellisin, mutta olen löytänyt ympärilleni ihmeellisiä ihmisiä. Ne sanoo mulle yllättäen, että olen ihana, arvaamatta, kuinka paljon sitä tarvitsen juuri sillä hetkellä.
Ja silti musta välillä tuntuu, että:
if I stay here, trouble will find me
Tai ehkä pikemminkin, että:
if I stay here, I'll never leave
Enää mulla ei ole tarvetta paeta, mutta en halua jäädä liiaksi jumiin.
Siksi lähdenkin syksyllä.
En vielä tiedä minne, mutta senkin pitäisi varmistua ihan pian. Jännittää.
PS. Taidan kuunnella The Nationalia vielä vanhana mummonakin. Uusi albumi on ihan tajuton.
PPS. Joku sanoi lauantaina baaritiskillä kahden jälkeen, että tuoksun hyvältä mutta mulla oli liian kiire tanssimaan.
Ne, jotka tuntevat mua yhtään tietävät, että rakastan käydä keikoilla.
Livemusiikki, konsertit, festarit ovat mun happea, ravintoa, huumetta. Niistä ja niille mä elän.
Pari viikkoa sitten näin Antero Lindgrenin toista kertaa livenä. Ensimmäisestä kerrasta oli vierähtänyt jo vuosi, mutta tiesin odottaa suuria.
Join itselleni punaviinihuulet ja istuin koko keikan kyyneleet silmissä, kylmien väreiden juostessa pitkin kroppaa. Mulla oli kyyneleet silmissä, mutta mä hymyilin.
Ja koko sen pienen hetken ajan olin ihan helvetin onnellinen.
Soita mulle Antero Lindgreniä, niin olen sulaa vahaa.
Ensimmäisen kerran näin The Hearingin viime syksyn MOPissa, jolloin hurmaannuin hetkessä. Toisella kerralla, kuukausi sitten Artturissa, jaksoin hämmästellä edelleen Ringan upeaa ääntä, varsinkin kun puheääni oli tuolla kerralla pelkkää pihinää flunssan tai vastaavan takia.
Viime keskiviikon Telakan keikka oli sekin silkkaa parhautta, tästä kuullaan vielä! Uskaltaisin väittää, että tässä on Suomen paras naisartisti (Antero on paras miesartisti). Tässä on Suomen Grimes! (Jos jotain vertauksia nyt on ylipäänsä mielekästä hakea.)
Syksyllä ilmeisesti ilmestyy The Hearingin esikoisalbumi, enkä malta odottaa!
Käykää keikoilla. Rahansa voi käyttää paljon huonomminkin.
Lauantaina, eli kolmantena reissupäivänä, kierrettiin Tate Modern, mutta jostain syystä se ei sykähdyttänyt yhtään niin paljon, kuin pari vuotta sitten.
Käytiin myös Portobello Marketilla, jossa syötiin söpön näköisiä mutta melko pahanmakuisia cupcakeja.
Ihasteltiin kauniita taloja ja iloisen värisiä ovia Notting Hillin alueella.
Illemmalla oli vuorossa musikaali, ylimmässä osassa katsomoa hieman huimasi välillä.
Herkullisten hampurilaisten jälkeen päädyttiin jonnekin tanssipaikkaan, jollaiseen normaalisti tuskin eksyisin. Listahittejä, minihameita ja kauluspaitoja.
Meidät kuitenkin vetäistiin tanssibattlerinkiin mukaan ja siinähän se ilta vierähti.
Loppuillasta tajusin, että puolet uusista tanssikamuista oli ranskalaisia ja rupattelin menemään.
Kirjoitin vieraita sanoja sun käsivarteesi... Hyvä vain, ettei soittanut.
Ai hitsi, miten upeita maisemia tässä on ja kaikkea muutakin jännää! Kaksi hienoa jaksoa jo mennyt, mutta vielä pääsee mukaan. Nyt viimeisimmässäeli kolmannessa jaksossa näkyy vähän Suomen metsiä ja karhujakin!
3. Tamperevinkki: Isoimmat ja halvimmat pehmikset löytyvät Tammelan torin nakkikioskilta!
Ihan totta, jättimäinen pehmis maksaa vain kaksi ja puoli euroa, kun muiden testattujen kojujen pikkupehmis maksaa ainakin kolme. Ei uskoisi, että mikään pehmis voisi olla liian iso, mutta tämä alkaa jo melkein olla. Sen syöminen tekee hieman tiukkaa jopa tämmöiselle jätskifanille, joka voisi elää pelkällä jäätelöllä.
Suosittelen kaikkia kolmea kovasti, toimivat varmasti myös muutenkin kuin maanantaisin.
Saavuin torstai-iltana niin myöhään Lontooseen, ettei jaksettu muuta kuin käydä syömässä pienessä italialaisessa ravintolassa, joita löytyi kymmenittäin hostellimme lähistöltä.
Oli riemukasta nähdä Suvia, kun edellisestä kerrasta oli ehtinyt vierähtää jo melkein vuosi. Suvi oli kerennyt seikkaillaympäri Etelä-Amerikkaa ja Eurooppaa, joten juttua riitti.
Aika nopeasti kuitenkin kutsuivat hostellin kolmikerroksiset sängyt, me "päästiin" tietty sinne kaikista ylimpään kerrokseen...
Perjantaina kierrettiin British Museum, koska se sattui olemaan melkein naapurissa. Löysin unelmieni kengät (kts. viides kuva) ja opin, että Venus-patsaalla oli top-knot hairstyle.
Käytiin St. Martin in the Fields -kirkon alakerrassa syömässä, hyvin ruokalamainen mesta, mutta symppis.Parasta apple crumblea, mmm.
Metsästettiin mulle lämpimämpää huivia, koska Lontoossa oli kylmempi mitä odotin. Kaikissa kaupoissa myytiin kuitenkin vain ohuita keväthuiveja, hmph.
Hätävarahuivi onneksi löytyi ja käytiin tsekkaamassa Piccadilly Circuskin. En kyllä tajua miten se on niin nähtävyys, pelkkiä mainoksia, öhh.
Sitten tietysti fish'n'chipsejä lähipubissa, jossa istuttiin kuin näyteikkunassa. Saatiin monta hymyä ja tanssiesitystä ohikulkijoilta ja autokuskeilta kuitenkin.
Ilta päättyi säälittävään yritykseen löytää joku kiva yömenomesta, mutta yritykseksi jäi. Ehdittiin juoda yhdet ennen kuin se baari sulkeutui, niin että mitäs ihmettä. Mutta ei aina voikaan onnistua, heh.
